Masentunut elää menneisyydessä ja ahdistunut pelkää tulevaa

..sanoi joku viisaampi kuin minä. Lause aktivoi mun aivonystyrät. Haluan ymmärtää itseäni ja voimakkaasti värähteleviä tunnetilojani. Viimeaikoina olen haikaillut takaisin menneisyyteen. Herännyt hämmentäviin uniin yöllä, jotka ovat sekoittaneet mun käsitystä minuudesta. Muistan yhtäkkiä uskomattomia tarinoita lapsuudestani, enkä ymmärrä niiden yhteyttä tähän hetkeen.

Olen aina elänyt satasella, mutta kun sitä “satasta alkaa pilkkomaan osiin”, kätkee se sisälleen käsitelemättömiä tunteita. Tiedän, että jankkaan kaikissa somekanavissani samoja asioita väsymykseen asti. Henkinen hyvinvointi, irtipäästäminen, läsnäolo, muutokset, valinnat, näkökulmat, suorittaminen, menneisyys, tulevaisyys, nykyhetki..

En pyytele anteeksi. Käyn elämänkoulua itseni kanssa kokoajan, eikä se tule koskaan loppumaan. Kirjat vaihtuvat, luokkatilat pienenevät ja koulukaverit vähenevät. Toivon, että tulen aina tuntemaan värähtelyn näin vahvasti. Haluan elää tätä rikasta elämää, jota elän. Haluan ymmärtää. Haluan päästää irti, jotta annan tilaa yhä vahvemmille tunteille. Toivon, ettei ymmärrys itseäni kohtaan koskaan lopu.

Kurkkasin tänään menneisyyteeni, ymmärtääkseni nykyhetken.

Kevät 2014. Vaihto-opiskelu Espanjassa. Panchon kotiutuminen. Uuden kielen opettelu. Suhdeongelmat. Treenit 8x viikossa, tarkka ruokavalio, itsestyyttely, “mikään ei riitä minulle” -mentaliteetti.

Syksy 2014. Ero. Istun kahvilassa Berliinissä, vastapäätä mua istuu mun hyvä ystävä. Hymyilen, mutta sisällä haluaisin itkeä. Mielessä pyörii samat asian kuin kotona. Tajuan, ettei mun ajatuksista ole pakopaikkaa.

11071221_10206125992531401_284257408_o.jpg

pinja paying.jpg

Talvi 2014. Reissaan junalla Sveitsin halki, näen toinen toisiaan uskomattomampia paikkoja. Pidän matkustelua itsestäänselvyytenä. Vaikutan ajoittain vihaiselta, kenties äkäiseltä -kuittaan vain olevani temperamenttinen. Todellisuudessa, mulla on vain paha olla sisällä.

(sidenote: yleensäkin, jos saat joskus toisen vihan päällesi -sen antajalla on todennäköisesti itsellään huono olla ja sinä satuit vain eksymään paikalle)

IMG_6429

IMG_6342

Kevät-Kesä 2015. Ajatukset seuraavat kokoajan, minne ikinä menenkin. Pakkaan toistuvasti matkalaukkuuni tiiliskiviä. Laukku kasvaa reissujen mukana, sillä tunteet ovat yhä käsittelemättä. Tapaan exäni, jonka läsnäolo “kadottaa” hetkellisesti nuo tunteet. On vain ajan kysymys, milloin tuon suhteeseemme käsittelemättömät ongelmani (ja hän omansa).

IMG_8450
Lähes kaikki kuvat postauksessa on ottanut ihana ystäväni Nata.

Talvi 2015. Valmistuminen. “Koulu loppui, mitä nyt?” Yhä töissä tarjoilijana, yhä vailla minkäänlaista suuntaa elämässä. Hieman oli eri suunnitelmat kun koulunpenkille istahdin 6,5vuotta sitten. Taisinpas ajatella, että “sitten kun valmistun, sitten olen valmis, sitten olen onnellinen.”

2016-2017. Yksinkertaisuudessaan tuntuu, että olisin vieläkin vuodessa 2016. En oikein ymmärrä mihin katosivat viimeiset kaksi vuotta. Varmaan jonnekin näiden painavien tiiliskivien kantamisen alle? Nämä olivat mun pienen elämäni opettavaisimmat vuodet.

