Loma minibudjetilla -Sofia, Bulgaria

Bulgaria, Bulgaria, Bulgaria. Miten olen kiertänyt sinut kaukaa kaikki nämä vuodet? Täytit ison kysymysmerkin limbisen järjestelmäni rakenteissa. Tulit minun ja varauksellisten kysymysteni väliin ja vastasit syvällekin juurtuneisiin olettamuksiini. Teit sen mihin vain harvat pystyvät ensimmäisellä kerralla: rikoit ennakkoluulot itsestäsi.

Jos luit äkkilähtö postaukseni, tiedät jo tämän reissun perusfaktat. Kerrataan ne nyt kuitenkin lyhyesti: perinteinen pakettimatka Bulgarian rannikolle, josta omatoimisesti matkustimme Sofiaan, Bulgariaan. Lentojen ollessa yber halvat (60€) jäi omasta minibudjetistani hieman yli 200€ käyttörahaa. Saimme facebook ryhmän kautta itsellemme kyydin Burgasista Sofiaan ja takaisin. Maksoimme kyydeistä yht. 20€/nuppi.

Jos olisimme lentäneet suoraan Sofiaan, olisi lentojen hinta ollut vajaa kolmesataa. Itselleni matkapahoinvointi autossa on pieni miinus, joten pyrin varaamaan aina etupenkin. Menomatkalla se onnistui hienosti, mutta takaspäin tullessa jouduin keskipenkille neljäksi tunniksi. Vasemmalla tuhisi Mariela ja oikealla sekä takana kanssamatkustajat. Pilkin siis eteen ja sivuille pääni kanssa, pahoinvointi sylikaverina.

Oloistani huolimatta suosittelen ehdottomasti kaikkia jakamaan kyytejä. Jaettu kyyti on kaikille osapuolille win-win tilanne. On paljon ekologisempaa jakaa auto 6 henkilön kanssa, kun että jokainen ajaa oman autonsa kohteeseen. Ekologisuuden ohella, autossa voi tutustua uusiin ihmisiin, säästää rutkasti rahaa ja katsella maisemia. Maisemia, joita korkeuksista ei pystyisi ihastelemaan. Tämä matkustusmuoto säästi meiltä 220€ puhdasta cashia.

bulgaria2018.JPG

Ennen matkaa Bulgarian pääkaupunkiin Sofiaan, vietimme kaksi ensimmäistä yötä Nessebarissa. Nessebar on ihana pieni kylä, jonka vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Vanhassa kaupungissa oli tunnelmaa, arkkitehtuuria ja hyvää ruokaa. Kävimme drinkeillä ECO-Bar:issa, jonka sisustus oli perfect instagram material. Niin tunnelmallinen baari, että kirjaimellisesti tuijotin vieressä istuvaa pariskuntaa kateellisena. Nainen oli saanut punaisen ruusun mieheltä ja siinä ne imeskelivät menemään. Siinä vieressä istut sitten parhaan ystäväsi kanssa ja pohditte yhdessä, onko tämä huvittavaa, vai ainoastaan kiusallista.

Sofiassa olimme vuokranneet tämän airbnb asunnon, josta maksoimme yhteensä 30€/yö. Annan kaikki suositukset tälle kämpälle, jossa mahtuu hyvin majoittumaan kolme kaverusta. Yläkerran peilisali on täydellinen aamujoogalle ja alakerran keittiö toimii loistavasti kokkikolmoselle. Hauskinta tässä asuntovalinnassa oli se, että hostina oli sattumalta Marielan ja Rosin tuttava. Tämä selitti myös sen, miksi random airbnb asunnossa oli Marielan veljen vanha keikkajuliste.

Tässä vaiheessa matkaa olin pulittanut lennoista sen 60€ + 20€ automatkat + asuminen 50€= 130€. Halusimme pois rannikolta ennen kaikkea sen takia, että tarkoituksena oli tulla Sofiaan kuuntelemaan Kan Wakania. He järjestivät minifestarit yhdessä kaupungin isoimmista puistoista. Sisäänpääsy oli 12€ ja festarialueella maksoi viinipullo 9€. Tämä antaa osviittaa siitä, miten halpaa Bulgariassa oikeasti on. Festarit olivat mielettömät, vaikka huusin niin kovaa eturivissä, että menetin melkein ääneni. Tässä illan asu, jonka valitseminen oli tunnin prosessi (naiset, miksi vaatekriiseillään niin usein?!):

pinja_bulgariaratchet-4.JPG

pinja_bulgariaratchet-9.JPG

Vaatekriisteilystä viis, päädyin ensimmäiseen asuvaihtoehtooni. Tähän väliin muuten sellainen huomio, että Sofia on selkeästi eurooppalaistumassa nykyajalle. Viikonloppuna oli ihana ulkokirppis puistossa, jossa ihmiset myivät käsitöitä ja käytettyjä vaatteita. Kirpputoreja täällä ei kuitenkaan ollut nimeksikään, joten tuli säästettyä tässäkin rahaa. Ostin ainostaan ulkokirpparilta villiksen ja shortsit, joista maksoin muistaakseni 8€.

