Miksi kirjoitan Piña y coco -blogia?

Kirjoittaminen on minulle ilmaista terapiaa. Se on jo eletyn elämän nukketeatteria, tämän päivän sinfoniaa ja tulevien tapahtumien nuoralla tanssimista. Sanojen avulla jäsentelen ajatuksiani. Kahdeksan vuoden kirjoitustauko synnytti valtavan määrän kasaantunutta ajatusten virtaa. Vuosi sitten aloitin ensimmäisen kerran taukoni jälkeen pyyhkimään pölyjä pois kirjoituspöydältäni.

Pölypallero, pölypalleron jälkeen rupesin näkemään yhä enemmän antiikkisen talonpoikaispöytäni uurteita. Aluksi en pitänyt näkemistäni: siitä ihmisestä, joksi olin kasvanut. Yritin kaikin voimin imuroida ajatukseni vanhan Hooverini uumeniin, jotta en vahingossakaan joutuisi käsin koskettamaan noita pölyhiukkasia. Epäonnistuin yrityksessäni.

Siitä syntyi rehellisyyden energiakenttä, joka johdattaa piña y coco -blogia. Teille näkyvät tekstit ovat aistieni kautta heijastuneita mielikuvia, jotka olen parhaani mukaan muovannut sanoiksi. En halua tuntea rajoja, vaan puhua aiheista niiden oikeilla termeillä. Olen ajoittain ristiriitainen, sillä vajavaisuus on yksi elämäni kulmakivistä.

penapalace-1

Ilmaisen itseäni parhaiten kirjoittamalla. Synnytän itselleni välillä turhia paineita, jos en ole kirjoittanut blogiani viikkoon. Yritän opetella olemaan armollisempi ja jättämään suorittamisen muille. Oppiminen on yksi iso päätekijä sille, miksi kirjoitan. Ja jos en kirjoita, ei se tarkoita, etteikö minulla olisi aiheita. Priorisoin näissä hetkissä kenties rahaan, urheiluun, ystäviin tai itseeni.

Joskus minua piinaa se tosiasia, että kiinnostavat tekstit syntyvät yksityisyydestä. Haluan, että te lukijat pystytte lukemaan minua kuin avointa kirjaa. Avoimuus on yksi omista arvoistani, sillä sen avulla ihmiset paremmin samaistumaan teksteihin. Vai, pystyttekö te samaistumaan tuhansien eurojen merkkilaukkuihin, matkapostauksiin ja sosiaalisesta mediasta löytyviin arvontoihin?

Itse koen ne kaukaisiksi. Syvennyn ja samaistun parhaiten lukemalla blogeja, jossa puhutaan sanoista niiden oikeilla nimillä. Tuodaan esille ihmisen sielullisen ja ruumiillisen ravintojen epätasapainoa. Rehelliset tekstit herättelevät aivonystyröitä, mutta ne ovat samalla uskaltautumisen kysymyksiä.

Missä menee raja? Mistä kehtaan kirjoittaa? Kuka rajan edes piirtää tai ottaa siihen kantaa?

penapalace-5
Palace of Pena, Sintra / April 2018. Pictures @marielalineva

Lyhyen kirjoitusurani aikana olen kirjoittanut juttuja tapahtuma-alan yritykselle, yksityissairaalalle, yogastudiolle, mainoksiin ja sosiaaliseen mediaan. Ainut paikka, missä en koe rajoitteita kirjoittamisessa – on tämä blogi. Sen vuoksi minulle oli alusta asti selvää, että tulen pidättäytymään oman domainen alla. Tähän mennessä en ole kokenut, että blogilleni (ja sen egolle) olisi tarpeeksi hengitystilaa muissa portaaleissa. Valinta oli minulle alusta asti selvä, vaikkakin se tarkoitti (kenties enemmän) työtä lukijoiden tavoittamiseksi.

Tämä homma vaatii kestävyyttä. Minun ja blogini kategorisoituminen on vaiheessa ja uskon, että se ei koskaan tule tiensä päähän. Elämä ohjaa kirjoittamista eteenpäin, pölypalleroiden seuratessa perässä. Aloitin kirjoittamaan sekä englanniksi, että suomeksi – mutta jättäydyin pian tuosta vieraasta kielestä. Tulevaisuudessa haluan kuitenkin kirjoittaa suomeksi, englanniksi, espanjaksi ja kenties ranskaksi. No boundaries!

