LISSABON – Vintage vibat & Kirpputorit

Nyt on aika syventyä Lissabonin second -hand putiikkeihin ja kirpputoreihin. Tässä kaupungissa riittää lisäksi ränsistyneitä kuvauskohteita, inspiroivia muodin edelläkävijöitä ja idyyllisiä kahviloita. Aloitetaan kirppareilla, sillä niitä ei täällä ole nimeksi.

LX FACTORY – Sunday spot

Suuntaa tänne sunnuntaisin, jolloin tämä vanha tehdasalue herää uudelleen henkiin. Muutenkin jo ehdottomasti must see LX -Factory kätkee sisäänsä hipsteri hostellin, yhden Lissabonin vanhimmista kirjakaupoista, must visit -näköalatasanteen ja lukuisia kahviloita, baareja sekä ravintoloita.

Alueella on paljon start up -yritysten toimitiloja, pienyrittäjien pop up kioskeja, vaihtuvia taidenäyttelyitä ja livemusiikkia. Joka sunnuntai täällä järjestetään ulkoilmakirppis, jonne myyjiä saapuu ympäri Portugalia. Kaupan on lähiruokaa, rihkamakoruja, vintage -vaatteita ja upeita käsitöitä.

Where? Ota raitiovaunu 15E, osoite Rua Rodrigues Faria 103
When? Whenever, sunnuntaisin market klo 11-18

vintage-2294.jpg

vintage-2324.jpg

vintage-2714.jpg

FEIRA DA LADRA -TOP 1. Turistikirppis

Toiset ylistävät tätä kaupungin parhaaksi kirppariksi. Myyjiä on jonoksi, ostajia ei niinkään. Kadun kulmilla poliisit vartioivat turvallisuutta, sillä kulkijoita on peloksi asti. Myynnissä on elektroniikkaa, taidetta ja muuta pikkukrääsää. Täällä myytävät vaatteet näyttävät kaikki suhteellisen samoilta, meren toiselta puolen tuoduilta afrikkalaistyylisiltä “kakat pöksyssä -housuilta”. Tunnelma kirpputorilla on kuitenkin ihana, joten suosittelen käymään täällä ihan vain sen vuoksi!

Where? Isolla kirkolla, osoitteessa Campo de Santa Clara
When? Tiistaisin ja lauantaisin koko päivän
How? Keskustasta 20min kävellen

FEIRA DAS ALMAS

Sielujen sinfonian kohtaamispaikka, joka kuukauden ensimmäinen viikonloppu klo 11-19. Viime reissullani mentiin ristiin tämän kirppiksen kanssa, mutta otan menetetyt muistot takaisin heinäkuussa. Odotukset ovat sen verran korkealla, että uskalsin tästä paikasta kuitenkin hehkuttaa! Sen verran paljon keskustelua Feira das Almas herättää, niin paikallisten hipstereiden, kuin uteliaiden turistienkin parissa.

Where? Metropysäkki: Anjos, osoite Regueirão Dos Anjos 70
When? Kuukauden ensimmäinen viikonloppu klo 11-19

CALCADA DO CARMO -KATU

Tänne eksyimme puolivahingossa pyhäpäivänä, jolloin kaikki kaupat olivat kiinni. Kadun varrella oli ainakin kaksi kirpputoria, jotka molemmat näyttivät ikkunan läpi kurkistaen super kivoilta. Toisen nimi oli Ás de Espadas – vintage store and more ja se sijaitsee kadun risteyksessä ylämäessä. Tänne(kin) urbaani alueelle suuntaan heinäkuussa uudestaan. Onko teistä kukaan bongannut tätä katua?

