Pahinta asunnottomuudessa

Puolitoista kuukautta ilman kotia. Aika on mennyt todella nopeasti, mutta tuntunut myös todella hitaalta. Voisin verrata tätä ajanjaksoa viikonloppulomaan. Lähdet reissuun odottavin mielin, koet ja näet päivittäin satoja uusia kohteita. Kolme päivää hurahtaa silmissä, mutta samalla tuo viikonloppu tuntuu yli viikon mittaiselta lomalta. Olet vain niin puhki kaikesta uusista nähtävyyksistä. Turrut jossain vaiheessa matkaa ja haluaisit vain kotiin lepäämään. Miltä tuntuu, kun ei ole kotia mihin palata? Tänään kerron lyhyesti, mikä on mielestäni pahinta asunnottomuudessa ja miten olen jaksanut tämän ajanjakson yli.

Tietämättömyys ahdistaa

Milloin tämä loppuu? Huomenna? Viikon päästä? Kahden kuukauden päästä? Ja toisaalta, milloin haluan tämän loppuvan ja milloin olen taloudellisesti valmis löytämään kodin? Tietämättömyydessä eläminen on tuskallista. Haluaisin kontrolloida tilanteen kulkua, mutta sen on mahdotonta. Joudun siis luottamaan, heittäytymään ja päästämään irti. Se on yllättävän haastavaa tällaiselle kontrollifriikille. Kun en ole voinut vaikuttaa ajan kulkuun tai nopeuttaa sopivan asunnon löytämistä, olen antanut ajan vain olla. Hengittänyt ja ajatellut positiivisesti.

Oman rauhan puuttuminen

Ymmärsin oman tilan merkityksen vasta nyt. Rauhan puuttuminen on yksinään pahinta asunnottomuudessa. Olen tottunut tilaan, jossa voin luoda ja kulkea alasti. Avata sälekaihtimet ja tanssia keskellä yötä. Olla hiljaa, jos siltä tuntuu. Herätä ilman, että pitäisi miettiä, herätänkö jonkun toisen. Toisaalta, tulla kotiin herättämättä ketään ja elää omassa rauhassa. Muiden nurkissa asumisessa, rauha ei ole ystävä. Pitää oppia sietämään äärettömän ärsyttäviä tilanteita, joista ei ole poispääsyä. Rauhattomuuden vuoksi blogi on kärsinyt vaikeista ja epäluovista ajoista.

Kuvista kiitos @iidanmatkassa

Kaikki tavarat ovat laatikoissa

Minulla on keskimääräistä vähemmän tavaraa. Olen karsinut ja se on tuntunut hyvältä. Kaikki tarvittavat huonekaluni ovat kahdessa varastossa. Vaatteet ovat viidessä eri ikea kassissa. Vaihtelen 2-3 asun välillä, sillä vaatteiden penkominen kasseista vie hirveästi aikaa. Aina puuttuu joku sukka tai sukkahousut, joiden vuoksi ei voi pukea mekkoa päälle. Helpointa on heittää farkut ja yksinkertainen villis. Takkeja naulakossa roikkuu kaksi: yksi syystakki ja yksi talvitakki. Tämä kasseista eläminen on todella turhauttavaa, mutta olen myös oppinut elämään vähemmällä. Aion karsia vaatteistani vielä puolet ja elää sitten uudessa asunnossa hieman vähemmällä.

Kaikki kodissa on lainassa

Kaikki keittiötavarat ovat jonkun toisen. Suihkukaapista löytyy yksi shamppoo ja hammasharja. Meikit ovat yksinkertaiset. Lainaan sohvaa, kun haluan katsoa toisen telkkaria. Lainaan sänkyä, kun menen illalla nukkumaan. Lainaan toisen sähköä, kun kiinnitän läppärin seinään. Lataan puhelinta, kameraa ja kaikkia vempaimia – pitääkö tästä maksaa jotain? Mielestäni kyllä ja maksan nukkumapaikastani pienen summan kuukaudessa. Olen taakka, vaikka kuinka muut väittäisivät muuta. Sen kanssa ei ole helppo elää, käydä töissä ja luoda arkea. Lainaaminen riistää sisältä.

