TORSTAI ON TOIVOA TÄYNNÄ

Huomenta päivää!

Mua instassa seuranneet tietääkin jo, että aloitin maanantaina uuden projektin unen parissa. Inspiroiduin parempien ( + pidempien) yöunien puolesta iidanmatkassa -bloggaajasta. Oon nukkunut tavallisesti sen 6-7h/yö ja kirinyt sitten yöunia viikonloppuisin. Viime kuukaudet oon kuitenkin huomannut, että mun väsymystaso on ollut järkyttävän korkea. Jos ennen pärjäsin päivän yli kupilla kahvia, nyt oon kolminkertaistanut mun kofeiinin määrän. Näin kirjasin tavoitteeksi nukkua seuraavat viikot sen 8-9h/yö ja kuulostella, mitä mun kroppa ja aivot siihen sanoo. Toistaiseksi on mennyt aika penkin alle, mutta palaillaan tästä sitten kun saan vähän enemmän matskua alle.

Mun parempien ja pidempien yöunien puolesta -projektin lisäksi, oon seurannut kuukauden ajan mun rahankäyttöä. Kaikki kuitit on sievässä pinossa yöpöydän laatikossa ja oon tietoisesti säästänyt rahaa. Tää toki tuli ajankohtaiseksi väljäämättäkin työttömyysjakson kaverina. Nyt mä oon kuitenkin innoissaan, sillä ensviikolla saan ensimmäisen palkan. Kiinnostaisko teitä muuten kuulla tarkemmin, mitä töitä mä tällä hetkellä teen? Tai miten käytin hyödyksi mun työttömyysjakson ja mitä siitä opin? Sillä nyt on TOTT, eli torstai on toivoa täynnä, kokosin yhteen positiivisia tuntemuksia ja hetkiä kuluneilta päiviltä. Here you go!

Torstai on toivoa täynnä – listaus:

  • Mun aikuisiän akne on helpottanut, kiitos siitä Karhupuiston Plastiikkakirurgialle
  • ..sekä mun hiukset on kasvaneet ja paremmassa kunnossa kun aikoihin
  • Yogan avulla oon löytänyt suunnan kohti tasapainoista elämää ja itsensä hyväksyntää
  • Sain blogiin ensimmäisen yhteistyöehdotuksen (so excited!)
  • .. se inspiroi ja herätti halun kehittyä kirjoittajana, valokuvaajana ja ystävänä

Mitä teidän torstaihin kuuluu? <3: Piña

VEGAANINEN SUKLAAKAKKU

Sunnuntaina sitä juhlitaan – nimittäin jokaisen isän lempparipäivää! Mun daddyo pääsi testaamaan tän suklaakakun ennakkoon viime torstaina, jolloin järkkäsin mun pikkusiskolle pienet yllärisyndet. Jos sä haluat hemmotella omaa isukkia isänpäivänä, nappaa tää halpa & helppo Piña y cocon ohje mukaan kauppaan.

Ostoslista:

Pohja
175 g omavalintaisia keksejä (itse käytin mintunmakuisia Oreo keksejä)
75 g margariinia

Täyte
6 dl soijavispikermaa
380 g mieluitset suklaat (tumma toimii parhaiten!)
20 kpl marianne-karkkeja murskattuna

Kuorrutus
20kpl marianne-karkkeja murskattuna
1,5 dl soijavispikermaa
50 g tummaa suklaata

suklaakakku-7.jpg

Tee näin:

  • Laita 24-26cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit ja sulata joukkoon margariini
  • Painele keksiseos kakkuvuoan pohjalle tasaisesti esim. haarukalla. Anna kovettua kylmässä sillä välin kun valmistat täytettä
  • Paloittele suklaat ja sulata ne vesihauteessa tai mikrossa
  • Murskaa Marianne -karkit esim. kaulimen avulla muovipussissa
  • Vaahdota soijavispikerma ja lisään sen joukkoon sulatettu suklaa ja marianne -murska. Sekoita!
  • Kaada täyte kakkuvuokaan pohjan päälle, levitä nätisti
  • Anna hyytyä mieluiten yön yli, mutta ainakin 3h

Voit hyvin koristella ja tehdä kuorrutuksen sunnuntai aamuna alle kymmenessä minuutissa. Kiehauta sitä varten soijavispikerma ja lisään joukkoon murskatut Marianne -karkit ja valitsemasi suklaat. Sekoita ja kaada kakun päälle. Koristele mieluisilla karkeilla tai ihanilla syötävillä kukilla.