Where? Ytimessä
How? Kävele, kiertele, koskettele

vintage-2969.jpg

vintage-2306.jpg

vintage-2316.jpg

A OUTRA FACE DA LUA

Selkeästi hintavampi vintage -kauppa ihan Lissabonin ytimessä. Ehkä skidisti liian “massakauppa” ja väkisin paikalle tungetun oloinen. Kirpparilta ei välittynyt sellainen autenttisuus ja ekologisuus, vaan lähinnä businesstyylinen ajattelu. Löysin vaikka mitä kivaa täältä, mutta kukkaro ei ollut samaa mieltä. Face da luan yhteydessä on idyyllinen kahvila, jossa hinnat eivät olleet päätä huimaavat. Viereisellä kadulla on Humana -kirppis, joka on kävelevä kopio UFF:ista – toimii aina.

Where? Keskustassa, osoite R. Assunção 22
When? ma-pe klo 10-19.30, la klo 11-19.30

TO CONCLUDE

Tässä oli nyt neljä kirppiskaveria, joissa suosittelen vierailemaan. Laatu korvaa kirpputorien määrän ja vintage vibat syntyvät kuin itsestään. Kaikessa rehellisyydessä pakko silti myöntää, että kaupungin kirppistarjonta oli pienoinen pettymys. Ostin Lissabonista ainoastaan aurinkolasit ja alusvaatteita (puhtaat loppuivat), joka on varmasti uusi ennätykseni shoppailussa.

Aplodit saa tällä kertaa räväkät ja omaperäiset hipsterit, kuten ylläolevissa kuvissa näkyvät gimmat. Tämmöisiä naisia ei voi kaduilla päästä ohi ilman että nappaa muutaman kuvan ja antaa kehut päälle!

PS: Onko teillä inspistä lukea Lissabonin kasvisrafloista? Mulla on takataskussa monta testattua kahvilan penkkiä, joista kirjoittelen mielelläni.

<3: Piña

Ammattia ei saisi valita kiireellä

Olen miettinyt. Pääni puhki pyörittänyt. Päättänyt. Valinnut. Valinnut toisin ja valinnut uudestaan. Jokainen valinta on vienyt kohti uusia toiveita. Olen onnistunut, nauttinut ja ollut päättäväinen. Olen epäillyt, pelännyt ja epäonnistunut. Olen oppinut. Toisena päivänä tiedän, mitä haluan työltä, parisuhteelta, vapaa-ajalta ja elämältä. Seuraavana aamuna peilistä katsoo tuntematon tyttö, jolla ei ole aavistustakaan, mitä hän haluaa.

Olen itsekin vähän puutunut tähän omaan ajatusten kanssa edestakaisin seilailuun. Onko normaalia olla yhtenä päivänä päättäväinen ja toisena tietämätön? Jos universumi lähettää valon signaaleja, johon jätän tarttumatta, onko mahdollisuudet nyt käytetty? En tiedä kumpaa pelkään enemmän, yrittämättä jättämistä vai yrittämistä? Haluaisin kovasti yrittää, mutta en osaa aloittaa. En edes tiedä, mihin alalle haluan työllistyä.

Koen tavallaan runsaudenpulaa, sillä kaikki kiinnostaa ja olen monissa asioissa hyvä. Haluaisinko valokuvaajaksi? Kirjailijaksi? Ammattibloggaajaksi? Vloggaajaksi?Tarjoilijaksi? Somevastaavaksi? Kiinteistönvälittäjäksi tai kenties näitä kaikkia? Mihin haluan keskittyä? Yritän olla tekemättä päätöksiä fiilispohjalta, sillä tähän mennessä ne ovat vieneet vararikkoon.

Pullonpyöritys ei ehkä ole viisain vaihtoehto ammatinvalintaa tehdessä. Jonkun sortin valinta olisi kuitenkin edessä, sillä tällä hetkellä olen päivittäin ahdistunut työtilanteestani. Olen niin monesti ladannut täydet powerit uuteen uravaltaukseen ja matkalla todennut, että tämä ei ole mun juttu. Tiedän, minkälaisen panoksen uuden aloittaminen vaatii, joten riskit eivät houkuttele. Niiden kuitenkin pitäisi, sillä vain mukavuusalueen ulkopuolella tapahtuu ihmeitä.

