Isoja päätöksiä: blogin lopettaminen & lapsen näyttäminen somessa

Ehdinkin jo mun fiiliksiä vähän raottaa instan puolella. Tuntuu, että siellä päivittäin aina sellaiset päivittäiset kuulumiset ja tänne blogiin tuun ajan kanssa avautumaan. Kynnys höpötellä aitoja fiiliksiä on matalampi 24/7 rullassa, kun täällä blogimaailmassa. Tänne saan ajoittain ikäviä kommentteja, kun instan puolella keskustelu on enemmänkin rakentavaa. Sen vuoksi huomaan, että blokkaan mun teksteistä tiettyjä juttuja, kun en vaan jaksa sitä paskavyöryä.

No anyways. Tästä päästäänkin näihin päätöksiin, mistä tänään ajattelin teille kirjoittaa. Yksi iso päätös, joka on mulla edessäpäin, on blogin tulevaisuus. Mikä on blogin jatkumo lapsen synnyttyä? Jatkaako se kasvuaan rinnallani, vai laitanko homman tauolle? Sen jälkeen, kun 2,5 vuotta sitten ruvettiin yhteistä matkaa tallustelemaan, on blogin lopetus käynyt mielessä 2-3 kertaa. Jokainen kerta on ajoittunut sellaiseen aikaan elämässä, kun mulla on ollut paljon muutoksia ympärillä.

Lue nämä:

Muutokset tuovat mukanaan sellaisen uutuuden viiman. Tuulahduksen toisaalta. Muistutuksen siitä, että elämä on tässä ja nyt. Sitten, kun sen ajatuskelan vie tarpeeksi pitkälle, tulee ahdistus. Ahdistaa ajatus siitä, että tässä sitä yhä ollaan. Kirjoitetaan. Mutta mikä on oikeasti tärkeintä? Onko tämä blogi yhtä tärkeä ja iso haave minulle, mitä se oli esim. 5 vuotta sitten? Nauroin juuri tänään ystäväni kanssa sille, että me kuvattiin 4 vuotta sitten mulle blogimateriaalia. Kuvattiin matskua Dubaissa, vaikka mulla ei ollut edes blogia.

Olen vuosikaudet tiennyt, että tuun joskus ylläpitämään blogia. Kun sen unelman saavutti, siitä tulikin arkea. Siitä tuli osa mun elämää niin vahvasti, että kadotin mukana sen uutuuden tunteen. Samalla tavalla, jos ostaa uuden puhelimen: aluksi siihen haluaa kaikki panssarilasit, suojakuoret ja uusimmat app:it. Sitä jaksaa aikansa pitää hyvänään, varoa ja rakastaa. Kunnes se tippuu ensimmäisen kerran lattialle, näyttö ei vielä mene rikki. Seuraavalla kerralla kun se meneekin rikki, sitä harkitsee, kannattaako edes korjata.

Kannattaako vanhaa korjata, jos tilalle voi ostaa uuden? En tiedä saatteko tästä kiinni? Mutta, onko vanhassa järkeä, jos rahalla saisi ostettua toimivamman vehkeen? Miten tämä liittyy blogiini, herra tietää. Varmaan niin, että olen tässä lapsen syntymäpäivän korvilla ruvennut miettimään, mihin suuntaan haluan blogini kanssa edetä. Haluanko olla yksi niistä mammabloggaajista, joita jo nyt on todella paljon? Tarkoitan tällä sitä, että onko minulle tilaa, näiden äitien joukossa?

Mitä annettavaa minulla ja blogillani on äitimaailmaan? On huonoa äitiä, odottavaa äitiä, uusioperhe äitiä ja mutsis on -blogia. Monilla on todella toimivat konseptit sellaisenaan ja ihailen heitä. Yksi on ystäväni Iida, joka kirjoittaa iidanmatkassa -blogia. Iida on inspiroinut minua useasti jatkamaan kirjoittamista. En tiedä, missä näen itseni ja lapseni tuossa blogiskenessä. En oikeasti tiedä. Haluaisin antaa itselleni aikaa maalata nuo raamit, mutta pelkään sitä.

Pelkään, että lukijamääräni romahtavat. Nyt, kun olen saanut tasaisesti kasvatettua seuraajamäärääni, joka viimekuussa oli yli 14 000 katselukertaa. Tämä on minulle todella iso asia. Pelkään, että otan paineita numeroista, enkä pysty keskittymään vauva-arkeen. Että, jätän vauvan toissijaiseksi tai ainakin koen huonoa omatuntoa, blogin ja lapsen välillä. Niinpä olen miettinyt jääväni tauolle, mutta ei sekään tunnu oikealta. En siis tiedä, miten olla ja mennä blogin kanssa.

Mitä lapsen kasvojen näyttämiseen somessa tulee, on se kytköksissä tähän blogiasiaan aika vahvasti. Meillä on poikaystäväni kanssa eriävät mielipiteet lapsen kasvojen näyttämisestä somessa. Emme ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, näytetäänkö vauvan kasvoja somessa vai ei. Tämä tuntuu jotenkin todella isolle päätökselle, joten olemme salakavalasti lykänneet sitä. Itse ajattelen, että vauva saa näkyä. Miksipäs ei? Ja jos ei, niin sitten tuntuu, että piilottelen jotain.

