Synnytyksen jälkeiset asiat, joista kukaan ei kehtaa puhua

Tänään puhutaan synnytyksen jälkeisestä ajasta. Luvassa on syventyminen aiheisiin, joista kukaan ei kehtaa puhua ääneen. Näistä ei neuvolan perhevalmennuksessa mainita, vaan synnyttäjän täytyy itse olla aktiivinen kysymään. Minun mittapuulla nämä ovat sangen normaaleja juttuja, mutta yhteiskunnassamme sanoisin, että kakka on yhä jonkin sortin tabu. Olen vakuuttunut siitä, että meillä on terveydenhuollossa parannettavaa, mitä tulee synnyttäneisiin naisiin.

Olen aikaisemminkin sanonut, että rajalliset palvelumme, on keskitetty vauvojen hyvinvoinnin tarkkailuun. Neuvolakäyntejä on etenkin alussa todella tiuhaan, eikä niistä pare lipsua. Vauva punnitaan ja arvoja tarkkaillaan. Mutta, kun minä soitin synnärille revenneen tikin vuoksi, sille ei kuulemma tehdä mitään. On yleistä, että tikki repeää toispuoleisesti ja sillä se on esteettinen haitta, haava ei vaadi uusinta tikkiä. Olin semi järkyttynyt, vaikka osasinkin aavistaa tuon vastauksen.

Naisen keho tekee synnytyksessä valtavan työn. Meidän keho on luotu synnyttämään, se on totta. Olemme silti erkaantuneet synnytyksestä niin paljon, että myös synnytyksen jälkeinen aika, on jäänyt täysin pimentoon. Elämme tälläkin hetkellä vuoden pimeintä ja masentavinta aikaa. Ulkona sataa viistoon vettä ja valo ei riitä edes päivällä sisätiloissa. Par’aikaa kello 10:30 aamulla, minulla on kotona valot päällä. Olen yksin kotona vauvan ja hauvan kanssa.

Toisessa kulttuurissa, jossa ollaan enemmän perhekeskeisiä, en varmasti olisi 2,5 viikkoa synnytyksen jälkeen yksin. Minulla olisi ystäviä tai perheenjäseniä kotona huolehtimassa minun tarpeistani. Yksi laittaisi ruokaa, toinen siivoisi ja kolmas juttelisi minulle mukavia. Saisin levätä synnytyksen jälkeen, sillä perheenjäseniä riittäisi auttamaan. Voisin keskittyä pelkästään vauvan tarpeisiin ja häneen tutustumiseen.

Suomessa minut kirjattiin ulos sairaalasta, päivä synnytyksen jälkeen. Enkä nyt väitä, että täällä terveydenhuolto on paskaa, sillä ei se sitä todellakaan ole. Mutta sanon, että meillä on suuresti parannettavaa siinä, että otamme huomioon synnyttäneiden naisten tarpeet. Vauva ei ole mikään monimutkainen olento, jota äidit eivät osaisi hoivata. Ainakin minulle tuli jostain syvältä sisältä usko omaan tekemiseen, vaikka en ollut koskaan aikaisemmin vaihtanut kakkavaippaa. Ei tehdä vauvan hoidosta liian monimutkaista.

Tekstin pohjustus lähti nyt hieman laukalle, mutta pointtini oli, että myös synnyttäneet naiset tarvitsevat enemmän huolenpitoa. Ja se koskee myös ehdottomasti seuraavia kohtia, niistä on puhuttava ääneen. Perhevalmennus, neuvola, joku terveydenhuollon ammattilainen -ottakaa koppi ja puhukaa näistä odottavien äitien kanssa!

Ensimmäinen kakka ja pissa synnytyksen jälkeen

Pidätin kakkaa synnytyksestä seuraavaan päivään. Tiedän, että kakkasin synnytyksessä, joten suoli oli tyhjentynyt siinä samassa. Menin pöntölle, vasta kun kakkosen pidätys oli mahdotonta. Pelkäsin, että kakkaaminen sattuu ylitsepääsemättömästi. Minulle oli tehty pieni episiotomia ja peräaukon vieressä oli poksahtanut yksi peräpukama. Istuin pöntöllä, valitsin tuijotuspisteen ja ponnistin kevyesti.

