Synnytysaffirmaatiot & synnytystoivelista

Aika palata lempiaiheeni pariin, eli synnytykseen. Olen itse kokenut äärettömän tärkeäksi erilaiset affirmaatiot, eli positiiviset voimalauseet. Tämän vuoksi halusin suoda näille affirmaatioille oman postauksen, jossa jaan lisäksi teille synnytystoivelistani. Tuo esittelykirje toimii apuna synnytykseen valmistautumisessa ja sen tarkoituksena on välittää tietoa minusta ja toiveistani kätilölle. Sairaalassa tapaat ensimmäistä kertaa kätilön, joka useimmiten vaihtuu synnytyksesi aikana. Ajattelen, että synnytyskirje toimii esittelykirjeenä kätilöille, jos en itse saa sanaa suustani.

Synnytysaffirmaatiot eli voimalauseet

Aloitetaan affirmaatioilla! Kuinka monelle teistä ne ovat entuudestaan tuttuja? Itse törmäsin näihin aikoinaan Kaisa Merelän blogin kautta. Silloin mietin, että mitä hiton huuhaata tämä oikein onkaan. En ottanut affirmaatioita osaksi arkeani, sillä ne tuntuivat todella kaukaisilta ja oudoilta. Seuraavan kerran törmäsin sanaan affirmaatio, kun luin mielen vaikutuksesta toimintaamme. Kuinka voimme kutsua kaiken rahan luoksemme, muuttamalla mielen maailmaamme.

Edelleenkin ajattelin, että näh, still not my thing. Tässä onkin koko homman ydin: ei kukaan voi iskostaa toisen päähän, että joku homma toimii, jos sitä ei itse kokeile käytännössä. Kun starttasin hypnosynnytys valmennuskurssin yhdessä Greta Rossin kanssa, siellä tuli taas vastaan nuo hiton affirmaatiot. Ajattelin, että ehkä niissä on jotain perää. Jos affirmaatiot tuntuvat sinulle vierailta, ajattele niitä tukilauseina tai oman uskonvahvistajina. Älä tee itse sanasta ongelmaa, vaan keskity sen positiiviseen sanomaan.

Nämä positiiviset lauseet ovat sellaisia, joita ennen synnytystä ja sen aikana pystyy hyödyntämään, päästäkseen yhä rentoutuneempaan tilaan. Jotta affirmaatiot tulisivat luonnollisesti synnytyksessä, (eivätkä kuulostaisi huuhaalta) niitä täytyy harjoitella. Tuoda lähemmäksi omaa uskomusjärjestelmäämme. Annankin toisen vinkin tähän väliin, eli jos joku sana tai lause ärsyttää, älä takerru siihen. Korvaa sana, korvaa lause – mene eteenpäin. Etsi sinulle toimivat fraasit!

Koko homman pointtina on se, että tietyt ajatukset muodostuvat meille tavaksi. Ajattelemme esim. olevamme valmiita synnytykseen ja kirjoitamme sen liitutaululle. Kun kävelemme tuon liitutaulun ohi joka päivä, iskostuu tuo lause koko ajan syvemmälle meihin. Tietty kuvio aktivoi tiettyä reittiä aivoissamme ja syötämme aivoillemme positiivista ajatusta. Ajatuksesta tuleekin uskomus ja tadaa – ajattelemme, että se on totuus. Pelko ja jännitys väistyvät, tilalle tulee positiivinen ajatuskierre, esim. synnytyksen kulusta.

Affirmaatioita voi keksiä itse ja niitä voi googlata netistä. Omat affirmaatiot toimivat itselleni parhaiten, sillä ne ovat juuri minun näköisiäni. Kaikissa voimalauseissa yhdistyy kuitenkin se, että ne ovat positiivisia, eivätkä negatiivisia (esim. en ole vihainen, vaan: olen rauhallinen.) Näitä affirmaatioita voi toistaa mielessään tai lausua ääneen. Näin yksinkertaista voi synnytykseen valmistautuminen parhaillaan olla! Tässä lista affirmaatioista, joita olen modannut omaan suuhuni sopiviksi:

