SYYLLISYYDEN TUNNELUKOT

Syyllisyys. Tunne siitä, että olemme tehneet väärin ja tiedostamme sen harkitusti. Ohjaamattomana, pitkään kuormittuneena se voi enteillä harvinaista psykoottista masennusta. Haluan avata syyllisyyden tunnelukkoja, sillä olen lähiaikoina aistinut ympäristöäni vahvemmin kuin koskaan. Samalla olen huomannut käyttäytyväni överiempaattisesti, jopa oman taloudellisen sietokykyni yli.

Rupesin viimeyönä pohtimaan, miksi koen syyllisyyttä ja mistä se on peräisin. Ajatukset olivat kaikkea tämän sekasorron välillä: miksi saavutukseni tuntuvat niin pieniltä? Miten oma käytökseni on heijastunut parisuhteisiini? Kuinka olen kohdellut kumppaneitani niin huonosti? Miksi en ole nähnyt tarpeeksi sukulaisiani? Kuinka olisin voinut toimia paremmin työilmapiirini eteen, jossa en viihtynyt? Miksi ärsyynnyn niin helposti, enkö voisi vain hyväksyä asioita virheineen päivineen?

Minulla ei ole tapana etsiä syyllistä, vaan ratkaisua. Kyseinen voimalause on auttanut anteeksiantamaan itselleni menneisyyden mörköjä. Aina en oikein tiedä mistä pyytelen anteeksi, mutta teen sen silti. Luin jostain, että terve syyllisyys tulee teoista, ei tunteista tai ajatuksista. Sen vuoksi onkin ensiarvoista pohtia, mistä syyllisyyden tunne johtuu.

Jo perinpohjainen pohtiminen helpotti omaa kasaantunutta itsesyyllisyyden taakkaani. Lisäksi kirjoittaminen on auttanut aistejani palautumaan vuosia piinanneesta hiljaisuudesta. Herkkyyden piilottamisesta. Miksi tein sitä? Olen kuitenkin pohjimmiltani hyvinkin herkkä, aina ollut. Miksi koin siis heikkouden häpeänä?

En saa vastauksesta kiinni. En tiedä, pitäisikö minun saada? Aikaisemmin luulin eläväni, nyt tiedän, miten väärässä olinkaan tuolloin. Suojakilpien laskeminen on ollut iso askel kohti itsehyväksyntää ja epäterveen syyllisyyden tunteen nujertamista. Olen pelännyt, sen myönnän. Pelännyt, kun paljastan todellisen herkkyyteni.

Tiedättekö mitä? Olen saanut vain ja ainoastaan hyvää palautetta. Palautetta, joka oli niin kovin tervetullut. Jouduin hylkäämään omaa minäkuvaani heijastaneet raamit ja rakentamaan ne uudestaan. Rakennen niitä yhä uudelleen. Olen ottanut ison askeleen onnellisuuteen.

Kuvat Iida Åfeldt

Ei ole paikkaa mihin paeta tai nurkkia joissa naida,

Rakkautta jossa rakastella tai sohvaa, jonka syvennykseen syyllistyä.

Vain valheita johon vaipua, unohdettuja unelmia, joita yksin tavoitella.

Salaisuuksia, tunnelukkoja, häpeän sekoittamia ajatuksia.

– Piñaycoco

Mistä apua syyllisyyden tunteeseen?

Fakta on, että me kaikki teemme virheitä ja se tuntuu pahalta. Itse ongelman ydin onkin siinä, että haikailemme menneisyytemme virheisiin. Siellä ne käsittelemättömät virheet ovat tapahtuneet. Itse tunnistan tämän vahvasti nyt eroprosessia työstäessä.

Kun opit arvostamaan itseäsi, opit arvostamaan muita. Näin kasvatat työkaluja armahdukseen itsellesi ja muille. Loppujenlopuksi syyllisyys on itsekeskeistä ja jokaisen on ne tunteet käsiteltävä yksin. Tunnelukkoja vapauttaessa, vapauttaa huomaamattomasti positiivista energiaa ympärilleen. Näin positiivinen kehä lähtee kiertämään ja syyllisyyden vankilan kalterit näkevät päivänvalon.

Loppusanat

Sillä voin muuttaa vain itseäni, on muutoshalukkuuden lähdettävä sisältäni. Toivoisin suovani itselleni lämpimämmän lähestymistavan kohdata menneisyyden virheitä. Haluaisin luopua ylivastuullisuudesta ja täydellisyyden tavoittelusta, löytäen sitä kautta harmonian.

Matka on jo alkanut, pysynköhän kyydissä? 

<3: Piña (y coco)

4 Comments

  1. Oon hetken lukenut sun tekstejä, ja täytyy sanoa että hyviä ajatuksia ja samaistun moneen juttuun! Olisi niin hyvä oppia päästämään irti vanhoista “virheistä” ja aloittaa vaan puhtaalta sivulta – muuten tuntuu vaan jäävän murehtimaan menneitä eikä koskaan pääse niihin tavoitteisiinsa 🙂

    1. Ihana kun jätit kommentin saana! <3 No sanoppa muuta. Luultavasti homma menee niin, että niiden virheiden kanssa oppii elämään ja ne muuttaa muotoaan. Tavallaan just puhtaalta sivulta, päästäen irti niistä..

      <3: Piña

  2. Ihanaa pohdintaa, ymmärrän niin mistä puhut. ❤ Omassa itsetutkiskelussani oon tajunnut, miten tyypillistä täydellisyyden tavoittelu ja toisaalta syyllisyyden ja häpeän tunteet omasta inhimillisyydestä tai “virheistä” on just kovin herkille ihmisille, koska on niin herkkä aistimaan myös toisten reaktioita/tunteita ja kokee tarvetta mukautua niihin ja ikään ku pienentää itsensä siinä samalla. Vaikka terveempää olis tietysti oppia pitämään ennemmin puolensa hyvällä omatunnolla. Mutta kaikki täällä ollaan hiukan hukassa, joten nautitaan matkasta ja keskeneräisyydestä ja oppimisesta! 😍

    <3 Inkeri

    1. Inkeri ihana, kiitos kommentista <3

      Nautitaan tosiaan keskeneräisestä matkasta & sen mukana tuomista ihmeistä. Pikkuhiljaa toi täydellisyyden tavoittelu onneksi itsellä on astunut sivuun ja tilalle on tullut hyväksyntä & itsearvostus. // Toisten fiiliksien ja energioiden tunteminen taas vahvistuu kokoajan, eli sille ei näy loppua 😀

      <3: Piña

JÄTÄ KOMMENTTI // COMMENT BELOW