Omalla kohdallani, tuo kirveli hiukan, mutta ei sattunut. Gagi tuli aika itsestään ulos, en hirveästi joutunut ponnistamaan löysää suoltani. Pissaaminen kirveli enemmän, sillä pissa valui tikkien päältä, hivellen tikkejä ja haavoja. En kokenut kummankaan tarpeen kohdalla älytöntä. Varmasti tikkien määrä ja sijainti, vaikuttavat mahdolliseen kivun tunteeseen.

Pakko sanoa vielä tähän, että pelkäsin wc -käyntien lisäksi pieraisemista. En ollut varma, onko kyseessä vain pieru, vai isompikin tavara. Se oli todella hämmentävää ja istuin pöntöllä lämpimikseni, kun en tuntenut peräsuoltani. Hämmentävää.

Supistukset eivät lopu synnytykseen

Olin kuullut ystävältäni, että jälkisupistukset ovat kammottavia. Kohdun supistellessa itseään takaisin muotoonsa, supistukset tuntuvat vielä päivienkin päästä. Ideana kohdun supistelussa on tyhjentää kohtu jäänteistä ja verestä. Odotin jälkisuppareita kauhulla, mutta niitä ei koskaan tullut. Huh! Sain huokaista helpotuksesta.

Ilmeisesti imetys laukaisee jälkisupistukset, etenkin uudelleen synnyttäjillä. Tämä johtuu siitä, että kehoon vapautuu mielihyvähormonia, eli oksitosiinia. Onko kellään kokemusta näistä jälkisupistuksista? Muistuttavatko ne synnytyssupistuksia?

Jälkivuoto ja hiki haisevat, kuin synti

Jälkivuoto johtuu siitä, että istukan irrotessa, se jättää kohtuun verisen seinämän, jonka täytyy hiljalleen parantua. Tuo pinta paranee ajan kanssa, kun seinämään kehittyy suojaksi limakalvo. Vuotoa tulee, kunnes limakalvo on täysin suojannut seinämän. Vuoto on aluksi veristä ja todella runsasta, eikä siihen auta kaupan siteet. Sairaalassa tarjottavat jättimäiset yösiteet ovatkin parasta parsaa, ja niitä kannattaa hamstrata talteen.

Jälkivuoto kestää 5-6 viikkoa, mutta omalla kohdallani vuoto on lähes lakannut 2 viikon kohdalla. Nyt vuotoa tulee kerran päivässä, yleensä yöllä. Aluksi mukana tuli sellaisia hyytymiä ja istukan kalvojen näköisiä repaleisia palasia. Tuo kaikki haisee järkyttävälle! Siis kammottavalle, ei ollenkaan samanlaiselle, kuin esim. menkkavuoto. Kävin ekan viikon aikana suihkussa kaksi kertaa päivässä, vain sen takia, että haisin muuten saastaiselle. Samalla sain tikit huuhdeltua suihkun alla (tämä olikin muuten ainut hoito-ohje tikeille.)

Jälkivuoto ei sinänsä ollut mikään suuryllätys. Olin lähinnä hämmentynyt siitä, miten pahalle se haisee. Sen lisäksi synnyttäneen naisen hikoilu on ihan omaa luokkaansa. Normaalisti olen aika kylmissäni, nyt hikoilen, kuin porsas. Ja se hiki, huh. Se haisee kammottavalle! Jopa mieheni totesi, että haisetpas pahalle. Suihkutan ja dödötän, mutta haju ei vaan katoa. Eikä tilannetta auta 8-10 kertaa päivässä rinnalla viihtyvä lämpöpatteri. Näihin suosittelen varautumaan: kunnon siteet kotiin ja superdödö kaappiin.

Alapää synnytyksen jälkeen: istuminen, kävely, seksi

Kurkkasin mun piudeen samana päivänä, kun synnytin. Tilanne alhaalla oli siedettävä: piude roikkui turvonneena, mutta muuten näytti täysin tavalliselta. Tikit hukkuivat jonnekin sinne turvotuksen alle, joten en lähtenyt sen enempää revittelemään alakertaa. Tuohon turvotukseen sairaalasta tarjottiin jääsiteitä, eli jääkaapissa olleita yösiteitä. Iso suositus kotonakin kylmentämään yösiteet, niin ei tarvii turhaan popsia särkylääkkeitä.