Jaoin tän reseptin blogiin, koska tää kakku sulatti vieraiden sydämet. Mä toivon, että annat itselles mahiksen testata tätä reseptiä, sillä tää on vuosisadan helpoin ohje. Jos sulta ei löydy esim tarvittavaa irtopohjavuokaa, voit ostaa semmoisen alle kybällä ja antaa sen vaikka isukille lahjaksi kakun mukana. Tää on huippu hieno, helppo, halpa ja hemmoitteleva osoitus isälle rakkaudesta. Inspiraation ja ohjeen sain alunperin täältä.  Kommentoi alle jos tykkäsit tästä postauksesta, niin jaan jatkossakin enemmän reseptejä blogiin.

Ihanaa keskiviikkoa just Sulle! <3: Piña

 

 

KUNNES ELÄMÄ MEIDÄT EROTTI

Eropohdintaa krapulassa, that sounds so much fun. Näin se kuitenkin tuppaa menemään, että näissä olotiloissa ero pyörii mielessä. Fiilis on valmiiksi kehno, joten miksi ei buustata sitä? haha, no ei. Mä ajattelin kirjoittaa, että josko saisin käännettyä tän veneen nokan kohti onnensatamaa, sen ahdistussataman sijaan. Mä aion nostaa hameen helmaa sen verran, että tuuli pääsee kevyesti koskettamaan mun reisiä.

Yksinäisiä viikkoja on takanapäin seitsemän. Aika on mennyt tosi nopeesti. Ensimmäiset eropäivät meni ihan sumussa ja shokissa. Fiilis oli yhtäaikaa helpottunut, hämmentynyt ja epärealistinen. Tilanne tuntu toivottomalle. Mutta, kuten olen Toivon kutsunut aikaisemminkin kahville tässä tekstissä  – toivoa on aina. Muistan noista päivistä sen, että olin tosi surullinen. Mun kroppa oli henkisesti kuin tiilikasa ja kävellytin sitä päivittäin metsässä. Kävelin, kävelin ja kävelin. Tuijotin puita, tuijotin maata ja tuijotin taivasta. Haistelin syksyn tuoksua ja sanoin kauniille kesälle hyvästit.

Olin vasta irtisanoutunut mun työpaikalta ja meidän asumiskuviot oli ihan auki. Yhtenä iltana sain valaistuksen ja tiesin mitä mun pitäisi tehdä. Sitten mä vaan tein sen. Siitä alkoi lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi ja opettavaisempi elämänjakso. En tiennyt ollenkaan mihin olin matkalla (en tiedä vieläkään, but I’m loving it). Eronnut, työtön ja koditon. Mummit tukivat mua tarjoamalla katon pään päälle ja varaston huonekaluille. Mun rakkaat ystävät skypettivät mantereiden takaa ja perhe auttoi rahallisesti.

Mä kulutin aikani nukkumalla, syömällä, kävelemällä ja yoogaamalla. Hengittämällä. En tiedä välittykö tämän ajan fiilikset teille lukijoille? Tosiaan, elämä tarjosi sitten yllättävän pian mulle mun nykyisen asunnon, johon muutin pian meidän eron jälkeen. Ne viikot vasta oli rankkoja, ilman duunia tai kavereita lähellä. Vain keltaiset seinät kavereina, haha! Aktiivinen työnhaku tuotti viimein tulosta ja sain työpaikan, jota en edes tiennyt kaipaavani. Uudet työkuviot täyttivät mussa semmoisen vanhan ja unohdetun tyhjiön.

Tästä kaikesta voidaankin palata tähän hetkeen. Oltiin eilen tyttöjen kanssa meillä juhlistamassa mun alltime favourite ystävän Marielan kotiinpaluuta. Super hauska ilta, johon mahtu hieman liikaa viiniä, shotteja, räppiä, pizzaa ja sitä kuuluista pönttöä. Hups. Sain nukuttua ehkä neljä tuntia, koska, noh, sinkkuna toi yksinukkuminen on vaan ihan pepusta. Kun sä oot vuosia jakanut sun elämää toisen ihmisen kanssa ja se yhtäkkiä loppuu, tottakai se tuntuu oudolle.

