Pysyvän rusketuksen salaisuus

Ne päivät ovat kaukana, jolloin paahdoin itseäni auringossa tunti tolkulla tai reissasin Rodokselle ja Alanyaan paremman rusketuksen toivossa. Käytin kapeanyörisiä bikineitä, jotta välttyisin rumilta rusketusraidoilta. Istuin aina naama kohti aurinkoa, sillä en halunnut missata valonsädettäkään. Bruna oli suhteisen tasainen läpi kesän, mutta vaaleni nopeasti syksyn tullen.

Lisäksi en ole turhan fanaattinen rusketuksesta talvisin, enkä näin edes osaa läträtä itseruskettavilla. Mielestäni on pinnallista ja sangen outoa olla keskellä talvea ruskea. Kuka muutenkaan näkee toisen ihonväriä kaikkien niiden vaatekerrosten alta? Jos reissaan talvella on se silkasta halusta nähdä paikkoja, eikä ruskettua.

Nykyään olen siis fiksumpi ja jättänyt tuskallisen auringoton muille. En oikeastaan nauti siitä paljoakaan, vaan viihdyn auringossa vain lyhyitä aikoja kerralla. Jaksan rannalla makoilua muutaman tunnin, sitten kyllästyn. Haluan kävellä, katsella ja kosketella. Tuntea tuulen huminan hiuksissa, enkä tulikuumaa hiekkaa varpaiden välissä.

Jos ja kun haluan iholleni päivitystä, teen sen fiksusti. Nykyään en hiero naamaani säälittävää kuuden suojakertoimen halpisöljyä, vaan laadukasta 50 suojakertoimen aurinkorasvaa. Kroppani valelen ennen kuin lähden ovesta ulos ja lisään rasvaa päivän mittaan. Liikun pääsääntöisesti pyörällä, joten aurinkorasvaa kuluu purkki torkulla.

Tiedättekö, tuntuu hyvin utopistiselta kirjoittaa auringonotosta. Olen nimittäin entinen solkkuaddikti ja rusketuksen puolesta puhuja. Nykyään taidan kuitenkin olla järkevä aikuinen, joka huolehtii ihostaan? Palatakseni aurinkorasvaan, on ikivanha tabu, että se estäisi ruskettumisen. Rasva nimenomaan auttaa palamisen ehkäisyyn ja rusketus on itseasissa kehon puolustusmekanismi UV -säteilyä vastaan.

Tämä teksti ei ole nyt kuitenkaan aurinkorasva mainos, vaan Bio-Karoten aurinkokapseli mainos. Olen saanut kaikki tutut ja tuntemattomat ylipuhuttua käyttämään tätä beetakaroteenia sisältävää tuotetta. Aion myydä sen nyt sinulle. Bio-Karoten +E aurinkokapseli on universumin lahja ihmisille. Se ehkäisee ihon palamista ja tekee rusketuksesta hohtavan kultaisen.

Luit oikein, hohtavan kultaisen. Tuote on laktoositon, gluteeniton ja hiivaton. Suositus on vetää yksi nappi päivässä, minä suosittelen yhtä aamuin ja toista illoin. Aloita kapseleiden syönti kaksi viikkoa ennen loma reissua ja jatka sitä kaksi viikkoa yli reissun. Näin rusketus todistetusti tarttuu nopeammin ja pysyy paremmin.

Tulokset ovat huikeat jo ensimmäisen käyttöjakson jälkeen. Olen itse huomannut järkyttävän eron ihollani, suurimpana juurikin se rusketuksen pysyvyys. Iho ei myöskään pala, vaan se ruskettuu tasaisesti ja nopeasti. Tuotteen hinta sokoksella taitaa olla hitusen alle kympin, joten summa ei varmasti päätä vaivaa.

Pistä viestiä jos inspiroidut kokeilemaan ja kenties jäit koukkuun! (niinkuin mm. isäni)

<3 Pinja