Raskausajan päiväkirja -Viimeinen osa

Raskausajan päiväkirja on saaga, jossa jaan teille raakaversiona kirjoituksia mun päiväkirjamerkinnöistä raskauden varrelta. Jos haluat aloittaa lukemisen ensimmäisestä merkinnästä, löydät sen postauksen alalaidasta. Ensimmäinen päiväkirjamerkintä on ajalta, jolloin en tiennyt olevani raskaana.

Raskausviikko 33

Tänään on neuvolapäivä! Jee! Kauri pääsee myös mukaan, josta oon todella innoissaan. Me ollaan viimeksi käyty yhdessä neuvolassa joskus toukokuussa. Tai jos en väärin muista, niin raskausviikolla 14 ultraäänessä. Kiva jakaa siis tämä käynti toisen kanssa.

Neuvolalääkärissä käynti oli huvittava kokemus, ensinnäkin siksi, että käynti kesti alle 10min. Lääkäri kysyi pakolliset kysymykset ja rustasi ne nopeasti tietokoneelle. Kävin vaa’alla ja painoni oli noussut viime käynnistä ainoastaan 200g. Myöskään sf -mitta, eli kohdun kasvukäyrä ei ollut isontunut laisinkaan. Vaikka lääkäri vakuutteli, että ei syytä huoleen, itse pelästyin hieman. Eikö vauvan kuuluisi kasvaa nyt eniten?

Raskausviikko 34

Aamu alkoi sillä, että tein meille aamupalaa ja keitin kahvit. Pyysin Kauria laittautumaan ja laittamaan kaikki vaatteet valmiiksi duuniin. Olin luvannut auttaa häntä aamulla muutamassa työjutussa, jotta hän saisin ne mielen päältä pois. Saimme kuitenkin hirveän riidan aikaiseksi, joka tuntuu nyt olevan jokapäiväistä.

Tekisi mieli kirjoittaa yksi postaus ainoastaan siitä, millaista kohtelua saan kotona. Jatkuvaa huutoa ja ilkeästi puhumista. Vaikka tiedän, että toisella on vain paha olla, eikä hän tarkoita mitään pahaa, sattuu se silti. Moni ystäväni on ihmetellyt, miten jaksan arkeani. Välillä tuntuu, että en jaksa enää hetkeäkään tätä paskaa, mutta sitten hetkellisesti helpottaa.

Raskausviikko 35

Mä oon ollut aika herkällä päällä, varmaan just näiden riitojen ja muiden vuoksi. Tuntuu, että meille syntyy perheeseen vauva, jossa on jo entuudestaan koiravauva ja ihmisvauva. En oikein jaksa uskoa, että lapsi kasvattaa pojasta miehen. Mun ajatusmaailmassa, esim. armeija kasvattaa pojasta miehen klopin. Voi olla, että tää on ihan tyhmä ajatus, mutta välillä jaksan ihmetellä, mitä väärää olen tehnyt, ansaitakseni tällaista kohtelua.

Henkisellä tasolla tuntuu, että en pysy tän raskauden mukana. Oon tästä puhunut tuhat kertaa aikaisemminkin, mutta tuntuu, että vaikka kuinka pysähdyn kuulostelemaan omaa kroppaani, aika menee älyttömän nopeasti. Tuntuu, että mä sain vasta tietää olevani raskaana. Haluaisin pysäyttää ajan tähän ja vain miettiä menneitä kuukausia. Tiedän myös, että vauvavuosi menee nopeasti ja olen valmiiksi miettinyt, miten saisin kaiken ilon irti siitä. Onko teillä vinkkejä?

Oireet:

  • Vatsa kutisee mahan alta, yritän olla raapimatta liikaa ja öljyän mahan joka ilta.
  • Käsien puutuminen ja peukkulihaksen kipeytyminen. Tätä kutsutaan rannekanavaoireyhtymäksi. Herään tähän pari kertaa yössä ja joudun nukkumaan puoli-istuvassa asennossa.
  • Pahat allergiat, johon lääkäri määräsi allergialääkkeitä. En kuitenkaan halua syödä niitä “turhaan”, sillä nuo allergialääkkeet, ovat hyvin kevyitä, enkä koe niistä suurta hyötyä.
Mammasukkikset, best juttu mammalegginssien jälkeen!

Raskausviikko 36

Äitiysloma! Se on ollut viimeisten kahden viikon kuumin peruna. Odotin niin paljon, että pääsen jäämään kotiin ja nauttimaan raskaudesta. Olen kyllä nauttinut, vaikka paljon tuleekin päivän aikana puuhattua. Viihdyn kotona yksin, enkä ole vielä kokenut sellaista tulisipa se vauva jo -fiilistä. Mä nautin mun aamuhetkistä, pitkistä suihkuista ja ihanista päiväunista. Ei mulla oo tästä mihinkään kiire, vaan just nyt on hyvä.

