Älä anna ahdistuksen ottaa yliotetta

Mä tein tietoisen valinnan pääsiäisenä, että pidän vappuun asti vapaata töistä. Tämä tarkoittaa mun kohdalla sitä, että en tee edes sitä kahta vuoroa viikossa. Syynä on rehellisesti se, että mulle ei tarjota, kuin jämä työvuoroja, jotka kuluttavat mun henkistä jaksamista. Tuota henkistä puolta ei pysty mittaamaan rahassa ja nyt puhutaan 150-300€ tuloista. Niinpä lomailen vielä viikon, kunnes duunit starttailevat rauhallisesti vappuna ja jatkuvat täysipäiväisinä toukokuun lopulla.

Kirjoitin toissa päivänä työttömän arkipäivästä, joka sekin sisältää yllättävän paljon rutiineja. Kuitenkin, mulla tuntui kasautuvan sellaisia tekemättömiä hommia työpöydälle, vaikka aikaa niiden tekemiseen on ollut. Mua on ahdistanut tämä saamattomuus, laiskuus ja tietynlainen “asioiden eteenpäin siirtäminen”. Se on myös yksi iso syy sille, miksi jätän tällä viikolla extratyöt muille ahkerille tehtäväksi. To do -listalla on mm: sähkösopimuksen kilpailuttaminen, työttömyystuen peruuttaminen/kela-asioiden hoito, kotivakuutuksen, matkavakuutuksen ja matkatavaravakuutuksen yhdistäminen.

Lisäksi mulla on tavarat yhä muuttolaatikoissa makuuhuoneen lattialla ja vaatekaapit pyyhkimättä. Käytännössä nuo vaatteet lojuvat lattialla, kun en saa kaappeja siistittyä. Tyhmää, mutta totta. Koska olen aikuinen ihminen ja saan tehdä itse valintani, päätin siis ottaa tämän viikon lomaa. Tarkoituksenani olisi myös laskea opintolainani takaisinmaksu itselleni järkeväksi ja pyrkiä saamaan lasku E-laskuna. Voitteko kuvitella, että nykyisellä sopimuksella, maksan seuraavan 5 vuoden aikana 360€ paperilaskusta, sillä Danske Bank ei luovuta asiakastietoja sähköpostitse? Aivan järkyttävää, joten yritän korjata asian.

Tällaiset “siirretään tätä asiaa vähän eteenpäin hommat” usein kerääntyvät ja sitten ne täytyy vain hoitaa alta pois. Nautin itse laskujen maksamisesta ja numeroiden laskemisesta. Huvittavaa sinänsä, kun eipä sitä rahaa kauheasti ole laskettavaksi ollut. Kävin muuten viime viikolla Mimmit sijoittaa työelämään keskittyneessä eventissä, joka sekin oli näin työttömän näkökannalta hauskaa. Ajattelin ilmoittautua vielä kevään aikana toiseen sijoituseventtiin, jossa kerrottaisiin ihan juurta jaksaen sijoittamisen saloista. Haluaisin päästä jo tositoimiin, eli takomaan rahaa. Onneksi rahattomuus on vain väliaikaista.

Mutta tosiaan, nyt lähti alkuperäisestä ajatuksesta vähän laukalle tämä postaus. Halusin aikojen alussa puhua ahdistuksesta. Mua yhä ahdistaa aamuisin, toisinaan vähän vähemmän, mutta kyllä mua ahdistaa. Sitä fiilistä on todella vaikea pukea sanoiksi. Se paine rinnassa alkaa, kun ummistan varovasti silmät aamusumussa. Kello ei välttämättä ole vielä soinutkaan, katson kelloa. Jos minulla on hyvin aikaa nukkua, jatkan unia. Sitten herätyskellon soidessa, en välttämättä herää. Väsyttää niin maan perkeleesti. Miksi väsyttää? Olisiko pitänyt herätä siihen aikaisempaan herätykseen, ilman kellon pirinää?

Niinä aamuina, kun ahdistus on pahimmillaan, pyrin aloittamaan rauhassa. Avaan verhot, makoilen sängyssä, ajattelen kivoja asioita. Saatan laittaa mobiilidatan päälle, mutta en avaa sometilejä. Ajatus somesta ahdistaa. Voisiko puhelimen näpräämisellä olla tekemistä ahdistuksen kanssa? Jotenkin ahdistaa eniten se, että pitää olla tavoitettavissa. Whatsapp on pahin viholliseni tuolla vastauskentällä (etenkin työkäytössä, mutta ei mennä siihen nyt). Pyrin minimoimaan kaikki lähteet, jotka tarvitsevat välitöntä vastaustani. Poistan esimerkiksi turhat sähköpostit, enkä saa ilmoituksia erilaisista app:eista.

Some ahdistaa yllättävän paljon, vaikka ei se mun yöunia vie. Olen liimattuna puhelimeen. Mistä lähtien olen ollut näin riippuvainen puhelimesta? Hirveä myöntää, sillä olen kunnon puhelinpoliisi. Paras ystäväni on ymmärtänyt vasta vuosien jälkeen, miksi viestiäänet häiritsevät keskittymistäni. Ne katkaisevat ajatukseni. Se ajatus olisi voinut olla vuosisadan mullistavin keksintö, nyt se katkesi, tuohon mitättömään tekstiketjuun. Kuinka turhaa. Mielestäni puhelin ei kuulu makuuhuoneeseen, ei aamuisin, eikä iltaisin. Jos se toimii herätyskellona, voi mobiilidatan laittaa pois päältä hyvissä ajoin.

Miksi ei voitaisi lukea kirjoja ja rauhoittua niin? Tuo tietotulva, joka puhelimesta pursuaa, on ylitsepääsemättömän laaja. Ei kukaan tarvitse niin paljon kuluttavaa informaatiota. Tarvitsemme juurtumista maahan. Ehkä sen vuoksi olen ollut ahdistunut aamuisin: puhelin on vienyt tilaa aamupalapöydässä ja taukohetkissä. Haluan rajata sen käyttöä yhä enemmän. Ei puhelinta vessanpöntölle (tiesittekö, että ihmiset kärsivät tutkimusten mukaan ulostamisvaikeuksista, sillä puhelin viedään mukana pöntölle?), ei puhelinta aamupalalle, ei puhelinta julkisissa kulkuvälineissä/siirtymisissä ja ei varsinkaan makuuhuoneessa.

Oikeastaan, jos enemmän asiaa mietin, en keksi paikkaa, jossa puhelin olisi välttämättömyys. Ehkä työympäristö. Ja ei se puhelimen poistaminen arjesta vie mun ahdistusta pois, se ahdistus on syvemmällä. Mutta se on yksi tekijä, jonka pois jättäminen helpottaa. Varmasti stressaavat olosuhteet, toivat osaltaan tähän kevääseen omat lisämausteensa. Onneksi olen saanut ahdistuksen pidettyä kurissa ja se on keskittynyt pääosin aamuihin. Enkä oikein tiedä, onko ahdistus oikea sana kuvailemaan koko sitä tunneskaalaa. Kivalta se ei kuitenkaan tunnu. Tiedättekö, mitä tarkoitan?

Lue myös: Aamuisin painava henkinen ahdistus

Pinja Mitrovitch (2)Piña y coco -blogi somessa FACEBOOK / INSTAGRAM

contact@pinaycoco.fi

1 Comment

JÄTÄ KOMMENTTI