Sen jälkeen kun valmistuin 2,5 vuotta sitten ajattelin, että työllistyminen omalle alalle olisi helpompaa. Mielikuvat matkailualasta ja mennyistä opinnoistani olivat “hieman puutteelliset” ja todellinen motivaatio alalle pyrkimisestä nolla. Hain aikoinaan restonomiksi, sillä en rehellisesti tiennyt, että kokin papereilla olisi muitakin jatko-opiskelu mahdollisuuksia.

Olen kenties unohtanut, miten rankkaa opiskeleminen on, sillä olen harkinnut uudelleen kouluttautumista. Minulla on jo paljon kokemusta, mutta se on hyvin spesifioitunut matkailu/hotelli ja ravintola-alalle. Tällä hetkellä inspiroidun luovista ammateista, kuten kirjoittamisesta, valokuvauksesta ja sisällön tuotannosta. Haluaisin opiskella digimarkkinointia/ sosiaalisen media sisällön tuotantoa ja psykologiaa.

En pidä kuitenkaan kiirettä. Yritän ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä pidemmälle tähtäimelle viisaita valintoja. Mitäs te teette työksenne? Oletteko työllistyneet unelma-ammattiinne vai harkitsetteko uusia opiskeluja? Tässä oli muuten alanvaihtoon liittyvä mielenkiintoinen artikkeli!

<3: Piña

Kateus, miksi tunnen sitä?

Itsepohdiskelun aika ei ole ohi. Päivän teemana on kateus, tuo mielentila, jonka haluaisin taikoa mielestäni pois. Siihen en kuitenkaan pysty, vaikka kuinka sormia näpäytän. Myönnän, tunnen kateutta. Uskon sen kumpuavan omista heikkouksistani ja kasvavan toisten menestyksestä. Tuo mielentila on käsiteltävä, jotta voin pinota sen muiden käsiteltyjen tunteiden joukkoon.

En muista lapsena olleeni kovinkaan kateellinen muille ihmisille. En liiaksi välittänyt materiaalista tai määritellyt “paremmuutta” sen mukaan, mitä kukin omistaa. Ihailin jo tuolloin henkisesti vahvoja ihmisiä, jotka puskevat läpi paskimpien päivien. Väitän kokeneeni enemmän kateutta heille, jotka olivat suosta nousseet, kuin niille, jotka kultalusikka suussa olivat tänne syntyneet.

Tätä tekstiä kirjoittaessa yritän jäsennellä itselleni, miksi tunnen välillä kateutta. Uskon, että se on minullakin osakseen liitoksissa itsetunto-ongelmiin. Niinä päivinä kun ruoskin itseäni henkisesti, syytän ulkopuolisia tekijöitä omasta pahasta olostani. Näin ei varmasti ole sattuman kauppaa, että katkeruus on sidoksissa itsetuntoon. Kun ihmisellä on hyvä itsetunto, ymmärtää hän sisäisen arvonsa ja hyväksyy ne ehdoitta.

Hyvä itsetunto on itsensä arvostamista, oman elämän ainutlaatuisuuden ymmärrystä ja kykyä kestää pettymyksiä. Miksi siis tunnen välillä kateutta, vaikka koen allekirjoittavani yllämainitut asiat? Henkinen polkuni on tasaisesti nousussa, vaikka inhimillisesti nuoruuden painolastit painavatkin. Ehkä ne syvimmät kateuden kasvot ovat kuitenkin käsittelemättä? Täältä pääset mielenkiintoiseen itsetunto testiin, jonka itsekin tein.

Testin tulos oli kohdallani 20/30, eli keskimääräistä tasoa. Luulen, että itsetuntoni tarvitsee kasvaakseen enemmän tyydytystä työelämässä. Riittämättömyyden tunteen kanssa olen oppinut elämään, sillä olen antanut sille paljon hengitystilaa. Mua pidempään seuranneet tietää näistä fiiliksistä, sillä avoimesti olen aiheesta kirjoittanut mm. Ikuisuusprojekti: Eroon riittämättömyyden tunteesta.

