Luonto opettaa elämän kiertokulusta

Kuvat: Erika Lindström Photography

Kun sain tietää olevani raskaana, mietin, millaisessa ympäristössä haluan lapseni kasvattaa. En ollut enää hetkeen kokenut vetovoimaa Kampin ja Hietalahden kivisiä katuja kohtaan, enkä nähnyt itseäni siellä työntämässä rattaita viiden ruuhkassa. Olin jo aikani kaivannut ympärilleni luontoa ja hiljaisuutta. Tilaa pysähtyä ja pitkiä aamulenkkejä metsässä. Lapinlahden kalliot olivat nekin tulleet jo liian tutuiksi, enkä kokenut löytäväni rauhaa kaupungin sykkeestä.

Lapsi laittoi arvojärjestykseni uusiksi ja laittoi myös asiat tapahtumaan. Nyt oli aika toimia ja etsiä parempi asuinympäristö, meille kaikille. Ajattelin pian omaa lapsuuttani Kannelmäessä ja Malminkartanossa. Mieleeni muistui pajunoksien kerääminen joen varrelta, lintujen ruokkiminen leivänkänttyröillä ja pitkät kävelylenkit äidin kanssa. Muistan, kun opin pyöräilemään. Kun leikin piilosta ulkona. Parhaimmat muistot lapsuudessani tapahtuivat ulkona, yhdessä ystävien ja ajatusteni kanssa.

Haluan tarjota lapselleni samanlaisia muistoja. Pohdimme poikaystäväni kanssa potentiaalisia asuinalueita. Itse kallistuin vahvasti Etelä-Helsingin suunnalle, sillä siellä olin itse saanut lapsena varttua. Poikaystäväni sai minut innostumaan vanhasta Herttoniemestä, josta sitten löysimme itsellemme yhteisen asunnon. Uusi asunto, aivan luonnonsuojelualueen kupeessa, jossa kirjaimellisesti pystyn ulkoiluttamaan koiraani aamutakki päällä. Tai no, ainakaan se ei ole aiheuttanut yhtä paljon hämmennystä, kuin Lönnrotinkatua kävellessäni.

Luonto ja lapsi saivat minut muuttamaan pois keskustasta. Hetkeäkään en ole katunut päätöstäni muuttaa pois ytimestä. Vaikka edessä on rattaiden työntäminen lumisessa Herttoniemessä ja bussin odottelu pakkasessa, olen valmis. Ja nyt kun ajattelen asiaa, en tiedä, miksi minulla kesti kaikki nämä vuodet ymmärtää se, miten vahvasti tarvitsen luontoa. Kävin itse partiota 6 vuotta ja nautin siitä suunnattomasti. Harrastus jäi, tuolloin muuton vuoksi ja vieläkin harmittelen sitä ajoittain. Googlasin pari vuotta sitten pk -seudun aikuisten partioita, sillä ajatuksella, että palaisin vielä partioon.

Vielä en ole uskaltanut! Mutta partiossa nautin eniten siitä, että pääsin kulkemaan luonnossa. Olen sellainen tyyppi, joka saattaa istua mättäällä tunti tolkulla ja vain tuijottaa tyhjyyteen. Joskus unohdan, kuka oikein olenkaan. Mutta luonto muistuttaa siitä, aina kun sinne palaa. Lapsen kanssa tulemme aivan satavarmasti tekemään retkiä luontoon. Toivonkin, että hän löytää sieltä samanlaisen rauhan, kuin itse löysin. Olen aina ollut huono keskittymään yhteen asiaan kerralla. Toivotaan, että muksu omaa mieheni kaltaisen rauhallisuuden ja tyyneyden luonnostaan.

Lapsena en osannut summata yhteen sitä, mistä levottomuus johtui ja mikä siihen auttaisi. Vanhempani veivät minut adhd -testeihin, mutta mitään ei kuitenkaan löytynyt. Olin ylivilkas. Ajauduin ajatuksieni kanssa luontoon ja sain helpotusta yksinolosta. Haluan tarjota lapsellemme tämän saman mahdollisuuden, löytää todellisen itsensä luonnon helmasta. Luonto maadoittaa, myös lapsia. Sen vuoksi on hienoa, että jo koulussa tuetaan lapsia liikkumaan luonnossa, esim. keräämällä kasveja herbaariota varten.

Raskaana olen nauttinut luonnosta hitain askelin. Alkuraskaudessa pystyin juoksemaan ja tekemään hiit -treenejä. Hiljalleen tuo vaihtui kävelyyn ja porrastreeneihin. Suosittelenkin Majavatien, eli Herttoniemen vanhan hyppyrimäen portaita jokaiselle liikkujalle! Olen kuullut, että porrastreenit voisivat käynnistää synnytyksen, joten olen vetänyt portaita eilen ja tänään, heh. Loppuraskaudesta olen kävellyt pidempiä lenkkejä koiran kanssa, mutta juoksemaan en ole pystynyt kuukausiin.

