Synnytystarina – Vesisynnytys jäi haaveeksi, kun edessä häämötti leikkaussali

Voi että, mä olen odottanut, että pääsen kertomaan teille omaa synnytystarinaani. Vihdoin sain kädet vapaaksi vaipan vaihdosta ja kerron teille kaiken! Joulukuun aikana tulen myös julkaisemaan youtube kanavallani synnytysvideon, jossa kerron omin sanoin synnytyksestä. Kuvasimme synnytyksen, joten video tulee olemaan hyvin henkilökohtainen. Nyt kuitenkin sukelletaan mun synnytystarinan pariin.

Päivä vaihtui toiseen ja lipoi ohitseni, tai siltä se ainakin tuntui. Olin jo kuukauden päivät herännyt yöllä pissahätään, mutta muutoin yöt olivat rauhallisia. Tiesin, että synnytykset käynnistyvät usein yöllä, joten joka ilta laitoin pään tyynyyn toiveikkaana. Kuitenkaan sitä lapsivesi herätystä ei koskaan tullut.

Elettiin lokakuun kahdettakymmenettä ensimmäistä päivää. Laskettu aikani oli ollut viisi päivää sitten ja sain neuvolasta yliaikaiskontrolliin ajan. Toivoin synnytyksen luonnollista käynnistymistä, kuten varmasti moni synnyttäjä toivoo. Kuulin kätilöstä, joka tekee synnytyksen käynnistyshoitoja. Varasin itselleni ajan raskausviikolle 41+1, eli torstaille 24.10.19. Hoidosta voit lukea lisää täältä.

Perjantai 25.10.19

Seuraavana päivänä, perjantaina 25.10 lähdin koiran kanssa päivälenkille. Kävelimme tuttua metsälenkkiä, kunnes yhtäkkiä, huomasin noin viiden metrin päässä meistä äiti peuran ja vasan. Äiti peura tuijotti minua suoraan silmiin ja jähmetyin. Välillämme oli valtava energialataus ja lähdin varovaisesti peruuttamaan poispäin äidistä. Peura äiti otti muutaman askeleen meitä kohti ja odotti, että hänen vasa pääsee loikkaamaan turvallisesti metsään. Ajattelin, että nyt ollaan lähellä. Synnytys käynnistyy pian. Tämä oli merkki.

Kotiin palatessani päätin ottaa päikkärit, jotta saisin tankattua unta tulevaa synnytystä varten. Nyt kun katson taaksepäin tuota päivää, osaan jo ajatella, että tuntemukseni päivällä olivat supistuksia. Olin niin lumoutunut edellispäivän hoidosta ja itkuinen tulevasta, että en osannut tulkita kroppani signaaleja. Alitajuntaisesti tein kuitenkin hyvin viisaita päätöksiä. Nukuin hyvät unet alle ja söin ravinnerikasta ruokaa.

Meillä oli tuona perjantaina 25.10 saunavuoro. Saunan lämmössä, alkoholiton olut kädessä, heitin löylyä, löylyn perään. Päivän aikana tuntemani supistukset olivat nyt muuttaneet muotoaan. Niitä ei voinut sekoittaa enää harjoitussupistuksiin. Istuin lauteilla ja annoin lämmön helliä. Jos meillä olisi oma sauna, olisin varmasti viihtynyt löylyissä pidempään. Nyt kotiin kutsui uunissa valmistuva mustikkapiirakka, joka jäikin niille sijoilleen supistusten voimistuessa.

Istuin sohvalla kymmenen pintaan illalla, kunnes tunsin sisältäni vyöryvän aallon. Juoksin juuri ajoissa vessaan ja päästin sinne kirkkaat lapsivedet. Riemastuin! Otin puhelimen käteen ja soitin Naistenklinikalle. Puhelun aikana tuli toinen, edellistä isompi lorahdus lapsivettä ja sen mukana limatulppa. Kerroin mukavalle naisäänelle puhelimessa, että haluan pysyä kotona mahdollisimman pian. Hän ohjeisti tulemaan sairaalalle viimeistään klo. 10 seuraavana aamuna, 26.10.19.

