Kateus, miksi tunnen sitä?

Itsepohdiskelun aika ei ole ohi. Päivän teemana on kateus, tuo mielentila, jonka haluaisin taikoa mielestäni pois. Siihen en kuitenkaan pysty, vaikka kuinka sormia näpäytän. Myönnän, tunnen kateutta. Uskon sen kumpuavan omista heikkouksistani ja kasvavan toisten menestyksestä. Tuo mielentila on käsiteltävä, jotta voin pinota sen muiden käsiteltyjen tunteiden joukkoon.

En muista lapsena olleeni kovinkaan kateellinen muille ihmisille. En liiaksi välittänyt materiaalista tai määritellyt “paremmuutta” sen mukaan, mitä kukin omistaa. Ihailin jo tuolloin henkisesti vahvoja ihmisiä, jotka puskevat läpi paskimpien päivien. Väitän kokeneeni enemmän kateutta heille, jotka olivat suosta nousseet, kuin niille, jotka kultalusikka suussa olivat tänne syntyneet.

Tätä tekstiä kirjoittaessa yritän jäsennellä itselleni, miksi tunnen välillä kateutta. Uskon, että se on minullakin osakseen liitoksissa itsetunto-ongelmiin. Niinä päivinä kun ruoskin itseäni henkisesti, syytän ulkopuolisia tekijöitä omasta pahasta olostani. Näin ei varmasti ole sattuman kauppaa, että katkeruus on sidoksissa itsetuntoon. Kun ihmisellä on hyvä itsetunto, ymmärtää hän sisäisen arvonsa ja hyväksyy ne ehdoitta.

Hyvä itsetunto on itsensä arvostamista, oman elämän ainutlaatuisuuden ymmärrystä ja kykyä kestää pettymyksiä. Miksi siis tunnen välillä kateutta, vaikka koen allekirjoittavani yllämainitut asiat? Henkinen polkuni on tasaisesti nousussa, vaikka inhimillisesti nuoruuden painolastit painavatkin. Ehkä ne syvimmät kateuden kasvot ovat kuitenkin käsittelemättä? Täältä pääset mielenkiintoiseen itsetunto testiin, jonka itsekin tein.

Testin tulos oli kohdallani 20/30, eli keskimääräistä tasoa. Luulen, että itsetuntoni tarvitsee kasvaakseen enemmän tyydytystä työelämässä. Riittämättömyyden tunteen kanssa olen oppinut elämään, sillä olen antanut sille paljon hengitystilaa. Mua pidempään seuranneet tietää näistä fiiliksistä, sillä avoimesti olen aiheesta kirjoittanut mm. Ikuisuusprojekti: Eroon riittämättömyyden tunteesta.

Tää kateus ja riittämättömyys ovat aiheena mulle arkoja. Ehkä siksi, että oon kokenut aina itsessäni sellaista “vahvuutta, rohkeutta ja periksiantamattomuutta”. Samalla oon jopa vältellyt katkeruuteen liittyviä tunteita. Tai no, tavallaan oon siis vältellyt omia itsetunto-ongelmiani. Niistä kuitenkin toiste, sillä tällä hetkellä on niin hyvä boogi, että turha pilaa sitä liiallisella pohdinnalla.

Kateudella on monenlaiset kasvot

Joskus naiivina teininä saatoin osoitella sormella ihmisiä, jotka eivät vielä osaa käsitellä tunteitaan. Ja itsetutkiskelun kautta vielä ymmärrä, olevansa kateellisia syystä. Väitän, että meistä jokainen on osaltaan yhteiskunnan uhri. On inhimillistä tuntea, toinen asia on sitten, lähteekö ihminen avaamaan niitä lukkoja. Minulle tämä blogi on kanava niiden tunteiden läpikäymiseen, enkä pahemmin katso taakseni tekstejä ne kerran kirjoitettuani.

Halki, poikki, pinoon. Käsittelen itseäni ja omia heikkouksiani tappavan hitaasti kirjoittamalla. Joskus ajattelen itsekin myöhemmin, että tulipa mentyä syvälliseksi. Syvälle juurtuneet möröt ovat välillä tiellämme, kun elämä yrittää näyttää kaiken kauneutensa. Sokeudumme välillä näkemään puutoskohteet, sen sijaan, että katsoisimme, mitä jo omistamme.

Yleensä ei kuitenkaan tarvitse mennä merta pidemmälle kalaan ymmärtääkseen, missä vika piilee. Syvimmässä kateudessa on lopulta kyse avaamattomista tunnelukoista. Kateus on parhaimmillaan voimavara ja itsevarmuuden lähde. Anna itsellesi aplodit, jos olet oppinut tuntemaan tervettä kateutta. Uskon, että kateutta tunnetaan nimenomaan itselle rakkaista asioista.

Pyri ymmärtämään niitä, jotka eivät lukkojaan ole vielä avanneet. Opettele tarkastelemaan etenkin omaa somekäyttäytymistä kriittisesti, sillä sosiaalinen media saattaa hukuttaa sinut kateuteen. Milloin viimeksi olet kysynyt itseltäsi:

Miksi julkaisen tällaista sisältöä? Onko se minulle sopivaa ja puhtaasti minun näköistäni? Olenko massan ohjaama vai tuotanko puhtaasti omien arvojeni tapaista sisältöä? Kuka oikeastaan olenkaan? Olenko edes, jos en ole somessa? Kenen mielestä en ole olemassa, jos en ole jatkuvasti tavoitettavissa?

Otin somen esimerkkinä, sillä tähän maailmaan saa hukutettua itsensä. Hitaasti vajotettua syntinsä ja kaunisteltua kadotetun totuuden. Sen on todistanut niin lukuisat tutkimukset, että joskus itkettää.

Itse yritän aktivoida kaikki aistini tuntemaan, että mistä tulee paras fiilis. Jos ei tunnu hyvältä, en tee. Sinäkin olet vahva ja pystyt käsittelemään kaikki mielesi poimut. Jos tuntuu, että lukkojen avaaminen yksin upottaa sinua vain pidemmälle suohon, apua on aina saatavilla. Uskalla pyytää sitä esim. psykoterapiakeskukselta!

Oletko sinä ylipäätänsä koskaan tuntenut kateutta? <3: Piña

JÄTÄ KOMMENTTI // COMMENT BELOW