Aamuisin painava henkinen ahdistus

Olen jo vuosia kokenut oloni aamuisin ahdistuneeksi. Tunne syntyy heti heräämisen jälkeen tai alitajuntaisesti jo ennen herätyskellon pirinää. Yleisesti en tunne oloani yhtään niin ahdistuneeksi ollessani ulkomailla. Suomessa ahdistus on kuitenkin läsnä huolimatta siitä vietänkö vapaapäivää. Pahimmillaan tunnen aamuahdistusta, kun herään sängystä yksin.

Saan turvaa toisesta ihmisestä vierelläni, on sitten kyseessä ystävä tai kumppani. Ahdistus menee nopeammin ohi, jos saan purettua sen syntyperää ääneen heti herättyäni. Olen silti vakavasti sitä mieltä, että ahdistuksen kohtaaminen yksin on ainut keino sen voittamiseksi. Miksi silti tarrauduin toisiin aamulla, kuin satiainen häpykarvoihin?

Kyse ei ole siitä, ettenkö viihtyisi yksin. Rakastan yksinoloa ja olen silloin eniten elementissäni. Jos olen iltaisin kotona saan tunnit kulumaan silmissä ja ahdistus on tipotiessään. Rehellisesti “se ongelma” tuntuu olevan läsnä vain aamuisin. Yritän joskus väkisin nukkua pitkään, jotta en joutuisi heräämään sen vetovoimaan. Olen miettinyt, että nukunko liian vähän suhteessa elämäni kuormittavuuteen?

Kenties panikoin etukäteen tulevaa päivää? Tavallaan se olisi käypää siihen logiikkaan, että en tunne ahdistusta lomalla. Voiko olla, että silloin edessäni ei ole mitään suoritteita, joista ahdistua? Ehkä kroppani viestii aamuisin, että tulevan päivän taakka on liian raskas kannettavaksi. Ei nyt helvetti voi olla normaalia, jos ennen päivän askareiden starttaamista pohtii valmiiksi, että nukahtaminen on suorittamalla lähempänä.

Luin vast’ikään siitä, miten aamuahdistuneisuus on tyypillisintä yleisestä ahdistuneisuudesta kärsivillä. Lisäksi syvennyin erityisherkän elämää käsittelevään tekstiin, joka oli ylitsevuotavan mielenkiintoinen. Artikkeli käynnisti itsetuskiskelun polun, jolla nykypäivänä usein vierailen. Tekstissä puhuttiin siitä, miten erityisherkkä ihminen reagoi normaalia herkemmin ympäristöön ja sen olosuhteisiin.

Näin olisi järkeenkäypää, että tunnen ahdistuneisuutta, sillä olen elänyt vasten omia arvojani liian pitkään. Tästä esimerkkinä on ammatinvalinta, josta kirjoitin viimeviikolla. Sopimaton ympäristö (ydinkeskusta), ei-niin-intohimoinen-työ (tarjoilija), taloudellinen epävakaus (osa-aikatyö) ja ihmissuhteet (sinkku/parisuhde) varjostavat osakseen mahdollisuuksia ahdistuneisuuteen.

Aihe ei nyt tietenkään ole näin suoraviivainen, sillä muuten voisin samantien vain pistää stopin kaikelle, joka ruokkii ahdistuneisuutta. Voisin minimoida näin loppuunpalamisen riskit ja elää loppuelämäni onnellisena. Kaikki me kuitenkin tiedetään, että näin tapahtuu vain elokuvissa. Olen pärjännyt tänne asti ahdistuneisuusoireiden kanssa, sillä ne ovat osa perustunteitani. Ongelma niistä on muodostunut hitaasti, joten niiden läpikäynti ei ymmärrettävästi ole lyhyen matkan sprintti.

Sillä aamuahdistuneisuus häiritsee elämääni, on asialle tehtävä jotain. Lääkäri tai psykologi ovat vaihtoehtoja, mutta haluaisin vihdoin pitkäaikaista vuorovaikutusta. Lähipiirissäni on monia, joita erilaiset ryhmät ovat tukeneet matkalla. Itse olen käynyt näistä muutamissa, mutta toistaiseksi ei omaa paikkaa ole löytynyt. Psykiatrian poliklinikalle lähtenyt lähete hylättiin, jota lääkärini toki enteili jo ennen sen kirjoittamista.

Tässä maassa riittää mielenterveyspotilaita jonoksi, joten vain sairaimmat pääsevät hoitoon. Olisi upeaa jos ongelmiin pystyttäisiin tarttumaan ajoissa, ennenkuin vaihtoehtoina on pitkäaikainen hoitojakso tai lääkket. Nuorille suunnatut mielenterveyspalvelut pitäisi olla ilmaiset ja hyvin matalan kynnyksen vaativia. Kaikki eivät pysty avoimesti puhumaan ongelmistaan kenellekään ja joskus voi olla liian myöhäistä avautua. Universumi muistakoon heitä ajatuksissaan. <3

Onko sulla taipumusta ahdistua tai kärsitkö mielenterveysongelmista? Mistä olet löytänyt apua vai oletko prosessoinut ajatuksia itseksesi?

<3: Pinja

JÄTÄ KOMMENTTI // COMMENT BELOW