RANDOM FACTS ABOUT ME

Hola!

Mulle tuli semmonen fiilis tossa eilen, että en oo pahemmin esitellyt itseäni blogissa. Perinteinen esittelypostaus ei istu mun tyyliin, joten täältä pesee pienellä twistillä faktoja.

  • Sukunimeni aiheuttaa usein hämmennystä, sillä olen yksi neljäsosa Serbi/Ranska.
  • Puhumme sukuni kanssa Ranskaa, silti olen aina ollut huono oppimaan kieliä. Tahdonvoimaa minulta ei tosin ole ikinä puuttunut. Esimerkiksi 3vuotta sitten päätin hakea vaihto-opiskelemaan Espanjankieliseen kouluun Alicanteen. Sain vakuutettua opinto-ohjaajani, että olen täysin pätevä opiskelemaan rannikoiden eroosiosta Espanjan kielellä. Todellisuudessa olin käynyt vasta kaksi alkeiskurssia ja tein hitonmoisen työn, jotta läpäisin kaikki 6kurssia. Lopputyönä kirjoitin 26sivuisen kirjoitelman museoista!
  • Tahdonvoimasta puheenollen haluankin jakaa toisen esimerkin “jos mä jotain päätän, niin se pitää”. Olin ehkä viisi vuotias (äiti, korjaa jos muistan väärin?) kun pyysin vanhemmiltani saada uuden Betty Spaghetty -nuken. Mun oli pakko saada se uutuusnukke, koska sen ajatteleminen vei mun yöunet. Mietin ja pohdin pienessä päässäni, miten mä sen nyt itselleni sitten saan? Normaali kun en ollut tuolloinkaan, kerroin vanhemmilleni, että en aio käydä pissalla jos en saa Betty -nukkea. Se kipu oli jotain käsittämätöntä. Kuvitelkaa kun rakko nousee napaan saakka ja koko alavatsa pullistuu. Jossain vaiheessa en voinut enää pissata, oli mennyt ilmeisesti umpeen kaikki tuubit. Olikohan neljäs päivä pissaamatta, kun äiti vei mut itkien lastensairaalaan ja ne pisti semmoiset dropit, että siinä sitten pissatiin äitin päälle minuuttitolkulla. Sorry mama! Sain Betty -nuken.
  • Tästä kepeästi toiseen aiheeseen: Olen jäänyt kiinni vaatteiden varastamisesta, ensin vanhemmilleni ja myöhemmin poliiseille. Isäni tuli hakemaan mua asemalta kesken työpäivän ja laittoi mut kiertämään kaikki vaatekaupat mistä olin varastanut ja pyytämään anteeksi työntekijöiltä. Tavaraa oli tullut pöllittyä noin 300€ edestä ja maksoin ne kaikki isälleni. Olin ehkä 15-vuotias, hävetti silloin. Oikeastaan enemmän kuin häpeää oli nähdä mun vanhemmat niin pettyneinä. Nuorille vinkkikolmonen: on helpompiakin tapoja saada adrenaliinipiikki.

metsä-1.jpg

metsä-1-2.jpg

metsä-1-4

 

  • Yritin ala-asteella olla musikaalinen muiden mukana ja halusin soittimen, jotta voisin kävellä sen kanssa ulkona ja istua bussissa. Valitsin trumpetin ja ilmoittauduin trumpettikouluun.
  • Näytin kerran keskisormea yhdelle pojalle ja mulle tuli niin huono omatunto, että pelkäsin kertoa mun porukoille. Sen sijaan, että olisin saanut vihat niskaani sain kehuja kun olin rehellinen. Olen super rehellinen ihminen puhtaalla omatunnolla.
  • Ammatiltani olen suurtalouskokki, tarjoilija ja tapahtuma-alaan erikoistunut restonomi.
  • Nyt työskentelen ruoan parissa elintarviketukussa.
  • Viimevuonna myin kaksi asuntoa yhdessä kollegani kanssa. Arvostan kiinteistönvälittäjiä ja sain huikeat työkalut myyntityöhön harjoitteluni kautta.
  • Tulevaisuudessa haluan olla yrittäjä.
  • Olen huono matematikassa ja laskukaavoissa, mutta rakastan numeroita ja olen aina tiennyt, että haluan työskennellä niiden parissa.
  • Lyhyeen ikääni nähden olen tehnyt vaativia hommia niin ulkomailla, kuin Suomessakin (Tämä rupeaa kuulostamaan jo hieman CV:ltä, haha!)

