Miten opetella sanomaan EI?

Viime viikot ja etenkin kesäni on mennyt sekalaisten töiden parissa ja lentokoneiden penkkejä kuluttaessa. En ole “ehtinyt” kunnolla istumaan itseni kanssa alas ja tekemään asioita yksin. Viihdyn porukassa, mutta kukoistan yksinäni. Kun jokaiselle illalle on ollut poikkeuksetta ohjelmaa, en ole ehtinyt toteuttamaan itseäni. Siitä on yli kaksi viikkoa, kuin olen avannut tietokoneeni kirjoitusalustan. Syynä on ollut yksinkertaisesti ajan puute. Ihmisten ympäröimänä oleminen on ollut ihanan vaihtelevaa, mutta selkeästi pois itseltäni.

Saan paljon inspiraatiota teksteilleni omassa elämässäni tapahtuvista aiheista. Ken tietää istuisinko tässä kirjoittamassa kieltäytymisestä, ellei se olisi juuri nyt osa omaa arkeani? Heräsin aamulla todellisuuteen siitä, että olen laiminlyönyt omaa jaksamistani. Olen painanut menemään pysähtymättä tarpeeksi. Olen ymmärtänyt, että voimavarani ovat rajalliset, enkä voi antaa aikaani jokaiselle työprojektille. Tähän hetkeen asti kuvittelin missaavani elämäni, jos en osallistu jokaiseen projektiin.

Olen kirjaimellisesti nukkunut hävyttömän lyhyitä unia, jotta en häviäisi tuntiakaan yöllä tai hetkeäkään aamun sarastaessa. Lyhyellä aikavälillä kroppa jaksaa painaa, mutta pidemmällä EI. Sen vuoksi aion pysäyttää kierron nyt, kun pystyn siihen vielä energisenä vaikuttamaan. Nyt on aika hyvästellä työkuviot, joista en ole sataprosenttisesti kiinnostunut. Tänään on aika lakata pelkäämästä taloudellista epävakautta ja nojaamasta “vanhoihin käytösmalleihin”.

Miten voin opetella kieltäytymään epämiellyttävistä töistä ja sanoa kyllin usein “EI KIITOS”? Haluanko oikeasti tehdä ylitöitä ja päiväduunin jälkeisiä pikkukeikkoja paskalla palkalla? No en tietenkään halua. Mistä voisin siis karsia, että en itse kärsisi?

Tuleva teksti on täydestä sydämestä juuri sinulle joka ajattelit, että kieltäytyminen on heikkoutta ja syntymästä saatu luonteenpiirre. Tämä on sinulle, joka ajattelit, että sana “EI” pitää sisällään negatiivisen latauksen ja sinä olet sylkikuppi, jolle voi heittää kerääntyneet (sinulle kuulumattomat) hommat.

Opettele sanomaan: ei, kiitos

Aikamme tällä pallolla on rajallinen. Mitä enemmän käytämme sitä epämiellyttävien asioiden tekemiseen, sitä vähemmän hyödynnämme sitä rakastamiemme asioiden parissa. Mennyttä ei saa takaisin, mutta tässä hetkessä voi tehdä parempia ajankäytännöllisiä ratkaisuja ja ennen kaikkea terveesti itsekkäistä päätöksiä. Jotta voi aidosti kieltäytyä, pitää osata arvostaa itseään tarpeeksi ja olla nimenomaan itsekäs. Tässäkin toimii hyvin vanha toteamus, että vain omaa käyttäytymistään pystyy muuttamaan -muiden ei. Jos et pysty sopeutumaan, hae muutosta sisältäsi.

Muut ihmiset pitävät palveluksiasi itsestäänselvinä, jos et koskaan kieltäydy tarjoamasta apua. Olen huomannut tämän kantapään kautta. Kun annat pikkusormen, ne vievät pian koko käden! Olen aivan surkimus kieltäytymään, sillä nautin niin paljon uusista haasteista. En kuitenkaan koe elämääni enää haastavaksi, jos en kerkeä keskittymään mihinkään projektiin. Oikeastaan päinvastoin silloin elämästäni tulee haastavan sijaan mahdotonta.

Kieltäytymisen taito on maaginen ja ihailen kaikkia, jotka siihen pystyvät loukkaamaatta toisten tunteita. Kuulun itse siihen kastiin, joka on uskotellut itselleen, että kieltäytyminen on joku luonteenpiirre. Että, kieltätymisen saloja ei voi opetella -ne joko omistaa, tai ei omista. Näinhän asia ei missään nimessä ole! On sangen tyhmää antaa omasta kallisarvoisesta ajastaan muille, jos oikeasti pystyisi käyttää ajan oman itsensä kehittämiseen.

And don’t take me wrong – rakastan auttamista, mutta olen päättänyt rajata terävämmät reunaviivat. Faktahan on, että jos saisin liksaa kirjoittamisesta (ja palvelukset pyörisivät esim. kirjoittamisen parissa) tulisi niitä varmasti tehtyä enemmän. Osaan kuitenkin paljon muutakin kuin naputella sormillani näppäimistöä – jonka vuoksi minulta pyydetyt palvelukset ovat kaikkea maan ja taivaan väliltä. Korostan, että tyhmä ei ole avunkysyjä, vaan siihen suostuja.