Oireet:

  • Oikealla alavatsassa paineen tunnetta, joka kasvaa kävellessä. Pientä pistelyä vatsassa, joka tuntuu siltä, kun vauvalla olisi hikka.
  • Väsymys. Tämä väsymys on hyvin samantyylistä, kuin alkuraskaudessa, mutta ei aivan niin lamaannuttavaa. Väsymys alkaa siinä keskipäivällä, jolloin on poikkeuksetta pakko päästä päikkäreille. Unet helpottavat ja jaksan taas illasta puuhastella enemmän. Energialevelit ovat kuitenkin korkeimmillaan päivällä!

Loppusanat

Päätin lopettaa raskausajan päiväkirjan kirjoittamisen tähän päivään. Voi olla, että tuun myöhemmin kirjoittamaan jonkunlaisen kokoelman raskauden kulusta, mutta nyt en koe sille tarvetta. Vaikka oon jakanut kaikki fiilikset tänne avoimesti, sensuroimatta, oon joutunut jättämään osan teksteistä pois. Niiden aika ei ole vielä nähdä päivänvaloa, kenties myöhemmin. Ja sen vuoksi, että joudun sensuroimaan tekstejä, en halua jatkaa päiväkirjan kirjoittamista.

Tässä blogihommassa on haastavaa se, että puhun omasta elämästäni, johon lähipiirini ja poikaystäväni vahvasti kuuluvat. En halua nostaa esille asioita, jotka voisivat loukata heitä ja heidän yksityisyyttään. Tiedän, että pääsen vielä joskus puhumaan niistä oikeasti tärkeistä asioista, jotka vahvasti kuuluvat arkeeni. Ja voin antaa muille vertaistukea. Mutta juuri nyt olen turhautunut, sillä en voi tehdä sitä. Olen jopa miettinyt, että mitä järkeä tässä koko bloggaamisessa on, jos en voi kertoa kaikkea avoimesti?

Tiedän, että mun pitää vetää rajat blogini tekstien kanssa. Kaisa Merelä kirjoitti vastikään siitä, miksi hän ei enää jaa henkilökohtaisuuksia. Pystyn samaistumaan moneen kohtaan, vaikka lukijamääräni on paljon pienempi. Tarvitsen rajoja, niitä on piirrettävä. Minun olisi hyvä selkeyttää, vetää punainen viiva keskelle ja miettiä, mikä on oikeasti tärkeää. Nyt tuntuu, että blogini aihealueet heittelevät, kuten mielialani. Vähän kaikkea sieltä sun täältä, eikä todellista kosketuspintaa. Ah, en tiedä. Olen aika umpikujassa ja rehellisesti miettinyt, mikä on blogini tulevaisuus vauvan synnyttyä.

Haluan auttaa ihmisiä, vaikuttaa oikeisiin asioihin. Mutta ne oikeat asiat ovat niitä kaikista raastavampia ja vaikeimpia. Ja usein liittyvät väljäämättä ihmissuhteisiin. Joten tunnen olevani umpikujassa. Tilassa, jossa voin antaa itsestäni vain hieman, mutta en edes puolikasta. Koska tällä hetkellä elämääni ympyröi kysymysten tunnemelska. En ole näiden juttujen kanssa yksin, tiedän sen. Mutta en toisaalta voi niistä täällä avautua, joten jätänkö ne vain oman onnensa nojaan?

Lue myös:

4 Comments

  1. “Moni ystäväni on ihmetellyt, miten jaksan arkeani.”
    Mihin heidän käsitys ‘sinun arjesta’ perustuu ? Sinun plokiin ? Vai sinun sekä poikaystäväsi kertomiin asioihin, vai pelkästään sinun ? Vai onkos ne olleet katsomassa sitä teidän arkea ja tehneet havaintoja ?

    Onkos se poikaystävääsi kohtaan reilua, että täällä sitä julkisesti haukut ja lyttäät ? Onko noi jutut edes totta ? Mitä poikaystäväsi ajattelee näistä kirjoituksista ?

    “En halua nostaa esille asioita, jotka voisivat loukata heitä ja heidän yksityisyyttään”
    Ai jaa – ja sitten kirjoittelet siitä huolimatta vaikka mitä vähintäinkin yksityisyyttä loukkaavaa.

    “Tarvitsen rajoja, niitä on piirrettävä.”
    Kandes sit alkaa vamaan pikkuhiljaa piirtelemään – mut sä osaat vaan jaella selfieitä.

    Kaikin puolin sä harrasta aikamoista julkista loan heittoa omaa poikaystävääsi kohtaan ja hirveetä omakehua & besserwisseriyttä. Asiantuntijauutta tuntuu löytyvän vaikka mihin.

    No ei se mitään, juttu ku juttu, niin aina ziljoona omakuvaa kehiin – se kertoo aika paljon.

    Tää on kokolailla paskaa tää sun plokis.

    1. Hei kommentoija ihan sama,
      Kiitos viestistä 🙂 Ihana kun jaksat jättää kommenttia, vaikka koet kirjoitusalustani paskana. Mukavaa syksyä! <3Pinja

JÄTÄ KOMMENTTI