Tuntuu, että en ole kokonainen blogini kanssa, jos lapsi ei näy täällä. Koska toistaiseksi kaikki blogissani on avointa, en haluaisi salailla lastani. Haluaisin ylistää häntä ja julkaista kaikki kuvat. Olla ylpeä äiti, koska sitä olen. Mutta ei se ylpeys kumpua sieltä kuvien palvoamisesta, ajattelen vain, että jaettu ilo on paras ilo. En osaa ajatella seurauksia eteenpäin. Miten lapsi saattaa suhtautua kuviin kasvaessaan? Kokeeko hän epäoikeudenmukaisuutta? Miten meidän lapsuudessa nämä hommat on hoidettu?

Ja mihin tässä hommassa pitäisi vetää rajat. Onko sitten niin, että kukaan muukaan ei saa lisätä vauvasta kuvia nettiin? Läheiset, tuttavat ja ystävät – kukaan ei saa jakaa somessa kuvia. Tuntuisi jotenkin absurdille kieltää kaikilta tuo onni. Koska siinähän koko hommassa on kyse: ilosta ja onnesta, jonka haluaa jakaa koko maailman kanssa. Mutta ymmärrän, että samalla sitä laittaa toisen alttiiksi maailman pahalle. Ja hän ei pysty itse vaikuttamaan siihen päätökseen.

Millaisia ajatuksia teille herää blogiin ja vauvan näyttämiseen somessa liittyen?

6 Comments

  1. Tietysti sinulle on tilaa, uskon että voit myös saada ihan uusiakin lukijoita perhepiireistä. Lapsen kasvokuvia ei ole pakko näyttää, moni jättää ne nykyään pois myös muilta sometileiltä. Hyvää syksyä

  2. Hei, ensinnäkin pidän blogistasi paljon! Lisäksi tällaisia ajatuksia itsellä nousi näin kahden alle kolmevuotiaan äitinä:
    – Itse arvostan bloggaajia, jotka suojelee lasten yksityisyyttä. Mutta toisaalta koen vauva-ajan vähän eri asiaksi. Useimmat vauvat näyttää aika samalta ja heillä on samantyyppisiä vaiheita. Minusta on ok julkaista kuvia vauvasta, ja vähentää luonnollisesti lapsen näkymistä sitä mukaa kun lapsi kasvaa. Näin moni bloggaaja on tehnytkin ja minusta se on ollut ihan hyvä tie 🙂
    – Vauvavuosi on melkoinen henkisen kasvun matka! Sitä tulee oltua paljon kotona omien ajatusten kanssa. Minulle toimi se, että vauvavuonna pääsin toisinaan kirjoittamaan, purkamaan ajatuksia. Blogi oli se oma juttu, henkireikä. Se toimi itselläni, että kalenteroin blogipäivät. Oli päiviä, jolloin en ajatellut ollenkaan blogia/somea. Ja toisina päivinä se blogi ja somen tuoma vertaistuki maailman muihin äiteihin oli just parasta! Mutta rajanveto “blogipäiviin” toi itselle selkeyttä 🙂
    Tällaisia ajatuksia! 🙂 Mutta toki jokainen vanhempi itse kokee asiat eri tavalla ja punnitsee vaihtoehtoja! Tsemppiä, olet raikas tuulahdus blogiskenessä ja jokin aika sitten jakamasi ajatukset mielipiteen vapaudesta jäivät todella pysäyttävästi itselleni mieleen! Kiitos.

    1. Moikka <3

      Kiitos tuhannesti palautteesta! Ihana kuulla, että blogin sisältö on antanut sinulle ajatuksia ja jäänyt mieleen. Se merkitsee mulle paljon 🙂 Sulla tuli monta hyvää pointtia esille tuosta lapsen näyttämisestä somessa! Oon itse samaa mieltä siinä, että monet vauvat näyttävät aika samalta ja on eri postata kuvia vastasyntyneestä, kuin hieman vanhemmasta lapsesta. Lapset ottavat niitä ominaisia piirteitä kasvaessaan.

      Tämän vuoksi esim. synnytyskuvat tulevat meillä olemaan julkisia ja annan kuvaajalle niihin täydet käyttöoikeudet. En rehellisesti usko, että päivän vanha lapsi on tunnistettavissa, kun lapsi on esim. kaksivuotias. Saa nähdä, mihin tämän kanssa päädytään ja varmasti blogin suuntakin tulevaisuudessa tulee tätä näyttämään.

      Blogipäiville liputan 100% ja aionkin sinun inspiroimana vinkata tästä poikaystävälleni. Olisi hienoa saada oikeasti kalenteriin sellaista tilaa, jossa voin halutessani antaa blogille aikaa. Vaikka alkuun kerta viikossa ja muutama tunti, se antaisi jo paljon. Todella hyvä idis!

      <3: Pinja

  3. Hei! En ole koskaan kommentoinut sun blogiin, mutta olen yksi hiljaisista seuraajista. Ollut jo pidemmän aikaa. Ihailen sun tyyliä kirjoittaa avoimesti, ja pidän sun blogista tosi paljon. Käsittelet aiheita joita suurin osa ei haluaisi tuoda julkiseksi omasta elämästään ja se jos mikä vaatii rohkeutta! Mitä ikinä päätätkään toivon kaikkea hyvää sulle ja sun kasvavalle perheelle <3

    1. Moi Sini, sinä ihana hiljainen seuraaja <3
      Kiitos paljon sun viestistä, se merkitsee mulle todella paljon. Mä katson mihin elämä vie lapsen syntymän jälkeen, mutta ainakin siihen asti jatkan kirjoittelua. Varmasti se kirjoituskärpänen vie voiton tavalla tai toisella! Kiitos kovasti ja ihanaa syksyä sulle ❤

JÄTÄ KOMMENTTI