ELÄMÄÄ SINKUN SILMIN

Huomenta sinkkusiskot!

Nyt maanantaina voidaan kimpassa huokaista helpotuksesta, sillä mennyt viikonloppu on tänään historiaa. Viikonloppu sinkun silmin kun voi olla toiselle peruskauraa, tai kuten minulle lyhyellä kokemuksella: mahdollisuus tutustua itseeni. Tosin, toi nyt kuulosti hieman pervolle mun korvaan, but oh well boy sitähän se on. Tänään ajattelin lyhyesti skrivata himotuista sinkkuvalinnoista ja sinkkuelämästä viikonloppuisin. Hot or not?

Muistan kun viikonloput oli hohdokkaita baari-iltoja frendien kanssa. Juhlat oli pure magic ja krapulat huomattavasti helpompia. Bileissä tapasi uusia tuttavuuksia ja kaveriporukat oli valtavan isoja. Nykyään paardit tapahtuu pienissä porukoissa, sivistyneesti tapaksia näykkien ja alkuillasta väsähtäen. Seuraava yö menee yrityksistä huolimatta tuiki tuiterissa, toinen liskodiskoissa ja kolmas kokonainen päivä henkisessä krapulassa. C’moon, por favor!

pinki-1.jpg

Pohdin sitten tässä aamulla, että onko sinkkubilettäminen tuon kaiken arvoista? Mitä me sinkut rehellisesti halutaan baari-illoilta, jollei seksiä tai sunnuntai halinallea? Kuinka moni voi rehellisesti todeta, että lähti viettämään ystävän synttäreitä pelkästään hänen, eikä oman yksinäisyytensä vuoksi? Kuitenkin frendipoppoo on vuosien varrella kutistunut ja todennäköisyys “uuteen ihanaan, oikeaan mieheen” tutustumiseen tuiterissa on säälittävän pieni. Mutta, eihän elämä ole niin mustavalkoista ja aina on okey heittää lenkkarit jalkaan ja lähteä himotanssimaan, ihan itsensä vuoksi.

Meitä yksin asuvia on Helsingissä paljon. Kuitenkin ollaan ryhmä, joiden asiat pidetään visusti oman peiton alla. Jos kurkkaat Pivon tai Cityshopparin tarjoukset, saatat ahdistuspäissä pyörtyä “kaksi yhden hinnalla” -diilien määrästä. Mä ainakin itse koen ahdistusta, väsymystä ja moraalikrapulaa illanvietoista. Luulen, että viikonloput on sinkuille yksinäisyyden huipentumaa ja osa meistä lähtee radalle, jottei kokisi niin pahaa riittämättömyyden tunnetta kotisohvalla. Fakta kun on, että perhe-elämää viettävät ystävät, nauttivat sitä kuuluisaa “laatuaikaa” juuri viikonloppuisin. Näin se pe/la iltojen “viettotapa” tuntuu ainakin itselle olevan ikuisuus kamppailua.

Miten te muut sinkut valitsitte tänä viikonloppuna? Miltä ne valinnat tuntuu nyt näin maanantaina ja mikä helpottaa teitä yleisesti pahimpina hetkinä? En varmasti ole ainut, joka kamppailee näiden kahden ääriraja -valinnan kanssa: ostaakko kotiin kaveriksi suklaalevy vai lähteä baariin vetämään shottikännit?

Thank you for the photoshoot @paulina.mitrovitch

Viime viikonloppuna buukkasin tietoisesti yogan lauantai aamulle ja treffit mummolaan sunnuntaille. Näin pyrin “hangover free -elämään.” Puhdas totuus sinkkujen viikonlopuista on suoraviivaisesti tasapaksua. Mutta pyydän, ennenkuin lataatte puhelimeen Tinderin, hyökkäätte ensimmäisen vastaantulijan syliin tai vaivutte epätoivoon, muistakaa olla itsellenne se kaikista rakkain, kokoajan ja jokapäivä.

Onnistunut seksisuhde tai parisuhde vaatii aina pohjalle ymmärrystä ja hyväksyntää omaa itseään kohtaan. Sinkkuelämä kannattaa pyrkiä kääntämään mahdollisuudeksi, voitoksi ja luovuudeksi. Kohtalo on kirjoittanut matkanne kohti sitä sunnuntai poikaystävää tai omaa halinallea..

<3: Piña

TORSTAI ON TOIVOA TÄYNNÄ

Huomenta päivää!

