Lyhyet kuulumiset

Siitä on niin monta kuukautta aikaa, että en tiedä osaanko enää kirjoittaa. Sormet syyhyävät, mieli pomppii. Tänään tuli sellainen olo, että haluaisin kirjoittaa. Kun ennen otin paineita, nyt tunnen vain lempeyttä. Piña y coco -blogi on nyt täynnä spämmi kommentointia ja muutenkin suojaus on ollut ihan rotuperällä. Teen hidasta palautumista tauolta, jota en suunnitellut. Tauolta, joka ei tuntunut tauolta. Olinko koskaan poiskaan täältä? Ei ainakaan tunnu siltä.

Kun yksi asia väistyi tieltä, saapui tilalle lisää tilaa. Lisää tilaa luoda, kehittyä, kasvaa ja rakentaa. Ja sitä viimeiset kuukaudet ovat todella olleet minulle, kehittymistä ja itseni rakentamista. Mamacitas podcast on imenyt minusta niin sanotusti mehut. Vaikka uudet työtehtävät, harrastukset ja ihmissuhteet ovat ihania, ne ovat myös pirun kuluttavia. Kun viime viikolla sain viimeisen jaksomme editoitua, olin aivan loppu. Meidän kahdeskymmenes jakso nauhoitettiin meidän äitien kanssa. Jakso oli huikea lopetus toiselle tuotantokaudelle.

Mamacitas podcast on podcast mamacitoille, eli äideille. Jokainen voi löytää itsestään uusia puolia, sellaisia tuntemattomia, joihin ei ole vielä sukellettu. Kenties kokea uusia oivalluksia podia kuunnellessa. Tuntuu aivan sairaan oudolta, että joku kuuntelee meitä istuessaan bussissa, tai vaikka lapsen kanssa vaunulenkillä. Sadat ihmiset, tuhannet! Siis mitä, jotenkin todella absurdi ajatus. Sitä on omalla äänellään jotenkin paljon haavoittuvaisempi, kuin näin kirjoittaessa.

Tässä kuluneiden kuukausien aikana on siis tapahtunut paljon. Podcast pitää meidät kiireisenä, kuin myös nopeasti kasvava bebe. Mun vauvakuume ei ole kadonnut minnekään, sen sijaan se on ottanut yhä enemmän tilaa ja kasvanut. Tilanne on turhauttava kaikin puolin. Itse ajattelen, että nyt on loistava hetki kasvattaa perhettä, kun korona pitää meidän kotona joka tapauksessa. Kauri tekee himasta töitä ja pystyy auttamaan paljon enemmän, kuin normaalisti.

Ja no, voisin tietysti jatkaa tätä mun plussalistaa aika pitkään, mutta ehkä jätän sen tekemättä. Yhteistä halua ei ole, joten molemmat kärvistelevät tahoillaan. Erimielisyydet lapsen yrittämisestä vaikuttavat todella laajalti ja sitä on vaikea selittää ulkopuolisille. Erimielisyydet heijastuvat kaikkeen tekemiseen ja dynamiikkaan. Se on todella harmi ja tälläkin hetkellä kun kirjoitan näin, niin asia rupeaa harmittamaan. Mutta se on ihan okei, tunteet kaikki.

Sellaista tänne siis viimeisiin kuukausiin! Kaspian voi todella hyvin, melkein jo kävelee ja osaa sanoa äiti. Kauri on yhä koronan vuoksi etätöissä ja mä oon ryhtynyt kevytyrittäjäksi. Perustin myös valokuvaustilin (jossa ei toistaiseksi ole mitään sisältöä), mutta se kulkee nimellä pinaycocography. Paljon on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan, sen vuoksi monet ei pakolliset jutut seisovat (kuten tämä blogi), mutta Piña y coco:lla on aina iso paikka mun sydämessä. Sen vuoksi valokuvaustilikin on sen niminen!

Ihanaa syksyä kaikille!<3: Pinja