Kaupunkina Sofia on obviously erittäin Balkani maa painotteinen, eikä mielestäni suuresti eroa arkkitehtuuriltaan esim. Serbiasta. Kadut ovat suhteellisen likaiset, joka kulmassa “rakennetaan” jotain ja ihmiset ovat muotitiedottomia. Ei sillä, että ulkoisella habituksella olisi väliä, mutta täällä mennään tukka putkella ja päälle puetaan sitä mihin on varaa. Parempaa seppälää ei ole ja ihmisten tyylistä näkee hyvin heidän palkkatason. Täällä on iso kuilu köyhien ja rikkaiden välillä.

Bulgarialaisessa katutyylissä on kuitenkin monta yhdistävää tekijää, jotka esittelen teille nyt exclusively nimellä “BG starter package”. Miehillä tyylipakettiin kuuluu sheivatut kädet, trimmatut kulmat, komea kaljamaha, persvakoon asti nostetut shortsit, neitsyt maria tatuointi sekä siilitukka. Markkinat ovatkin sinkulle hulppeat, sillä 80% väestöstä näyttää samalta ja sitä voi rakastua jokaisen miehen samoihin ulkoisiin ominaisuuksiin.

Bulgarialainen nainen on kauneuden perikuva: jalkaan laitetaan kaikista korkeimmat horokorkkarit, tukka krepataan ylhäältä tuuhentamaan merenneito hiuksia ylöspäin, huulet rajataan vahvasti ja päälle puetaan kireimmät vetimet. Naiset ovat niin pynttäytyneitä ja toinen toistaan upeampia, että sitä ei voi kuin ihmetellä. Täällä on täysin miesten markkinat tai vaihtoehtoisesti sitä voi kääntyä viikonlopun yli lesboksi.

Mitä ruokaan tulee, tämä maa on kasvissyöjän paratiisi. Perinteinen Bulgarialainen keittiö on hyvin kasvispainotteinen ja vaihtoehtoja on roppakaupalla. Söin lähes päivittäin lemppariani Shopska salaattia, johon tulee sirene juustoa, maailman parhaita tomaatteja, paprikaa ja kurkkua. Rehellisyyden nimissä roudasimme juustoa kotiin asti tuliaiseksi, sillä niin hyvää se on. Shopskan lisäksi suosittelen maistamaan seuraavia ruokia: tikvichki (kesäkurpitsa), palneni zushki (täytetyt paprikat), bop (linssikeitto) ja Mishmash (paistettu paprika, tomaatti ja kananmuna).

Yllätyin, miten paljon tuoreita kasviksia ja etenkin pinaattia keittiössä käytetään. Kun vertaan Bulgarialaista ja Serbialaista ruokaa toisiinsa, ensimmäinen voittaa heti kasvistarjonnallaan. Serbiassa ei todellakaan ollut tällaista valinnanvaraa, eikä keittiö edes ymmärtänyt sanaa “vegetarian”. “But you can eat chicken, no?” oli minulta yleisin kysytty kysymys, kun kerroin olevani vege. Niin kuin kana ei olisi lihaa siinä missä possukin? Jotta sinä voisit välttyä huonoilta ruokakokemuksilta, alla kolmen kasvissyöjän hyväksi testaamat raflat Sofiassa:

5x ravintolavinkkiä Sofiaan

The little things on nimensä veroisesti keskittynyt pienen pieniinkin yksityiskohtiin. Sisustus on kuin tulevasta unelmakodistani ja tunnelma kaksikerroksisessa ravintolassa selittämättömän ihana. Ruoka oli kohtalaista, mutta ei taivaallista. Tilasimme munakasta, hummusta ja kikhernepaistosta. Hummus oli suussa sulavaa, mutta en ajatellut tilausta tehdessäni sen papupainotteisuutta. Näin pavun kuvia vielä unissakin (lue pöntöllä). Tänne kannattaa tehdä pöytävaraus ja varautua reissun suurimpaan laskuun. (Pääruoka 8-10€)

Rainbow factory menee kategoriaan “perfect instagram food photoshoot spot”. Näitä löytyy kaupungista kaksi kappaletta, joista itse kävimme täällä. Rainbowsta saa viikonloppuisin valita viidestä eri annoksesta omansa ja mix-matchata niistä brunssin. Päädyin valitsemaan french toastit, omeletin ja itse tehdyn juoman. Näille tuli hintaa 8€, joka sekin on Bulgarian hintatasossa paljon. Tämä kahvila meni mun silmissä reissun top kolmoseen, sillä täällä kävi ne kaupungin ainoat (lue 20% out of BG starter package) kuumikset.