Jossain tämän kaiken keskellä ilmoitin Saijalle, doulallemme synnytyksen käynnistyneen. Kello 22-23 tienoilla, supistusväli oli 10-15 minuuttia. Toisin sanoin, synnytys oli käynnistynyt, mutta supistukset tulivat vielä harvakseen. Tiesin, että niiden pitäisi tulla alle 5 minuutin välein, että minut otettaisiin vastaan sairaalassa. Saija lähti kuitenkin ajamaan hieman lähemmäs Helsinkiä tulevaksi yöksi, jotta hän pääsisi luoksemme nopeasti. Saija asuu Vehmaalla, josta suoriltaan hän olisi ajanut Helsinkiin reippaat kaksi tuntia. Pelasimme varman päälle.

Laitoin viestiä vielä synnytysvalokuvaajallemme, jotta hän osaisi varautua lähtöön. Lähdimme koiran kanssa ulos n. klo 23, jolloin soitin läheisilleni h-hetki puhelut. Katsoin juuri puhelutiedoistani, että olen puhunut äitini kanssa klo 23.08-23.13. Muistan, että tuon viiden minuutin aikana, jouduin kerran ojentamaan puhelun Kaurille, sillä otin vastaan supistuksen. Sanoinkin siinä, että onpas outoa, että supistukset tulevat jo näin tiheään. Siirryimme tasaiseen 4-5 minuutin supistusväliin ennen puolta yötä.

Lauantai 26.10.19

Otin supistuksia vastaan kotona 00-02.30 välisen ajan. Kauri laittoi mun selkään tens -laitteen, jonka oli saanut Saijalta lainaan. Tens on yksi suosituimpia kivunlievitykseen käytettäviä menetelmiä synnytyksessä. Se lisää endorfiinin eritystä kehossa ja häiritsee kipusignaalin kulkua hermoissa. Tens tavallaan ”pysäyttää” kivun tai häiritsee sen kulkua. Minun kohdallani tens oli unelma, johon tukeuduin, aina supistuksen tullen. Käytin sitä avautumisessa 4cm asti (sen jälkeen siirryin ammeeseen).

Kotona olimme Kaurin kanssa kahdestaan. En pystynyt rentoutumaan läheskään niin hyvin, kuin olin ajatellut. Ilmapiiri oli musiikista huolimatta kireä ja jännittynyt. Uskon, että tämä johtui monestakin asiasta. Yksi on se, että en ollut varautunut siihen, miten nopeasti supistukset etenisivät säännöllisiksi. Odotin pitkää latenssivaihetta, tai kevyempää alkua. Mietin tässäkin synnytystarinaa kirjoittaessani, että oliko mulla vain matala kipukynnys? En usko. Silti voin sanoa, että kyllä se supistuksen voima yllätti mut totaalisesti ja kotonakin, oli vaikea pysyä positiivisessa kierteessä.

Kauri oli laittanut meidän doulalle Saijalle viestiä, että ajaisi meidän luokse. Näinpä Saija tuli jo 02 jälkeen meille ja siitä ei kulunut kauaakaan, kun tehtiin päätös lähteä sairaalaan. Tähän päätökseen vaikutti se, miten tiheään supistukset tulivat (alle 2min välein supistus). Ei haluttu vauvan syntyvän meidän olohuoneeseen, joten rupesin pakkaamaan sairaalakassia synnärille. Olin jättänyt kassin pakkaamisen tarkoituksella tekemättä, kun ajattelin, että siten saan puuhaa supistusten välissä. Noh, osoittautui hyvin turhauttavaksi hommaksi se.

Siirtyminen sairaalaan

Pakattiin tavarat Saijan autoon ja lähdettiin kohti naistenklinikkaa. Matkalla ilmoitettiin synnytysvalokuvaajalle, että ollaan siirtymässä kotoa pois. Samalla soitettiin sairaalalle, jotta osaavat varautua meidän tuloon. Ja kuka olikaan meitä vastassa! Johanna, sama kätilö, joka oli edellisenä iltana tehnyt minulle käynnistyshoidon. Voin sanoa, että kun klo. 2.57 mut kirjattiin sisälle naistenklinikalle, olin niin luottavaisin mielin. Sisätutkimuksessa olin 2cm auki, mutta tämähän ei lannistanut. Tiesin, että nyt mennään!