Tänään, 19.3.2018… kunnes saapui nykyhetki. Nyt on menossa se kaikkein opettavaisin vuosi. Matka itseeni, matka pois menneisyydestä. Tunteiden käsitteleminen ja ajatusten tuominen tälle vuosisadalle. Itsetutkiskelu. Rakkaus. Ymmärtäminen. Se vaatii tämän yksinäisyyden. Kun ympäriltä riisuu kaiken rahalla mitattavan, materiaalisen. Mitä jää jäljelle?

redvelvet-6.jpg

Mitä jos olenkin kokoajan vain onnistunut? Tehnyt asioita, jotka niillä resurseilla, sen hetkisellä tietotaidollani ja tilanteessani olivat mahdollisia? Miksi en ole nähnyt omaa potentiaaliani aikaisemmin? Onko se niin, että universumi on kokoajan lähettänyt minulle vihjeitä? Pieniä muistutuksia siitä, että kaikki on hyvin. Ettei mun tarvitse odottaa sitä valaistumista tai siirtää mun onnea eteenpäin.

Että mussa on se kaikki. Elämällä on tänään jo kaikki. Ongelmat ovat tänään käsiteltäviä, ei tulevaisuuteen siirrettäviä -ja ettei niin isoa ongelmaa olekaan, jonka yli en pääsisi. Tänään päästän irti, niin menneestä kuin tulevasta. Milloin sä oot viimeksi joutunut päästämään irti ja mistä? Mitä koit irtipäästämisen jälkeen?

PS: Jos susta tuntuu siltä, että sä tarvitsisit vähän voimaannuttavaa seuraa, niin tuu mukaan “Raise your vibes -tapaamiseen”. Tämän naistenringin järjestää ihana Lotte, joka on super voimaannuttava ja syvällinen sielu. Mä tuun ehdottomasti paikalle (joskin saatan kärsiä pienestä darrasta, kun vietän kaverin 30v synttäreitä edeltävänä iltana), mutta tuu sä jooko piristämään mua!

<3: Piña

BLOGI VS VLOGI

Oon purrut mun kynnet lyhyiksi viimeisten tuntien aikana. Teen sitä ainoastaan stressaantuneena tai jännittyneenä. Yritin eilen vajaat kolme tuntia selvittää yhtä videon muokkaukseen liittyvää ongelmaa. Tänään aloitin uudestaan puhtaalta pöydältä, mutta tuntuu, että en vain osaa. Eikä se ole mikään tunne, vaan puhdas fakta!

Kun aloitin bloggaamaan vajaa vuosi sitten, tiesin, että haluan tehdä myös videoita. Itseasissa mä puntaroin pitkään sen kanssa, että aloitanko tuottamaan ensimmäisenä sisältöä youtubeen vai omalle blogialustalle. Päätin silloin kuunnella mun sisäistä ääntä (joka oli viimeiset 5vuotta toistanut mun päässä: blogi, blogi, blogi.) Kuten tiedätte, nyt on tullut sopiva aika ottaa nuo videot blogin kaveriksi.

Voisi kuvitella, että valokuvaus ja videokuvaus olisivat jotenkin symbioosissa. Mutta eivät ne vittu ole! Videoihin uppoaa paljon enemmän aikaa ja editointiin ei riitä (pelkkä) intohimo. Varsinkin nyt alkumetreillä, eli mun “kynsien syönti -ajanjaksolla” editointi vaatii JÄRKYTTÄVÄN paljon aikaa. Eli jos blogin puolella on hiljaisempaa, johtuu se täysin siitä, että keskityn opettelemaan tubemaailmaa.

Tänne ei kuitenkaan olla tultu luovuttamaan, joten vaihtoehto on ainoastaan eteenpäin. Viime postauksessa mainitsin, että aion ostaa uuden kameran. Kerkesin kaupoille ja päädyin Sonyn kompaktikameraan, sillä se soveltuu parhaiten mun vaatimiin vloggaustarpeisiin. Pystyn kuvaamaan sillä näppärästi matkavideoita ja se toimii lisäksi “kakkoskamerana” perus kuvien otossa.

PS: Sain tän tekstin kirjoittamisesta ihmeellistä mielihyvää. Ah, ihana tunne. Tuntuu, että mä osaan jotain! Mikä teitä auttaa jaksamaan kun tekis mieli luovuttaa?