Mi Casa jäi mieleen tunnelmallaan. Ihana miljöö, asiakaspalvelu ja viinivalikoima. Jaoimme alkupalaksi ison tapas lautasen ja pääruoaksi söin muistaakseni pastaa. Paikka on hyvin suosittu, joten pöytävaraus on suositeltavaa. Saimme hyvällä tuurilla terassipöydän kiireaikaan, joka on klo 19-21 välillä. Pariskunnat suunnatkaa tämne nauttimaan toisistanne!

Divaka ravintoloita löytyy kaupungin ytimestä kolme. Kannattaa valita sellainen yksilö, jossa pääsee terassille syömään. Fiilikseltään divakat vaihtelevat nimittäin aika paljonkin. Täältä saa perinteisiä Bulgarialaisia ruokia erittäin hyvään hintaan. Vaikka en normaalisti ole ketjutyttö, haluan liputtaa tämän ravintolan puolesta. Tämä on perus varma valinta, kuten Fafa’sin pita ja bataattiranut baarin jälkeen.

Happy Bar & Grill on myöskin ketjuravintola, joita löytyy kaupungista useita. Kävimme täällä kerran syömässä darrasushia ja pakko myöntää, että toimii. Toinen toistaan lyhyemmät punaiset minimekot päällä tarjoilijat kipittivät tilauksia. Tänne töihin pääsyyn on varmasti naamaraja, joka ärsytti minua. En myöskään kokenut raflaa järin autenttiseksi, mutta halusin nostaa sen esille hyvän hinta-laatusuhteensa vuoksi. Paikkaa voisi verrata esim. Vapiano – ketjuun sen kulta-aikoina.

Lue myös vertailun vuoksi: Kasvisravintolat & nähtävyydet -Belgrad, Serbia

 5x What to do in Sofia?

Pancharevo järvi sijaitsee kevyen 30min ajomatkan päässä Sofiasta. Sinne voi reissata puoleksi päiväksi melomaan ja nauttimaan aurinkoisesta säästä. Taksi maksaa tänne about 8€/suunta, mutta me saimme ilmaisen kyydin. Määränpäässä on yksi kauppa ja ravintola, joista saa pientä safkaa semihalvalla. Ainut miinus on se, että järvi on saastunut ja uiminen kiellettyä.

Vitosha vuorelle pääse bussilla, joka maksaa 1,50€ suunta. Matka vuoren alkupäähän kestää 30min ja ylös saakka n. 45min. Bussi kulkee ylös ainoastaan turistisesonkina, joten jouduimme liftaamaan vuoren huipulle. Takseja ajoi kuitenkin ohitsemme kokoajan, joten halukkaat pääsevät varmasti ylös saakka. Vuorella on yksi ravintola ja erilaisia kävelyreittejä. Täällä vierähtää helposti tunnit ja viileän ilmaston vuoksi kannattaa varata takki mukaan jopa kesällä. Tämä on täydellinen paikka joogalle ja ajatusten nollaamiselle.

Päivä uima-altaalla oli ehdottomasti +28 asteen helpotus. Ajoimme ensiksi hieman kaupungin ulkopuolelle Raffy bar & Gelato Pool:ille, mutta suruksemme paikka oli suljettuna. Vaihdoimme happy beach nimiselle altaalle, jonne maksoi 5€ sisään. Altaan vesi oli jäätävän kylmää, joten sinne sai hukutettua darrahiet. Oli ihanan rentouttavaa käydä uimassa ja nauttia säästä Sofian keskustassa. Näin sai yhdistettyä kivasti rentoa auringonottoa ja kaupunkielämää.

Chalga musiikki on kuultava ja koettava kerran elämässään. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä clubilla oli Bulgarian suosituimman chalga genren esiintyjä. Paperiliinat lensivät ilmaan, rummun soittajat säestivät ja puolialastomat naiset tanssivat. Chalgaa ei voi selittää sanoin, se on koettava itse.

Free walking tours, eli ilmaiset kävelykierrokset kaupungissa ovat jokaisen pennin kiristäjän unelma. Me osallistuimme graffiti kierrokselle, jossa saimme tietää tämän taidelajin historiasta ja nähdä kaupungin mageimmat katupiirrokset. Kierroksen järjesti Sofia Graffiti Tour ja maksoimme tunnin kierroksesta 2,5€. Ideana onkin, että jokainen voi tipata vapaasti haluamallaan summalla. Raha käytetään puhtaasti yhteisön hyväksi. Iso peukku tälle tourille!

Paljon tuli tosiaan tehtyä viikossa ja rahaa paloi muutama satanen. Söimme halvalla, mutta Sofian selkeästi hintavimmissa paikoissa. Uskon, että jopa 150€ budjetti on realistinen Bulgariassa, sillä kaikki on niin edullista. Tällä summalla voi syödä ulkona kaksi kertaa päivässä ja toteuttaa kaikki yllä mainitsemani aktiviteetit.