  • Olen henkisesti ja fyysisesti valmis, kun synnytykseni alkaa
  • Luotan synnytysmatkaan ja aion nauttia siitä
  • Odotan innolla, että synnytys alkaa
  • Odotan, miltä synnytysaallot tuntuvat (aallot=olen korvannut sanan supistukset. opin hypnosynnytyskurssilla, että sanoja voi korvata)
  • Odotan, miten reagoin positiivisesti synnytysaaltojen tullessa
  • Luotan siihen, että pystyn hengittämään aaltojen yli
  • Rentoudun, jotta vauvanikin voi rentoutua
  • Osaan hengittää tilaa vauvalleni (4sek sisään, 8sek ulos)
  • Luotan itseeni ja synnytystiimiini
  • Luotan intuitiooni ja tiedän, milloin minun täytyy ponnistaa
  • Odotan ponnistusvaihetta ja olen valmistautunut siihen
  • Jokainen hetki tuo vauvaani lähemmäs minua
  • Autan hengitykselläni vauvaa laskeutumaan
  • Olen valmis, milloin synnytykseni alkaakin

Tadaa, siinä oli lista. Osasta lauseista on tullut minulle niin itsestäänselvyyksiä, että en tiedä olenko itse keksinyt ne, vai löytänyt ne valmennusmateriaalista. Varmaan kumpaakin! En siis ota näistä krediittejä itselleni, vaan sanonkin, että modatkaa itsellenne sopivia affirmaatioita. Liimatkaa post it -lappuja seinille, kirjoittakaa affirmaatioita puhelimeen, hokekaa niitä täpötäydessä bussissa ja laulakaa niitä ääneen. Vain toistamalla niitä säännöllisesti, saatte ne osaksi omaa uskomustanne!

Ymmärsin vasta harjoitusten myötä sen, että haluan synnytykseeni positiivisuutta ja rakkautta, en pelkoa ja jännitystä.

Nyt koen kaikista tärkeimmäksi sen, missä henkisessä tunnelmassa ja ympäristössä olen. Ennen olisin nauranut ajatukselle lääkkeettömästä synnytyksestä. Nyt ajattelen ensisijaisesti, että meidät naiset on tehty synnyttämään ja meillä on vallan miekka, ei lääketieteellä.

Synnytysuunnitelma tai toivelista

Miksi synnytyslistan teko kannattaa? Vuorossa vaihtuvat kätilöt pääsevät nopeasti chekkaamaan toiveista, miten synnyttäjä on perehtynyt synnytykseen. Kätilöt suhtautuvat positiivisesti toiveisiin ja toiveet kertovat odottavasta äidistä paljon. Kätilön työ helpottuu. Synnytyslistaan kannattaa kirjoittaa, miten on valmistautunut synnytykseen ja millaista apua toivoo kätilöltä. Millaisia kivunlievityksiä haluaa, millaisia toivoo vauvan ensihetkien olevan ja esim. millaisen valoituksen synnytyssaliin toivoo.

Neuvolassa sinulle annetaan perhevalmennuksen yhteydessä A4 lappu, johon voit kirjata synnytystoiveesi. Toistaiseksi ainakaan Helsingissä ei ole käytössä sähköistä järjestelmää, johon toiveet voi kirjata. Toisaalta ajattelen itse niin, että ihana kun vielä saa käsin rustata toiveitaan ylös paperille. Niistä toiveista tulee niin paljon konkreettisempia! Näin kirjasin itse toiveeni ylös ruutupaperille ja nyt aion jakaa ne kanssanne. Raakana ja sellaisena, kuin ne tekstissäni ovat.

Toivon, että synnytyksessä kuunnellaan mun toiveita. Toivon rauhallista, mutta humoristista keskustelua, mitään turhan vakavaa otetta ei tarvitse ottaa. Toivon, että minulle ei tehdä rutiininomaisia sisätutkimuksia, ellei siihen nähdä tarvetta. Haluan tietää, paljonko kohdunsuu on auennut sairaalaan tullessani, mutta en tarvitse tätä tietoa synnytyksen aikana, paitsi erikseen sitä kysyessäni.