<3: Piña

UUDET TYÖKUVIOT

blue-24

blue-26

blue-25

blue-10
Kuvat otettu Sonjan 30 -v synttäreillä 3/3/18 by Linda.

Rupesin äsken kelaamaan, että hetkonen, en oo kertonut teille mun uusista työkuvioista. Kuten mun somekanavissa oon avoimesti puhunut, etsin pidempään aktiivisesti töitä. On tullut ravattua haastattelussa jos toisessa ja etsittyä “sitä oikeaa paikkaa” hotelli-, ravintola-, ja matkailualalta.

Paikkaa ei kuitenkaan löytynyt. Eniten mua jäi harmittamaan, etten saanut “some/ asiakaspalveluvastaavan -paikkaa” Myö -hostellissa Ruskeasuolla. Ihana paikka, valloittavat omistajat ja upeat arvot. Myö on siis itsepalveluhostelli historiallisella alueella, joka työllistää pääosin kehitysvammaisia. Haluan suurella sydämellä suositella vierailemaan täällä!

En lannistunut lukuisista “Ei -vastauksista” (Lue myös: Työtön työnhakija tekee työtävaan marssin päämäärätietoisesti eteenpäin. Unelmilla on tapana toteutua ja niin kävi nytkin! Aloitin nimittäin tammikuussa kirjoittamaan Villa Katayan yritysblogia. Mä oon tästä aivan super innoissani! Tää on mun ensimmäinen konkreettinen saavutus kirjoittamisen saralla.

Meillä on suuret suunnitelmat blogin varalle ja toivon, että pääsen kasvamaan työprojektissa kirjoittajana. Tää ei oo maksettu mainos, mutta jos sua inspiroi juhlat ja tapahtumat -niin käy kurkkaamassa blogiin tästä! Tulevaisuudessa olisi niin siistiä kirjoittaa eri yrityksille freelancerina. Samalla voisin valokuvata, tuottaa videoita ja olla vaan, no -luova.

Sillä kiireellä syntyy harvoin laatujälkeä, jätän huhtikuusta eteenpäin extrakeikat vähemmälle. Tuun keskittymään Villa Katayan duunikuvioihin ja siirryn lisäksi somevastaavaksi/harjoittelijaksi mun tuttavan yritykseen. Tästäkin oon superdyper happy! Pääsen toteuttamaan itseäni monipuolisissa työnkuvissa ruoan, valokuvauksen, somen, markkinoinnin ja kirjoittamisen saralla. Jee, elämä on laiffii!

PS: Auto on saatu myytyä, kiitos kaikille yhteydenotoista! PPS: Sen kunniaksi käyn huomenna katsomassa uutta kompaktikameraa videokuvaukseen, eli mulle saa laittaa viestillä vinkkejä.

<3: Piña

Youtube (soon): pinaycoco

Facebook (on going): pinaycoco.fi

Instagram (trying to be cool AF): pinyataa 

Someriippuvuus -mielihyvän menettäminen

Kun samsung on vedenkestävä ja kuuntelet spotifyta suihkussa. Kun (koira)lenkit ovat täydellistä aikaa insta videoille. Kun olet joutunut viemään puhelimen huoltoon sen tiputtua vessanpönttöön. Kun päivän kohokohta, ruokailu, on nyt perheen yhteinen tv-hetki. Luet tätäkin tekstiä kiirellä aamuruuhkassa. Kiitos silti kun suot blogilleni tämän hetken!

Kuvaat sun kahvihetket talteen, jotta saat hädässä kauniita täyttökuvia instaan (#täyttökuva). Olet törmännyt joskus kadulla vastaantulijaan, katseesi ollessa lasittunut alaspäin. Olet pohtinut somesta irtautumista ja ajoittain vähentänytkin somen käyttöä. Olet tuntenut olosi vapaaksi ilman wifiä. Olet kenties huomannut mielialasi madaltuvan somemaailmassa.

…Ensinäkin a) nyt on aika myöntää itsellesi someriippuvuuden läpinäkyvyys & b) et ole yksin. Kun puhun nyt somesta, tarkoitan sillä sosiaalista mediaa ja pääosin Facebookkia ja Instagramia. Kyseiseen kastiin lisään itselläni myös nämä sovellukset: Snapchat, Periscope, LinkedIn, Twitter + lukuisat kuvienmuokkaukseen ja sitä kautta Instagramiin linkittyvät app:it.