Kirjoitan, sillä silloin koen jalkojeni koskettavan maata ja käteni pyyhkivän pölyhiukkasia tieltäni. Tätä huipentumaa voimme kutsua löytöretkeksi itseeni.

psst! latasin tubeen uuden videon “Helsingin parhaimmat kirpparit”. Videolla esittelen lisäksi mun kevään kirpparilöytöjä, klikkaa itsesi videoon tästä.

-Pinja Mitrovitch

ANNA MUN PYSÄYTTÄÄ AJAN KULKU

Ei ole helpottanut ajan kanssa ahdistus ajankulusta, vaikka kuinka yritän tai jätän yrittämättä. Kun ajattelen, etten ajattele aikaa, ajattelen sitä alitajuntaisesti. Kaikki ympärillä muistuttavat minua kellon viisareiden siirtymisestä eteenpäin:

vanheneva koira, ikääntyvä mummo, pihalla leikkivät lapset, kuluneet kenkäni, likainen matkalaukkuni ja viiden vuoden välein uusittava passini.

Näettekö yhteyden? Elämä kulkee kaarevasti eteenpäin, pysyen omalla aurinkokunnallaan. Minä kuljen ajatusteni kanssa toiseen suuntaan, yrittäen ymmärtää, miksei ajan kulumista voisi hidastaa. Etsin hidastusta, jotta pystyisin pysähtymään. Pysähdyksellä tarkoitan ääretöntä pysähtymistä, johon koen tarvitsevani mukaan koko maailman toiminnan pysäyttämisen.

Haluaisin seisoa keskellä Manhattania ja painaa stop -nappulaa, joka pysäyttäisi kaiken elämän ympärilläni. Se pysäyttäisi pääni yläpuolella lentävän lintuparven, tietä ylittävän pariskunnan, ohitseni pyöräilevän pikkupojan, tuntemattoman lasittuneen katseen takapuolessani, murtoyrityksen viereisessä kenkäkaupassa ja ikkunasta ulos tuijottavan tytön.

Minä olisin nuo kaikki hetket, nuo kaikki ihmiset, nuo kaikki eläimet ja tuo sykkivä kaupunki. Olisin hyvinvointi, terveys, ruoka, juoma ja elämän elinehto. Kävelisin katuja punaisessa mekossani ja pysähtyisin kahville keskelle Harlemia. Kysyisin itseltäni: Hyvä tyttö, tunnetko sinä nyt ahdistusta vai oletko löytänyt etsimäsi? Tuossa kysymyksessä piilee vastaukset.

Tiedän, ettei vastausta ole. Ei ole olemassa aikaa pysäyttävää stop-nappulaa, joka teleporttaisi minut Manhattanille. Kasviksena makaava vanhus ei saa sairaalasänkyynsä vastauksia. Vastauksia ei ole. Miksi pyrin siis pysäyttämään aikaa? Kenties näin, voin pysäyttää ajatukseni ja ahdistua ohessa, kun en onnistu siinä?

Tuntuu, että tarvitsen aikaa toteuttamiselle, mutta koska en tiedä mitä toteutan, ahdistun. Eli aika ei ole yksiselitteisesti ahdistukseni kohde, vaan pelko siitä, etten kerkeä toteuttamaan. Syvin pelko makaakin eilisessä, tässä hetkessä ja tulevaisuudessa. Se on pelko siitä, ettei kerkeä keksimään, mitä elämässä haluaisi toteuttaa, ennen kuin aika tule vastaan.

Kaikki parhaimmat luomisprosessit ja ideat tuntuvat olevan metrin päässä, mutta kun kurotan niitä kohti, ne menevät kaksi metriä kauemmas. Yritänkö väkisin ottaa ideoista kiinni ajan voimalla? Kenties pelkään, että ajan kuluessa ne ideat eivät löydä luokseni. Tähän asti olen metsästänyt ideoita kiinni väkisin.

Osuuko tai uppoaako nämä ajatukset sinuun? <3: Piña

Huulten täytön neitsyys on nyt viety

Tänään on se päivä, kun joudun kysymään itseltäni: What the fuck did you just do? Joudun selkeästi nyt uudelleen punnitsemaan itselleni tärkeitä arvoja. Opin nimittäin viimeisen viikon aikana kantapään kautta, milloin kannattaa kuunnella sisäistä intuitiotaan.

Olen aina ollut sitä mieltä, että kauneus lähtee sisältä. Ulkoiset seikat, kuten hiukset, meikit, vaatteet ja materia, eivät merkitse mitään. Alleviivaan, materialistiset asia ja ihmisten ulkonäkö eivät ole yhtä kuin kauneus. Ymmärrän silti kauniita sieluja, jotka haluavat saada sisäisen rakkautensa hehkumaan myös ulkopuolelle. Sitä varten on olemassa kauneuskirurgia.

