Unelmia ja vauvahommia

Huomenta päivää! Täällä tunnit, ovat vain murto-osa menneestä, päivät muisto entisestä ja viikot sumun peittämiä. Kävin äsken kaupassa ja ihmettelin, miksi Alko on sunnuntaisin auki. Tajusin, että nyt on maanantai. Olen pisteessä, jossa jokainen päivä tuntuu yhtä ihanalta ja hirveältä. Kaikki päivät toistavat samaa kaavaa: yöherätykset, aamukahvi, koiralenkki, välikooma ja nukkumaanmeno. Välissä vaippoja, perseen pesua, vaatteiden vaihtoa ja nukutusta.

En valita, mutta olen vähän pihalla omasta arjestani. Tai no, en itse kutsuisi tätä arjeksi. Meillä ei ole mitään ajallisia käsityksiä, tai ymmärrystä muun maan menosta. Olen hiljentänyt kaikki ilmoitukset jokaisesta sovelluksestani, sillä en kykene vastaanottamaan uutta tietoa. Ajattelen, että jengi soittaa jos asia on tärkeä. Teen kaiken yhdessä kirpun kanssa, joten pelkästään suihkuun meno vaatii suunnittelua.

Vauvahommat ovat hyvin täyspäiväistä touhuamista, joten iso hatunnosto kaikille, jotka tätä tekevät vuosi tolkulla. Itselle 3viikkoa ja 2päivää ovat näyttäneet vauvailun todellisen laidan. Se on kaukana somemaailmassa näkemistämme, kauniista vauvoista puhtaissa vaatteissa. Olen täynnä puklua tai rinnoistani valuvaa maitoa. Vauva kakkaa yöllä yli vaipasta, koska olen liian väsynyt nousemaan ja vaihtamaan vaippaa. Annan tissiä, kun vauva huutaa ja annan vauvan nukahtaa tissille.

Lämmitän maitoa suoraan pakkasesta mikrossa, vaikka sitäkin kehotettiin välttämään. Jätän sängyn petaamatta ja pyykit koriin. Teen pakolliset jutut ja kaiken muun siirrän eteenpäin. Nautin vauvasta, etenkin imetyksestä. Se tuntuu todella tärkeälle ja yhdistävälle asialle. Mulle tulee herkästi morkkis, jos näprään imetyksen yhteydessä puhelinta. Silti imetän 10-12 kertaa päivässä ja näprään ainakin puolet kerroista puhelinta. Lupaan, että ensi kerralla en vastaa imettäessäni instagram viesteihin.

Side note: olin kirjoittanut postauksen loppuun, kun se tässä kohtaa katkesi. Yritin ulkomuistista vajaalla aivotoiminnalla muistaa, mistä about olin kirjoittanut. Tällaisinä hetkinä mietin, että onko tässä mitään järkeä. Ylläpitää blogia, kun aikaansaamattomuus levelini on jotain tuhat ja sitten postaus katoaa bittiavaruuteen. Mutta, kyllä siinä on järkeä. Näistä hetkistä opin eniten.

Unelmoin duunihommista ja itseni kehittämisestä. Ulkotreeneistä, kunnon hikijumpasta. Joogasta. Matkustamisesta. Festareista, vaikka en ole koskaan yksilläkään ollut. Unelmoin extempore seksistä pesukoneen päällä, ilman että ajattelen seuraavaa imetyskertaa. Ajattelen, mitä kaikkea elämä tuokaan eteemme. Miten onnekas olen nyt, mitä voinkaan vielä saavuttaa ja toisaalta, mitä en ole vielä saavuttanut. Unelmat muuttuvat, nyt yksi niistä suurimmista lepää sylissäni.

Viikonloppu oli ihana. Pancho oli trimmissä, sillä en ole itse saanut aikaiseksi hoivata hauvaa. Kävin vekarakirppiksellä Helsingissä ja kahvilla vauvan kanssa. Olimme ystäväni lapsen 1 -v synttäreillä ja pizzalla Capperissa. Vauva oli hoidossa kolme tuntia ja ehdin nanosekunniksi unohtaa hänen olemassaolon. Söimme viikonloppuna irtokarkkeja, kannustimme Suomen EM – kisoihin ja teimme hamppareita. Join neljä lasia punaviiniä, helvetin luksusta!

Otimme myös eilen tämän blogipostauksen kuvat, jotka ovatkin ensimmäiset viikkoihin. Kuten viittasin aikaisemmin, aika menee hirmu nopeaan ja tässä yritän pysyä sen perässä. Meille kuuluu tosi hyvää, vauvakuplassa on ihana lusmuilla. Tuntuu vieläkin epätodelliselle, että meillä on vauva. Hän on niin suosittu, että hoitajia on jonoksi. Laantuukohan tämä suosio samalla tavalla, kuin koiranpennun hoidon kanssa aina käy?

Millaisia ajatuksia teillä muuten herää lastenhoitoon liittyen? Tästä kävin jo keskustelua instan puolella, mutta ajattelin, että aihe olisi mielenkiintoista nostaa tänne bloginkin puolelle. Nyt kuitenkin pikapikaa yöpuuhiin, ennen kuin maanantai vaihtuu tiistaiksi. Hyvää yötä! – Pinja

JÄTÄ KOMMENTTI