Normaalisti tähän aikaan vuodesta kyykkisin keräämässä sieniä tai marjoja metsästä. Nyt eteenpäin kasvanut maha estää jopa kenkien sidonnan, joten olen jättänyt kyykkämiset äidilleni. Koen, että etenkin raskaana on tärkeä liikkua luonnossa, sen tuoman hyvän olon vuoksi. Tutkimukset osoittavat, että jo 5 minuuttia metsässä riittää kohentamaan mielialaa. Jopa 20 minuuttia metsälenkkiä puolestaan laskee todistetusti verenpainetta. Ja verenpaine usein onkin koholla raskaana!

Jos en saa viettää hetkeä päivästäni vihreitä puita katsellen, huomaan olevani lukossa. Niin vahvasti luonto on minuun sidottu. Parasta luonnossa liikkumisessa on hiljaisuus. Saan ajatuksilleni tilaa ja puhelimeni notepadille uusia postausideoita. Joskus kirjoitan kannolla istuessani kokonaisia postauksia blogiin. Kesällä joka toinen postaus oli puhelimellani kirjoitettu, kun makoilin kallioilla auringosta nauttien. Vaikka takana olisi kuinka huono päivä tahansa, viimeistään metsässä saan mielenrauhan.

Nykyaika vie meitä haluamattamme kauemmas luonnosta. Puhelimen jatkuva läsnäolo ja piippaaminen saa ajatuksemme katkeamaan. Itse ahdistun herkästi siitä, että pitäisi olla tavoitettavissa ja vastaamassa whatsapp tekstareihin. Vaikka olen huomenna viettänyt kuukauden päivät äitiyslomalla, ahdistun silti sosialisoitumisesta. Päivät hurahtavat silmieni edessä, kun tallustelen metsäpolkuja ja pysähdyn ihmettelemään elämää. Ja sellaisen elämän haluan lapsellenikin tarjota: vapaan ja rauhallisen.

Samalla tavalla, kun luonnossa päästän koirani vapaaksi remmistä, ajattelen, että vapautan itseni. Ja lapsi varmasti aistii tämän saman opin, että luonnossa saa juosta ja temmeltää vapaasti. Kukaan ei kiellä juoksemaan hitaammin, tai katsomaan oikealle ja vasemmalle, ennen kuin ylittää metsätien. Luonnossa ei ole maallisia rajoja, vaikka luontoa ehdottomasti kunnioittaen siellä liikutaan. Luonto opettaa rajoja ja sitä kautta tärkeitä arvoja lapselle. Luonto vahvistaa lapselle ominaisia piirteitä.

Nyt on luontoystävällinen ja lihaton lokakuu, joka on hyvä muistutus maapallomme ainutlaatuisuudesta. Kuukauden kasvisruokailun ideana on lopettaa lihansyönti tai vähentää sitä merkittävästi. Ei välttämättä pysyvästi, mutta alkuun kokeilun muodossa. Siskoni osallistui haasteeseen viime vuonna ja olin hänestä hyvin ylpeä. Vaikka en lähde saarnaamaan näissä ruoka-asioissa, suosittelen testaamaan lihatonta lokakuuta! Ehkä yllätyt siitä, miten maukasta kasvisruoka onkaan.

Tämän postauksen upeat kuvat, on ottanut Erika Lindström. Me kävimme Erikan kanssa kuvaamassa, ollessani raskausviikolla 33. Jo tuolloin huomasimme, miten tärkeä luonto on meille molemmille (joogan ja kasvisruoan lisäksi.) Iso lämmin kiitos Erikalle näistä kuvista. Ne merkitsevät minulle, koko raskausaikani kuvista eniten ja aion teettää näistä itselleni taulun. Tässä vielä Erikan yhteystiedot, jos haluat taitoida ihanan (ja välillä kamalan) raskausmahan luonnossa:

Millainen suhde sinulla on luontoon? Oletko huomannut, että lapset ovat suhteessa rauhallisempia, luonnossa vietytyn ajan jälkeen?

2 Comments

  1. Vai että oot luontoihminen ? Ja sit kemiallisesti kastroit dogis, ja ihmettelet et dogi ei ookaan sun milestä ok, eikä vaikutukset ole sinulle suotusia. No eiku vitamiineja ja salaatia nassuun ja kävelee metsäpoluilla, niin voi tituleerata itseään luontoihmiseksi ? Itseasiassa et taida luonnosta tai paljon mistään muustakaan, mikä on itseäsi suurempaa, tajuta loppujen lopuksi yhtään mitään – kuhan vaan esität.

JÄTÄ KOMMENTTI