Aktiivinen kuuntelija vai nyökyttelevä humanoidi?

Sunnuntai. Istun kotosalla kone kainalossa, vieressä pauhaa pyykkikone ja mielessä lyö tyhjää. Mulla on pitkästä aikaa ollut hiljaisempaa tuolla aivojen välissä, eikä näin tekstejä ole syntynyt normaaliin vauhtiin. Kaikki mua tällä hetkellä inspiroivat aiheet ovat paljolti matka aiheisia, mutta reissuun ei juuri nyt ole varaa lähteä. Harmi, sillä olen kokenut erittäin mielekkääksi kirjoitella reissun päältä ja tekstien tuottaminen on ollut hyvin antoisaa.

Tällä viikolla olen käynyt valokuvaamassa Mussa on hyvä olla -blogin Emmille & Jennille uusia kuvia. Nämä nuoret naiset kirjoittavat häikäilettömästi ja inspiroivasti kehorakkaudesta ja itsensä kohtaamisesta. Viikkoon mahtui myös toiset kuvaukset, nimittäin Boutique Francoisen elegantit juhla-asut. Oli erittäin erilaiset ja haastavat kuvaukset! Kuvauspaikkana toimi Villa Kataya, jossa itsekin olen ollut vuoden päivät töissä.

Perjantaina kävin I love Me -messuilla pyörähtämässä ja katsastamassa tarjonnan. Niin hullu meno, että ihmettelen oikein, miten selvisin pois ostamatta mitään. Päivän kohokohtana oli ihanan Jutta Gustafsbergin luento, jossa käsiteltiin ihmistä kokonaisuutena. Jutta puhui ihanasti henkisestä puolesta ja läsnäolon tärkeydestä. Mieleeni jäi etenkin aktiivinen kuuntelu, joka on nimensä veroisesti, toisen aktiivistä kuuntelua siten, että toinen kokee tulevansa kuulluksi.

Kuinka moni teistä tuntee jäävänsä usein kakkoseksi ystävän puhelimelle? Tai puolison viidelle eri jalkapallo streamille? Oletko itse sortunut esittämään ystävälle, että kuuntelet häntä, vaikka todellisuudessa ajatuksesi laukkaavat whatsapp viesteissä? Minä olen. Ja minulle ollaan esitetty kuuntelevaa korvaa, samalla kuin on tuijotettu puhelimen näyttöä. Kaikista aidoimmat keskustelut olen käynyt ihmisen kanssa, joka katsoo minua suoraan silmiin. Jopa niin syvälle, että ihan pelottaa ja vieraksuttaa – niin harva tuijottaa.

Kun kuuntelijan eleet, asennot ja katsekontakti ovat läsnä, tulee keskusteluun aivan eri nyansseja. Tunnet olosi arvostetuksi, sillä onhan toinen varannut sinulle kiireisestä arjestaan aikaa. Tunnet olosi kenties rakastetuksi, luotetuksi ja tärkeäksi. Aivan hullua, että elämme maailmassa, jossa nämä tunteet saavat turpiin harva se päivä. Harva se päivä istun kahvilassa ihmisen kanssa, joka “kuuntelee samalla, kuin selaa Instagramia.” Siis täh? Meneekö sydämien painaminen aidon läsnäolon edelle?

Valitettavasti se välillä menee. Kuten sanoin, en ole puhdas pulmunen itsekään. Yritän kuitenkin kuunnella kaikin voimin tästä eteenpäin ihmisiä, ketkä ovat suoneet omaa aikaansa minulle. On nimittäin aivan kammottava tunne avautua toiselle elämästään, jos samalla hänen kaikki notificaatiot puhelimessa piippaavat kilpaa. Etkö voisi hetkeksi laittaa puhelintasi äänettömälle? Avaudun tässä erostani ja haluaisin sinun katsovan minua, enkä häiriintyvän vilkkuvasta puhelimestasi. Ainiin, ja muistathan lataa sen puhelimen, sillä siitähän loppuu pian akku.

Kuvat kuusijärven ulkoilualueelta viime viikonlopulta

Tiedän, että kuunteleminen on välillä sietämättömän vaikeaa. Katse harhailee ja ahdistuspäissään on helppo takertua puhelimeen. Mitä jos ei kuitenkaan? Jos ei kuitenkaan vain kuunnella? Uskon, että aktiivinen kuuntelija havannoi myös toisen sanatonta viestintää. Ja miten tuo sanaton viestintä olisi mahdollista huomioida, jos ei katso toista? Itselle tuli heti mieleen lasten kasvatus, sillä lapset viestivät tunteita ja tarpeita juurikin eleillään. Sitä saattaa tulkita lapsen puheen väärin, jos ei aidosti kuuntele pienen sanomaa. Haluatko sinä, että lapsesi väärinymmärtää sanomasi, sillä et edes aktiivisesti kuunnellut hänen ongelmaansa?

Lapset eritoten tarvitsevatkin juuri johdattelua, joka tarvitsee pohjalle kuuntelua. Ei niin, että laitat ohella pyykkejä koneeseen ja vastailet työsähköposteihin. Fyysinen läsnäolo ei riitä, vaan mukaan tarvitaan katse, asennot ja eleet. Sama pätee mielestäni kaikkiin ihmissuhteisiin! Missä vaiheessa itse unohdin intensiivisen keskustelun? Kärsin tästä “toiseksi jäämisestä” päivittäin. Emme ole tarpeeksi läsnä monien ystävieni kanssa, vain harvojen. Näitä harvoja todella arvostan, sillä he ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan aidosti kiinnostuneita minusta ja minä heistä. Keskustelut nostavat välillä ihokarvat pystyyn, sillä ne ottavat kimmokkeita ja kehittyvät. Sitä kutsutan aktiiviseksi keskusteluksi.

Pahinta on istua toista vastapäätä kahvilassa, kun hän päivittää instagram storieta. Tai käydä perheen luona syömäsä, jossa yksi hukuttaa ajatuksensa peleihin ja toinen nollaa aivojaan kuvaamalla. Mun ajatusmaailmaan ei kuitenkaan mahdu ymmärrystä ihmisille, jotka eivät edes yritä olla henkisesti läsnä. Sitä pidän suorastaan töykeänä, toisia ihmisiä alentavana ja itsekkäänä. Tässä muutama tapa, miten voit osoittaa toiselle aktiivista kuuntelua:

Opettele osoittamaan olevasi henkisesti läsnä

  1. Keskeytä muut toiminnat; puhelin, tietokone, kamera, radio
  2. Ota mukava asento ja rentoudu
  3. Katso toista silmiin
  4. Esitä lisäkysymyksiä, kommentoi ja eläydy

Kuulostaa aika helpota, eikö? Nyt on sun vuoro kokeilla, anna palaa! Mä lähden tästä seuraavaksi tekemään aamupalaa ja siitä mummille siivoamaan. Ihanaa sunnuntaita! <3: Pinja

JÄTÄ KOMMENTTI // COMMENT BELOW