Toivon, että salissa ei käytetä sanaa “kipu” tai “paljonko tunnet kipua asteikolla 1-10.” Sen sijaan voidaan kysyä “miltä sinusta tuntuu juuri nyt?”. Toivon, että emme puhu synnytyksen kestosta ajallisesti, ellei siihen ole lääketieteellistä tarvetta. Minun ei tarvitse tietää, milloin on viimeinen mahdollisuus saada esim. epiduraali. Osaan kysyä sitä itse.

Olen valmistautunut synnytykseen yhdessä doulani kanssa, sekä olen käynyt hypnosynnytys valmennuskurssin yhdessä puolisoni kanssa. Tämän kurssin myötä olen oppinut hengitysharjoituksia, joita aion hyödyntää synnytyksessäni. Toivon luonnonmukaisia kivunlievityskeinoja, joista tens -laite, gua sha -kampa, rebozo liina ja vesi, ovat minulle tuttuja.

Puolisoni ja minä toivomme, että minulle tarjotaan vain lääkkeettömiä kivunlievitystapoja. Toiveena on synnyttää veteen, jossa minä tai puolisoni ottaa vauvan vastaan. Toivomme, että taustalla soi meidän tekemä synnytystoivelista ja vauva saa syntyä rauhassa, ei huudon keskellä. Haluan mahdollisimman himmeän valaistuksen.

Episiotomiaa en halua tehtävän, ellei lapsen henki ole vaarassa. Napanuora saa sykkiä loppuun. Haluan vauvan rinnalle heti synnyttyä, ei tarvetta pestä tai pyyhkiä vauvaa. Toivon synnytystä ilman oksitosiinia ja haluan oksitosiinin ainoastaan silloin, jos minun tai vauvani henki on vaarassa.

Toivon, että saan nähdä istukan ja että synnytysvalokuvaaja saa kuvata sen. Jos vauva tarvitsee lisämaitoa, haluan ensisijaisesti annettavan äidinmaitoa, korvikkeen sijaan. Toivon, että vauva saa rauhassa löytää rinnalle, eikä häntä auteta sinne.

Toivomme potilashotellia.

Kiitos ja tervetuloa mukaan synnytykseeni!

<3Pinja, Puoliso Kauri, Doula Saija ja synnytysvalokuvaaja

Millaisia synnytystoiveita teillä on ollut tai miten olette valmistautuneet synnytykseen? Olisi ihana kuulla.

Synnytysaiheiset postaukset blogissani:

6 Comments

  1. Wow pinja! Tääl jännitän milloin tää bebek tulee ulos 🥰🥰🥰🥰 tsemppiä 🏵️- maijatti

  2. Aivan huikeita toiveita sulla ja ihailtavan positiivisella asenteella olet liikenteessä, arvostan!! <3 Mä itse olen molempiin synnytyksiin kirjoittanut toivelistan ja tosi hyvin niitä noudatettiinkin synnärillä. Ainoa muutos toisen synnytyksen toiveisiini liittyi äänenkäyttöön – ekassa synnytyksessä kätilö mielestäni liikaa koitti vaimentaa äänenkäyttöäni esim. ponnistusvaiheessa: mulla kului voimavaroja siihen kun koitin vakuuttaa kätilöille että äänenkäyttö helpottaa mun oloa, ei vie voimia. Se turhautti! Toisessa synnytyksessä kirjasin etukäteen toiveeksi, että saisin käyttää ääntä vapaasti. Yhtään kommentia siitä ei sitten tullutkaan ja oli paljon mieluisampi ponnistusvaihe! 🙂 Mutta todella hyvin kätilöt mielestäni kuuntelee toiveita myös "lennosta"! Tsemppiä loppuun, sä todellakin pystyt tähän!

    1. Kiitos ihana viesti 💛💛 kaikki päivät ei oo yhtä positiivisia, vaikka koen olevani hyvin valmistautunut. Loppu viikko ollut esim henkisesti todella rankka ja mietin joka ilta, että toiv vauva ei synny nyt. Mutta ihana kuulla se, että kätilöt ottavat toiveet positiivisesti vastaan. Se piristää! Ihanaa päivää sulle! Yst. Pinja

JÄTÄ KOMMENTTI