Saliin numero 6 päästyäni, vedin kunnon kaaressa oksennukset. Helpotti oloa niin maan pirusti, kun olin syönyt alkuillasta niin tuhdisti. Siinä valmisteltiin mulle synnytyspesää sairaalahuoneeseen. Laitettiin musiikit puhelimesta soimaan, kun kaiutin oli unohtunut kotiin. Kello 3.50 on kätilö kirjannut synnytyskertomukseen ”Hienosti vastaanottaa tiheät supistukset.” Kello 5.00 ”Pärjää upeasti” ja tuolloin olen saanut luvan siirtyä ammeeseen.

Veteen siirtyessä, multa otettiin tietenkin tens -laite pois. Rehellisesti, tässä vaiheessa supistukset tulivatkin niin tiheään ja voimakkaasti, että en kokenut tensistä hirveästi hyötyä. Laitteessa ollut boost -ominaisuus oli jatkuvasti päällä, eikä se siltikään lievittänyt supistuksen terävintä kärkeä. Muistan klo 3.00-5.00 väliltä sen, että ajattelin pärjääväni. Mulla oli todella luottavainen olo itseeni ja nautin jopa synnytyksestä. Koin, että kipu oli täysin siedettävää ja hallitsin kroppaani.

Kello 6:05 kätilö on kirjannut synnytyspapereihin: ”Alkaa epäilemään omaa pärjäämistä, kohdunsuun tilanne on edennyt merkittävästi. Kohdunsuu auki 5-6cm. Sydänäänikäyrän (KTG) piirtymisessä haastetta. Nousee toviksi pois ammeesta, tuotu jumppapatja ammehuoneen lattialle.” Muistan, että mulla oli tosi kylmä, kun siirryin vedestä pois. Pyysin kaikki mahdolliset viltit ja tyynyt mun ympärille. Olin märkä ja olo oli todella epämiellyttävä. Jälkikäteen ajateltuna, sain monenkin supistuksen ajaksi muuta ajateltavaa, kun olin niin kylmissäni.

Pakko myös sanoa, että mulla katosi kokonaan ajantaju, että en varmasti kauaakaan siinä maannut ilman peittoa. Mutta se tuntui ikuisuudelta! Sain lattialla maatessani klo 6.15-7.00 välisenä aikana ilokaasua. Epäilin, että se ei sovi mulle, ja olin oikeassa. Ainakaan siihen tilanteeseen se ei sopinut ja mulle tuli uudestaan huono olo. Pyysinkin ilokaasun jälkeen toistuvasti oksennuspussia, mutta en muista oksensinko. Lepäilin lattialla reippaan tunnin, jaloissani mukava pähkinäpallo. Muistan, että siihen oli ihana laittaa jalka päälle, se helpotti kohdussa tuntuvaa poltetta.

Oon miettinyt, mitkä olivat mun synnytyksessä kivuliaammat hetket. Yksi niistä oli tämä klo. 6.05-7.30 välinen aika, jolloin kipu tuntui sietämättömältä. Ajatukset harhailivat lääkkeisiin, mutta vielä vahvempi oli toiveeni vesisynnytyksestä. Olin pärjännyt upeasti tähän asti, joten miksi riskeerata loppua lääkkeillä muutaman hassun tunnin takia? Näin sinnittelin ja siirsin mieleni ajatukset alahyllylle, otin Saijaa kädestä ja jatkoin supistusten vastaanottamista.

Kello 7:00 vauvan sydänäänet saatiin pidemmäksi aikaa aktiivisiksi. Jouduin siis siirtymään vedestä lattialle, sillä vauvan KTG piirsi haasteellisesti. Kävin välissä myös pissalla, kunnes klo. 7:30 mulle tuli kakkahätä. Sanoin Saijalle, että autatko mut vessaan, nyt tulee kakka. Saija sanoi, että odota hetki, hän pyytää Johannan (kätilön) käymään mun luona. Sisätutkimuksessa todettiin, että kohdunsuu on 9cm auki. Kakkahätä olikin siis paineentunne ja odotimme vauvaa saapuvaksi piakkoin. Vauvan päähän laitettin scalp anturi, jotta saatiin luotettavat sydänäänet. Samalla siirryin ammeeseen.