Kuten tiedätte, aloitin uudessa työpaikassani huhtikuun alussa. Meillä tehdään yli kymmenen vuoden kokemuksella esimerkiksi lankakohotuksia, kuorintoja, rasvanpoistoa, hampaiden valkaisua ja huulten muotoilua. Ituhippi sisälläni on aktivoitunut kauneuteen. Tyytyväiset potilaat ovat inspiroineet minua huolehtimaan itsestäni, se on tosiasia.

Työn lomassa uskalsin myöntää ääneen, että olin haaveillut ylähuulen muotoilusta. Nyt kuin hulluuden rajamailla, siihen tuli loistava mahdollisuus. Jos ripsien ja hiustenpidennyksiä ei lasketa, minulle ei ole koskaan tehty kauneutta korjaavia toimenpiteitä. Until now! Tämän luomumuijan huuliin laitettiin nimittäin 1ml hyaluronihappoa.

Himoitsin hieman kohotusta ylähuuleen, mutta en mitään radikaalia muutosta. Haluttu lopputulos havitteli slightly Angelina Jolien huulia, mutta hieman hillitymmin. Toivoin, ettei tutut tai tuntemattomat ihmiset huomaisivat muutosta, kuin positiivisesti. Palaute huulista on ollutkin nimenomaan positiivista, joten pisteet kotiin siitä.

Vaikka loppu hyvin, kaikki hyvin toteutui huulteni kanssa, alusta asti tuntui sitä, että tekisin jotain “laitonta”. Sisäinen ääneni oli huulten muotoilua vastaan. Odotusaulassa istuessani pyörittelin päässäni seuraavanlaisia ajatuksia:

Olenko epäaito jos täytän huuliani? Olen luonnonlapsi, eihän täyteaineet ole minua varten? Palautuvatko huulet koskaan takaisin normaaliin muotoonsa? Olenko valmis tähän? Onko tämä edes tarpeellista?

Väitän, että huulten muotoilu on nykypäivää, laitonta ei lainkaan. Aiheena se jakaa mielipiteitä puolin ja toisin, olenhan itse seissyt molemmilla puolilla kumpuja. Haluan jakaa oman tarinani puhtaaasti sen vuoksi, että se tuntuu luonnolliselle. Huulten muotoilu on henkilökohtainen asia ja näin täyteaineen määrä, toimenpiteestä parantuminen ja lopputulos ovat aina yksilöllisiä.

Mulla tuli jännityskakka ennen toimenpidettä. Turhat pelot onneksi hävisivät kuin tuhka tuuleen hoitopenkissä, sillä toimenpide oli ohi silmänräpäyksessä ja kipu oli täysin siedettävissä. Päädyttiin sairaanhoitajan kanssa laittamaan mulle 1ml täyteainetta, sillä mun huulissa ei 0,5ml jälkeen ollut tarpeeksi näkyvää eroa.

Kotiin päästyäni, kylmäpussin saattelemana, huomasin ylähuuleni turvonneen huomattavasti. Turvotus paheni ja jatkui seuraavat kolme päivää. Lyhyellä työurallani olen oppinut, että se kuuluu asiaan. Minulla tuli toimenpiteestä kolme suhteellisen isoa mustelmaa, jotka lähtivät viikon sisällä. Näitä en pelästynyt, sillä olen mustelmaherkkä.

Paranemisaikana en käynyt saunassa, urheilemassa tai pussaillut (enpä..). Näytin kuitenkin aika barbielta, joten välttelin julkisia paikkoja. Muoto huulissa oli alusta asti mielettömän kaunis, joten odottelin maltillisesti turvotuksen laskua. Valitettavasti huomasin kuitenkin pian, että mun huulet eivät ottaneet täyteainetta vastaan. Tuntui, kuin ne hylkisivät ainetta pois.

Epäluuloisena näytin huulia sairaanhoitajalle, jonka kanssa zuumailtiin niitä suurennuslasilla. Sairaanhoitajamme Tiina tsemppasi minua alusta asti, kehotti pysymään rauhallisena ja odottamaan maltillisesti. Odotin, odotin ja odotin. Sillä mun huulet eivät odottelusta huolimatta parantuneet haluttuun lopputulokseen, päädyimme toisen kerran korjaamaan huulia.

Tuosta korjauksesta on nyt kaksi viikkoa. Ensimmäisellä viikolla huulet eivät olleet ollenkaan esittelykelpoiset, joka harmitti minua syvästi. Olin kuitenkin lähdössä Portugaliin ja toivoin, että pakkaisin mukaani muhkeamman ylähuulen. Lähdin kuitenkin reissuun turvonneiden ja mustien huulien kanssa. Oppia ikä kaikki, nimittäin seuraavan kerran varaan toimenpiteen jälkeen tarpeeksi paranemisaikaa.

