Ristiäisten suunnittelua

Meidän kirpun ristiäiset lähenee, ja ennen varsinaisia juhlia, on aika pysähtyä suunnittelun äärelle. Pyöriteltiin alunperin ajatusta pienimmistä kesteistä, mutta päädyttiin lopulta järjestämään yli 50 henkilön kastetilaisuus. Oon sitä mieltä, että juhlia ei ole koskaan liikaa, ja aina on hyvä syy tavata ystäviä ja sukulaisia.

Aloitimme järjestelyt pohtimalla, haluammeko nimiäiset vai ristiäiset. Menemättä turhan syvälle aiheeseen, emme ole itse kovin uskonnollisia. Päädyimme kuitenkin kasteeseen, sillä meidät on kastettu. Se tuntui luonnolliselle valinnalle. Aloitimme valmistelut jo syyskuussa, kun kirpun laskettu aika oli lokakuun puolessa välissä. Helsingissä kirkon sai varattua ennen lapsen syntymää, joka mahdollisti sen, että saimme ristiäiset vuodelle 2019.

Onneksi aloitimme työt ajoissa, sillä sopivan kirkon etsintä osoittautui työlääksi. Vieraslistan ylittäessä 50 henkilöä, ei sopivaa kirkkoa seurakuntatiloineen tuntunut löytyvän. Oma kirkkomme Herttoniemessä on remontissa, samoin Kulosaaren. Puotilan kappelin kahvitilat ovat meille liian pienet, eikä Itäkeskuksen kirkko kutsunut koolle. Otin yhteyttä upeaan Villa Kiveen, mutta 400€ tilavuokra ei äitiystukirahoilla ole meille mahdollinen. Halvimmat yksityiset juhlatilat olivat kaikki buukattuja joulukuussa.

Kuin ihmeen kaupalla, saimme Temppeliaukion kirkon varattua. Olin siellä ystävieni lapsen kastetilaisuudessa alkuvuodesta ja mielestäni kahvitila on siellä todella kaunis. Haasteita tämänkin kirkon kanssa toi se, että joulukuussa on paljon joulutapahtumia. Kun itse kirkko oli vapaa, oli seurakuntatila varattu. Meinasin jo heittää hanskat tiskiin, kunnes saimme joulukuun ainoan lauantain varattua. Oleellista päivämäärän valitsemisessa oli tietenkin se, että se käy kaikille kummeille. Sukulaisia unohtamatta!

Kummius on mielestäni todella sydämen asia, vaikka itse en olekaan kummi. Meistä molemmat pyysivät kahta ystävää kummeiksi, tasa-arvon nimissä. Kummeja täytyy olla pääsääntöisesti minimissään kaksi. Meillä on myös mantereen toisella puolella kaukokummi, jota ei sovi unohtaa. Hyvä ystäväni Nata asuu Jenkeissä ja on tästä porukasta, se uskonnollisin. Tällä kummi viisikolla on varmasti annettavaa pojalle. Yhdellä enemmän uskonto pohjalta, toisella elämänkatsomus aspektilta.

Kun kirkko, seurakuntatila ja kummit oli saatu sovittua, piti ristiäisiin saada vielä pappi. Pappi tulee omasta seurakunnastamme Herttoniemestä ja varaus tehtiin soittamalla kirkkoherranvirastoon. Jos olisimme kuuluneet Töölöön seurakuntaa, olisi pappi tullut sieltä. Ristiäisten järjestäminen tuntui aluksi vaikealta, mutta homma osoittautui pian yksinkertaiselle. Varaa kirkko ja pappi, valitse kummit ja kutsu ihmiset koolle. Vaikka meidän hienot kutsukortit jäivätkin postin lakon vuoksi seisomaan, pääsee juhliin silti osallistumaan yli 40 vierasta.

Mitä juhlien tarjottaviin tulee, pyysin kahdelta eri konditorialta tarjouksen. Toista en nimellä halua edes mainita, sillä omasta aktiivisuudestani huolimatta, en koskaan saanut konditorialta tarjousta. Näin päädyimme tuttuun tekijään, jolta saamme kohtuuhintaan 370€ tarjottavat. Juhlapöytäämme on nyt tilattu 50hlö porkkanakakku, 50hlö lohivoileipäkakku ja 40hlö maapähkinämuffinssit. Tähän päälle tulee kahvit maitoineen, joihin olen budjetoinut 30€. Kuohuviini politiikka on vielä auki, mutta kuplivaan menee halutessamme n.60€.

Koristeiksi meille tulee tarjoilupöytään tuttuni tekemät kuivakukat. Halusin sellaiset kukat, jotka säilyvät aikaa, ja jotka voin ristiäisten jälkeen hyödyntää kotona sisustuksessa. Kukkiin olen varannut 50€. Alunperin halusin ristiäisiin myös kuvaajan ja esiintyjän, mutta nyt olen taloudellisen tilanteemme vuoksi luopunut ideasta. Haaveilin kuulevani kirkossa: “Sinä päivänä, kun Luoja teki sinut, hän ei muuta tehnytkään. Heräs aikaisin, otti kynä käteen, rupes siinä piirtämään”.. Mutta mestaripiirros jääköön toiseen kertaan. <3

Ristiäislahjaksi olemme toivoneet muistamista pienen omalle säästötilille. Kummit ovat saaneet siunauksen pieneen lahjaan, mutta muutoin emme materiaa halua. Koemme, että meillä on kaikki ja enemmän juuri nyt. Ja kun myöhemmin poika halajaa polkupyörää, voimme sen ostaa hänelle säästötilin rahoilla. Näin polkupyörä on rakkauden rahoilla kustannettu. Toinen idis säästötilin rahoille on antaa ne pojalle ensiasuntoa varten. Haluaisimme säästää tulevaisuudessa lapsilisän myös tänne tilille.

Lapsen koko nimen valitseminen on ollut aikamoinen matka. Oon sen verran perinteistä tyyppiä, että musta on ollut kiva pitää etunimi salassa, ennen kuin se on paperilla. Ja oikeastaan, me ei olla vieläkään päästy sopuun koko nimestä. Toki oon kirpun nimen kertonut kaikille, jotka ovat sitä kysyneet. Pojan etunimi on niin kaunis, että en malta odottaa sen kertomista. Voin paljastaa, että nimi alkaa samalla kirjaimella, kuin toisen meistä etunimi. Arvaatko alkaako se K vai P kirjaimella? Heitä joku nimiehdotus!

6 Comments

JÄTÄ KOMMENTTI