Ponnistaminen ammeessa

Kello. 7.30-8.40 välillä, mulla oli todella hyvä olla. Sen tunnin ajan haaveilin ammeessa omiani ja pyysin muutamaa biisiä meidän synnytyslistalta. Nautin mun olosta jokaisen supistuksen välissä. Supistusten aikana olin kivuissani, mutta pystyin yhä hyödyntämään esim. hypnosynnytyksessä opittuja tekniikoita. Vesi oli kivunlievityksenä ihana. Se pehmitti ihoa ja vei pois poltetta vatsalta. Se lämmitti kroppaani ja meninkin supistusten ajaksi välillä, melkein veden alle. Joku ehdotti mua tekemään kuplia vedessä.

Ammeen ympärillä oli Kauri (puoliso), Saija (doula), Oona (synnytysvalokuvaaja), Johanna (kätilö) ja Mari (toinen kätilö). Yhdessä me kuusi ihmeteltiin tulevaa vauvaa ja muistan, että tuijottelin katossa kimaltelevia tähtösiä. Miten upea synnytys. Miten voimaannuttava kokemus synnyttäminen onkaan. Pian hän on täällä, pian tämä on ohi. Odotimme tämän vajaan tunnin, jonka aikana ponnistin muutaman kerran. Mua ponnistutti, samalla tavalla, kuin olisi ollut kakkahätä.

Kauri seisoi mun takana ja muistan ajatelleeni, että nyt ponnistan tämän vauvan ulos. Mutta toisin kävikään. Kello 8.45 jouduin siirtymään pois vedestä, sillä vauvan sydänäänet olivat heikot. Jokaisen supistuksen aikana, sydänäänissä oli ollut laskua. Sisälläni rupesin panikoimaan, onko vauvalla kaikki hyvin? Miksi sydänäänet laskevat? Miksi jouduin vedestä pois? Mitä nyt tapahtuu?

Hoitopöydällä Johanna teki mulle sisätutkimuksen. Ensimmäisenä hän totesi, että vauvan edessä on yhä kalvoa. Jokaisella ponnistuksellani, tuo kalvo ikään kuin turposi, mutta vauva ei laskeutunut synnytyskanavaan. Johanna yritti pyöräyttää sormin kalvoja pois vauvan edestä. Sain ennen toimenpidettä pudendaalipuudutuksen, mutta se ei auttanut yhtään. Tämä sisätutkimus oli synnytyksen kivuliain toimenpide. Pian huoneeseen saapui lääkäri ja Johanna päätti työvuoronsa.

Lääkäri ultrasi vauvan mahan päältä, jolloin sydänäänet olivat paremmat. En kuitenkaan saisi synnyttää veteen, minulle sanottiin. Lääkäri totesi saman, kuin Johanna hetki sitten. Vauva oli avonaisessa tarjonnassa, eikä vauva tämän ja kalvojen vuoksi, pystynyt laskeutumaan synnytyskanavaan. Vauva oli siis koko ajan ollut tulossa kasvot kohti taivasta, eikä kasvot alaspäin, kuten raivotarjonnassa. Olimme luulleet tähän päivään asti, että vauva olisi ollut oikeassa tarjonnassa, ja tämä oli valtava shokki.

Vauvan avonainen tarjonta vaikutti paljon synnytyksen kulkuun. Supistukset alkoivat tulemaan jo kotona hyvin nopeasti ja voimakkaina, painaen aina samalla perääni. Supistukset voivat siis toki tuntua reisissäkin asti, mutta omalla kohdallani, ne tuntuivat mahan päällä ja häntäluussa. Tuntui, kun joku vetäisi stendarilla mahan päältä ja painaisi mua kakkoseen liian kovaa.

Itse supistus tuntui kolmiulotteisena niin, että supistuksessa oli kolme huippua, joista ensimmäinen oli kivuliain. Toinen sattui hieman vähemmän ja kolmas olikin jo vapaapudotus. Tämä kaikki kesti keskimäärin minuutin, ja huippuja edelsi kevyempi, sellainen aalto- ja menkkamainen kipu. Siltä supistus kropassani tuntui avautumisvaiheessa.

