Velaksi matkustaminen on nykypäivää

Muistan, kun olin vielä se pikkutyttö, joka unelmoi seuraavasta ulkomaanmatkasta. Kävin lapsena Fuerteventurassa ja Fuengirolassa. Lisäksi matkustimme kakstuhattaluvun alussa Serbiaan sukulaistemme luokse. Nämä kolme trippiä tein alle 15 kesäisenä, kun poissuljetaan lähinaapurimme. Nautin jo tuolloin äärettömästi matkustamisesta ja nykyään ajattelen sen tuovan elämääni tietynlaista “hyväksyntää” ja “turvaa”.

edit: opiskeluaikoina kävin skidinä myös Ranskassa, jäi mainitsematta!

En ole koskaan matkannut isäni, äitini ja pikkusiskoni kanssa. Aikoinaan olimme suunnitelleet yhteistä lomaa ja varanneetkin sen muistaakseni Bulgariaan. Emme kuitenkaan päässeet matkalle, sillä yllättäen vuokra-asuntomme laitettiin myyntiin ja jouduimme ostamaan sen omaksi. Se pettymys, jota tuolloin tunsin oli sydäntäsärkevää. Olin nimittäin onneni kukkuloilla ehtinyt kertoa kaupan kassalla, koulun penkillä ja pihapiirissä tulevasta matkastamme.

Kun kerran kokee valtavan pettymyksen, sen muistaa aina. Joku saattaa naurahtaa tässä kohtaa, sillä kaikilla ei ole ollut tähänkään ikään mahdollisuutta taloudellisesti matkustaa. Ymmärrän sen. Lapsena sitä ajatteli enemmän omaa etuaan, eikä osannut nähdä omistusasunnon hyviä puolia. Sitä ajatteli vain naiivisti itseään pötköttelemässä ranta tuolissa ja nuolemassa kylmää jäätelöä. Hassua kuitekin, miten vahvasti jo tuolloin kaipasin intohimoisesti ulkomaille. Tunne kasvoi kasvamistaan ja kuten kaikki reissaajat tietää: yksi matka ei helpottanut matkakuumetta, se vain kasvatti sitä.

Ilmiö on sama, kuin jos sinkku harrastaa mieletöntä seksiä pitkästä aikaa ja tajuaa, miten puutteessa on ollut. Sitä vain janoaa lisää, lisää, lisää. Siinä sitten laput silmillä lataa tinderin, tykittää menemään ja kas kummaa, sitä huomaa tehneensä puoli vuotta. Mihin aika katosi ja mikä tuon vieressä makaavan kundin nimi edes oli? Pahinta on, kun matkan varrella tajuaa addiktion, muttei pysty pysähtymään. Deittailu vie aikaa, joskus se on perseestä ja sitä vannoo lopettavansa heti huomenna – toisinaan siitä nauttii ja se vie mukanaan.

Matkustamista ja deittailua yhdistää siis ennen kaikkea viha-rakkaussuhde. Rakkaus syntyy, no palavasta seikkailunhalusta ja loputtomasta kiinnostuksesta tietää, mitä kulman takaa löytyy. Toinen matkustaa kauas ja toinen lähelle. Joku ei matkusta fyysisesti, mutta tekee päänsä sisällä maailmanympärysmatkaa. Kaikki tavat nähdä elämää ovat oikein, eikä vertailu toisten matkoihin ole tarpeen.

Niin, ja se vihapuoli tässä tarinaa on sitten se, että ei matkustaminen ole todellakaan aina nastaa puuhaa. Siinä poistutaan omalta mukavuusalueelta ja jatkuvasti opitaan uutta. Se toki kasvattaa ihmistä, mutta myös kuluttaa paljon. Itse voin käsi sydämellä sanoa, että en olisi tässä ilman matkojani. Matkat eivät myöskään olisi olemassa ilman minua.

Berlin, Germany 22-26th of August

Miten rahoitan kaikki reissuni?

Kuten pohjustin, en ollut matkustanut paljoakaan lapsena. Kun sain ensimmäisen kesätyöpaikkani Hangossa, säästin kaikki rahat reissuun. Sitten aloitin toisen työn, säästin taas vähän lisää ja käytin viimeistä penniä myöten rahat matkustamiseen. Aloitin 17 -vuotiaana ammattikoulussa ja lähdin alle kuuden päivän varoitusajalla töihin Espanjaan.

Yksin uudessa maassa, ilman ystäviä tai yhteistä kieltä. Yksinäisyys piinasi ja osasta peloista kasvoi totuuteni. Tuo ajanjakso on yhä ollut elämäni opettavaisin. Paljon on vieläkin asioita käsittelemättä tuohon reissuun liittyen, niin paljon ehti vihaa ja rakkautta tapahtua.