By the way: Nykyaikana on vaikeaa olla pälyilemättä eksän sometilejä pakkomielteisesti. Voin myöntää ihan surutta, että mä teen sitä, tiedostaen ja tiedostamattomasti. Se on vieroitusoireiden käsittelymetodi ja stressihormonien sadetanssi. Ei se ole niin vakavaa ja kun se joskus loppuu, ehkä olen silloin päässyt seuraavaan vaiheeseen elämässä.

Puoltakaan en sun kivustas voi tietää,

Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää

Mut joku aamu mä tiedän sen,

Sä heräät huomaamaan,

Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan

// Kelpaat kelle vaan – Juha Tapio

Toivotan teille kaikille samassa tilanteissa oleville tai tulevaksi tuleville, hyvää ja pitkää matkaa omaan itseenne. Kukaan ei voi teidän puolestanne käydä sitä matkaa ja jokaisen tie on pituudeltaan, väriltään ja muodoltaan erilainen. Ollaan siis armollisia itsellemme, eksällemme ja yhteisen taipaleen lopun käsittelemiselle.

Koska tää aihe on niin henkilökohtainen ja tähän linkittyy vahvasti toinen ihminen, niin olettehan kilttejä kommenttiboksissa. Vaikka olen avoin teksteissäni, en halua nostaa hameenhelmaani eron taustoista tämän enempää.

<3: Piña

 

YLIMIELINEN VAI ITSEVARMA?

Sarkastinen, tuomitseva ja ylimielinen? Vai sittenkin yksinkertainen, ystävällinen ja itsevarma? Aihe tähän postaukseen lähti tässä iltapäivästä pienen kimmokkeen johdattelemana. Perinteisesti avaan aina läppärin ja kirjoitan päällimmäiset fiilikset heti ylös, mutta tänään sain palapelin palat koottua yhteen vasta yön pikkutunneilla. Pidemmittä puheitta, Missä kulkee ylimielisyyden ja itsevarmuuden raja?

sonja-2.jpg

Ylimielisyys sanana on ensinäkin kuvottava, siitä tulee lähinnä mieleen joku nenäkäs, nokkava ja röyhkeä tyyppi baaritiskillä. En ole psykologi, ammattilainen tai muutenkaan pätevä avaamaan tätä aihealuetta – mutta aion rikkoa silti jäänpinnan.

Mennään vaikka ajatuksissamme takaisin kouluaikoihin, jolloin kiusaaminen oppilaiden kesken oli arkipäivää (ja on valitettavasti yhä, mutta se ei ole tämän postauksen aihe). Omasta kokemuksesta muistan, kuinka mun legginssit on vedetty käytävällä alas kinttuihin ja kaikki ovat nauraneet. Tai kun opettaja kysyi oppilaalta kysymyksen, arvaten, että tämä ei kuitenkaan tiedä oikeaa vastausta. Mitä kiusattu näissä tilanteissa hyvin usein tekee? Nostaa nenän pystyyn, katsoo kymmeniä silmäpareja halveksuvasti ja peittää alla kuohuvan pelon ja häpeän. Käyttäytyy siis ylimielisesti!

Mä sanon, että itsevarmuuden ja ylimielisyyden välissä on hento harso. Samanlainen harso, joka on kivun ja nautinnon välissä (hyvänä esimerkkinä seksi, mutta pätee kyllä muutenkin elämässä). Jos sä haluat tuntea jotain täysin rinnoin, kaikki rajapinnat on todella häilyviä. Usein kuultu sanonta ylimielisestä ihmisestä on, että hän kuvittelee olevansa parempi kuin muut jossain X asiassa. Tämmöinen juttu voi olla vaikka matkustaminen, vaatteet, Instagram seuraajat tai elintaso. Yleisesti ylimielinen ihminen luulee itsestään liikoja eikä suostu kohtaamaan totuutta. Sitten on vielä erikseen narsistisuus, joka on överiksi vedettyä ylimielisyyttä. Ero normi ylimielisyyden ja narsistin välillä on se, että narsisti ei ymmärrä olevansa ylimielinen ja itsekeskeinen.