Istuminen synnytyksen jälkeen sattui leikkaushaavan kohdalta, joten istuin toisen kankun päällä. Istuminen oli kivuliasta muutaman päivän synnytyksen jälkeen. Kävely oli vaikeaa oikeastaan vain ensimmäisenä päivänä, jolloin kävelin pingviini kävelyä. Juoksin myös vaunujen kanssa junaan viikko synnytyksestä, eikä sekään aiheuttanut kipuja. Tosin, en muuten suosittele juoksua näin aikaisessa vaiheessa.

Mä haluaisin kovasti sanoa teille, millaista seksi synnytyksen jälkeen oli. Valitettavasti me ei olla kuitenkaan vielä päästy sänkypuuhiin, edes mun blogin sisällön vuoksi. Tähän on vaikuttanut oma haluttomuus jälkivuodon kanssa. Orgasmia mun oli pakko kokeilla jo muutama päivä synnytyksen jälkeen, sillä pelkäsin, että en jotenkin pystyisi saamaan orkkua. Onneksi tuokin pelko oli turha ja hyvin keho otti sen vastaan.

Kuvat: Synnytysvalokuvaus Oona Vuokko

Viimeisenä: jaa tietoa muille

Toivon, että tämä kirjoitus motivoisi edes yhtä teistä juttelemaan ystävänsä kanssa synnytyksen jälkeisestä ajasta. Kaikesta mitä kropassa tapahtui, fiiliksistä, joita synnytys herätti ja ylipäätänsä kaikesta, mitä mielen päällä on. Vain juttelemalla ääneen ja tuomalla asiat esille, voimme rikkoa niiden ympärille rakentuneet muurit. Oli sitten kyseessä ensimmäinen kakka, seksikerta tai kävelylenkki synnytyksen jälkeen -ei yksikään niistä ole häpeän aihe.

Lisäisitkö itse tälle listalle jonkun asian, joka yllätti sinut synnytyksen jälkeen? Olisi myös mielenkiintoista kuulla esim. keisarinleikkauksesta palautumisesta, sillä se on matkana hyvin erilainen.

Hieno kirjoitus aiheesta: Miksi synnyttäneet naiset eivät kerro näistä?

13 Comments

  1. Sairaalassa antoivat ohjeen, että vessakäynneillä käsisuihku avuksi ja sillä suihkuttelee paikkoja pissatessaan niin ei pissa kirvele. Mukavasti se lämmin vesi rentoutti niin, että myös kakkaaminen oli helpompaa, vaikka itse otinkin avuksi vatsaa pehmittävää. Kun joka vessareissulla suihkutteli ja vaihtoi siteen (sairaalan ohjeen mukaan) ei kyllä jälkivuotokaan haissut miltään. Ei tullut itselläni myöskään hyytymiä tai muuta, ihan tavallista verta. Nyt 4,5vk synnytyksestä ja alkaa olla vuoto melkein kokonaan loppu. Itselläni myös pieni episitomia ja lisäksi luonnollinen repeämä. Jälkisupistuksia tuli imetyksen yhteydessä pari päivää ja ne tuntui aika normaaleilta menkkakivuilta.

    Se, mistä itse olisin kaivannut enemmän puhetta etukäteen oli imetys ja se, miten se ei välttämättä olekaan niin helppoa. En itse osannut ollenkaan varautua siihen, ettei se onnistuisikaan luonnostaan helposti vaan sattuisi edelleenkin näin kuukauden jälkeen ja joudumme jumppaamaan vauvan imuotetta ja ravaamaan eri spesialistilla katkomassa jänteitä ja saamassa ohjeita. Muutamat itkut olisi ehkä jäänyt itkemättä, jos olisin yhtään osannut varautua asiaan.