Tää kateus ja riittämättömyys ovat aiheena mulle arkoja. Ehkä siksi, että oon kokenut aina itsessäni sellaista “vahvuutta, rohkeutta ja periksiantamattomuutta”. Samalla oon jopa vältellyt katkeruuteen liittyviä tunteita. Tai no, tavallaan oon siis vältellyt omia itsetunto-ongelmiani. Niistä kuitenkin toiste, sillä tällä hetkellä on niin hyvä boogi, että turha pilaa sitä liiallisella pohdinnalla.

Kateudella on monenlaiset kasvot

Joskus naiivina teininä saatoin osoitella sormella ihmisiä, jotka eivät vielä osaa käsitellä tunteitaan. Ja itsetutkiskelun kautta vielä ymmärrä, olevansa kateellisia syystä. Väitän, että meistä jokainen on osaltaan yhteiskunnan uhri. On inhimillistä tuntea, toinen asia on sitten, lähteekö ihminen avaamaan niitä lukkoja. Minulle tämä blogi on kanava niiden tunteiden läpikäymiseen, enkä pahemmin katso taakseni tekstejä ne kerran kirjoitettuani.

Halki, poikki, pinoon. Käsittelen itseäni ja omia heikkouksiani tappavan hitaasti kirjoittamalla. Joskus ajattelen itsekin myöhemmin, että tulipa mentyä syvälliseksi. Syvälle juurtuneet möröt ovat välillä tiellämme, kun elämä yrittää näyttää kaiken kauneutensa. Sokeudumme välillä näkemään puutoskohteet, sen sijaan, että katsoisimme, mitä jo omistamme.

Yleensä ei kuitenkaan tarvitse mennä merta pidemmälle kalaan ymmärtääkseen, missä vika piilee. Syvimmässä kateudessa on lopulta kyse avaamattomista tunnelukoista. Kateus on parhaimmillaan voimavara ja itsevarmuuden lähde. Anna itsellesi aplodit, jos olet oppinut tuntemaan tervettä kateutta. Uskon, että kateutta tunnetaan nimenomaan itselle rakkaista asioista.

Pyri ymmärtämään niitä, jotka eivät lukkojaan ole vielä avanneet. Opettele tarkastelemaan etenkin omaa somekäyttäytymistä kriittisesti, sillä sosiaalinen media saattaa hukuttaa sinut kateuteen. Milloin viimeksi olet kysynyt itseltäsi:

Miksi julkaisen tällaista sisältöä? Onko se minulle sopivaa ja puhtaasti minun näköistäni? Olenko massan ohjaama vai tuotanko puhtaasti omien arvojeni tapaista sisältöä? Kuka oikeastaan olenkaan? Olenko edes, jos en ole somessa? Kenen mielestä en ole olemassa, jos en ole jatkuvasti tavoitettavissa?

Otin somen esimerkkinä, sillä tähän maailmaan saa hukutettua itsensä. Hitaasti vajotettua syntinsä ja kaunisteltua kadotetun totuuden. Sen on todistanut niin lukuisat tutkimukset, että joskus itkettää.

Itse yritän aktivoida kaikki aistini tuntemaan, että mistä tulee paras fiilis. Jos ei tunnu hyvältä, en tee. Sinäkin olet vahva ja pystyt käsittelemään kaikki mielesi poimut. Jos tuntuu, että lukkojen avaaminen yksin upottaa sinua vain pidemmälle suohon, apua on aina saatavilla. Uskalla pyytää sitä esim. psykoterapiakeskukselta!

Oletko sinä ylipäätänsä koskaan tuntenut kateutta? <3: Piña

KUN KAIKKI ON PAKKO PULLAA

Oikeesti.

Siltä tuntuu just nyt. En oikein osaa kieltäytyä mistään kissanristiäisistä ja lupaudun auttamaan muita omien voimavarojeni yli. Hakeudun vanhojen käytösmallieni mukaisesti takaisin pitkiin työpäiviin, huonoihin ruokailutottumuksiin ja olemattomaan vapaa-aikaan. En oikein pysty rentoutumaan ja seksielämä tökkii.