son-1.jpg

Ylimielisen ihmisen on vaikea myöntää olevansa väärässä. Mutta, eikö totuuden kohtaaminen ja virheiden myöntäminen ole muutenkin taitolaji. Uskallanko väittää, että se on yhä tai on ollut joskus hankalaa myös Sinulle? Olit sitten ylimielinen, itsevarma tai et lokeroi itseäsi mihinkään, jutun juju on se, että meidän kaikkien eteen tulee tilanteita joissa epäonnistumme. Tilanteita, joissa kävelemme päin seinää. Hetkiä, jolloin seisomme vahvasti mielipiteidemme takana, emmekä löysennä piiruverran köyttä toisesta päästä. Tekeekö vahvat mielipiteet ihmisestä ylimielisen? Vai juurikin se jälkipyykki ja virheiden myöntämättömyys?

Millainen on sitten itsevarma ihminen?

Itsevarma ihminen on sinut itsensä kanssa. Hän hyväksyy erikokoiset häpyhuulensa, sisäiset pelkotilansa ja ympärillä tapahtuvat muutokset. Tällaisella ihmisellä ei ole tarvetta puskea muita ihmisiä alas, vaan hän voi aidosti ihailla ja rakastaa – ilman tunnetta uhasta tai kateudesta. Itsevarmuus on lyhykäisyydessään ymmärrys siitä, että itsessä on potentiaalia suoriutua! Tunnetko sinä tällaista ihmistä tai oletko itse itsevarma ihminen?

Minkä takia mulla on semmoinen tunne, että itsevarmuus yhdistetään usein urheilijoihin, menestyneisiin ihmisiin tai tiukoista tilanteista selvinneisiin? Miksi tavallinen tallaaja, oman elämänsä spiderman ei voisi olla itsevarma? Itsevarmuus on kuitenkin tunnetila, joka valitettavan usein yhdistetään Suomessa ylimielisyyteen, itsekkyyteen ja ylisosiaalisuuteen. Ehkä on erilaista olla itsevarma? Musta tuntuu, että suomalaiset ovat overall hyvin nöyrää porukkaa ja aina saa olla varpailla kertomassa omista asioista. Ettei nyt vaan kukaan väärinymmärtäisi mitään. 

“Kun aloin rakastaa itseäni, ymmärsin, että ahdistus ja tunnetasolla kärsiminen olivat oireita siitä, että elin vastoin omaa totuuttani. Tänäpäivänä tämän käytöksen korvaa AITOUS” – Charlie Chaplin

Miksi hitto itse syyllistyn pyytelemään käytöstäni ja olemistani anteeksi? Jos mä olen hiton ylpeä mun saavutuksista, tottakai haluan jakaa ne kaikille, mieluiten koko maapallolle. Mulla ei oo tarvetta vertailla mun saavutuksia muihin, koska mä oon tehnyt parhaani näillä työkaluilla tässä hetkessä. Voitko sä sanoa samaa? Mä oon ainakin super yksinkertainen ihminen ja välillä mun aivot tuntuu cashewpähkinän kokosilta. Niissä ei useinriitä kapasiteetti sulattamaan draamaa tai ihmisten ylipohdintaa. Musta on helpottava tietää, että vaikka nyt koen oloni itsevarmaksi, on se häilyvä tunnetila, jonka luokse voi epävarmuuden jälkeen palata.

hymy-1
Kiitos kuvankauniille Sonjalle mallina toimimisesta, nämä kuvat ajoivat mielestäni aiheen alla paremmin kuin hyvin.