Kuinka opetella kieltäytymään?

Pohjimmiltamme haluamme tulla arvostetuiksi ja rakastetuiksi. Pyrimme välttämään konfilkteja ja ottamaan/antamaan avosylin vastaan apua. Kukaan ei halua olla tietoisesti itsekäs, ilkeä tai loukkaava toista kohtaan. Kieltäytymällä avunpyynnöstä nämä kohdat eivät mielestämme täyty, vaan kuvittelemme loukkaavamme avunpyyntäjää.

Ongelman ydin on se, miten muotoilemme sanavalintamme ja vastaamme kauniisti “kiitos, mutta ei kiitos”. Lisäksi kieltäytymistä helpottaa varmasti se perinpohjainen tieto siitä, miksi haluaa kieltäytyä. Avain kieltäytymiseen on ymmärtää oma arvomaailmansa ja nähdä onko se ristiriidassa pyydetyn palveluksen kanssa.

Olen huomannut ajan kanssa, että monet palvelukset tuottavat hedelmää myöhemmin. Tuo hedelmä on raha, eli konkreettinen vastike annetusta palvelusta. Kohdallani se on valokuvaus ja kirjoittaminen. On hienoa, että monet ystäväni ovat ymmärtäneet, että “muutama kuva” vaatii vähintään tunnin työn behind the scenes. Nopeat cv -otokset, vauvakuvaukset, tilakuvaukset jne. vievät kuvauksen lisäksi matkustusaikaa ja eritoten editointiaikaa. Summa summarum: itsensä hinnoittelu on haastavaa, saati sitten kieltäytyminen “ei niin mukavista projekteista, joista saisi rahaa”.

Kieltäydyn projekteista paremmin puhelimessa, kuin esim. kasvotusten. Face to face – tilanteet ovat vaikeita minulle, sillä ilmeeni ja kropan kieleni eivät pysty valehtelemaan. Olen opetellut hengittämään yhden lisä hengenvedon, ennen kuin vastaan avunpyytäjälle mitään. Joskus kahdenkymmenen minuutin homma venähtää tunteja vieväksi, joka ei sitten palvele enää ketään. Siinä on vaikea kesken kaiken sitten vetää pillit pussiin, kun projekti vie paljon enemmän aikaa kuin suunnittelit. Tällaisessa tilanteessa puhuisin avoimesti asiasta ja pyrkisin delegoimaan/jakamaan työtä eteenpäin. Mitätön pyyntö saattaakin viedä ison slicen päivästäsi!

Selitä toiselle miksi kieltäydyt nätisti, tuoden esille asian positiivisia puolia. Tuskin apua pyytäväkään haluaa, että teet työtä hutiloiden sinne päin, koska et kehtaa kieltäytyä. Tässä häviää vain molemmat. Jos et ole varma joustaako aikataulusi, voit yrittää venyttää vastaustasi hieman. Tämä onnistuu etenkin sähköpostitse puolitutuille, mutta muista vastata rehellisesti jossain taitteessa. Ota pieniä askeali, kieltäydy ihan mitättömistä jutuista oppimisen kannalta. Sano joskus ei, joskus joo. Katso, miten reagoit, tunnetko häpeää, vihaa tai kenties rauhaa?

Kiitos kuvista pikkusisko @paulina.mitrovitch

Elämme hektisessä yhteiskunnassa, jossa on normaalimpaa multitaskata, kuin tehdä yksi asia kerrallaan. Pitkällä aikavälillä liika työ kuormittaa samalla tavalla, kuin monta pientä “ei niin mielenkiintoista työprojektia”. Meistä kukaan ei ole työmyyrä, joka jaksaa tehdä shittiduuneja vuodesta toiseen.

Meille kaikille on se oikea intohimo, jota seurata. Se on tulevaisuutemme. Yritetään arvostaa omia luovia työkalujamme niin, että suostutaan yhteistöihin, joista aidosti nautimme. Jos sinä kieltäydyt jostain avunpyynnöstä, annat samalla toiselle mahdollisuuden tehdä rakkaudella kyseinen homma. Loppupeleissä tilanne on win-win kaikille.

Ainut mitä jäin tekstin kirjoitettuani miettimään, onkin: Miten kieltäytyä mielenkiintoisista projekteista, kun aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen? Mitä jos kaikki avunpyynnöt kiinnostavat, miten valita? Mulla se on ehdottomasti positiivisesti näin päin. Onko sulla antaa tähän käytännön vinkkejä? <:Pinja

2 Comments

  1. Voi, kun osaisikin sanoa ei ilman syyllistymisen tunnetta. Elämä olisi aika lailla kepeämpää. 😊

JÄTÄ KOMMENTTI // COMMENT BELOW