Huulet 3 päivää toimenpiteen jälkeen (huomaa epäsymmetria/muhkurat)
orange1.jpg
Huulet tänään 29.4.18 (huomaa, miten täyteaine on tasoittunut kauniisti)

Reissun ajan parantelin huuliani ja päätimme ottaa uusintakatsauksen lomani jälkeen. (Joka tarkoittaa sitä, että katsomme miten täyteaine on muotoutunut huuleen, eli miten happo on pysynyt). Seuraava chekkaus on ensiviikolla. Normaalisti huulten muotoilu sujuu yhdellä kerralla, eikä ole näin kivulias prosessi. Uskonkin, että intuitioni yritti varoitella minua etukäteen tulevasta huulitaipaleestani.

Halusin olla teille rehellinen huulistani, sillä se olisi varmasti tullut esille ennemmin tai myöhemmin. Itseasiassa tarkkanäköiset huomasivatkin jo kauniit, hieman pyöreyttä saaneet, uudet huuleni. Sain painolastin harteiltani, kun kirjoitin tämän postauksen. Lisäksi kuvasin videon aikuisiän aknesta ja siitäkin puhuminen helpotti kummasti. Videon voit katsoa täältä.

Loppuun haluan painottaa kaikille huulten muotoilua tai muita toimenpiteitä harkitseville, että me ihmiset olemme hyvin yksilöllisiä. Minä olin toinen potilas sairaalassamme koko kymmenen vuoden aikana, kenellä täyteaine käyttäytyi ” ei halutulla tavalla”. Suosittelen varaamaan konsultaation ennen huulten muotoilua, se antaa varmasti varmuutta päätöksellesi.

Parsin nyt kasaan kattavaa tietopakettia huulten muotoilusta ja ajattelin tehdä aiheesta videon, jossa voisin vastata teidän mahdollisiin kysymyksiin. Joten, jos sulla heräsi kysymyksiä huuliin liittyen, laita mulle viestiä joko Instagramissa, Facebookissa, sähköpostitse tai kommentoimalla tähän postaukseen. Käyn kyssärit läpi sairaanhoitajamme kanssa ja saatte näin ammattilaisen vastaukset.

PS: Koen olevani yhä erittäin kaunis, niin sisältä kuin ulkoa. Tämä muistutti minua, miten etuoikeutettu olin jo alkuperäisistä huulistani. Tärkeät kauneuteen liittyvät päätökset ovat aina henkilökohtaisia asioita ja kannattaa tehdä harkiten. Vaikka täyteaineet eivät ole lopullisia ja poistuvat oman aineenvaihdunnan mukana, vie se kuitenkin aikaa. Osaan nyt pussailla seuraava miestä eri huulin, arvostaen niiden jokaista poimua. Alla kuvasaldoa mun huulista samalla huulipunalla ennen ja jälkeen huulten muotoilun.

Before (valkoinen kauluspaita) & After (viikko toimenpiteen jälkeen Portugalissa)

Onko sulle laitettu täytettä huuliin, jos niin missä oot käynyt laittamassa? Kauanko täyteaine on pysynyt ja onko lopputulos ollut mieluisa?

Paljon pusuja <3:Piña

ONNEA 25 -VUOTIAS MINÄ

Tänä päivänä vuonna 1993 kello 21:02 putkahti tähän maailmaan vanhempiensa esikoinen, tyttö nimeltä Pinja. Tämä kyseinen tyttö siemailee par ‘aikaa tuplaespressoa Lissabonin auringon alla, kuvitteellinen tupakka oikeassa kädessään.

Kirkkain silmin hän katsoo tulevaisuuteen, ylpeänä omista saavutuksistaan. Nuori ja kaunis kuvailevat häntä loistavasti. Hän on kasvanut mielettömästi viimeisten vuosien aikana ja avannut hurjia luovuuden lukkojaan.

Aidosti onnellisena tästä ikäpaalusta, kirjasin ylös 25 asiaa, joita rakastan itsessäni.

