Miksi kirjoitan Piña y coco -blogia?

Kirjoittaminen on minulle ilmaista terapiaa. Se on jo eletyn elämän nukketeatteria, tämän päivän sinfoniaa ja tulevien tapahtumien nuoralla tanssimista. Sanojen avulla jäsentelen ajatuksiani. Kahdeksan vuoden kirjoitustauko synnytti valtavan määrän kasaantunutta ajatusten virtaa. Vuosi sitten aloitin ensimmäisen kerran taukoni jälkeen pyyhkimään pölyjä pois kirjoituspöydältäni.

Pölypallero, pölypalleron jälkeen rupesin näkemään yhä enemmän antiikkisen talonpoikaispöytäni uurteita. Aluksi en pitänyt näkemistäni: siitä ihmisestä, joksi olin kasvanut. Yritin kaikin voimin imuroida ajatukseni vanhan Hooverini uumeniin, jotta en vahingossakaan joutuisi käsin koskettamaan noita pölyhiukkasia. Epäonnistuin yrityksessäni.

Siitä syntyi rehellisyyden energiakenttä, joka johdattaa piña y coco -blogia. Teille näkyvät tekstit ovat aistieni kautta heijastuneita mielikuvia, jotka olen parhaani mukaan muovannut sanoiksi. En halua tuntea rajoja, vaan puhua aiheista niiden oikeilla termeillä. Olen ajoittain ristiriitainen, sillä vajavaisuus on yksi elämäni kulmakivistä.

penapalace-1

Ilmaisen itseäni parhaiten kirjoittamalla. Synnytän itselleni välillä turhia paineita, jos en ole kirjoittanut blogiani viikkoon. Yritän opetella olemaan armollisempi ja jättämään suorittamisen muille. Oppiminen on yksi iso päätekijä sille, miksi kirjoitan. Ja jos en kirjoita, ei se tarkoita, etteikö minulla olisi aiheita. Priorisoin näissä hetkissä kenties rahaan, urheiluun, ystäviin tai itseeni.

Joskus minua piinaa se tosiasia, että kiinnostavat tekstit syntyvät yksityisyydestä. Haluan, että te lukijat pystytte lukemaan minua kuin avointa kirjaa. Avoimuus on yksi omista arvoistani, sillä sen avulla ihmiset paremmin samaistumaan teksteihin. Vai, pystyttekö te samaistumaan tuhansien eurojen merkkilaukkuihin, matkapostauksiin ja sosiaalisesta mediasta löytyviin arvontoihin?

Itse koen ne kaukaisiksi. Syvennyn ja samaistun parhaiten lukemalla blogeja, jossa puhutaan sanoista niiden oikeilla nimillä. Tuodaan esille ihmisen sielullisen ja ruumiillisen ravintojen epätasapainoa. Rehelliset tekstit herättelevät aivonystyröitä, mutta ne ovat samalla uskaltautumisen kysymyksiä.

Missä menee raja? Mistä kehtaan kirjoittaa? Kuka rajan edes piirtää tai ottaa siihen kantaa?

penapalace-5
Palace of Pena, Sintra / April 2018. Pictures @marielalineva

Lyhyen kirjoitusurani aikana olen kirjoittanut juttuja tapahtuma-alan yritykselle, yksityissairaalalle, yogastudiolle, mainoksiin ja sosiaaliseen mediaan. Ainut paikka, missä en koe rajoitteita kirjoittamisessa – on tämä blogi. Sen vuoksi minulle oli alusta asti selvää, että tulen pidättäytymään oman domainen alla. Tähän mennessä en ole kokenut, että blogilleni (ja sen egolle) olisi tarpeeksi hengitystilaa muissa portaaleissa. Valinta oli minulle alusta asti selvä, vaikkakin se tarkoitti (kenties enemmän) työtä lukijoiden tavoittamiseksi.

Tämä homma vaatii kestävyyttä. Minun ja blogini kategorisoituminen on vaiheessa ja uskon, että se ei koskaan tule tiensä päähän. Elämä ohjaa kirjoittamista eteenpäin, pölypalleroiden seuratessa perässä. Aloitin kirjoittamaan sekä englanniksi, että suomeksi – mutta jättäydyin pian tuosta vieraasta kielestä. Tulevaisuudessa haluan kuitenkin kirjoittaa suomeksi, englanniksi, espanjaksi ja kenties ranskaksi. No boundaries!

Kirjoitan, sillä silloin koen jalkojeni koskettavan maata ja käteni pyyhkivän pölyhiukkasia tieltäni. Tätä huipentumaa voimme kutsua löytöretkeksi itseeni.

psst! latasin tubeen uuden videon “Helsingin parhaimmat kirpparit”. Videolla esittelen lisäksi mun kevään kirpparilöytöjä, klikkaa itsesi videoon tästä.

-Pinja Mitrovitch

JÄTÄ KOMMENTTI // COMMENT BELOW