Vinkkejä ja faktoja itsevarmuudesta

  1. Laita päällesi vaatteet, joissa tunnet olosi upeaksi. Piilottelin itse ylipainoisena vaatekeon alla, joka ei nostattanut itsevarmuuttani.
  2. Fake it, until you make it. Ei yhtään mun tyylinen sanonta, mutta tällä vinkillä olen pärjännyt mielen heikkoina hetkinä.
  3. Älä kiirehdi, nautiskele hetkestä. Poistu tilanteista rauhallisesti, älä hötkyile.
  4. Itseluottamus vaihtelee, jokapäivä ei ole samanlainen.
  5. Katso ihmisiä silmiin. Hitto tää on välillä niin haastavaa mulle, mutta oon parempi kokoajan!
  6. Anna rakentavaa palautetta muille ihmisille, sillä toisilta ihmisiltä saatu palaute parantaa itseluottamusta.
  7. Muista kuuntelemisen jalo taito.

Nyt kun listasin noita vinkkejä ja faktoja itsevarmuudesta, tajusin yhä vahvemmin, että mulla on itselläni paljon parantamisen varaa. Meidän kokemuspankkimme elää, kasvaa ja kehittyy – kuten itsevarmuutemme. Ajan kanssa siitä voi kasvaa ylimielisyyttä, mutta sieltä pääsee onneksi aina takaisin päin rauhallisin askelin. Ollaan itsellemme armollisia, jooko?

PS: Onko sulla jostain asioista vahvat mielipiteet? Tuotko ne kuinka avoimesti ja kiihkeästi julki? Mulla on paha tapa lähteä välillä hippasille mun mielipiteiden kanssa, oikeen haastaa kanssakumppania ja puristaa tiukasti kiinni mun sanomasta. Se on super ärsyttävää, tiedän. Olen välillä kunnon vaahtosammutin! Someone, please shut that girl up and give her a high five?

Terveisin, täydellisesti toisenlainen

MANNAPUUROA JA MANSIKKAA

smile-9

smile-1.jpg

smile-2.jpg

Jos totta puhutaan (eli aina) mun oli tarkoitus kirjoittaa aivan eri aiheesta tänään. Se aihe ei ollut yhtään näin sponttaani, luova, kaunis tai ajankohtainen. Jätetään se siis toiseen kertaan, koska kas kummaa, näitä näppäimiä painelee nyt pienessä humalassa oleva bloggaaja. Kyllä, luit oikein. Perinteinen saunailta venähti ja päätettiin Sagan kanssa ottaa punaviinilasien päälle coronat. “Onneksi” 8h päästä on suhteellisen rankka yogatunti, niin pääsen hikoilemaan nää holit pois kropasta.

Pakko tähän väliin kirjoittaa, että oon korjannut mun kirjoitusvirheitä tässä jo kolme kertaa…Hieman on vaikeuksia osua näihin näppäimiin, hups. Mission accomplished: I’m officially old when I get drunk after two drinks. Mutta että, mitä tähän nyt lyhyesti elämästä kirjottaisi. “Lyhyestä virsi kaunis”, sanoi joku viisas joskus. Nyt on aika hyvä olla näissä punaviinihöyryissä. Takana on melkein viikon työputki, joka kahden kuukauden työttömyyden jälkeen tuntuu ihanalle. Kroppa on tosin aika raskas ja loppu, uni maistuu paremmin kuin koskaan. Thank you universe, mun unenlahjat on peritty isältä ja nukahdan paikasta, ajasta ja ärsykkeistä huolimatta.

Tässä ollaan menty elämän kanssa päivä kerrallaan ja annettu virran viedä. Tuntuu, että ekaa kertaa koskaan mä oon oikeasti vapaa (ja villi, watchout boys!). Mä oon tuntenut mun lähellä värisevän energiakentän, se on ollut ihan käsinkosketeltavissa. Oon luottanut mun intuitioon sataprossaa ja tehnyt varmasti oikeita valintoja mun terveyden kannalta. Oon syönyt vegaanijäätelöä purkki tolkulla, yoogannut viimeistä päivää, lähettänyt kasapäin hakemuksia, hyppinyt tapaamisesta toiseen ja overall vaan rokannut wherever I go.

Juhlin arkeani,
vaiston johdattamia askeleitani.
Teen niin päivittäin.