Mua instassa seuranneet tietääkin jo, että aloitin maanantaina uuden projektin unen parissa. Inspiroiduin parempien ( + pidempien) yöunien puolesta iidanmatkassa -bloggaajasta. Oon nukkunut tavallisesti sen 6-7h/yö ja kirinyt sitten yöunia viikonloppuisin. Viime kuukaudet oon kuitenkin huomannut, että mun väsymystaso on ollut järkyttävän korkea. Jos ennen pärjäsin päivän yli kupilla kahvia, nyt oon kolminkertaistanut mun kofeiinin määrän. Näin kirjasin tavoitteeksi nukkua seuraavat viikot sen 8-9h/yö ja kuulostella, mitä mun kroppa ja aivot siihen sanoo. Toistaiseksi on mennyt aika penkin alle, mutta palaillaan tästä sitten kun saan vähän enemmän matskua alle.

Mun parempien ja pidempien yöunien puolesta -projektin lisäksi, oon seurannut kuukauden ajan mun rahankäyttöä. Kaikki kuitit on sievässä pinossa yöpöydän laatikossa ja oon tietoisesti säästänyt rahaa. Tää toki tuli ajankohtaiseksi väljäämättäkin työttömyysjakson kaverina. Nyt mä oon kuitenkin innoissaan, sillä ensviikolla saan ensimmäisen palkan. Kiinnostaisko teitä muuten kuulla tarkemmin, mitä töitä mä tällä hetkellä teen? Tai miten käytin hyödyksi mun työttömyysjakson ja mitä siitä opin? Sillä nyt on TOTT, eli torstai on toivoa täynnä, kokosin yhteen positiivisia tuntemuksia ja hetkiä kuluneilta päiviltä. Here you go!

Torstai on toivoa täynnä – listaus:

  • Mun aikuisiän akne on helpottanut, kiitos siitä Karhupuiston Plastiikkakirurgialle
  • ..sekä mun hiukset on kasvaneet ja paremmassa kunnossa kun aikoihin
  • Yogan avulla oon löytänyt suunnan kohti tasapainoista elämää ja itsensä hyväksyntää
  • Sain blogiin ensimmäisen yhteistyöehdotuksen (so excited!)
  • .. se inspiroi ja herätti halun kehittyä kirjoittajana, valokuvaajana ja ystävänä

Mitä teidän torstaihin kuuluu? <3: Piña

VEGAANINEN SUKLAAKAKKU

Sunnuntaina sitä juhlitaan – nimittäin jokaisen isän lempparipäivää! Mun daddyo pääsi testaamaan tän suklaakakun ennakkoon viime torstaina, jolloin järkkäsin mun pikkusiskolle pienet yllärisyndet. Jos sä haluat hemmotella omaa isukkia isänpäivänä, nappaa tää halpa & helppo Piña y cocon ohje mukaan kauppaan.

Ostoslista:

Pohja
175 g omavalintaisia keksejä (itse käytin mintunmakuisia Oreo keksejä)
75 g margariinia

Täyte
6 dl soijavispikermaa
380 g mieluitset suklaat (tumma toimii parhaiten!)
20 kpl marianne-karkkeja murskattuna

Kuorrutus
20kpl marianne-karkkeja murskattuna
1,5 dl soijavispikermaa
50 g tummaa suklaata

suklaakakku-7.jpg

Tee näin:

  • Laita 24-26cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit ja sulata joukkoon margariini
  • Painele keksiseos kakkuvuoan pohjalle tasaisesti esim. haarukalla. Anna kovettua kylmässä sillä välin kun valmistat täytettä
  • Paloittele suklaat ja sulata ne vesihauteessa tai mikrossa
  • Murskaa Marianne -karkit esim. kaulimen avulla muovipussissa
  • Vaahdota soijavispikerma ja lisään sen joukkoon sulatettu suklaa ja marianne -murska. Sekoita!
  • Kaada täyte kakkuvuokaan pohjan päälle, levitä nätisti
  • Anna hyytyä mieluiten yön yli, mutta ainakin 3h

Voit hyvin koristella ja tehdä kuorrutuksen sunnuntai aamuna alle kymmenessä minuutissa. Kiehauta sitä varten soijavispikerma ja lisään joukkoon murskatut Marianne -karkit ja valitsemasi suklaat. Sekoita ja kaada kakun päälle. Koristele mieluisilla karkeilla tai ihanilla syötävillä kukilla.