Doulana, eli synnytystukihenkilönä: Saija Virtanen

Jokaisen supistuksen aikana valitsin uhrini, jolta pyysin tukea. Useimmiten se oli koko synnytyksen vierelläni ollut Saija, jonka kättä puristin, tai kenen rintaan nojasin. Muistan, miltä Saija tuoksui, sillä hain häneen kontaktia supistusten aikana. Saija auttoi myös painamalla selkää ja silittämällä. Hän tarjosi vettä, vei mut vessaan ja ohjeisti Kauriakin osallistumaan. Kauri pysytteli läpi synnytyksen hieman etäämmällä, mun tahdosta, ei omasta. Vaikka oli ihana, että hän oli siinä, kaipasin vierelleni Saijaa.

Kello 9.00, kun sisätutkimus oli tehty ja kaksi lääkäriä ultranneet vauvan, oli aika toimia. Vauvan päähän asetettiin uusi scalp anturi, jonka avulla lääkärit yrittivät saada sydänäänet näkyviin. Vielä tänäkään päivänä ei tiedetä, oliko sydänäänissä oikeasti laskua, vai oliko vika teknistä. Klo 9.40 olen koeponnistanut ja lääkäri on todennut, että vauvan pää ei seuraa ponnistuksessa. Sain klo. 10.00 luvan levähtää ja tässä vaiheessa omat supistukseni olivat harventuneet. Jos oikein muistan, ne tulivat ehkä 4-6 min välein. Olin henkisesti ja fyysisesti ihan loppu.

”Haluaa jäädä puoli-istuvaan asentoon. Kovin kipeä, kokee ettei pärjää. Kipu alavatsalla, johon annetaan lämpöpussi. Kerrotaan, ettei selkäpuudutteita enää anneta, mutta suostutellaan ottamaan kaasu käyttöön. Saa kaasusta jonkin verran apua.”

Synnytyskertomus

Olin ollut täysin auki klo. 8.00-10.00 välisen ajan, ponnistanut jo kerran vedessä, ja nyt siirtynyt sängylle. Tuo asento mistä en halunnut nousta, on mun inhokki synnytysasento. Siinä selkä on tasaisella, jolloin kohtu painautuu alaspäin, eikä kohtulihas pysty tekemään työtään täysin voimin. Tossa hetkessä, se tuntui, kuitenkin siedettävälle. Mulle henkisesti siinä sängyllä makaaminen oli tuskaa. Olin luullut, että vauva syntyy veteen ja nyt makasin siinä, kuin joku koekaniini. En kokenut, että mulla on täydet otteet synnytyksestä, koska ei ollutkaan.

Mun valmistelu kiireelliseen sektioon

Vedessä sain olla vapaa. Maalla olin kahlittu. Tässä vaiheessa Saija ja Kauri otti vuoroissa lyhyet unet. Kun Kauri herätettiin, mua valmisteltiin sektiolle. Yhdessä kädessä otettiin verikokeita, toisessa aseteltiin tippaa. Alapäätä ronklattiin ja vauvasta otettiin kokeita. Joku totesi, että hieman näyttää tulokset huonoilta. Kauri oli järkyttyneen näköinen, kun sektio oli edessä. Mä oikeastaan toivoin sektiota, koska en kestänyt enää sitä kipua hetkeäkään. Ajattelin, että jos sanon sen ääneen, se tapahtuu. Näin keskitin mun kaiken henkisen kapasiteetin siihen, että en mainitse sanallakaan sektiota.

Olin valmis luovuttamaan. Niin loppu mä olin. Lääkäri antoi vauvalle kirjoittamattomasti hetken aikaa kääntyä oikeaan tarjontaan, eli raivotarjontaan. Samalla multa kysyttiin kaikki allergiat tulevaa sektiota varten ja näin jo silmissäni, miltä leikkaushuone näyttää. Tuntui todella surrealistiselta, että olin avautunut lääkkeettömästi ja nyt edessä siinsi sektio. Ajattelin silti, että mitä vaan vauvan hyvinvoinnin eteen. Jos se on leikkuri, menköön vaikka pettymykseni edelle. Kirjattu klo 10.10: ”30min päästä jatkosuunnitelma ponnistamisesta tai sektiosta.”