Mun ystävä Rosi tutustutti mut eilen yhden super mielenkiintoisen someprojektin pariin ja mä oikeasti uskon, että tästä tulee iso juttu. Sen lisäks sain toisen työpaikan, jota en edes tiennyt tahtovani. Tiedättekö, se paikka ja ihmiset värähtelivät hyviä viboja. Tuntuu, että mulla on joku supervoima, jonka avulla mä imen mun lähelle hyvää energiaa. Luulen, että se energia lähtee musta, että kaikki mun ympärillä on kuten aina..mutta, mä vaan ite reagoin eritavalla. Does that make any sense to you?

PS: Tässä mä pöydän ääressä lausuin ääneen ison unelman: “Mä haluaisin joskus kirjailijaksi”. Kerro mulle, mikä sun haave, toive tai unelma on? Vaihtoehtoisesti kirjoita se ylös. Ruutupaperille. Puhelimen notepadille. Tän postauksen kommenttiosioon.

Tee siitä totta, never stop dreaming.

<3: Piña

PELOTTAVAN HENKILÖKOHTAINEN

Time for life update (once again). Tällä hetkellä tarviin pinaycoco -blogia siihen, että kirjoittelen päivän fiiliksiä ylös. Tämä teksti tulee suoraan sydämestä, ilman punaista lankaa tai whatsoever käsikirjoitusta.

Musta tuntuu, että mä oon menettänyt otteen siihen aikaansaavaan arkeen, sekoitettuna sponttaaniin seurusteluun. Toki mun elämäntilanne on nyt suhteellisen raskas ja osittain olen itse korttini pöydälle levittänyt. Lähdin työpaikalta, jossa olin tyytymätön. Lähdin suhteesta, jossa en ollut onnellinen. Annoin pois asunnon, joka ei tuntunut kodilta. Ostin lentoliput, joihin minulla ei ollut varaa. Vaihdoin tutun crosstrainerin yogamattoon. Myin pois ylimääräiset tavarani ja ostin tilalle vain välttämättömät.

rainy-2

Olen kiitollinen kaikesta, mitä elämä on antanut. Kävin tänään kurkkaamassa mummia sairaalassa, jossa hän tyytyväisenä makoili vällyjen alla ja hymyili. Mitä muutakaan pieni ihminen voi? En jaksa murehtia sateista syksyä, asunnon sisustamista, rikkinäistä auton ikkunaa, järkyttävää juurikasvua, puhjennutta aknea, materiaalisia asioita tai edes huomista päivää. Olen onnellinen terveydestä, nuoruudesta ja kauneudesta. Josta tulikin mieleen;

Paina taas kaasu pohjaan,
anna elämän mennä
Huuda sun äänihuulet,
rikki ja poikki
Olen onnellinen, mitä sä luulit..
Olen onnellinen, mitä sä luulit?

Nuori ja kaunis by Anna Järvinen ja Olavi Uusivirta

Mitä sinä tunnet tällä hetkellä nykyisessä elämäntilanteessasi? Jos kiitollisuus tuntuu kaukaiselta, kokeile listata 3 asiaa, jotka menivät tänään nappiin ja toivat sinulle mielihyvää. Nämä ovat usein miniriikkisiä asioita, kuten ventovieraan hymy, hyvä biisi kuulokkeissa tai auringon pilkahdus pilven takaa.

rainy-3

Musta on noussut esille kuluneen kuukauden aikana uusi ulottuvuus. En osaa antaa sille nimeä, mutta tunnen sen läsnäolon kaikessa mitä teen. Vähän kuin joku voima, energia tai mielikuvitus kaveri istumassa olkapäällä. Semmonen tyyppi, joka sanoo mulle päivittäin: “sä oot hyvä, sä oot riittävä, sä pystyt siihen”. Nimesin sen tyypin toivoksi.

Aloittaminen on aina vaikeinta. Kaikessa. Ajattelin itse kerääväni voimia päätösten tekoon. Huomenna, ylihuomenna, ensiviikolla, no katsotaan vielä tämä vuosi eteenpäin. Totuus on, että päätökset tehdään tällä sekunnilla ja sinä tiedät jo vastaukset syvällä sisimmissäsi. Olet aina tiennyt onko nykyinen kumppanisi vierellesi sopiva, onko teillä  “se joku yhteys”. Se yhteys on nimittäin se, joka molempien pitää tuntea alusta asti. En sanoisi uskovani suoranaisesti rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta koen, että “fiilistelemällä” mieli kohisee ja ihminen tekee harkitsemattomia päätöksiä. Kaisambu kiteytti tässä videossa hienosti, mitä yritän sepitellä.