Raha ei ole este reissuille. Oma mieli on esteenä ja sen aiheuttamat jossittelut. Halvallakin pystyy lentämään, toteuttamaan ja nauttimaan. Asenne kaikessa on hiton tärkeä, sillä totuus reissamisessa on paljon enemmän kuin kauniit kuvat. Matkustaminen palkitsee itseäni niin paljon ja antaa boostia arkeen.

ps. Oletteko huomanneet, että käytän instassa häshtägiä #pinaycocovinkit, sekä #pinaycocotravels? Linkkaan näin kuvia reissuilta ja vinkkailen oppeja matkojeni varrelta. Toivon, että tekin tägäilette reippaasti omia kuvianne, niin pääsen näkemään konkreettisesti onko mun vinkeistä ollut teille hyötyä in-real-life.

Seuraavaa lomaa suunnitellen, Pinja

#freethepimple(s) – Ihoni tarina

Tarkkasilmäiset ovat varmasti jo huomanneetkin #freethepimple hashtagin ottaneen vallan instagramissa. Tämän tagin alle ihmiset jakavat kuvia näppyläisestä ihostaan ja pyrkivät tuomaan näin aknesta luonnollista. Sitähän se nimittäin on, luonnollista. Mikä olisi sen aidompaa, kuin jakaa finnikuvia? Ihania mätäpaiseita. Noita aknekuoppia ja itsetunnon romauttaneita mustapäitä.

Kannanotoista inspiroituneena ajattelin vihdoin tuoda oman ihoni tarinan päätökseen. Kasvoni eivät tänäkään päivänä ole palautuneet alkuperäiseen, joten jos luet tätä tekstiä koppakonstien toivossa, let me tell you: there ain’t any. Luvassa on pöytälaatikossa pölyttyneen kovalevyn kuvia ja puhelimen kätkön pikselisumua. Kuvat ovat kirjaimellisesti kortilla, sillä itse en viime talvena turhaan poistunut kotona meikittä.

Ihoni tarina – lääkekuurin ja minun yhteiset tulokset aknea vastaan:

DSC00008.JPG
Tammikuu

DSC00010.JPG

DSC02576
Maaliskuu
DSC03414
Kesäkuu

DSC03596.JPG

DSC03584.JPG

DSC03593.JPG
Tänään 25.9.18

Semiällöä, vaikka luonnollista onkin. Tuonne väliin mahtui ajanjaksoja, jolloin ihoni oli paremmassa kunnossa kuin tänään. Aluksi huokoset tunkivat ulos todella paljon epäpuhtauksia, joka päivittäisellä tasolla vaikeutti ihan kaikkea. Mikään pohjameikki ei peittänyt ja niihin kului pieni omaisuus. Nyt olen mattameikkivoiteiden mestari ja osaan suositella juuri sinulle sopivaa meikkivoidetta lääkekuurin eri vaiheille.

Ajan kanssa epäpuhtaudet vähenivät ja “tasoittuivat”. Ihoni selkeästi puhdistautui ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Sen jälkeen se rupesi imeyttämään sille antamiani vitamiineja ja rasvoja. Samalla nenä/suualueeni kuivui ja posket rasvottuivat. Poskeni hikoilivat rasvaa ulos ja nenäni imi puolestaan kaiken itseensä. Välivaihe oli oikeastaan se pahin, sillä iho huononi pahemmaksi, kuin ennen kuuria.

Tilanne on nyt syksyn tullen sama, eli ihoni on erittäin epätasapainoinen. Loppupään kuvissa, jotka nappasin viisi minuuttia sitten, näkee hyvin kuivan ihoni suun ympärillä. Kuivuus voi olla monen asian summa: atooppinen iho, kuiva ilma, lääkekuurin lopetus tai niistäminen. Kuitenkin, tämä alkoi heti pillereiden popsimisen lopetettuani ja on jatkunut siitä asti.

Lisää infoa syömästäni lääkekuurista, käyttämistäni puhdistusaineista sekä rasvoista ja aknen vaikutuksista itsetuntooni löydät täältä:

Rehellinen mielipiteeni lääkekuurista on positiivinen. Kroppani ei reagoinut lääkkeeseen muuten kuin kuivuudella, joka sekin oli rasvoilla hallittavissa. Sain paljon apua kemiallisesta kuorinnasta, dermapen mikroneulauksesta, säännöllisistä ihonpuhdistuksista ja hyvistä hoitotuotteista. Tässä vielä paikkoja, jota voin käsi sydämellä suositella Helsingissä:

Toivottavasti kukaan muu teistä ei kärsi pahasta ja kivuliaasta aknesta. Jos kuitenkin tilanne on paha, haethan apua ajoissa. Luonnollisin keinoin apua on saanut ainakin ihana eevsku, jonka matkaa kannattaa seurata. Evellä on puhdas lähestyminen elämään, joka antaa lisäpotkua ainakin juoksulenkille.