Ammattikoulun ajan tosiaan matkustin ja tein töitä vuorotellen. Löysin itseni toistuvasti uusista kohteista ympäri Eurooppaa ja huomasin olevani onnellinen tien päällä. Rahat menivät kädestä suuhun, jos yritin säästää, säästin sen aina alitajuntaisesti reissuun. Kovasti minua yritettiin patistaa pitämään ASP -tiliä, mutta niin vain sieltä tyhjensin tonneja reissuilleni. Matkustelu on aina ollut minulle säästämistä, enkä näe mihinkään muuhun sijoittamista parempana vaihtoehtona.

Sijoitan unelmiini, joita elän päivittäin. Minulle ajatus omasta autosta, asunnosta tai osakkeista kuulostaa oksettavalle. Silti ihailen todella paljon ihmisiä, ketkä tästä syttyvät ja näkevät pitkäjänteisesti sen tulokset. Minä kuulun siihen kastiin, joka on menettänyt luottotietonsa (maksamaton lasku) ja oppinut kantapään kautta, että on hiton perseestä, kun ei voi saada matkavakuutusta omiin nimiinsä. Raha on mulle vain tapa maksaa perusasioita, enkä havittele sitä elämääni yhtään sen enempää, kuin on tarvis.

Oikeastaan, jos minulla on liikaa rahaa, en oikein tiedä mihin laittaa sitä. (Sijoitusneuvoja otetaan vastaan!) Kaikessa lyhykäisyydessään olen kokenut loogiseksi sijoittaa reissuihin. Pystyn matkustamaan näinkin paljon, sillä käytän kaikki säästöni siihen. Lisäksi olen omistanut kaksi luottokorttia, joista toisen olen maksanut pois. Nyt yhdellä kortilla pystyn varaamaan hotellit ja ostamaan lentoliput.

Vaikka minulle luotto on elinehto, kaipa sitä pärjäisi ilmankin. Olen matkustanut velaksi, enkä häpeä sitä lainkaan. Jos johonkin kerryttäisin mielelläni velkaa, olisi se nykyinen elämäntilanteeni. Ammattikoulun jälkeinen elämä ammattikorkeakoulussa mahdollisti myös matkustelun. Kouluni osti lentoliput ja kela sponssasi loput. Sain enemmän rahaa ulkomailla, kuin tukea Suomessa. Miksi hitossa olisin siis jäänyt tänne? Samalla tutkinto pakettiin ja maailmaa kiertämään rinkka selässä. Kiitokset Haaga-Helialle Costa Ricasta, Panamasta, Espanjasta, Dubaista, Abu Dhbaista ja lukuisista minireissuista välissä.

Tässä puhdas fakta: olen saanut taloudellista tukea, joka on mahdollistanut matkani. Kummasti olen ollut enemmän p.a sen jälkeen, kun valmistuin ja tuet loppuivat. Jos asuu sinkkuna yksiössä Helsingin keskustassa ja maksaa autoveroa tyhjäkäynnillä seisovasta autosta, on rahaton. Jos siis reissaa samalla. Silloin lainataan ystäviltä, perheeltä ja myydän vähän persettä. Haha, no okei sitä persettä ei myydä. Perheeni on auttanut minua eniten ja tuonut esim. ruokakasseja luokseni, jos olen matkustanut kaikki pennoseni.

Tilannehan ei ole enää näin paha, kun olen saanut vakiinnutettua tuloni. Vuosi sitten kun olin karensissa irtisanouduttuani vakituisesta työsuhteesta “masennuksen” vuoksi, teki tiukkaa. Tuo aika oli henkisesti erittäin raskasta, sillä sieluni olisi halunut matkustaa menemään. Haluan tähän loppuun myös painottaa, että olen hiton kova tekemään duunia. Olen karsinut paljon voidakseni matkustaa ja rahoitan matkani pääosin itse.

En tiedä saitteko tästä mistään selkoa, mutta pääpointtini oli tämä ihollenikin tatuoitu teksti: I would rather own little and see the world, than own the world and see little of it.

 

Lopun kiitossanat: Kiitos kaikille teille läheisille ja ystäville, jotka olette auttaneet ja matkustaneet kanssani. Kiitos, kun luotatte joskus vähän paskoihin päätöksiini, kun tiedätte, että menen kuitenkin. Kiitos universumi, kun toistuvasti tuet minua rahallisesti ja pusket eteenpäin kohti unelmiani. Kiitos minulle itselleni ennen kaikkea siitä, että saan tehdä tätä matkaa juuri itseni kanssa. Rakastan sinua Pinja!

xoxo me

1 Comment

JÄTÄ KOMMENTTI // COMMENT BELOW