Tuntuu, että kaikki tökkii. Tyhjiä lupauksia itselle ja pidettyjä lupauksia muille. Unelmat tuntuvat kaukaisille ja väsymys on läsnä päivittäin. En varmasti lepää tarpeeksi? Tai kuuntele itseäni? Viilletän tukka putkella ja jossain kaiken välissä huomaan olevani onneton. Toiset kutsuvat sitä elämäksi, minä painajaiseksi.

Haluan elää vain ja ainoastaan vapaana lintuna, joka saa päättää (ja kääntää) oman suuntansa kokoajan. Rajojen ulkopuolella on rakkautta. Ehkä olen hetkellisesti unohtanut sen, kaiken tämän matkustelun ja arjen luksuksen keskellä. Että on olemassa myös tylsiä arkipäiviä. Vai onko?

Mun näköisessä elämässä ei tunneta tylsiä päiviä. Toki jotkut hetket, tilanteet ja ihmissuhteet eivät ole niin mieleisiä, mutta pyrin tekemään jokaisesta niistä parhaan mahdollisen. Arjen rutiinien rikkomisesta on kirjoittanut Instagramissa esimerkiksi ystävykset  kiirakirsikka & emilikumpuniemi. Näitä itsepohdiskelun tekstejä luen itse haltioituneena ja pohdin, mihin oma päämäärätietoisuuteni on kadonnut.

hopee-14.jpg

hopee-18.jpg

Olen tässä rikkonut rutiineja, palannut rutiineihin ja sitten taas pyörittänyt tyytyväisenä pullapitkoa. Vatkannut kananmunia, kohottanut pullataikinaa ja syönyt rusinat pullan päältä. Silti kaikki tuntuu, oikeastaan kokoajan pakko pullalle. Chisun sanojen mukaan, “Mikään ei tunnu miltään, kipu korvaa ystävän.”

En halua masistella, mutta hieman kyrsii. Tällä hetkellä saan suurimpia ilon tunteita kirjoittamisesta ja matkustelusta. Uusi työ ja sen haasteet motivoivat, mutta samalla huomaan stressaantuvani entistä herkemmin. Viime syksyinen työuupumus tulee selkeästi matkaamaan kanssani loppuelämän. Tylsien arkipäivien pelko ja työtuntien hamstraaminen ovat huono kombo.

Näistä molemmat päättyvät ennemmin tai myöhemmin uuteen uupumukseen. Pelko tuohon suuntaan kulkemisesta on läsnä, mutta en oikein osaa reagoida kroppani tulehdustilaan. Vanhoihin tapoihin palaaminen varjostaa nyt tietoisesti elämääni. Tulehdustilasta ei tunnu olevan ulospääsyä, tai ainakin olen hetkellisesti sokea niille.

Niin tai näin, väsymys ja kiire painavat päälle. Tämän kaiken kauneuden olen itse rakentanut ympärilleni ja olen myös itse siitä vapautuva. Asioiden priorisointi on nyt paikallaan. Haluanko tuntea yhä väsymystä, kiukkua ja turhautumista? Vai kenties olla onnellinen, energinen ja luova?

Helppo valinta, aika toimia. <3 Piña

GET-A-WAY, HELLO TALLINN

Extempore miniloma on aina paikallaan. Pienen säädön jälkeen sain työt sumplittua, koiran hoitoon ja matkaseuran mukaan. Suuntana oli tietysti kestosuosikki Tallinna (ja eritoten ravintola V, josta en ole koskaan saanut pöytää varattua- nyt sain, jee!)

Oon aivan fiiliksissä meidän hotellista, jonka kanssa kieltämättä vedettiin hieman överiksi. Viisi tähteä idyllisessä vanhassakaupungissa kutsuivat luokseen. Tämä hippityttö joutui siis kieltäytymään hostellin kerrossängystä, mutta pahaksi en laita. Hotellin nimi on Hotel Telegraaf ja pulitettiin huoneesta 160€/yö. Tässä vähän kuvasaldoa luksuksen keskeltä:

estonia-4

Mitäs pidätte? Tykkään eritoten spa – sectionista, king size sängystä ja näköalasta! Isot propsit myös aivan upealle henkilökunnalle, joka oli ehdottomasti viiden tähden luokkaa. Milloin ovelle koputettiin ja tarjottiin tuoretta vettä, laukut kannettiin huoneisiin tai yksinkertaisesti hymyiltiin. Jatkossa hotellin valitseminen Tallinnan reissulle on itsestäänselvyys!