Sosiaalinen media koukuttaa kuin sokeri. Sitä käyttäessä saa kivojen kommenttien ja tykkäysten kautta hetkellistä mielihyvää. Tässä maailmassa joka toinen on oman elämänsä valokuvaaja (tai malli) ja face-to-face tapaamiset kärsivät. Vuorovaikutus ja vetovoiman laki kärsii. Minä kärsin. Osaatko vastata rehellisesti, miltä susta tuntuu juuri nyt?

Someriippuvuudella tarkoitan nyt sitä, että olet valmis käyttämään valtavan määrän aikaa ja energiaa somen/riippuvuutta aiheuttavan asian suorittamiseen. Toisille se voi olla pelaaminen, yhdelle syöminen ja kolmannelle some. Riippuvuus on aina vakavasti otettava ongelma ja kukin itse tietää sisimmissään sen todellisen laajuuden. Siinä vaiheessa kun läheisesi tuntevat kilpailevansa puhelimesi kanssa, riippuvuus on edennyt jo pitkälle.

Lukuisat seuraamani ihmiset ovat poistaneet Instagramin tai jättäneet sen omaan arvoonsa. Ella Elers on yksi heistä. Tekikö hän sen tietoisesti? En osaa sanoa, sillä hän ei jakanut tietoa somessa. Uskallan väittää, että hänen elämänsä on tällä hetkellä paljon vapautuneempaa kuin mitä se somea päivitellessä oli. Tässä mun tapoja rajoittaa somenkäyttöä:

  • Sammutan puhelimesta mobiilidatan yöksi. Näin en häiriinny vilkkuvista valoista katsoessani yöllä kelloa. Olen huomannut eron unenlaadussa.
  • ..Aamulla avaan viimeisenä sovelluksena Instagramin, sillä sen käynnistäminen pysäyttää mun luovuuden ajatusmaailman. Tuntuu, että painan “off – nappulan” päälle, kun näytölle ilmestyvät punaiset sydämet sekä näen uudet ja/tai yön aikana lähteneet seuraajat.
  • Olen poistanut automaattiset ilmoitukset somekanavista ja ottanut Whatsapp:ista pois ylhäällä näkyvän “viimeksi paikalla kellonajan”
  • = rajoitan mun somea ja siellä ollessa pyrin aktiiviseen keskusteluun ja omaa mielenterveyttäni edistävään toimintaan.

Pienenä perfektionistina en kuitenkaan kykene 100% vapautuneisuuteen instassa. En pysty spontaanisti lataamaan kuvia, kellonajasta tai kuvan laadusta riippumatta. En kykene päivittämään sovellusta (mielestäni) tarpeeksi säännöllisesti, joka heijastuu boomerangina muuhun työskentelyyni.

Näin ollen oon miettiny instan poistamista, ihan vaan itseni testaamiseksi. Katsoa, miten pitkään pärjään ilman sen mukana tuomaa kontrollia. Miten arkeni muuttuu jos en saa somesta energisoivaa dopamiinia tai rauhoittavaa serotoniinia? Kuulunko enää mihinkään yhteisöön jos en ole somessa?

Mitä ajatuksia sulla herää somesta? Kommentoi alas!

Somekoukussa,

<3 Piña

Voiko exän kanssa olla ystävä?

Tylsä totuus: tottakai voi.

Analyyttisempi vastaus: Jatka lukemista..

Mun edellisen parisuhteen päättymisestä on nyt (minuutin laskentatauko…) n. 6kk? Oltiin yhdessä unofficially yli pari vuotta, josta itse tapailuvaihe jäi meillä lyhyeksi. Käytännössä asuttiin yhdessä jo pari kuukautta tapaamisemme jälkeen ja hypättiin suoraan siihen “pariskunta arkeen”.

Tämä tarkoitti, että jaettiin hyvin nopeasti kauppalaskut, vuokranmaksut, siivouspäivät ja tilivelvollisuudet. Päästiin nopeasti maistamaan toistemme todelliset luonteet, niiden ymmärrettävästi tullessa esille arjessa. Ehkä on kuitenkin sanomattakin selvää, että en suosittele näin nopeaa yhteenmuuttoa?

Se ei antanut suhteelle tilaa kasvaa, muokkautua tai yhdistyä. Tavallaan se yhdistyi väkisin, mutta pysyimme yksilöinä, tiimin sijaan. Olimme kuin kaksi vauhtihirmua, joiden värikkäät suihkumoottorit olivat törmänneet taivaalla. Todellinen Yin & Yang kaksikko, vailla kunnon eväitä suhteen onnistumiselle.

