Tunteita pariterapian varrelta

Kun kolmas kerta ei sanonut toden. Kolmas psykologin ja psykoterapeutin tapaamisemme oli perjantaina. Tällä kertaa en ladannut odotuksia itselleni, vaan saavuin paikalle tyhjin ajatuksin. Aamu oli alkanut huonosti ja meinasimme myöhästyä tapaamiselta. Vihaan kiirettä. Silloin en pysty toimimaan normaalisti, sillä kroppani on jatkuvassa suoritustilassa. Kiire tulikin osaksi perjantain keskusteluamme, sillä se on yllättävän isossa roolissa arjessamme.

Tapaaminen alkoi yllätyksellä. Kaikki edellisten kertojen miellekartat oli teipattu seinälle ja vastasimme neljään hyvinvointiin liittyvään kysymykseen. Vastaamme joka kerta samoihin kysymyksiin, joiden perusteella muodostuu aikajana, joka auttaa hahmottamaan oman hyvinvoinnin kulkua. Oma aikajanani oli laskusuhdanteinen, keskiverto fiilisteni ollessa 6 pintaan, asteikoilla 1-10. Tiedän, että omaan olooni vaikuttaa tämänhetkiset olosuhteet, ruokailu- ja unitottumukset ja mielen hyvinvointi. Ne eivät ole tasapainossa, vaan elävät suoritustilassa.

Juttelimme ensimmäiset 30min pareittain niin, että ketään ei saanut keskeyttää. Yritimme reflektoida, mitä psykologi ja psykoterapeutti puhuivat keskenään ja he taas mietiskelivät meidän sanomisiamme. Ammattilaiset kuulivat keskustelun painotuksen olevan 70% minulla ja 30% kumppanillani. Hän oli söpö ja kysyi, miten päin luvut oli tarkoitettu. Hän ei siis itse kokenut näin suurta prosenttijakaumaa, vaikka itse toki myönsin olleeni suuremmassa puheroolissa.

Olen jotenkin turtunut kuuntelemaan Kaurin puhetta, sillä usein tunnen, että hänellä on sama levy päällä. Samat ongelmat, sama negatiivinen sävy, sama ärsyttävä huomio jne. Arvaan tarinan lopun jo alkumetreillä ja helposti pyydän Kauria tiivistämään sanomansa. Olen vain jotenkin kyllästynyt kuuntelemaan samoja asioita. Kyse ei ole siitä, että en mielelläni juttelisi kumppanini kanssa, haluaisin vain syventyä keskusteluissa. Yksi tärkeä aihe perjantaisella tapaamisellamme, olikin vuorovaikutus ja kommunikointi.

Lisäksi nostimme tapetille me-hengen, joka sekin on jäänyt huomiotta. Olemme eläneet, kuin kaksi yksilöä, sen sijaan, että olisimme pariskunta. Emme ole tehneet tarpeeksi asioita yhdessä, vaan yksilöinä. Tiesimme kyllä ongelmakohdat, mutta ensi kertaa tuntui sille, että haluamme yhdessä muutosta. Tavallaan tästä terapiasta on kuukauden aikana tullut sellainen paikka, johon haluaa palata. Tila, jossa ei ole huutoa tai äänen korottamista. Olemme molemmat kaivanneet sellaista ja etukäteen jo kauhulla mietin, mitä tapahtuu, kun se loppuu?

hm
Helsinki Mission yhteystiedot

Muita auttavia tahoja:

Akuuteissa kriisitilanteissa kannattaa olla aina yhteydessä oman alueen kriisipäivystykseen tai psykiatrian päivystykseen.

Helsingissä:

Kaikki info otettu Helsinki Mission nettisivuilta.

Pinja Mitrovitch (2)Piña y coco -blogi somessa FACEBOOK / INSTAGRAM

contact@pinaycoco.fi

1 Comment

JÄTÄ KOMMENTTI