Jaoin tän reseptin blogiin, koska tää kakku sulatti vieraiden sydämet. Mä toivon, että annat itselles mahiksen testata tätä reseptiä, sillä tää on vuosisadan helpoin ohje. Jos sulta ei löydy esim tarvittavaa irtopohjavuokaa, voit ostaa semmoisen alle kybällä ja antaa sen vaikka isukille lahjaksi kakun mukana. Tää on huippu hieno, helppo, halpa ja hemmoitteleva osoitus isälle rakkaudesta. Inspiraation ja ohjeen sain alunperin täältä.  Kommentoi alle jos tykkäsit tästä postauksesta, niin jaan jatkossakin enemmän reseptejä blogiin.

Ihanaa keskiviikkoa just Sulle! <3: Piña

 

 

KUNNES ELÄMÄ MEIDÄT EROTTI

Eropohdintaa krapulassa, that sounds so much fun. Näin se kuitenkin tuppaa menemään, että näissä olotiloissa ero pyörii mielessä. Fiilis on valmiiksi kehno, joten miksi ei buustata sitä? haha, no ei. Mä ajattelin kirjoittaa, että josko saisin käännettyä tän veneen nokan kohti onnensatamaa, sen ahdistussataman sijaan. Mä aion nostaa hameen helmaa sen verran, että tuuli pääsee kevyesti koskettamaan mun reisiä.

Yksinäisiä viikkoja on takanapäin seitsemän. Aika on mennyt tosi nopeesti. Ensimmäiset eropäivät meni ihan sumussa ja shokissa. Fiilis oli yhtäaikaa helpottunut, hämmentynyt ja epärealistinen. Tilanne tuntu toivottomalle. Mutta, kuten olen Toivon kutsunut aikaisemminkin kahville tässä tekstissä  – toivoa on aina. Muistan noista päivistä sen, että olin tosi surullinen. Mun kroppa oli henkisesti kuin tiilikasa ja kävellytin sitä päivittäin metsässä. Kävelin, kävelin ja kävelin. Tuijotin puita, tuijotin maata ja tuijotin taivasta. Haistelin syksyn tuoksua ja sanoin kauniille kesälle hyvästit.

Olin vasta irtisanoutunut mun työpaikalta ja meidän asumiskuviot oli ihan auki. Yhtenä iltana sain valaistuksen ja tiesin mitä mun pitäisi tehdä. Sitten mä vaan tein sen. Siitä alkoi lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi ja opettavaisempi elämänjakso. En tiennyt ollenkaan mihin olin matkalla (en tiedä vieläkään, but I’m loving it). Eronnut, työtön ja koditon. Mummit tukivat mua tarjoamalla katon pään päälle ja varaston huonekaluille. Mun rakkaat ystävät skypettivät mantereiden takaa ja perhe auttoi rahallisesti.

Mä kulutin aikani nukkumalla, syömällä, kävelemällä ja yoogaamalla. Hengittämällä. En tiedä välittykö tämän ajan fiilikset teille lukijoille? Tosiaan, elämä tarjosi sitten yllättävän pian mulle mun nykyisen asunnon, johon muutin pian meidän eron jälkeen. Ne viikot vasta oli rankkoja, ilman duunia tai kavereita lähellä. Vain keltaiset seinät kavereina, haha! Aktiivinen työnhaku tuotti viimein tulosta ja sain työpaikan, jota en edes tiennyt kaipaavani. Uudet työkuviot täyttivät mussa semmoisen vanhan ja unohdetun tyhjiön.

Tästä kaikesta voidaankin palata tähän hetkeen. Oltiin eilen tyttöjen kanssa meillä juhlistamassa mun alltime favourite ystävän Marielan kotiinpaluuta. Super hauska ilta, johon mahtu hieman liikaa viiniä, shotteja, räppiä, pizzaa ja sitä kuuluista pönttöä. Hups. Sain nukuttua ehkä neljä tuntia, koska, noh, sinkkuna toi yksinukkuminen on vaan ihan pepusta. Kun sä oot vuosia jakanut sun elämää toisen ihmisen kanssa ja se yhtäkkiä loppuu, tottakai se tuntuu oudolle.

By the way: Nykyaikana on vaikeaa olla pälyilemättä eksän sometilejä pakkomielteisesti. Voin myöntää ihan surutta, että mä teen sitä, tiedostaen ja tiedostamattomasti. Se on vieroitusoireiden käsittelymetodi ja stressihormonien sadetanssi. Ei se ole niin vakavaa ja kun se joskus loppuu, ehkä olen silloin päässyt seuraavaan vaiheeseen elämässä.