Suhteessa opimme lukemaan toisiamme kuin avointa kirjaa. Ajoittain tuntui, että toinen tuntee sut paremmin kuin sinä itse itsesi. Emme pyrkineet muuttamaan “meitä”, mutta kuitenkin tukahdutimme toisiamme. Suhde päättyi toisen sanomaan, joskin jälkikäteen olemme molemmat todenneet eron olleen oikea ratkaisu. Suhde ei jättänyt peräänsä katkeruutta, kaipuuta tai negatiivisuutta.

Mulle tuli kuitenkin eron jälkeen vahvasti semmonen fiilis, että en halua pitää yhteyttä. Halusin pitää mun elämän yksityisenä (joka on hullunkurista, mm. bloggaamisen vuoksi), mutta kuitenkin. Otin pari askelta taaksepäin ja estin mun exän somekanavissa. Irrottautuminen toisesta somessa tuntui oikealle ratkaisulle.

Tämänvuoden puolella ollaan kuitenkin nähty ja pidetty yhteyttä viikottain. Nyt on ollut yber rentoa olla kimpassa, ilman parisuhteen mukana tuomia velvollisuuksia. Tiedän, että mun exällä on vientiä ja se on ainoastaan häirinnyt mua mun oman yksinäisyyteni vuoksi. Mutta, mitä surkuilemaan? Mä oon ite vapaa tekemään mitä haluan, joten miksi toisen onni olisi multa pois?

Pakko silti sanoa meidän ystävyyteen liittyen, että mulle suurin skisma avoimissa väleissä on juurikin tuo kaverillisten vs seksisten ajatusten spekulointi. Sitä herkästi rupeaa mielessään pohtimaan toisen seksikuvioita, vaikka täysi focus pitäisi olla omissa lakanoissaan. Eron jälkeen kun on (vihdoin) itse vapaa tekemään mitä haluaa.

2017-3.jpg

Voiko exän kanssa pysyä ystävinä? Riippuu täysin suhteenne luonteesta ja suosittelen tulkitsemaan epäonnistunutta suhdetta laajoilta aspekteilta. Tulisen parisuhteen voi muuttaa viattomaksi kaverisuhteeksi, mutta se vaatii aikaa. Jos teillä on exäsi kanssa ollut loistavaa seksiä, sänkyyn päätyminen suhteen jälkeen voi olla todennäköisempää. Puolestaan henkinen yhteys säilyy ja kasvaa herkästi ystävyydeksi.

Jos olet perustanut suhteen taloudelliselle turvalle tai peittänyt sillä omaa yksinäisyyttääsi, on se täysin oma lukunsa. Kaikki tarinat ovat ainutlaatuisia. Lopputulos on sidoksissa entisen suhteenne sisältöön ja samalla suhteenne päättymisen jälkeiseen aikaan. Olemme yksilöitä, jatkamme eteenpäin omalla tahdillamme.

Toiset suhteet vaativat sen kuuluisan “on-off aikakauden”, toiset päättyvät seinään. Jotkut suhteet päättyivät ennenkuin alkoivatkaan ja toiset olivat alkaneet vielä edellisen kumppanin ollessa vierellä. Ei tuomita kenenkään valintoja! Meistä toiset pääsevät eteenpäin jo suhteen aikana (tai löytävät uuden vielä seurustellessaan toisen kanssa).

Loppusanat

Koenko sielun katkeruutta exälleni? En.

Koen silkkaa kiitollisuutta siitä, mitä hän opetti minulle elämästä. Miten hän tärisytti ajatusmaailmaani omilla mielipiteillään ja suuntaviivoillaan. Koen kiitollisuutta siitä, miten mennyt parisuhteemme on muokannut minua kaikkeen tähän loistoon, mitä nykyään ihmisenä olen.

Koen rakkautta, hänen rakkaudestaan. Koen onnellisuutta hänen onnestaan, hänen saavutuksistaan ja hänen menestyksestään. Koen surua hänen surustaan, iloa hänen ilostaan. Koen tunteet tässä hetkessä, en peittele niitä hänelle tai tuleville kumppaneilleni.

Koen aidosti ystävyyttä,

<3 : Pinja