  1. Empatiakyky – osaan astua muiden ihmisten saappaisiin
  2. Mieletön huumorintaju – omat vitsit on tosin parhaimpia
  3. Ulospäinsuuntautuneisuus – heitä mut susille, musta tulee osa laumaa
  4. Nauruääni – jakaa mielipiteitä
  5. Rakastan olla yksin – olen itse itselleni parasta seuraa
  6. Omaan hyvän tilannetajun
  7. Nautin pienistä asioista eniten
  8. Mulla on vahva side maahan, luontoon ja eläimiin
  9. Olen huippuhyvä kirjoittamaan,
  10. runoilemaan,
  11. valokuvaamaan
  12. ja videoimaan.
  13. En muista koskaan kieltäytyneeni ulkomaanmatkoista
  14. Elän hyvälle ruoalle (etenkin makealle) ja viinille
  15. Olen löytänyt henkisen, ehdottomasti kauneimman puoleni
  16. Minulla on kauniit silmät,
  17. rinnat,
  18. pylly,
  19. jalat
  20. ja kasvot.
  21. Olen loistava kokki,
  22. tarjoilija,
  23. asiakaspalvelija
  24. ja työntekijä.
  25. Rakastan itseäni juuri tällaisena.

PS: Pitäisikö olla huolestunut, jos kirjoitti tämän listauksen alle puoleen tuntiin ja keksi samalla vahingossa melkein 30 kohtaa?

pinkie-3

Terve itserakkaus on minulle ehdottomasti sitä, että pystyn olemaan aidosti minä välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä. Se on oikeasti parasta, sillä vain minä olen oman elämäni supernainen.

Yhdistän itserakkauteen vahvasti itsensä hyväksymisen, virheineen kaikkineen. Tänään kuitenkin halusin keskittyä ainoastaan niihin positiivisiin puoliin, sillä niitä ei voi korostaa liiaksi. Jotta tämä teksti menisi potenssin siirappisemmaksi, niin lähetän vielä lopuksi universumille synttäritoiveeni.

Rakas universumi, toivon sinulta suurta kakkupalaa, muutaman satasen lainaa, pulloittain Möettiä ilman darraa, sopivasti tennareita ja rakkautta halaan, mutta älä unohda lämmöllä muistaa muita, ketkä apua kaipaa.

<3: Piña

Somessa esillä – Epäpuhdas ja hormonaalisesti epätasapainoinen iho

Mua rupes eilen ahdistamaan, millaisen kuvan annan itsestäni näiden kaikkien kauniiden kuvien keskellä. Somessa on normaalimpaa jakaa epärealistisia kuvia itsestään, kuin otoksia aamukakalta tai finnitohtorilta.

Vain harvat instavaikuttajat, kuten elämänmuutoksen tehnyt  katrimarikahaapanen, jakavat aitoa sisältöä.

Oikeastaan suurimman osan somettajista (aika ajoittain itsenikin) luokittelen kertovan vain pintaraapaisun arjestaan. Don’t take me wrong –  toki väliin mahtuu aina rajan rikkojia, niitä pommin pudottajia ja elämästään sensuroimattomasti kuvaavia tyyppejä.

Olen itse erittäin tarkkasilmäinen kuvieni laadusta. Pidän tasaisesta ja kuulaasta ihosta, joten tarvittaessa photoshoppaan finnit pois naamaltani. Ihoni oireillessa yhä viikottain, ovat photoshop ja lightroom parhaita ystäviäni.

Kuvien käsittely tuntuu tavallaan valehtelemiselle, sillä peitän sillä jotain “joka on osa minua”. Toisaalta olen vakavasti sitä mieltä, että näppylät eivät ole osa naamatauluani, vaan ainoastaan vierailemassa siinä.

Näppylät ovat yököttäviä, eikä niitä tarvitse kenenkään minun lisäkseni katsella. Säästän mielelläni teidät siltä totuudelta! Aknearpia en tule hetkessä taikomaan pois, joten myönnettäköön, että ne ovat nyt osa minua. Tähän on onneksi hoitovälineet, kun ihon tulehdustila on saatu haltuun.

Olin muokkaamassa ensimmäistä videotani Lissabonista, kun päädyinkin extempore kuvaamaan ajatuksiani aknesta. En uskonut puhuvani julkisesti iho-ongelmistani, kunnes ne ovat täysin parantuneet. Tulin toisiin aatoksiin eilen ja olen ylpeä siitä, että pystyin julkaista alla näkyvän videon.

Käy ihmeessä katsomassa, kommentoimassa ja kauhistelemassa!

Lisäksi kirjoitin vastikään iho-ongelmistani myös blogin puolella: “jouduin aloittamaan lääkityksen”.

Nyt parkkeerasin mun pyllyn LxFactoryyn, joka on varmasti yksi Lissabonin trendikkäimmistä alueista. Tulee hieman mieleen Berliini ja Budapest. Suljen nyt läppärin, joten moikku!

<3: Piña