Häpeä asunnottomuuden ympärillä

Nostan tämän viimeiseksi kohdaksi, sillä se on hyvin ymmärrettävää. Pureskelin tätä kohtaa hetken ja mietin, koenko häpeää? En kyllä koe, mutta ymmärrän monien ihmisten kokevan. Varsinkin jos asunnottomuus pitkittyy ja sitä päätyy asumaan ulkona tai erilaisissa laitoksissa. Silloin varmasti hävettää. Olen sitä mieltä, että kuka vaan voi päätyä asunnottomaksi. Suurin riskiryhmä on varmasti pienituloiset, maahanmuuttajat ja päihde- sekä mielenterveysongelmaiset. Toiselta paikkakunnalta muuttavat ja opiskelijat saavat usein asunnon helpommin.

Me kaikki voimme vaikuttaa häpeän mielikuvaan. Tehdään parhaamme ymmärtääksemme ihmisiä, eikä syyllistämällä heitä. Haluan ajatella, että kaikki tekevät parhaansa juuri niillä eväillä, jotka heillä sillä hetkellä on. Miten kukaan voisi nousta suosta ilman tukea? Minä olen saanut monet tsempit ja ne ovat auttaneet jaksamaan. Tiedän, että pärjään. Olen etuoikeutettu ja siitä hyvin tietoinen sekä kiitollinen. Lähetän jaksamiset kaikille, jotka kamppailevat samassa tilanteessa.

Pinja Mitrovitch (2)Piña y coco -blogi somessa FACEBOOK / INSTAGRAM

contact@pinaycoco.fi

5 Comments

  1. En oikee tajuu miksi valitat. Ei oo kämpää/sen saaminen on vaikeeta. Sitte tuumaat,
    että milloin olet taloudellisesti valmis löytämään kodin ? Kannattaisko esim Rooman
    reissut jättää väliin ja keskittyä tarmon ja rahan keskittämiseen oman kämpän saamiseen.
    Rahalla kämpän saa aina ja nopsaan, full stop – ei Rooman reissuilla. Mitäs nykyinen vuokraemäntä,
    jonka luona loisit, mahtaa tuumata touhuistas ?

    Ja voi, luovuutesi blogin suhteen on hiipunut. Mikä luovuus ? Eihän täällä ole muuta kuin sun
    kliseetekstejäs siitä sun tästä aiheesta ja aina seassa miljoona kuvaa susta ihan itsestäs –
    on aihe ihan mikä tahansa, eikä nillä kuvilla oo mitää tekemistä aiheen kanssa.
    Taidat vaan olla niin itseriittoinen/-rakas, ettet näe metsää puilta.

    1. Hei Taija,

      Tässä tekstissä ei ollut tarkoitus marmattaa, vaan kertoa asunnottomuuden negatiivisista puolista. Positiivisia puolia löytyy myös rutkasti ja niistä yhtenä tärkeänä onkin ollut rahan säästö. Olen saanut kerättyä vuokraan rahat, mutta tottakai uutta kämppää vuokratessa, maksettavaksi tulee myös kahden kuukauden vuokravakuus.

      Mitä reissuihin tulee, nämä on maksettu ennen, kun jäin asunnottomaksi. Käyttörahoista lomallani olen tehnyt erillisen postauksen, jos rahankäyttöni sinua yhä kiinnostaa.

      Rakastan kyllä itseäni, kiitos maininnasta. Omat kuvat hirvittävät välillä itseäkin, niitä tulee lisättyä joskus liikaa. En kuitenkaan halua lisätä ystävieni/perheeni/asiakkaiteni kuvia blogiini. Tämä blogi edustaa minua ja siksi pidän omat kuvani tällä palstalla.

      yst.Pinja

    2. Tää on mielenkiintoista! Itse seurailen aktiivisesti lähinnä vain blogeja, joita jollain tapaa diggailen ? Noh, kaikki tavallaan!

      Mitä tulee siihen, että paljon kuvia itsestä ja esiinnytään oman bloginsa kuvissa, Pinjahan on vain lukenut läksynsä.

      “Tee blogistasi juuri sinun itsesi näköinen. Anna persoonan tulla läpi teksteissä ja kuvissa. Anonyymin bloggauksen aika on ohi. Nykyisin käytännössä kaikki suosituimmat bloggaajat kirjoittavat rohkeasti omalla nimellään ja kasvoillaan.

