Ei työt tekemällä lopu

Vaikka tiedän tämän, silti tunnollisena työntekijänä, pyrin aina tekemään extramäärän duunia. Kulunut viikko on ollut hyvä esimerkki siitä, miten olen paahtanut töissä ja suorittanut vapaa-aikaani. Jokainen tunti on sisältänyt kasan askareita, mutta silti tekemättömiä hommia on kerääntynyt työpöydälle. Miten tässä näin pääsi käymään?

Tein viime sunnuntaina tulevalle viikolle listan asioista, jotka haluan hoitaa ennen lomaani. Lista sisälsi kotihommia, valokuvausprojekteja, yhden youtube videon ja neljä blogitekstiä. Asetin itselleni raamit, joissa en pystynyt mitenkään vakituisen työn ohella pysymään. Loma on lomailua varten, joten ajattelin, että jos sitä viikon kiristää tahtia, pystyn lomalla oikeasti lomailemaan. Ennen lähdin lomalle sillä ajatuksella, että nyt pystyn todella antamaan itsestäni blogille.

Nyt haluaisin lomalla karkuun kaikkea: vakituista työtä, valokuvausta, blogihommia ja somejuttuja. Niistä on yhdessä tullut liian suuri taakka kannettavaksi. Tiedän, että olen itse vastuussa omasta ajankäytöstäni. Minulla on tapana tehdä ääripää ratkaisuja, eli joko pysäytän koko paletin pidemmäksi aikaa, tai paahdan täysiä jokaisen projektin parissa. Ymmärrän, että työt eivät lopu tekemällä, mutta silti teen töitä joka päivä, kuin viimeistä päivääni.

Selkeäksi ongelmaksi on muodostunut myös se, miten kuormittavaa työtä teen, sekä vapaa-ajalla, että töissä. Fyysisesti ja henkisesti raskas työ, kuorrutettuna rankoilla urheilutreeneillä ja aikaa vievällä harrastuksella. Sanon aina, että blogini on minulle harrastus, mutta oikeasti luokittelen sen työksi. Sisällön tuottaminen ilmaiseksi on asia, johon en ollut ajallisesti varautunut, kun aloitin bloggaamisen. En olettanut tuhansien eurojen tuloja hetkessä, mutta toisaalta en tiennyt, mitä tämä homma oikeasti vaatii.

Nyt kun odotan esikoistani, haluan antaa myös odotukselle aikaa. Sellaiselle tyhjälle tilalle, jossa ei tapahdu mitään. Jossa voin kuunnella mahan ääniä ja levittää kookosöljyä mahalleni. Silkkaa olemista. Jännittää, miten händlään aikaa, kun pienokainen syntyy. Vaikka työelämä saa väistyä, haluan pitää silti blogin aktiivisena. Homma ei tule vielä selkärangasta, vaan yhä saan nipistää itseäni painamaan duunia. Olisiko teillä antaa vinkkejä tällaiselle suorittaja persoonalle, miten löysätä hihoja? Jos jatkuvasti tuntuu siltä, että homma hajoaa käsiin, miten löytää aikaa, jota ei ole olemassa?

JÄTÄ KOMMENTTI