Tunnesyöminen on kuin narsisti puolisona

Tunnesyömisellä vitsaillaan kaveriporukassa, vaikka en valehtele jos sanon, että nimenomaan syöminen on kaikista vanhin ystäväni. Olen syönyt makeaa pienestä pitäen pahaan oloon. Milloin ruoka on hetkellisesti helpottaneet mielipahaa, auttanut yli kiireisen arjen tai hankaleiden tunteiden. Ruoka, etenkin makea on tasoittanut hetkellisesti tunteitani ja toiminut vuosia itkutyynynä. Pahinta tunnesyömisessä on, että se helpottaa oloa vain hetkellisesti, kuten alkoholi tai päihteet. Sen jälkeen se räjähtää kasvoille kahta kauheammin ja kierre on syntynyt.

Minulla herkkujen syöminen juhlia lukuunottamatta tapahtuu tunteideni perusteella. Nyt kun ne tunteet ovat olleet talviaikaan hieman tavallista matalammat, on se näkynyt suoraan turvonneessa mahassa ja väsyneessä olossa. Toki, olen ollut muutenkin erittäin väsynyt, mutta kyllä saamattomuus ja tämä syöminen ovat olleet viime kuukautena läheisiä ystäviä. Kehoni onneksi jaksaa liikkua mieleni voimalla ja olen saanut pidettyä itseni liikkeellä ainakin pari kertaa viikossa. Näin talven aikana ei ole kertynyt älyttömästi kiloja, ehkä muutama hassu. Kuitenkin tiedän, että huonoina ajanjaksoina tunnesyöminen on vallanut elämääni vahvasti.

Näin minulla oli esim. teininä ja jopa lapsena, jolloin odotin karkkipäivää sylki valuen suusta. En tiennyt laisinkaan mistä tuo makeanhimo johtuu, enkä nähnyt sen selkeää yhteyttä henkiseen hyvinvointiini. Kun mieleni voi hyvin, minua ei tee edes mieli makeaa, vaan pysyn kiltisi normaalissa arjessani. Kuitenkin jos olen pidempään syönyt suklaata lähes päivittäin (viimeiset kaksi viikkoa, koska joulu) vaikuttaa tuo syöminen ihmekumma kroppaani niin, että ei tee mieli liikkua laisinkaan. Toisille suklaa ehkä antaa puhtia salitreenille, mutta omalla kohdallani vaurioittunut mieleni ei himoitse yhtäkään hikipisaraa.

Olen tullut siihen tulokseen, että käsitykseni ruoasta on vieläkin vääristynyt. Ruokailutottumukseni ovat eläneet omissa svääreissään, milloin ruokavaa’an ja milloin älyttömien diettin buustaamana. Olen tunnistanut itsestäni tunnesyöjänä sen, että voin kaikista parhaiten, kun mieleni voi hyvin ja syön makeita tahdosta, en pakosta. Tämä saattaa kuulostaa teille hullulta, mutta en nauti edes noiden makeiden syömisestä tunteiden vallassa, vaan tuntuu, että toimintani lähtee jostain pakonomaisesta tarpeesta. Saatan syödä pieniä määriä suklaata, eli en kilokalorillisesti paljoakaan, mutta se itse tunnesyöminen jättää jäljen syvemmälle.

dubai_2015_tunnesyöminen_ylipaino(2)

dubai_2015_tunnesyöminen.JPG

dubai_2015_tunnesyöminen-5.JPG
Dubai, 2015 // En ole koskaan aikaisemmin julkaissut näitä kuvia itsestäni, koska näytin mielestäni liian pullealta
Tunnesyöminen

..on mielestäni aina ajankohtainen aihe puhua. Siitä pitäisi puhua paljon enemmän jo varhaiskasvatuksessa, jotta lapset eivät yhdistäisi syömisestä puhumiseen häpeää. Sillä ruoka valitettavasti kontrolloi minua yhä, enkä minä sitä, koen yhä tärkeämpänä aiheesta puhumisen. Mikä muu kuin vertaistuki ja puhuminen voisivat auttaa eroon tunnesyömisestä? Tiedän, että en ole ainut joka puputtaa ruokaa tunteisiinsa. Välillä vähemmän, toisinaan enemmän. Onko syömiseni siis edes ongelma vai olenko vain sekoittanut terminologian?

Aloitin yhteistyön ihanan Superlaiffi -tiimin kanssa ja ensimmäisen postaukseni on julkaistu vastikään. Tekeekö hallittu syöminen onnelliseksi? – käsittelee yhä syvemmin omaa treeni ja ruokailutaustaani, aina tähän päivään asti. Superlaiffi auttaa ihmisiä aktiivisen elämän löytämisessä ja ylläpidossa, erityisesti liikunnan ja painonhallinnan puitteissa. Itse olen tehnyt paljon muutoksia voidakseni hyvin ja olen mielestäni oikealla polulla. Kertoohan siitä ihana uusi ja freesi yhteistyökamu, kiva olla mukana Superlaiffi -jengissä!

Jooga ja peruskunnon ylläpitäminen ovat tällä hetkellä henkisen puoleni tukipilarit. En stressaa turhaan paskasyömisiäni ja ruokavaaka on väistynyt tieltä. Olen ymmärtänyt, että tärkeintä tunnesyömisen vähentämisessä on ollut kohdallani halu. Puhdas halu muuttaa vanhoja tottumuksia ja luoda uusia. Ilman aitoa sisäistä paloa muutokseen, ei muutos ole pysyvä vaan ohikiiltävä pikajuna. Sama juttu dieteissä ja iso syy miksi en tue niitä: ei ole olemassa oikotietä onneen tai painonhallintaan, kaikki lähtee päästä. Niin ja kuten tuo tunnesyöminen pitää sananakin sisälläänkin: käsittelen tunteita raakoina ja toisinaan tunnen vähän liikaa joka solulla.

Sen lisäksi, että suhtautumiseni ruokaan on on ollut vääristynyt, on käsitykseni omasta kropastani ollut sitäkin enemmän. Tässä postauksessa olevat bikinikuvat on otettu vuoden 2015 lopulla, eli prikulleen kolme vuotta sitten. Arvaa, olinko tuolloin yhtään onnellisempi kuin nyt? En ollut. Olinko ylpeä kropastani ja kannoinko sitä sillä arvostuksella, jonka se olisi ansainnut? En todellakaan. Olinko pitänyt pääni mukana painonpudotus matkassa vai keskittynyt enemmänkin ruokien purkittamiseen, punttien nostoon ja ulkoiseen habitukseen? Arvaa sinä. 

Lisää aiheesta:

Arvosta kroppaasi, sinulla on yksi sellainen. – Pinja

1 Comment

JÄTÄ KOMMENTTI