Itselleni tämä matka oli hyvin opettavainen (lol, mutta totta) ja varsin ratkiriemukas.  Tiesin, että suunta on vain ylöspäin, joten en malttanut odottaa lopputulosta. Olen tyytyväinen siihen, miten positiivisena olen pysynyt koko matkan ajan. Innostuin tässä puolen vuoden aikana etenkin silmämeikin duunaamisesta, jota olin aina ennen vihannut. Silmäluomeni pysyivät nimittäin kokoajan pehmeänä kuin vauvan pylly.

Lisäksi olen oppinut sen, että miehiä ei kiinnosta näppylät (naisen itsevarmuus menee aina finnien yli). Alkuvuodesta en uskaltautunut kunnolla deittailemaan (lue: sänkyyn), jotta en joutuisi olemaan ilman meikkiä miehien edessä. Tuo muuri tuli kyllä ylitettyä toistojen määrällä ja sain kokoajan enemmän itsevarmuutta miesten seurassa. Lopulta keskityin vain oleelliseen, eli nautintoon ja käänsin ihmisten katseet hymyksi.

Näppyvapaata elämää kaikille toivottaen, Pinja

 

Samasta puusta kaiverrettu

Tein tänään kaksi hyvää havaintoa. Ensimmäinen syntyi siitä, kun meinasin perua tulevan illan dinnerikutsun. Perustelin itselleni valintaani hyväksi, sillä “olenhan aikuinen ja saan muuttaa mieltäni, haluaisin jäädä kotiin katsomaan telkkaria, enkä viinitellä tulevien ystävien kanssa.” Täh? Olen sopinut menon perjantai illalle, jonka viimetingassa ajattelin perua oman väsymykseni vuoksi. Häpeä nainen!

Tämä päänsisäinen dialogi, jota aikaisemmin kävin muistutti mieleeni syntymäpäivät. Tiedättekö, Suomi on varmasti ainoa maa, jossa kaverin syntymäpäiville jätetään tulematta. Jos kutsut 20 ystävää juhlistamaan sinulle tärkeää merkkipäivää, saapuu niistä 60%, joista puolet tulevat pikavisiitille. Minun huonolla matikkapäällä se tarkoittaa, että 6 tulee kakkukahveille ja loput 6 ovat the real deal.

Miksi kutsua edes tuo koko sakki? Sen vuoksiko, että “niin nyt kuuluu tehdä, kun tuo Leenakin on nyt vain osa meidän tyttöporukkaa ja saattaisi vaikka vahingossa loukkaantua jos jää kutsumatta?” Fakta kuitenkin on, että olen nähnyt elämäni aikana hyvin monta itkuista synttärisankaria, jotka odottavat ovikellon soittoa ja ystäviä saapuvaksi. Mutta, eivät ne saavu. Ne ihmiset kenen kuului saapua ovat jo vierelläsi kuohuviinit kädessä. Arvosta niitä ystäviä.

bulgaria2018-3.JPG

mimi.JPG
Introducing two of my babygals who I have the privilege to know: Rosi & Mariela. <3

Menin sille dinnerille, jonka meinasin perua tulehtuneen alapääni vuoksi. (Se oli oikeasti hieman kipeä, mutta ei nyt sentään gynekologin tarpeessa.) Seisoin ravintolan edessä tietäen, että tuttuni saapuisi hieman myöhässä, enkä tuntisi muita pöytäseuralaisia. Emmin noin kaksi sekunnin sadasosaa, kunnes päätin marssia reippain askelin sisälle ravintolaan. (Vinkki: elän itse 5 sekunnin säännöllä, eli sen ajan sisällä on tultava ratkaisu, joko toimia tai jättää toimimatta.)

Baaritiskillä tapasin kaksi ihanaa ladya, joiden kanssa siirryimme odottamaan muita saapuvaksi. Rupesin heittämään huonoja vitsejäni tuloksetta. Pysyin uskollisena itselleni ja jossain vaiheessa tunnelma raukeni. Meidän naistenrinki oli kuin avautunut paavalinkukka. Olin saapunut ravintolaan kutiavan alapääni kanssa ja yhtäkkiä riesling lasit kilisivät. Sitä paitsi ei siinä mennyt kauaakaan, kun pöytäpuheet siirtyivät juurikin sinne alapääosastolle.

Huomio nr.2) Hyvin hämmentyneiden keskusteluiden parissa tajusin, että me ihmiset olemme kaikki samanlaisia. Samasta puusta veistettyjä, tai jotain muuta kliseistä. “Pissakakka -läpät” pysyvät, ne vain vaihtavat hieman sanamuotoja (esim. vauvan kakan vaihtoon.) Nämä mimmit olivat kolmenkympin puolivälissä, kuin itse huitelen kymmenen vuotta alempana. Kävin samaa keskustelua tänään kolmekymppisten kanssa, eilen kakskymppisten kanssa ja vast’ikään viiskymppisten kanssa.