      OLE ROHKEASTI ESILLÄ BLOGISI KUVISSA. Matkablogien kuvamaailma on erilainen kuin esimerkiksi muotiblogeissa, mutta molempien lukijakuntaan pätee sama sääntö: ihminen kiinnostaa. Tärkeintä ei ole ulkonäkösi, vaan se että näyt. Näytä kasvosi ja kerro itsestäsi. Siten luot henkilökohtaisen suhteen lukijaasi ja lukija tulee uudelleen.”

      Kyseinen lainaus:
      Näin saat enemmän lukijoita matkablogillesi. Rantapallon 15 vinkkiä blogin lukijamäärän kasvattamiseen
      (https://www.rantapallo.fi/nain-saat-lukijoita-blogillesi/)

      En lähde linkkaamaan ja lainaamaan nyt enempää, mutta tämä sama viesti toistuu ja tulee vastaan monissa lähteissä, jos aihepiiriä ‘bloggailu’ innostuu vähänkin enemmän opiskelemaan.

      Tällainenkin on tullut vastaan nimenomaan matkailublogivinkkien listalta, että älä bloggaaja tee sitä virhettä, että julkaiset kuvia pelkistä reissusi nähtävyyksistä, koska tällasia kuvia on netti täynnä jo pilvin pimein. Sinun lukijoitasi EI kiinnosta kuva tästä nähtävyydestä ellet esiinny kuvassa itse, sillä Sinun lukijasi haluavat kuulla (ja nähdä) juuri Sinun kuulumisesi ja kuulla juuri Sinun ajatuksesi matkakohteista tai muista asioista.

      Pinja on siis hyvin usein JUST SE syy, miksi ihmiset seuraavat juuri hänen matkailublogiaan eikä jotain muuta, joita netti on siis todellakin pullollaan.

      Syy esiintyä oman bloginsa kuvissa voi olla strategisempi ja harkitumpi ratkaisu kuin uskotkaan: ei se välttämättä kerro niinkään siitä, että kirjoittaja olisi vain jotenkin erityisen minäkeskeinen ja itseään täynnä.

      Pinjan kaltainen bloggaaja tietää hommastaan kyllä jutun tai kaksi. Tällaiset seuraaja- ja lukijamäärät, kun ei tule ihan tyhjästä.

      Jälleen taas klassinen tapaus siitä, kuinka lukija nappaa blogiteksteistä pari tiedonmurua, täydentää niitä sitten aivan omilla kuvitelmillaan, vetää omat johtopäätöksensä ja tulee sitten moittimaan ja morkkaamaan. Ihanaa.

  2. Kovin tutulta kuulostaa tuo kaikki.

    Oma tilanteeni kesti kuukausitolkulla. Voit varmasti samaistua 2016-2017 tilanteeni karmeuteen, jos kuvittelet, että nykyisen tilanteesi lisäksi sinulle oltaisiin sanottu, että sinä kyllä Pinja voit majoittua luoksemme, mutta Pancho ei ole tervetullut. Paitsi että kukaan ei teitä toivottaisi yhdessä tervetulleeksi, Pancholle ei myöskään tahtoisi millään löytyä näitä väliaikaisia hoitopaikkoja ja eläisit alituista stressiä ja hätää siitä, mihin saat Panchon seuraavaksi, samalla kun tietysti kipeästi häntä kaipaisit. Suurimman hätäsi hetkellä turvautuisit lähimmäisiisi vain huomataksesi, että suurin osa heistä lähinnä kohauttelee tilanteellesi olkiaan ja kiertelee välttelevästi, ettei vain tarvitsisi yhtään tehdä pienintäkään kompromissia omassa mukavuudessaan auttaakseen sinua. Tällainen oli minun tilanteeni.

    1. Hei Tanja,

      Luin kommenttisi jo päivällä, mutta pääsin vasta nyt siihen vastaamaan. Olen tätä kauhuskenaariota pyörittänyt päässäni ja olen hyvin etuoikeutettu, kun olen saanut koirani kanssa majoittua. Omaa tilannettani toki helpottaa parisuhteeni, jossa toinen osapuoli on valmis auttamaan Panchon kanssa.

      Onneksi tuo on kohdallasi menneisyyttä. En toivoisi tuota kenellekään, eläimien kanssa tai ilman. En ole itse kokenut vastaavaa, joten en siihen pysty samaistumaan. Läheisten olkapäiden kohauttelu ei ole varmasti tuntunut hyvältä.

      yst.Pinja

JÄTÄ KOMMENTTI