Puoltakaan en sun kivustas voi tietää,

Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää

Mut joku aamu mä tiedän sen,

Sä heräät huomaamaan,

Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan

// Kelpaat kelle vaan – Juha Tapio

Toivotan teille kaikille samassa tilanteissa oleville tai tulevaksi tuleville, hyvää ja pitkää matkaa omaan itseenne. Kukaan ei voi teidän puolestanne käydä sitä matkaa ja jokaisen tie on pituudeltaan, väriltään ja muodoltaan erilainen. Ollaan siis armollisia itsellemme, eksällemme ja yhteisen taipaleen lopun käsittelemiselle.

Koska tää aihe on niin henkilökohtainen ja tähän linkittyy vahvasti toinen ihminen, niin olettehan kilttejä kommenttiboksissa. Vaikka olen avoin teksteissäni, en halua nostaa hameenhelmaani eron taustoista tämän enempää.

<3: Piña

 

YLIMIELINEN VAI ITSEVARMA?

Sarkastinen, tuomitseva ja ylimielinen? Vai sittenkin yksinkertainen, ystävällinen ja itsevarma? Aihe tähän postaukseen lähti tässä iltapäivästä pienen kimmokkeen johdattelemana. Perinteisesti avaan aina läppärin ja kirjoitan päällimmäiset fiilikset heti ylös, mutta tänään sain palapelin palat koottua yhteen vasta yön pikkutunneilla. Pidemmittä puheitta, Missä kulkee ylimielisyyden ja itsevarmuuden raja?

sonja-2.jpg

Ylimielisyys sanana on ensinäkin kuvottava, siitä tulee lähinnä mieleen joku nenäkäs, nokkava ja röyhkeä tyyppi baaritiskillä. En ole psykologi, ammattilainen tai muutenkaan pätevä avaamaan tätä aihealuetta – mutta aion rikkoa silti jäänpinnan.

Mennään vaikka ajatuksissamme takaisin kouluaikoihin, jolloin kiusaaminen oppilaiden kesken oli arkipäivää (ja on valitettavasti yhä, mutta se ei ole tämän postauksen aihe). Omasta kokemuksesta muistan, kuinka mun legginssit on vedetty käytävällä alas kinttuihin ja kaikki ovat nauraneet. Tai kun opettaja kysyi oppilaalta kysymyksen, arvaten, että tämä ei kuitenkaan tiedä oikeaa vastausta. Mitä kiusattu näissä tilanteissa hyvin usein tekee? Nostaa nenän pystyyn, katsoo kymmeniä silmäpareja halveksuvasti ja peittää alla kuohuvan pelon ja häpeän. Käyttäytyy siis ylimielisesti!

Mä sanon, että itsevarmuuden ja ylimielisyyden välissä on hento harso. Samanlainen harso, joka on kivun ja nautinnon välissä (hyvänä esimerkkinä seksi, mutta pätee kyllä muutenkin elämässä). Jos sä haluat tuntea jotain täysin rinnoin, kaikki rajapinnat on todella häilyviä. Usein kuultu sanonta ylimielisestä ihmisestä on, että hän kuvittelee olevansa parempi kuin muut jossain X asiassa. Tämmöinen juttu voi olla vaikka matkustaminen, vaatteet, Instagram seuraajat tai elintaso. Yleisesti ylimielinen ihminen luulee itsestään liikoja eikä suostu kohtaamaan totuutta. Sitten on vielä erikseen narsistisuus, joka on överiksi vedettyä ylimielisyyttä. Ero normi ylimielisyyden ja narsistin välillä on se, että narsisti ei ymmärrä olevansa ylimielinen ja itsekeskeinen.

son-1.jpg

Ylimielisen ihmisen on vaikea myöntää olevansa väärässä. Mutta, eikö totuuden kohtaaminen ja virheiden myöntäminen ole muutenkin taitolaji. Uskallanko väittää, että se on yhä tai on ollut joskus hankalaa myös Sinulle? Olit sitten ylimielinen, itsevarma tai et lokeroi itseäsi mihinkään, jutun juju on se, että meidän kaikkien eteen tulee tilanteita joissa epäonnistumme. Tilanteita, joissa kävelemme päin seinää. Hetkiä, jolloin seisomme vahvasti mielipiteidemme takana, emmekä löysennä piiruverran köyttä toisesta päästä. Tekeekö vahvat mielipiteet ihmisestä ylimielisen? Vai juurikin se jälkipyykki ja virheiden myöntämättömyys?

Millainen on sitten itsevarma ihminen?