Se tyyppi, jonka äsken nimesin Toivoksi. Hänet kutsun luokseni, kun koen epäonnistuneeni vaikeissa olosuhteissa. Me kaikki kuitenkin teemme parhaamme niillä eväillä, jotka meillä on tällä hetkellä käytettävissä. Sinnikkys kasvaa mullassa ja tulee pinnalle olosuhteiden ollessa sopivat. Platon siteerasi oppi-isäänsä tästä ajattelusta näin:

”Elämällä on kaksi rajaa, toivo ja kuolema. Ensimmäinen säilyttää elämän ja toinen päättää sen.”

Mitä haluaisit saavuttaa 5vuoden sisällä tästä päivästä? Jos se vaatii riskien ottoa, tee se. Jos se vaatii asioista luopumista, punnitse ja päätä, onko tavoitteesi sen arvoinen nykyhetkessä. Muistuta itseäsi säännöllisesti tavoitteistasi ja huomaamattasi marssit niitä kohti päivittäin.

Toinen hieno ajatusleikki, on miettiä tavoitetta, johon et ihan yltänyt. Kenties olet nyt puolimatkassa kohti tavoitettasi ja tiedät, että se ei tule ikinä toteutumaan. Oletko siis epäonnistunut vai saanut puolet enemmän, kuin mitä sinulla matkan alussa oli?

rainy-1-2
Pictures taken 17/10/17 by my little sister

Mulla lähti taas perinteiseen Pinja tyyliin ajatus juoksemaan. Toivottavasti sait tästä postauksesta kiinni, vaikka ainut punainen asia tässä tekstissä oli addun kenkäni. Nekin ovat rehellisyyden nimissä siskoni popot. 

Jos sait tästä tekstistä hyvän, huonon tai minkä vaan fiiliksen – musta ois ihana kuulla se. Kaikki te, jotka luette mun blogia ja pistätte mulle viestejä, kannustatte mua eteenpäin kirjoittamisessa.

Kiitos, kiitos, kiitos!

<3:llä Piña

LUODINKESTÄVÄÄ SYDÄNTÄ EI OO VIELÄ KEKSITTYKÄÄN

Mulla on epäonnistunut olo. Tuntuu, että oon epäonnistunut suhteessa, työssä, harrastuksissa, perheasioissa ja koiran hoidossa. Tuntuu, että oon tässä hetkessä hyvinkin läsnä. Niin läsnä, että toivoisin olevani jossain aivan muussa hetkessä. Tuntuu, että en yritä, vaikka uskottelen muille ja etenkin itselleni yrittäväni. En yritä aidosti, oikeasti ja tarpeeksi hakea töitä. Onko se merkki siitä, että mielenkiintoisia työpaikkoja ei ole auki? Vai olenko minä liian laiska hakemaan työtä, kerta siirrän hakemusten lähettämistä päivästä toiseen? Miksi hitaasti, mutta varmasti hiljenevä pankkitilini ei pelota minua? Miksi oikeastaan, en keksi yhtään asiaa, joka pelottaisi minua?

Päällimäinen tunne tänään on epäonnistuminen. Mukana hämmentämässä päivän keittoa on yksinäisyys. Se seuraa minua, olen sitten fyysisesti yksin tai keskellä ihmisjoukkoa. En tunne yhteenkuuluvuutta mihinkään henkilöön, ryhmään tai suhteeseen. Tältäkö tuntuu olla eronnut? Jatkuvalta yksinäisyydeltä, jota pääsee hetkellisesti piiloon tekemällä asioita. Mutta, se syöksyy kimppuun aina kun olen hetkessä läsnä. Se syöksyy takaisin tunnevirtana, kovempana kuin aikaisemmin. Se tuntuu kasvavan, kehittyvän ja kurkottavan kokoajan korkeammalle. Miksi yksinäisyys ei pelota? Se tuntuu jopa äärettömän hyvältä, kivun ja nautinnon nuorallatanssilta.

