Uusi työpaikka

Jouduin hieman pattitilanteeseen vuoden alussa, kun omat duunit loppuivat ja helmikuu ammotti tyhjyyttään. Päätin, että nyt on oikea aika panostaa sataprosenttisesti oman firman perustamiseen. Laadin kahdenkymmenen sivun mittaisen liiketoimintasuunnitelman ja kävin yritystapaamisissa. Kaikki näytti olevan valmiina starttirahan hakuprosessia varten. Olin tottakai motivoitunut painamaan duunia ja antamaan kaikkeni, väliä sillä, tulisiko myöntävää valoa starttirahan puolelta.

Starttiraha on aloittavan yrittäjän tuki, joka turvaa yrittäjän toimeentulon käynnistys ja vakiinnuttamis- vaiheessa. Tukea myönnetään enintään 12 kuukaudelle. Voit lukea lisää starttirahasta täältä. Mulla riitti suunnitelmia pienen kylän verran. Koko helmikuun, toistaiseksi ja toivottavasti, pisimmän työttömyysjaksoni, panostin yritykseeni. Laadin porrastetun suunnitelman, miten aion lähestyä eri yrityksiä blogini puolesta. Tein työnäytteistäni portfolioita, joita hitsattiin kuntoon frendien kanssa. Porfolio on luovilla ja visuaalisilla aloilla työtä hakiessa itsestäänselvyys.

Moni teistä on tsempannut yrittäjyyteen ja antanut uskoa tekemiseen. En ole teille sen suuremmin avannut, mitä kaikkea haluan toiminimeni alla tehdä. Lyhykäisyydessään paljon sitä, mitä olen harrastuspohjallakin tehnyt: kirjoittamisprojekteja, nettisivujen suunnitteluja, somehommia ja valo & videokuvauksia. Olen sellainen tyyppi, että lähden kokeilemaan uutta juttua, vaikka en olisi ihan varma onnistunko siinä. Voin sitten kiikkustuolissa todeta, että tulipahan yritettyä. Vaikka en papereilla ole koskaan yrittäjä ollutkaan, kulkee verissäni yrityksen makua, haha. Mutta siis, asian ytimeen.

Siirsin yritystoimintani starttaamista, joka ei ollut mikään helppo valinta. Valinnan takana on painavat syyt, mutta yksi iso tekijä on se, että olen vailla vakinaista asuntoa. Tulisin etenkin aluksi painamaan duunia kotona, joten ilman asuntoa, firman pyörittäminen olisi hieman haastavaa. Tarvitsen paljon luovaa tilaa, joka ei ole väliaikaismajoituksessani mahdollista. Taloudellisista syistä en voinut vuokrata työtilaa ja toisaalta, en nähnyt sitä yhtään realistisena. Päätin, että yritystoiminnan aloittaminen, saa odottaa vielä hetken.

Uusi työpaikka

Ystäväni vinkkasi perheyrityksestä nimeltä A&S Ravintolat. Hän kehui firman yhteishenkeä ja persoonallisuutta. Yrityksellä on seitsemän ravintolaa Helsingissä, joista minä menen yhteen töihin. Tulen työskentelemään saaressa Helsingin edustalla. Toivotaan, että kesä on lämmin ja pääsen terassille töihin. Parasta uudessa työpaikassani on se, että pääsen samaan ravintolaan bestikseni kanssa. Mariela nimittäin lentää toukokuussa Suomeen ja aloitamme duunit kimpassa 20.5.

Sopparini on rapukauden loppuun asti, eli sinne syyskuun lopun tienoille. Työaikani ajoittuvat paljolti iltaan, eli sinne klo 16-00 välille. En ole vuosiin tehnyt pitkäaikaisesti iltavuoroa, joten saa nähdä, miten kroppa kestää. Meillä on työporukan kanssa huhtikuussa keilausilta, jossa pääsee tutustumaan uusiin työkavereihin. Ihana kuulua pian porukkaan, pitkän extratyökeikkailun jälkeen. Nyt pääsen osaksi tiimiä, joka tuo varmasti tietynlaista kuuluvuuden tunnetta.

Onko siellä muita kesäduunilaisia?

Lue myös:

Pinja Mitrovitch (2)Piña y coco -blogi somessa FACEBOOK / INSTAGRAM

contact@pinaycoco.fi

4 Comments

JÄTÄ KOMMENTTI