Yhtä paskaa läppää, yhtä hyvää läppää. Miksi en ollut tajunnut tätä aikaisemmin? “Ikä on vain numeroita -fraasi” kiteytyi mulle tuossa ruokapöydässä. Koin todellakin jotain syvempää yhteyttä omaan elämääni. Tekemäni huomiot haluaisin kiteyttää näin: voitaisiinko opetella a) hyväksymään enemmän muiden ihmisten erilaisuutta ja lopettaa ikäsyrjintä? b) mennä sinne vitun parhaan ystävän syntymäpäiville, sillä jos se on sut sinne kutsunut, se sut sinne sitten haluaa?

ps. se ravintola, jossa jauhettiin paskaa on nimeltään sake baby ja sijaitsee Punavuoressa. Mesta on idyyllisen pieni viiskulmassa ja tarjoaa japsivaikutteista ruokaa. Söin itse 3 alkupalaa viinin kera ja lasku näytti 28€, not bad at all. Hyvä tapa aloittaa viikonloppu!

<3: Pinja

Ajatuksia omasta alkoholikäyttäytymisestä

Aurinko valaisee asuntoamme vaaleanpunaisten sälekaihtimien takaa. Olen heräillyt valonsäteiden lisäksi siihen, että olen umpihiessä. Pisarat valuvat selkäytimestäni aina haaroihin asti. Kurkkaan kelloa, se on 12:15. Tuntuu, etten kykene vielä heräämään.

Eilinen keikka on veroittanut ja vienyt viimeiset mehut minusta. Taisin juoda kolme isoa olutta ja viinipullon. Helposti sitä tulee ylikulutettua rahaa tai ostettua juomia, kun keikalla maksaa olut sen 2€. Hävyttömön halpaa! Matkabudjettini Bulgariaan oli viikoksi 200€ ja laskelmieni mukaan olen käyttänyt siitä nyt 150€.

Hintataso on Serbiaakin halvempi, josta olin hyvin yllätynyt. On käytännössä halvempaa syödä ulkona, kuin kokata kämpillä. Iso salaatti maksaa 2€, keitto 1,50€ ja lämmin annos 3€. On muuten tullut syötyä (ja juotua) itseni mukavaksi. Tämänhetkinen olo on oikeasti tosi darrainen ja semiahdistunut.

Kroppani kaipaa nyt lämmintä teetä, villasukkia ja joogaa. Kaipaan metsässä kävelyitä, samalla kuin viileä syyssade hiveilee niskaani. Haluan halia koiraani ja kirjoittaa runoja. Haluan rakastua ruoanlaittoon omassa keittiössäni ja suunnitella suuria.

Tässä tänään aamulla herätessäni pohdin syvemmin omaa alkoholikäyttäytymistäni. On ollut ajanjaksoja, jolloin en juurikaan juonut. Kolikon toisella puolella on rutkasti viiniä, olutta, roskaruokaa ja bileitä. Varsinkin kesällä. Kohtuudella kaikki on jees, mutta nyt tuntuu, että oon saavuttanut oman maksimaaliseen sietokykyni.

Pakko vähän rajoittaa. Rajoittaa kaikenmaailman kissanristiäisiä ja viinittelyjä. Opetella sanomaan ei enemmän ja saapua juhliin kivennäisvesilinjalla. Kuinka haastavaa se voi olla? En halua ryhtyä suoraltakädeltä absolutistiksi, mutta jotain suurempaa muutosta tarvitsen. En usko, että täyskieltäytyminen toimii mun kohdalla.

Oikeasti mua vähän naurattaa, että kirjoittelen tällaisia krapulapäissäni. Katsotaanpas tilannetta viikon päästä. Onko teillekin tuttua tällaiset alkoholiajatukset? Mikä on auttanut, onko se ollut täyskieltäytyminen vaiko joku puolitie? En nyt halua olla liian rankka itselleni, mutta c’moon kesävibat eivät voi jatkua pitkälle syksyyn.

Myöskään en voi turvautua siihen, että “reissulla saan nauttia vähän vapaammin” koska on tullut todistettua, että näitä reissuja on semitiheästi. Enkä missään nimessä halua kahden kuukauden välein juoda pitkiä aikoja, kuten joku teini Alanyassa. En ole a) teini ja b) nuori enään, joten kroppanikaan ei jaksa samalla vauhdilla.

Meillä on suvun molemmilla puolilla alkoholismia, joka on vaarallisen yleinen sukurasite. Geenit eivät kuitenkaan määrittele minua tai anna oikeutta omalle juomiselleni. Toki sen kulkiessa veressä ja sitä jo pidempään nähtyäni perheessä, se tuntuu luonnolliselle. Alkoholi on tavallaan osa kaikkia juhlia, eikä sitä pahemmin peitellä.

Haluaisin puhua aiheesta jotenkin vapaammin, tuoda siitä normikeskusteluaiheen. Alkoholi on kuitenkin sellainen tabu, josta pitäisi höpistä enemmän aamupalapöydässä. Itse en aiheeseen ole muistaakseni aikaisemmin tarttunut ja nyt se puolivahingossa livahti tekstiini. Hyvä niin, sillä ehkä saan tästä kimmokkeen puhua enemmän!