Milloin se loppuu? Kutsutaanko sen loppua ystävien kesken: “Hei, sä olet vihdoin päässyt yli siitä sun exästä” -tapahtumaksi? Kuka edes “pääsee yli” kenestäkään? Mielestäni suhteista, ihmisistä ja hetkistä ei päästä yli millään muotoa. Niistä tulee vain mennyttä, jo elettyä aikaa. Emme me pääse minkään kynnyksen yli, me vaan mennään sen läpi. Se kynnys on meissä kokoajan, on vain meidän valinta, joko mennä taaksepäin, eteenpäin tai pysähtyä paikoilleen. Ajan kanssa yksinäisyys, epäonnistuminen ja muut surulliset fiilikset kyllä helpottavat. Samalla tuo aikakäsite pyyhkii pois huonot muistot. Me yksikertaisesti unohdamme kivun ja tilalle saapuu positiivisuuden lähettiläs.

Me ihmiset käsittelemme menneisyyden omalla tahdilla. Jotkut jo ennen eroa, eli suhteen aikana, toiset taas (ymmärrettävästi) vuosien varrella. Kuitenkin me kaikki joskus eronneet ihmiset pyörittelemme mielessämme samoja asioita. Kerta toisensa jälkeen. Haluan itselleni, mutta myös teille korostaa sitä, että menneisyys on aina ollut siinä hetkessä nykyhetki. Eli, sillä nykyhetki on kokoajan, ei ole ikinä oikeaa aikaa erota, parantua, kasvaa, luoda, yrittää, nousta, nauraa, kaatua tai mitä ikinä. Huomenna on toki uusi päivä, mutta samalla ajatuksella, kellon viisari liikkuu kokoajan, joka sekuntti.

Kunnes. Kunnes, mitä? En voi tietää, sillä en ole tulevaisuudessa. Olen tässä. Tässä on yksinäistä, tässä on tylsää. Tässä on henkisesti vaikeaa, mutta tässä on silti jaksettava nousta sängystä ja tehtävä asioita. Tässä hetkessä on tehtävä valintoja, suoriuduttava ja jatkettava. Elämä mun ympärillä jatkuu, tai se oikeastaan tuntuu nopeutetulta filmiltä. Ihmiset menevät töihin, kouluun, harrastuksiin, lounaalle ja nukkumaan – aivan kuten eilenkin. Niin menen myös minä.

Pictures taken by talented Jari Lam // Hair by Sara Alste @ Salon Camu

Minä olin, olen ja tulen olemaan se yksi ihminen. Olen yhä se sama, mutta silti niin erilainen. Se ei ole nimeltään muutos, se on nimeltään totuus. Totuus on, että mulla on tänään epäonnistunut olo elämässä. Tällä tunnelatauksella on vaikea olla positiivinen, mutta valitsen sen silti. Valitsen onnellisuuden. Näihin postauksen ajatuksiin palaan taas niiden ilmetessä. Nyt ne ovat kadonneet bittimaailmaan ja tilalle on tullut mielenrauha.

PS. Käsi ylös, jos sulla ei löytynyt mielenrauhaa näitä kuvia katsellessa? Vaikka itse sanon, niin hitto oon ylpeä itsestäni. Romanttinen boudoir-kuvaus vaatii “hieman” heittäytymistä villiksi ja joskus hörpyn valkoviiniä alle. Onneksi Jari teki tunnelmasta rennon ja saatiin otettua silmää miellyttävät kuvat ilman alkoholin voimaa. Älä koskaan sano “ei koskaan” pätee näihin kuvauksiin, sillä kukakohan mahtoi sanoa: “mähän en tuollaisiin kuvauksiin mene ja piste”. Menin ja menisin milloin vain uudestaan. Miksi? No omaksi iloksi tietty.

Onko siellä ruudun takana muita eroa käsitteleviä yksilöitä? Yksinäisiä ystäviä tai muuten vain kadoksissa olevia kavereita? Muistakaa, että mulle saa aina laittaa viestiä blogissa, facessa, instassa tai sähköpostitse jos tarvitsee virtuaalitukea. I’m here for you!

Hyvää yötä ja huomenta. Ehdit myöhemmin nukkua, 24 tuntia.. toivottavat sulle onnea   ❤ Piña