    1. Heippa 👋
      Mulla jostain syystä haisi se vuotokin, mutta onneksi loppui 3vko jälkeen. Toi imetys on kyllä täysin oma asiansa, ikävä kuulla teidän pomppuisesta alusta. Tästä aiheesta mulla ei oo omakohtaista kokemusta, mutta imetyksen tuki ry on kuulemma hyvä ryhmä facebookissa. Ehkä sen tiedätkin jo ☺️👍 Yst. Pinja

  2. Jälkisupistuksia tuli toisen lapsen syntymän jälkeen muutaman päivän ajan, oli ne kivuliaita mutta ei mitään verrattuna synnytyssupistuksiin, joiden aikana olin ihan jalaton. Hikoilin ekasta lapsesta öisin muutaman viikon kunnes helpotti, tokasta en pahemmin hikoillut. Ekaa imetin, mutta hän sai lisämaitoja (vaihtelevasti lypsettyä maitoa ja korviketta) pullosta ekat 3vko ja toinen oli täysimetyksellä heti synnyttyään, olisikohan näillä jotain tekemistä hikoiluun liittyen 🤔

    1. Moi Hensu!
      Jännä juttu, mutta oon tässä keskustelujen myötä ymmärtänyt, että hyvinkin normaalia. Uskon täysin, että toi koko imetysrulianssi on sidoksissa hormoneihin ja sitä kautta hikoiluun! Yst. Pinja

  3. Moikka, löysin sun blogin kaverin fb kautta, ja spot on! Kiitos hyvästä tekstistä! Itse olen sitä mieltä että näistä todellakin kuuluisi puhua, paljon ja kovaan ääneen.
    Äidit unohdetaan tyystin synnytyksen jälkeen. Sen jälkeen äiti jätetään “heitteille” ja pitää pärjätä yksin. Joka nimenomaan, on ihan hirveetä kuraa! Toisissa maissa kulttuuri kukoistaa ja talossa käy väkeä mielin määrin, pitämässä perheestä huolta, niin että äiti jaksaa! Se 9kk urakka raskaana, kantaa uutta elämää, ja se hullu rupeama että saa sen ihmisen/ihmiset ulos vartalostasi niin että kaikki säilyy hengissä, on ihan oikeasti todella hurjan duunin takana. Vähintä mitä voisi yhteiskunta tehdä, on huolehtia siitä että tämänkin jälkeen voidaan hyvin. Perhe voi hyvin, jos äiti voi hyvin.
    Ja kuten sanoit, neuvolassa juostaan kyllä, mutta ne muutama kriittinen viikko synnytyksen jäljkeen, pitäisi pyhittää äidille ja sille että joku oikeasti katsoo että ruokahuolto pelaa ja lepoa tulee riittävästi. Hormonit jyllää, itket, hikoilet, hoidat vauvaa ja et edes tiedä enää mitä tunnet tai miksi tunnet niin paljon. Kaikenlisäksi kestitset todennäköisesti itse ystäviä ja sukulaisia väsyneenä, jotta he pääsevät pariksi tunniksi hypistelemään vauvaa, jonka jälkeen olet itse aivan finaalissa, mutta kun he lähtevät ovesta ulos vauvanhuuruisesta kodista iloisena, pääset siivoamaan jäljet ja olet jälleen yksin urakan kanssa. Isän rooli vaihtelee eri perheissä, ja siitäkin pitäisi jonkinäköistä haloota pitää, että hekin olisivat äidin tukena ja unohtaisivat kaikki muut hommat pariksi viikoksi, edes.
    Nää jutut multa jäis päällimäisenä mieleen synnytyksen jälkeen, varsinkin nyt kun viimeksi tuli kaksoset ja olin viikon sairaalassa ja sen jälkeen varmaan 3kk muutenkin ihan finaalissa.

    Paljon onnea vauvasta ja tsemii tähän mammalaiffiin sullekin! 🙂

    1. Moi Janna ❤️
      Ihana kuulla, tervetuloa juttujen pariin, heh! Kiitos tsempeistä, pystyn samaistumaan todella moneen kohtaan sun kommentissa.

