Lisää pettymyksiä työnhaussa

Avaan teille mun työasioita harvoin, sillä todellisuudessa niissä ei ole mitään jännää kerrottavaa. Teen osa-aikatyötä, jossa minulla ei ole takeita työn jatkosta. Vapaus on pitänyt minut nykyisessä työssäni jo yli vuoden, mutta 10 päivän päästä alkava 6 viikon mittainen työttömyysjakso on taas edessä. Itse en haluaisi lomailla, mutta minulla ei ole sananvaltaa työni jatkumisessa. Olen siis jälleen kerran tilanteessa, jossa en todellakaan haluaisi olla.

Minulla ei ole hajuakaan, miten maksan vuokrani helmikuussa. Se on puhdas fakta. Olen tottakai hakenut töitä ja ollut aktiivinen työnhakija. Yksinkertaisesti sellaista työtä, jota haluaisin tehdä ei tule markkinoille kovinkaan usein. Itseäni kiinnostavia työpaikkoja avautuu ehkä kerran kahdessa vuodessa. Olen aina hakenut näitä duuneja ja menestynytkin työnhakuprosesseissa. Lähes poikkeuksetta olen ollut viimeisissä kärkikahikoissa ja jäänyt valitsematta kyseiseen pestiin.

Olen kuullut kuuluisan lauseen “kiitos, mutta valinta ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” lukemattomia kertoja. Miltä torjutuksi tuleminen tuntuu? Voin kertoa, että kun saa kieltävän vastauksen toistuvasti, vaikuttaa se värjäämättäkin itsetuntoon. Sitä lannistuu ja uudelleen innostuu työnhausta, kuin joku vastarakastunut kameleontti. Kädet täristen kirjoittaa hakemusta ja yrittää todistaa, miksi hitto vie olisi oikea ihminen kyseiseen työhön.

Mitä enemmän päiviä kuluu hakemuksen lähettämisestä, sitä nopeammin into hiipuu. Kaikkihan sen tietää, että oikeat tyypit kutsutaan heti haastatteluun. Tai ainakin heidät pitäisi kutsua, koska muuten hyvä työnantaja saattaa menettää erittäin potentiaalisen työnhakijan. Kun sähköpostiini kilahti eilen tuo kaiken kuultu sepitys siitä, että minua ei tällä kertaa valittu työhön, murruin täysin. En siksi, ettenkö olisi antanut kaikkeani, vaan siksi, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun en edennyt haastatteluun asti.

Mikä minussa on vikana? Mitä tein väärin? Miksi juuri minua ei valittu jatkoon? Miten tässä kävi näin? Vastasin itkukurkussa mailiin ja pyysin työnantajalta selitystä siihen, miksi oma matkani tyssäsi näin lyhyeen. En lähde siis spekuloimaan ja arvailemaan syitä, vaan teen oppimisprosessin itseni kanssa. Nämä kieltävät vastaukset ovat varmasti perusteltuja ja joukossa on ollut se juuri oikea tyyppi kyseiseen työhön. Se en ole ollut minä ja elämä jatkuu!

Kaikille siis tiedoksi, että etsin työtä, jonka ohella pystyn matkustamaan ja kirjoittamaan aktiivisesti blogiani. Haluan työskennellä kuvankäsittelyn, valokuvauksen, kirjoittamisen ja sisällön tuottamisen parissa. Nämä ovat asioita, joita teen blogini puolesta päivittäin, mutta joista haluan tehdä myös toimeentuloni. Tottakai toivon, että saisin joku päivä palkkaa oman blogini kautta, mutta vielä se ei ole mahdollista. Tarvitsen toistaiseksi toimeentuloni muualta ja koen, että osa-aikaduuni matkustelun parissa ajaisi asiansa.

Olen päässyt työnhaun aikana miettimään yhä uudestaan:

  • Mikä minua kiinnostaa aidosti?
  • Milloin olen eniten elementissäni?
  • Missä voin auttaa muita ihmisiä?
  • Mitkä ovat vahvuuteni ja heikkouteni?
  • Mitä tekisin, vaikka minulle ei maksettaisi killinkiäkään?

Lisää kirjoittamiani tekstejä:

  1. Työtön työnhakija tekee työtä
  2. Uudet työkuviot

PS: Minulle saa vinkata työpaikoista tai ehdottaa yhteistyötä blogini kanssa: contact@pinaycoco.fi. Mikä olisikaan parempaa, kuin unelmatyöni saavuttaminen oman blogini kautta!

PPS: Jos haluat lähteä kimpassa valokuvaamaan, olisi ihana saada kuvauskamu. Tällä hetkellä mulla ei ole kuvapankissa yhtäkään uutta kuvaa ja toistaiseksi mennään blogin puolella vanhoilla tuotoksilla.

<3: Pinja Mitrovitch

5 Comments

  1. Kiinostaako verkostointityö ja auttaa ihmisiä terveys -ja hyvinvoinnissa?

    ???TIIMIHAKU???

    Kyllästyttääkö oma palkkatyö tai haluatko lisäansioita?

    ?80€ saat oman nettikaupan ja virtualofficen
    ?Ei riskejä
    ?Huipputuote Juice PLUS+
    ?Voit työskennellä missä vain ja milloin vain
    ?Pohjoismaiden menestynein tiimi
    ?Me koulutamme sinut

    Laita viestiä niin kerron lisää ❣❣❣

    Terkkui. Senja

    PS. Voin lisätä sut meidän unelma duunin ryhmään tutustumaan.
    Ymmärrän jos ei kiinosta ja jotkut luulee, että tämä verkostointi on huuhaa juttua, mutta itsekkin teen tätä somessa ja haluan auttaa ihmisiä terveyden -ja hyvinvoinnin avulla.

    1. Moikka Senja,
      Kiitos viestistäsi! Otan kaikki yhteydenotot vastaan sähköpostitse osoitteeseen: contact@pinaycoco.fi. Uskon kuitenkin, että tässä tilanteessa en ole kiinnostunut verkostointityöstä tai uusista tuotteista. Kiitos kuitenkin paljon kun jätit viestin blogiini ja ihanaa alkanutta viikkoa! yst. Pinja Mitrovitch

JÄTÄ KOMMENTTI