  • En seuraa mitään sarjoja tai katso televisiota
  • Suihkussa käyminen on mielestäni ajanhukkaa
  • ..kuten myös meikkaus ja laittautuminen ylipäätänsä
  • Harrastan valokuvausta ja toivon, että saan siitä tulevaisuudessa osan ammattiani
  • Rakastan luontoa, vaikka asunkin ydinkeskustassa kaukana vehreydestä
  • Mulle toimivin treeni on aamulla tyhjään mahaan
  • Olen kärsinyt vatsaongelmista kohta 2vuotta (saman verran kuin olen ollut kasvissyöjä)
  • Aloitin yogan ja meditoimisen tammikuussa 2017 ja näillä on ollut iso vaikutus hyvinvointiini
  • Pyrin elämään kuten neuvon muita (olen loputon neuvoja)
  • Elämässäni ei ole asioita, joista en voisi puhua ääneen
  • Olen hiton vilkas ja mielikuvitukseni on loputon. Ihanat vanhempani ovat vieneet minut pienenä ad/hd tutkimuksiin. Diagnoosi: ylivilkas.

green-2.jpg

  • Laihduin aikoinaan -17kg ja siitä hiljalleen olen ottanut takaisin 7kg. Mä voin käsi sydämellä sanoa, että olen aina ollut ylpeä vartalostani ja itsestäni. Joskus kyllä ajattelen, että +80kg Pinja oli rohkeampi ja tavoitteli usein korkeammalle!
  • Poltin tupakkaa yli neljä vuotta ja lopetin yhdeltä seisomalta, sillä halusin testata rajojani. Muistan sen päivän ja seuraavat viikot aina, sillä silloin elämäni kääntyi päälaelleen. Ensimmäinen päivä oli helppo, toinen tuskallinen ja nuo seuraavat kaksi viikkoa sietämättömät. Näinä aikoina erkaannuimme vanhan ystäväni kanssa ja muutenkin kaikki kaverisuhteeni rupesivat halkeilemaan. Aloin urheilemaan, sillä se lievitti nikaoloja ja sai ajatukset muualle. Yhden päivän päätöksestä tulikin koko loppuelämän mittainen. Lopputuloksena parhaimmat ystäväni säilyivät, laihdutin astmani pääosin pois, olen savuton ja painan -10kg. Olen onnellinen tästä kaikesta ja en vielä tähänkään päivään mennessä ole polttanut yhtäkään tupakkaa. Tosin, jos saisin tietää lopun lähestyvän huomenna, polttaisin varmasti vielä yhden tupakin aamukahvin kera. Ei sitä tunnetta koskaan unohda!
  • Tästä pääsemme aiheeseen alkoholi. Juon harvoin alkoholia, sillä saan siitä älyttömän pahoja kolme päivää kestäviä ahdistuksia. Ne eivät ole kohtauksia, vaan jatkuvia ahdistavia ajatuksia pääni sisällä. Öisiä liskodiskoja, hikoilua ja valveunta.
  • Näiden asioiden vuoksi,
  • Olen onnellinen
  • Tänään
  • ..Eilen
  • ..ja toivottavasti huomenna.

Jos sä tunnet mut, millainen ihminen mä oon sun mielestä? Olisi huisin hauska kuulla vanhoja muistoja, joten kaikki positiiviset jutut saa laittaa kommenttiboksiin 🙂 Kertokaa myös, onko teillä ollut lapsena hassuja tapoja, jotka heijastuvat yhä? Mitkä ovat oudoimmat piirteet juuri Sinussa? Kirjoita kommentteihin! <3Piña

green-1.jpg

// Once again long time no a b c. This post should be “random facts about me” and I’m about to share some slices of my pizza with you. Sharing my meal is a big thing so I hope you enjoy the flavors.

  • I live in the capital of Finland
  • …but my roots are Serbian and French (2/8 and proud of this <3)
  • I was born in 1993
  • Photographing is my passion and I’m trying my best everyday to learn more and more of everything related to it
  • Traveling makes me feel safe and free
  • I’ve got four tattoos and I don’t understand people that buy welcome mats
  • I’m a vegetarian and my stomach is not happy with it (2 years already)
  • ..any advices?
  • I like numbers, especially on my bank account
  • I’m a chef, waitress and I’ve graduated from a University of Applied Sciences
  • I work beside food
  • I practice ashtanga yoga and meditation
  • ..which has helped me to feel free, pure and stay calm
  • Never ever I imagined I would practice yoga every week and actually like it. I though gym is life, but it’s actually super boring and I hate it (hate is a bit too powerful word, but maybe you got my point?)
  • Also I’ve been practicing running, which I wasn’t able to do earlier when my asthma was killing me
  • Last year I bought my first car a 2001 white Suzuki swift
  • Since yesterday I have also had a bike and I promised myself to bike to work everyday (If I don’t have meetings)
  • Down the road I’ve lost 37lb and later gained back 15lb
  • It’s really just numbers, why it took me 20 years to understand this?
  • End of this paragraph: I sounded like I have hobbies

green-6.jpg

  • I don’t worry or stress too much
  • Everyday is a new beginning for me
  • I’m not always feeling happy but overall I’m a very happy person
  • There is always options even though you might not see them all now
  • I hope one day I can look back my life and feel pure joy and proudness of myself
  • ..and I believe I’ve achieved this already in many parts of my life

This is me today and these are only small pizza slices of my life. Who are u behind the screen? Do you have any similar hobbies than me and what do you do for living? I would love to hear some random facts of Your life, so feel free to comment below and remember to take care of yourself s inside and out. <3 Piña

3 Comments

JÄTÄ KOMMENTTI // COMMENT BELOW