      Toi vieraiden kestiminen, se tulee kyl niin luonnostaan. Ja ennen/jälkeen siivoilu myös, vaikka kuinka kaikki sanoo, ettei tarvii. Mä en pysty ottamaan vieraita vastaan, jos mulla on olohuoneessa pöydällä tens – laite ja masssa jumppapallo synnytyksen jäljiltä. Pahinta ensimmäisten viikkojen aikana oli sellaset vieraat, jotka ei tajunnu siivota jälkiään esim tiskialtaaseen tai astianpesukoneeseen. Onneks mukaan mahtui ihania tyyppejä, jotka tarjos apua! Tyhjensi konetta, tarjoutui viemään koiraa ulos jne. Siitä tuli NIIN hyvä olo ja apu oli helpompaa ottaa vastaan.

      Nimenomaan puhumalla nää jutut tulee hiljalleen teoiksi ja muuttaa maailmaa. Tsemppiä sinnekin ❤️ Yst. Pinja

      1. Heippa!
        Löysin sun instan monen mutkan kautta ja ajauduin yön pikkutunneilla lukemaan blogiasi! Mahtavaa että näitä juttuja avataan ja jaetaan. Itselläni ei ole lapsia enkä ole raskaana mutta niin monet ystävät ympärillä ovat saaneet lapsia ja mielenkiintoa löytyy joten olen lukenut paljon raskaudesta ja synnytyksestä.
        Tähän tuoreeseen äitiin ja auttamiseen kotiinpalun jälkeen : tarjoan itse todella paljon apuja ystäville ja perheelleni, mieheni sanoo monesti että mun pitäis hoitaa itseäni ja omia asioita ennenkuin toisten mutta pidän auttamisesta. Olen kuitenkin huomannut että suomalaisten ja tuoreiden äitien – tai sit vaan mun ystävien – on vaikea ottaa apua vastaan koska PITÄÄ olla täydellinen, reipas, voimakas, touhukas äiti. MITÄ!? Enkä tarkoita että apuni olisi yläkerran remontin teko vaan täysin yksinkertainen asia vaikka roskien vieminen samalla kun lähden kotiin ja kävelen joka tapauksessa roskiksen ohi. Toivon itse kun saan lapsia tai olen tilanteessa jossa kaipaan apua että sitä minulle tarjotaan ja ymmärrän itse ottaa sitä vastaan, se ei tee minusta yhtään sen huonompaa! 🙂

  4. Mä myös koin jälkisupistuksia vasta tokan synnytyksen jälkeen. En voimakkaita tai erityisen kivuliaita, mutta selvästi epämiellyttäviä. Eivät onneksi montaa päivää kestäneet.

    Mutta tuo hiki.. vauva kohta 7kk ja edelleen hikeä piisaa ja se haisee, välillä edelleenkin on öisin peitto ja tyyny märkänä..

    Ekan synnytyksen jälkeen kakalla käynti jännitti, ei onneks ollut mikään mieleen jäänyt kokemus. Toisella kertaa olin lakritsinhimoissani tyhjännyt pussin pari lakuja alle ja todellakin juonut vettä runsaasti, niin ei ollut minkäänlaisia ongelmia, haha.

    1. Voi kohtalon toveri 😃 en tiedä, miksi en tiennyt tästä hikoilusta aikaisemmin? Tuli jotenkin AIVAN puskista koko homma. Ja tosiaan jälkisupparit kuulemma juuri uudelleen synnyttäjillä yleisimpiää. Jännä juttu.

      Yst. Pinja

  5. Mulla kovat jälkisupistukset tokan kohdalla. Särkkillä kehiin. Ekan synnytyksen jälkeen myös laksatiivia tarvittiin, oli niin kova nestehukka että tuntui kuin olisin kakannut timantteja. Hikoilu aivan horror ja se jatkuu ja jatkuu, koskaan 2 kk jälkeen ei enää tarvitse vaihtaa lakanoita yöllä.

    1. Moi Noora 💛
      Kuulostaa kamalalta! Onneksi mua muistutettiin juomaan vettä, niin jeesasi pehmentämään masua. Onko sulla nyt jo helpottanut? Yst. Pinja

      1. Hiki, se vaan pukkaa. Ihmiset katsoo kun hullua kun viiletän tuolla ulkona takki auki 😆 Muuten eritteet normalisoituneet. Jes! Pieniä voittoja.

JÄTÄ KOMMENTTI