Kello 10.40, eli 30min lääkärin käynnin jälkeen, ja 40min siitä, kun mun omat supistukset olivat harventuneet, vauva kääntyi oikeaan tarjontaan. Kun kirjoitan tätä, mun läpi kulkee valtavat kylmät väreet, sillä se hetki oli aivan uskomaton. Mä en voi vielä tässäkään hetkessä uskoa todeksi, että mun poika kääntyi. Sillä olin satavarma, että mut leikataan. Olin täysin luovuttanut. Ja silloin, toinen antoi sen voiman, jostain paljon syvemmältä. Nousi, kannatti ja nosti mut elävien kirjoihin. Vauva kääntyi ja me saatiin mahdollisuus yhteiselle matkalle, alateitse.

Samalla sain oksitosiinitipan. Tätä en tajunnut ja hyvä niin, sillä oksitosiini teki supistuksista hyvin paljon kivuliaampia. Ja hitto! Kun kipu tuntui ilmankin, oli se oksitosiinin kanssa aikamoinen kokemus. Samalla mun välilihaa ja ulkosynnyttimiä haudottiin lämpimällä kääreellä, jotta iho pehmittyisi. Muistan, että mun piudessa oli lämmitys ja otsalla viilennys. Hikoilin tossa vaiheessa ja yritin kestää oksitosiini supistukset. Toisaalta, eipä mulla ollut varaakaan, kuin vain ottaa seuraava supistus vastaan. Sain luvan ponnistaa, jos siltä tuntui.

Ponnistaminen puoli-istuvassa asennossa

Ponnistustarve oli nyt klo. 11:05 erilainen, kuin aikaisemmin vedessä. Nyt se tuli ylitseni aaltona, jota en pystynyt pysäyttämään. Oli vain suurenmoinen tarve työntää voimalla alaspäin. Kahden työnnön jälkeen lääkäri liittyi mukaan synnytykseen. Normaalisti etenevässä synnytyksessä, vain kätilö on mukana synnytyksessä. Monissa vesisynnytyksissä kätilö ei tule veteen, vaan synnyttäjä tekee yksin työtään. Siksi tämä asetelma tuntui itselle vieraalta, tuon puoli-istuvan asennon lisäksi. Lääkäri päätyi imukuppi ulosottoon, eli hän laittoi imukupin vauvan päähän, jolloin vauva ei päässyt liikkumaan takaisinpäin synnytyskanavassa. Samalla minulle tehtiin 4tikin episiotomia.

Ponnistusvaihe kesti 9min. Sen aikana ponnistin ehkä 5 tujumpaa ponnistusta, jonka jälkeen pojan pää syntyi. Tuo pää karjui alapäässäni, vaikka ei ollut vielä syntynytkään. Luulin vielä tuossakin vaiheessa, että olen menossa sektiolle. En siis todellakaan uskonut, että synnytän alateitse. Uskoin vasta sitten, kun kosketin vauvan päätä haaroissani. Kosketuksesta sain voimaa ponnistaa kovempaa. Ponnistaminen ei sattunut läheskään niin paljon, kuin pelotellaan.

Oikeastaan ponnistaminen oli hyvinkin siedettävää. Ainoastaan se oli tylsää, että en saanut käyttää ääntä, kun ponnistin. Tuntui, että pyörryn ja taju lähtee. Olin läpi synnytyksen käyttänyt ääntäni, ja nyt yhtäkkiä piti olla hiljaa ja keskittää kaikki energia ponnistamiseen. Sanoisinkin, että ponnistusvaiheessa oli vaikea keskittyä annettuihin ohjeisiin ja samalla ymmärtää, että miten synnytys etenee. Onneksi olin lääkkeetön ja pystyin kuunnella ja toimia ohjeiden mukaan.

Kauri leikkasi napanuoran ja sain vauvan rinnalleni. Vauva kakkasi siihen syliini ja halailimme lämpimässä kakassa. Nauratti ja haisi pahalle. Vauva rääkyi kaksi tuntia putkeen, ja muistan järkyttyneenä ajatelleeni, että tässä se nyt on. Uusi elämä, joka syntyi yhden baari-illan jälkeen, kun unohdimme kondomit kaappiin. Onneksi unohdimme, sillä nyt sylissäni lepää pian 2kuukautinen käärö.

