Rakkaalle 2 -vuotiaalle

Rakas kaksi vuotias blogini. Tuntuu uskomattomalle, että olet ollut olemassa vasta kaksi vuotta. Muistan, kuinka vuosia pyörittelin ajatuksia sinusta. Ensimmäiset havainnot sinusta taisin tehdä jo yläasteella, mutta elämän viedessä mukanaan, sinä jäit aina kakkoseksi. Kun täytin 18 vuotta, tunnuit jo kaukaiselle haaveelle, jota en koskaan tulisi enää tavoittelemaan. Aikaa oli kulunut liian kauan ja hautasin ajatukset sinusta lopullisesti. Ajattelin, että tästä ei tulisi enää mitään näin pitkän ajan jälkeen. Blogit olivat laskussa ja uskoin sinuun vain laskusuhdanteisesti.

En löytänyt sopivaa muistitikkua tallentamaan ajatuksiani. Sopivaa alustaa tukemaan ideoitani. Mielenkiintoista blogiportaalia vauhdittamaan tekstejäni. Oli pimeä tammikuu vuonna 2017, kun päätin tehdä ensimmäisen ja viimeisen siirtoni. Laitoin sinut alulle, vailla pientäkään ymmärrystä tulevasta. Tein sinulle alustan, jossa voisit kukkia omana itsenäsi ja luoda sinun näköistä sisältöäsi. Vailla suurempia suunnitelmia tulevaisuudesta, uskoin sinuun ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Sait alkusi 20.2.2017.

Olet nyt kaksi vuotias, sillä päätin kaksi vuotta sitten, että annan sinulle mahdollisuuden. Halusin kiikkustuolissa muistella kaunista elämää, katumisen sijaan. Elämääni ei mahtunut enää yhtäkään “joskus myöhemmin” -tilaisuutta, vaan päätin heittää kaikki kortit jakoon. Päätin kaksi vuotta sitten, vuosien kamppailun jälkeen itseni kanssa, aloittaa tutkimusmatkan elämään. Olen löytänyt itsestäni mielettömiä puolia, joita en olisi ilman sinua löytänyt. Olet tuonut minut takaisin maan pinnalle ja opettanut uskomaan unelmiini.

Ensimmäinen yhteinen vuotemme oli henkisesti raskas. Olin ladannut sinuun toivoa ja ajatuksenkipinän yhteisestä ammatista. Ymmärsin kuitenkin pian, että blogit eivät kasva muutamalla tekstillä ja pienellä vaivannäöllä. Tarvitsit päivittäistä tukea, käden, josta ottaa kiinni vaikean paikan tullen ja ihmisen, keneen uskoa, kun itse en uskonut itseeni. Meinasin hylätä sinut toistamiseen, mutta muistutit minua siitä, miksi aloitin kirjoittamaan. Se syy ei ollut raha. Jälleen kerran opetit minua ja nyt kaksi vuotta myöhemmin, yhä opetat päivittäin.

Kiitos kun uskoit minuun, kun en itse pystynyt siihen. Kiitos kun nostit minut ylös, kun omat jalkani eivät kantaneet. Kiitos kun autoit minut yli vaikeiden asioiden ja pakotit kohtaamaan pahimmat pelkoni. Kiitos kun uskalsit olla aito oma itsesi ja vuoro vaikuttaa suorasanaisesti. Kiitos kun jaksat joka päivä antaa ihmisille itsestäsi, vaikka tiedän, että et aina jaksaisi hymyillä. Kiitos, että olet siinä.

Onnea ja uskallusta minulle ja rakkaalle kaksi vuotiaalleni. Lähetän myös virtuaalitsempit sinulle ja muistutan uskomaan omiin unelmiisi. Koskaan, ei koskaan, ole liian myöhäistä toteuttaa itseään!

Lue myös: 365 päivää unelmien tavoittelua – Blogi 1v.

Pinja Mitrovitch (2)Piña y coco -blogi somessa FACEBOOK / INSTAGRAM

2 Comments

JÄTÄ KOMMENTTI