Ajattelin nyt pestä hamput, pukea päälle, herättää tytöt ja lähteä brunssille. Sofia on kaupunkina kuin miniversio Belgradista. Täällä on hipsteri vibat miksautuneet old school Venäläistyyliin. Love it! Oon niin happy baby siitä, että päätin lähteä viimeisillä rahoilla reissuun. Oikea ratkaisu jälleen kerran.

Mitä teidän sunnuntaihin kuuluu, onko siellä muita krapulapäitä? <3:Pinja

Itsensä rakastaminen kiloihin katsomatta

Yllättävää kyllä, tämä aihe tuli mieleeni lentokoneen pöntöllä, kun tuijotin itseäni peilistä. Hymyilin peilikuvalle. Katsoin näyttäväni hieman väsyneeltä, mutta muuten täysin ihanalta itseltäni. Ainahan tilanne ei näin ole ollut, vaikka nyt viisi vuotta takaperin siellä lentokoneen vessassa.

Muistan tuolloin katsoneeni vatsaani edestä ja sivulta, samalla arvioiden sen turvotustasoa. Saatoin jopa tyhjentää rakkoni ja katsoa uudestaan. Painoin tuolloin aboutti 12kg vähemmän, kuin nykyään. Olin elämäni kunnossa fyysisesti, mutta henkinen puoleni oli romuna. Tätä en itse obviously myöntänyt, vaikkakin näin jälkikäteen se oli itsestäänselvää.

Olin sitonut onnellisuutta ja tyytyväisyyttä ulkokuoreeni ja peilasin sitä liikaa silloisen kumppanini mielipiteisiin minusta. Mitäköhän hän on mieltä valinnoistani? Entä jos syön jäätelöä päivittäin, onko se soveliasta? Mitä jos en herääkään aamulla lenkille, kuten suunnittelin? Mitä jos lihoan kaikki kilot takaisin, enkä koskaan enää laihdu? Mitä jos en haluakaan laihtua, haluanko minä laihtua? Mikä on kilomäärällisesti “tarpeeksi paljon” ja mitä sen jälkeen tapahtuu?

Voin kertoa, että kysymyksiä vilisi pääni sisällä. Siihen helpotti urheilu ja se oikeastaan juuri pysäyttikin ajattelun. Joskus se lamaannutti sen niin maan konsanaan, että en pystynyt urheilusuorituksen jälkeen mihinkään. Oli, kun joku olisi sammuttanut valot pääni sisällä ja vastaisin kaikkeen robottina. Olin antanut kaikkeni salilla ja tuleva kymmentuntinen tarjoiluvuoro odotti edessä. En vain pystynyt, mutta silti jatkoin. Miten jaksoinkaan?

Liikuin itselleni, itseäni varten ja minun oli todella vaikea uskoa ihmisten positiivisia kommentteja muuttuneesta ulkonäöstäni. En itse ajatellut muuttuneeni juurikaan, mitä nyt vaa’an lukemat tippuivat 80kg:sta alle 65:kg. Koin olevani se sama Pinja, jos ei lasketa vähentynyttä vapaa-aikaani, punnittuja ruoka-annoksia ja täyskäännöstä elämässäni. En vain pysynyt sen elämäntyylin perässä, enkä lopulta tiedä olisinko edes halunnutkaan.

Katson noita ruuhkavuosia erittäin kiitollisena. Olen hyvin kiitollinen eksälleni siitä tuesta, mitä sain matkalla kaikkien niiden kilojen alle. Syvälle itseeni. Olen ennen kaikkea hyvin kiitollinen kropalleni siitä, mihin se pystyy. Tiedän olevani vahva, notkea ja ketterä. Tiedän nyt myös jaksavani juosta pelkällä tahdonvoimalla 10kilometrin lenkin. Ennen olisin ajatellut astmani estävän sen. Miksi ajattelinkaan näin?

Urheilu toi elämääni omalta mukavuusalueelta poistumisen jälkeen uskoa itseeni. Uskoa ei kuitenkaan ollut laihimpina vuosinani, jolloin esim. kuppikokoni tippui kaksinkertaisesti. Uskoa itseeni ei ollut yhtään sen enempää, kuin kohtasin haasteita elämässäni. Olin toki tyytyväinen ulkonäkööni ja siihen, että reiteni eivät aiheuttaneet enää toisiinsa hinkatessaan palovammoja. Olin energisempi ja energialle ei tuntunut olevan loppua.

Se kuitenkin loppui, se energisyys ja tavoitteellinen treenaaminen. Miksi?