Poika hamuili rintaa, mutta ei malttanut pitää otettaan tissillä. Näin en saanut häntä rauhoitetuksi, mutta onneksi Saija auttoi imetystaipaleen alussa. En ehtinyt stressata imetystä, sillä itse synnytys oli vienyt henkiset voimavarani täysin. Kahden tunnin jälkeen synnytyksestä, vauva tutkittiin ja hänet vietiin teholle matalan happisaturaation vuoksi. Meidän imetystarina alkoi hieman kivisesti teholta ja voit lukea lisää täältä.

Mitä ajattelen synnytyksestä nyt

Olisin päätynyt lääkkeelliseen synnytykseen, jos olisin tiennyt, miten synnytykseni tulee kulkemaan. Jos olisin tiennyt olevani apposen auki tunti tolkulla, vauva väärässä asennossa, olisin puuduttanut selkäni. Nyt ainakin jälkikäteen ajateltuna, sillä olihan toi kokemuksena aivan infernaalisen kipeä. Onneksi synnytystä ei voi etukäteen kirjoittaa, sillä sain omannäköisen synnytykseni, monivivahteisen ja ennalta arvaamattoman. Antaisin synnytykselle 8/10. Nuo kaksi miinuspistettä eivät tule siitä, että en päässyt veteen synnyttämään.

Yksi piste tulee siitä, että olisin tarvinnut oksitosiinin ja episiotomian kohdalla selkeämpää keskustelua. Puhetta ennen toimintaa! Se jäi kaiken keskeltä ainakin minulta kuulematta. Synnytystoiveisiin olisin voinut selkeämmin painottaa sitä, että haluan tietää ja vastata selkeästi ymmärtäväni ohjeistuksen. En nimittäin muista ymmärtäneeni oksitosiinin laitosta, tai episiotomiasta. Doulamme Saija kysyi kätilöltä episiotomiasta, ja sitten sain vastauksen ”tämä on tehtävä.” Onneksi Saija oli skarppina, hänen ansiostaan en järkyttynyt jälkikäteen!

Toinen piste lähtee siitä, että sydänäänien laskusta ei ole varmuutta. Tuossa tietämättömyydessä voisi heikompi herjahtaa. Mielestäni on surullista, että vielä tänäkään päivänä, emme tiedä olivatko sydänäänet oikeasti laskeneet. Tiedämme vain, että vauva oli ollut ahdingossa. Mutta sydänäänet olivat lopulta syy, miksi jouduin vedestä pois, joten toki se harmittaa. Olisin viihtynyt vedessä pidempäänkin ja halunnut kovasti synnyttää sinne. Ensi kerralla sitten veteen!

Synnytyksestä jäi käteen mieletön voimaantuminen. Mun mielestä tuo 13h pätkä oli kaikista vaiheistaan huolimatta, täysin siedettävää. Mulle tärkeintä oli valmistautuminen, sillä ne lukuisat pikkuyön tunnit, kun opettelin rauhoittumaan, loivat pohjan synnytykselle. Yllätyin siitä, miten paljon ääntä käytin läpi synnytyksen. Ääntä, kun ei voi taltioida sanoin, tulette näkemään sen videolla. Synnytysvideo on tulossa julki joulukuun aikana! Ota siis seurantaan youtubessa: pinaycoco, niin saat muistutuksen, kun video on julki.

Synnytyksen kesto

  • 1. vaihe (avautumisvaihe) 7h 30min
  • 2. vaihe (ponnistusvaihe) 9 min
  • 3. vaihe (jälkeisvaihe) 8min

Vauvan mitat

3400 g | 51 cm | pää 35.3 cm

Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti. Kiitos, kun olette olleet mukana raskaudessani ja kanssa eläneet tätä matkaa. Nyt isoin palkinto on täällä, pikku Kaspian.

Kiitos synnytystiimi

LUE MYÖS

SEURAA SOMESSA

2 Comments

  1. Aivan ihana synnytystarina 😍😍😍❤️✨
    Tästä sai paljon inspiraatiota omaankin tulevaan synnytykseen 🤩❤️✨😘

    Ystävällisin terveisin, Emmi Rantanen 😘✨❤️