Voi ei, poika tulossa!

Kauhukuvissani meille suodaan saapuvaksi vain poikavauvoja. Näen tulevaisuudessa itseni Sirpa Selänteenä, joka vihdoin saa neljäntenä vauvana tytön. Poikavauva diagnoosi, jo ennen lapsen siittämistä. Olen hyväksynyt sen, että masussani kasvaa poika, vaikka ei se rehellisesti ole ollut helppoa. Olin rakentanut omaan vauvakuplaani vaaleanpunaiset seinät ja kukkamekkoja. Nimivaihtoehtoja keksin tytölle kymmenittäin ja pojalle lähinnä vitsin omaisesti muutaman. Olin valmistautunut tytön tuloon.

Miltä tuntui kuulla, että odotamme poikaa? Saimme tietää lapsen sukupuolen rakenneultrassa 29.5.19. Sukupuolta ei tarvinnut jäädä arvuuttelemaan, niin selkeästi näkyi pojan kalukset. Olin varautunut pahimpaan, jos näin voi asian muotoilla. Kun terveydentila näytti vihreää valoa, toivoin yhä kätilön kertovan pienestä prinsessasta. Ensi reaktio oli pienimuotoinen shokki ja muutama “vittu – sana” pään sisällä. Tunne meni ohi kuitenkin nopeasti ja odotus lähinnä konkretisoitu ihanasti. Meidän pieni poika.

Seuraavaksi ajattelin varmaan, minkä nimen keksimme pojalle. Ei liian serbialaista, eikä liian suomalaista nimeä. Joku ihana luontoaiheinen, joka olisi helposti lausuttavissa molemmissa maissa. Oliver ja Oscar saivat väistyä suuren suosionsa vuoksi, ja rupesimme miettimään hieman harvinaisempia nimiä. Havu, Nietos, Otava, Kaspar, Sante jne. Jokainen nimi muistuttaa liikaa jostain toisesta ihmisestä, eikä toistaiseksi yksikään ole napannut. Sanoisin, että meillä on top 3 nimet, joita pyörittelemme suussamme. Nimen täytyy olla tarpeeksi maskuliininen, mutta ei liian kovatempoinen lausuttavaksi. Pehmeä, mutta vahva.

Toisen nimen ja sukunimen valinnan kanssa, meillä on ollut suhteellisen yksimielisiä ajatuksia. Miten nimen keksiminen voi olla näin hiton hankalaa? Muistan kun viime jouluna vitsailimme joulupöydässä lasten nimillä. Jos olisimme osanneet lukea tulevaisuuteen, olisin painanut kaikki nimiehdotukset syvälle kallooni. Nyt jokaisella tuntuu olevan mielipide lapsen nimeksi ja negatiivinen kommentti nimiehdotukselle. “Liian yleinen, liian pitkä, hieman outo tai vaikea lausuttava.” Nimeämme lapsen lopullisesti hänen synnyttyä, koska eihän nyt näkemättä voi nimeä antaa. En itse kuulu siihen kategoriaan, joka on pienestä asti tiennyt, minkä nimen antaa lapselleen.

Kun saimme tietää pienokaisen sukupuolen, riensin heti kirpputorille. Halusin muistaa sen päivän, kun sain tietää pojasta. Jotain söpöä oli saatava. En ollut tehnyt mitään hankintoja ennen poikauutista. Mielestäni lapsen sukupuoli antaa siivet koko odotukselle ja hankintojen tekeminen on huomattavasti helpompaa. Olen ostanut kaiken käytettynä ja sanoisin, että kaappiin onkin kertynyt yllättävän paljon vaatteita. Ajattelin varata pikkuiselle vaatteita aina 7-8kk ikään asti, jotta en sitten ahdistu pojan kasvaessa. Kaikkia kokoja sopivasti ja muutamat ekovaipat valmiiksi.

Onko teillä kokemuksia kestovaipoista? Missä iässä ne tulevat ajankohtaiseksi hommata ja kuinka monet yhdelle vauvalle tarvitaan? En nyt oleta vauvan hoidossa ollessa käyttävän ekovaippoja, tai lapsen pissatessa 10 kertaa päivässä. Näen ekovaipat kätevänä sitten, kun vauva on vähän vanhempi. Vaipat ovat suurinta kulutusta koskaan, ja jos voin/jaksan itse tuoreena äitinä panostaa kestovaippoihin, teen sen kyllä. Jokainen äiti tekee tyylillään, enkä tässä(kään) asiassa koe tarvitsevani ulkopuolisten näkökulmaa.

Miten te olette reagoineet sukupuolen paljastuttua? Onko sukupuoli ollut yhdentekevä? Tai onko joku odottanut tietoa synnärille asti?

Lue myös: Olisitpa tyttö

JÄTÄ KOMMENTTI