Itsevarma ihminen on sinut itsensä kanssa. Hän hyväksyy erikokoiset häpyhuulensa, sisäiset pelkotilansa ja ympärillä tapahtuvat muutokset. Tällaisella ihmisellä ei ole tarvetta puskea muita ihmisiä alas, vaan hän voi aidosti ihailla ja rakastaa – ilman tunnetta uhasta tai kateudesta. Itsevarmuus on lyhykäisyydessään ymmärrys siitä, että itsessä on potentiaalia suoriutua! Tunnetko sinä tällaista ihmistä tai oletko itse itsevarma ihminen?

Minkä takia mulla on semmoinen tunne, että itsevarmuus yhdistetään usein urheilijoihin, menestyneisiin ihmisiin tai tiukoista tilanteista selvinneisiin? Miksi tavallinen tallaaja, oman elämänsä spiderman ei voisi olla itsevarma? Itsevarmuus on kuitenkin tunnetila, joka valitettavan usein yhdistetään Suomessa ylimielisyyteen, itsekkyyteen ja ylisosiaalisuuteen. Ehkä on erilaista olla itsevarma? Musta tuntuu, että suomalaiset ovat overall hyvin nöyrää porukkaa ja aina saa olla varpailla kertomassa omista asioista. Ettei nyt vaan kukaan väärinymmärtäisi mitään. 

“Kun aloin rakastaa itseäni, ymmärsin, että ahdistus ja tunnetasolla kärsiminen olivat oireita siitä, että elin vastoin omaa totuuttani. Tänäpäivänä tämän käytöksen korvaa AITOUS” – Charlie Chaplin

Miksi hitto itse syyllistyn pyytelemään käytöstäni ja olemistani anteeksi? Jos mä olen hiton ylpeä mun saavutuksista, tottakai haluan jakaa ne kaikille, mieluiten koko maapallolle. Mulla ei oo tarvetta vertailla mun saavutuksia muihin, koska mä oon tehnyt parhaani näillä työkaluilla tässä hetkessä. Voitko sä sanoa samaa? Mä oon ainakin super yksinkertainen ihminen ja välillä mun aivot tuntuu cashewpähkinän kokosilta. Niissä ei useinriitä kapasiteetti sulattamaan draamaa tai ihmisten ylipohdintaa. Musta on helpottava tietää, että vaikka nyt koen oloni itsevarmaksi, on se häilyvä tunnetila, jonka luokse voi epävarmuuden jälkeen palata.

hymy-1
Kiitos kuvankauniille Sonjalle mallina toimimisesta, nämä kuvat ajoivat mielestäni aiheen alla paremmin kuin hyvin.

Vinkkejä ja faktoja itsevarmuudesta

  1. Laita päällesi vaatteet, joissa tunnet olosi upeaksi. Piilottelin itse ylipainoisena vaatekeon alla, joka ei nostattanut itsevarmuuttani.
  2. Fake it, until you make it. Ei yhtään mun tyylinen sanonta, mutta tällä vinkillä olen pärjännyt mielen heikkoina hetkinä.
  3. Älä kiirehdi, nautiskele hetkestä. Poistu tilanteista rauhallisesti, älä hötkyile.
  4. Itseluottamus vaihtelee, jokapäivä ei ole samanlainen.
  5. Katso ihmisiä silmiin. Hitto tää on välillä niin haastavaa mulle, mutta oon parempi kokoajan!
  6. Anna rakentavaa palautetta muille ihmisille, sillä toisilta ihmisiltä saatu palaute parantaa itseluottamusta.
  7. Muista kuuntelemisen jalo taito.

Nyt kun listasin noita vinkkejä ja faktoja itsevarmuudesta, tajusin yhä vahvemmin, että mulla on itselläni paljon parantamisen varaa. Meidän kokemuspankkimme elää, kasvaa ja kehittyy – kuten itsevarmuutemme. Ajan kanssa siitä voi kasvaa ylimielisyyttä, mutta sieltä pääsee onneksi aina takaisin päin rauhallisin askelin. Ollaan itsellemme armollisia, jooko?

PS: Onko sulla jostain asioista vahvat mielipiteet? Tuotko ne kuinka avoimesti ja kiihkeästi julki? Mulla on paha tapa lähteä välillä hippasille mun mielipiteiden kanssa, oikeen haastaa kanssakumppania ja puristaa tiukasti kiinni mun sanomasta. Se on super ärsyttävää, tiedän. Olen välillä kunnon vaahtosammutin! Someone, please shut that girl up and give her a high five?

Terveisin, täydellisesti toisenlainen