Tähän löytyy vastaus ajan kanssa. Ajan kanssa sitä ymmärtää, valaistuu ja viisastuu. Minä ymmärsin sen, että en ollut yhtään onnellisempi laihempana. Oikeastaan päinvastoin, kaipasin herkkuja ja hyvää ruokaa kokoajan. Odotin pikkulapsen tavoin sitä viikon ainoaa päivää nimeltä “cheat day”, jolloin nimensä mukaisesti söisin ohi ruokavalioni. Miten tuollainen on mitenkään inhimillistä, ellei urheile työkseen? Aikuisena ei ruokaa pitäisi rajata, vaan nimenomaan kuulostella, mitä milloinkin tekee mieli.

Toki tässäkin realistisesti, sillä esim. perheessä opetut syömismallit punoutuvat syvälle. Meillä on nuorempana palkittu ruoalla, hiljennetty ruoalla ja juhlittu ruoalla. Rajat ovat kadonneet aikapäiviä sitten ja etenkin tuosta ruoalla palkitsemisesta on ollut vaikea päästä yli. Tätä lievitti joskus protskujädet ja muut makeiskorvikkeet. En kuitenkaan välitä niistä liiakseen, vaan mielummin syön sokeria sokerina.

Lihosin takaisin alkuperäismittoihini niin, että rupesin lihottamaan itseäni. Kuten sanoin, vyötäröni oli käynyt vähän liiankin kapeaksi. Hankin itselleni lihasmassaa syömällä enemmän hiilaria ja nostamalla salilla painomääriä. Tarkoitukseni ei ollut lihoa, vaan kasvattaa lihasmassaa. Aluksi se oli seminautinnollista, mutta pian huomasin, että en jaksakaan lopettaa. Yritin lopettaa syömistä ja lisätä urheilua, mutta ei vain tehnyt mieli tehdä kumpaakaan.

Tiesin, että kaipaan muutosta ja sellainen on tuleva. Noihin aikoihin ilmoittauduin astangajoogan alkeiskurssille, josta sain aluksi sen fyysisen kimmokkeen. Jooga oli haastavaa, uutta ja raskasta. Astangasta kuitenkin puuttui jokin nyanssi, jonka myös ymmärsin pian. Se oli se henkinen matka. Syvennyin eri joogalajeihin ja joogailin ulkomailla. Aika kliseinen tarina, mutta kuten uusi tuttavuuteni Henna sanoi: jooga on työkalu ja se auttoi minua matkalla itseeni.

Jokainen päättää itse, miten sitä ruuvimeisseliä ja vasaraa sitten hyödyntää. Työkalut saattavat muuttua, rikkoutua tai vanheta matkalla. Sitten niitä pitää korjata, kehittää ja uusia. Aivan kuten käytösmalleja. Minä hyödynsin työkalujani ja perustin Piña y coco blogin vuoden 2017 helmikuussa. Samoihin aikoihin, kun kävin läpi aika rankkoja henkisiä lukkoja. Yksi iso lukko oli aikaisempi parisuhteeni ja siihen liittyvät tunteet. Olin myös pitkästä aikaa epävarma ulkonäöstäni, enkä pystynyt olemaan yhtä avoin suhteessani. Kirjoittaminen helpotti eniten ja aiheet syntyivät monesti juurikin joogasalissa.

Painoni nousi tasaisen tappavasti. Ostin jopa vaa’an, jotta voisin hyvinä päivinä olla ylpeä itsestäni ja huonoina piiskata itseäni. Kaikkihan tietävät, että tämä ei ole mikään toimiva toimintamalli. Tästä pois kasvaminen yhdessä opittujen ruokailutottumusten kanssa on ollut opettavaista. Opin rakastamaan (kainaloläskejäni lukuunottamatta) aikalailla jokaista poimuani. Löydän positiivista kropastani ja muodoistani. Tissini ovat back in the game ja perseeni on yhtä kaunis, kuin aina ennenkin.

Jouduin käydä aika pitkän matkan kilojen kanssa ymmärtääkseni, mistä itsensä hyväksyntä koostuu. On yhä huonoja päiviä, viikkoja ja kuukausia. Enemmän on kuitenkin hetkessä elämistä, hyvää ruokaa ja sopivasti treeniä. Oon tästä painostani ja itsetunnosta puhunut aikaisemminkin, mutta nyt halusin jotenkin avautua tästä lisää.

“Et ole erilainen, parempi tai spesiaalimpi, kuin kukaan muu. Olet samalla viivalla ihan kaikkien ihmisten kanssa ja hyväksyntäsi ei tulisi koskaan olla sidoksissa ulkonäköösi. Kuuntele, mitä kroppasi halajaa ja tee se yhteistyössä mielesi kanssa. Joskus täytyy painaa äärirajoille, mutta niin ei kuuluisi olla meidän jokapäiväisessä elämässämme. Muista pysähtyä, hengittää ja kuunnella. Miltä sinusta tuntuukaan juuri nyt? “

Terveisiä rannalta, jossa sitä kuuluisaa bikinikuntoa odotellaan tyytyväisenä! <3:Pinja