Matkalla hotellille törmäsimme erittäin randomisti kaveriini Maijaan. Siinä hän levitteli tyytyväisenä aurinkorasvaa olkapäilleen. Istuimme seuraan juomaan oluen jos toisen ja humalluin hetkessä. Näin voi käydä kun paahtavassa helteessä nauttii olutta. Sain onneksi tilanteen hallintaan kun pääsin hotellin uima-altaaseen pulahtamaan ja otin powernapit.

Laskuhumalasta selvittyä maalasin pikameikit nassuuni. Puin päälleni jo pieneksi käyneen valkoisen mekkoni, joka nyt muistutti lähinnä makkarankuorta. Näytin kuitenkin siideri silmissäni hottikselta ja lähdin mekko päälläni kävelemään kohti illan kohokohtaa.

Kuten sanottua, sain meille pöydän varattua vegaanisesta ravintola V:stä. Voisin jopa paljastaa, että todellinen syy minilomalle on tämä kyseinen rafla. Ruoka täällä on vain puhtaasti taivaallista, eikä ihme, että varaus täytyy tehdä viikkoja ennen. Jopa silloin voi jäädä vaille pöytää tässä 25 paikkaisessa ravintolassa.

Onneksi tällä kertaa saimme V:n kauniimman pöydän (ja tarjoilijan) itsellemme. Alkuun napostelimme snack platterin á 9.80€. Alkuruokalautanen sisälsi mojovan kasan oliiveja, valkosipulia, feikki juustoa, majoneesia, tempeä ja kasviksia. Täys kuus kautta kuus tälle alkuruoalle, joka ehdottomasti täytyy jakaa kaverin kanssa.

Ruokailu jatkui muutaman väärinymmäryksen saattelemana pääruoalla. Tacot á 9.80€ ja currykastike riiseineen á 7.50€. Kylkeen Chablista ja cappucinoa. Jälkiruoaksi cookies and cream kakkua sekä jäätelöä. Laskun loppusummana 68 eugenia, ei paha laisinkaan!

Yön pikkutunneilla kävimme kuuntelemassa livebändiä ja polttelemassa vesipiippua. Se on muuten best täällä meren toisella puolen! Mun vakkari aloittelupaikka Tallinnassa on Katusekohvik, joka sijaitsee ihan vanhankaupungin ytimessä, Baltic Hotel Vana Virun kattoterassilla.

estonia-2

tallinn-2

Toinen päivä jatkui vanhankaupungin kujilla ja näköalatasanteilla kaupunkia ihastellen. Inspiroituneena minilomasta tilasimme taxify auton kuljettamaan meidät “aamupalalle”. Olin googlannut summan mutikassa “best breakfast spot in Tallinn” ja sitä kautta löytyi Grenka.

Missasimme siellä aamupalan (tarjoillaan klo 8-12), mutta nautimme makoisat lohipastat á 6€. Pastan voimalla jaksoi shoppailla muutamat putiikit läpi. Grenkalle iso hatunnosto (palvelu poissulkien) mielettömän hyvästä ja halvasta ruoasta. Harvemmin poistun Tallinnan ytimestä syömään, mutta nyt se kannatti. Suosittelen paikkaa ja tosiaan ensi kerralla käyn testaamassa sen suositun aamupalan.

Tästä minilomasta jäi käteen tyhjä lompakko, humaltunut pääkoppa ja pyöristynyt alavatsa. Voisin silti sanoa olevani aika onnellinen juuri nyt, kun Tommi Läntinen vetää par’aikaa lavalla “Dia dolorosa”.

Käännetäänkö laivan nokka takaisin kohti Tallinnaa? <3 Piña