Ajatuksia imetyksen aloittamisesta

Viime viikolla taisi olla joku kansainvälinen imetysviikko, kun joka tuutista tuli tissiä. Inspiroiduin samalla itsekin avaamaan maitonystyröitäni ja avautumaan siitä, mitä ajattelen imetyksestä, ennen sen aloitusta. No, ensinnäkin haluan ihan alkuun sanoa, että äidin ja lapsen välinen imetystaival, ei kuulu kenenkään muun kommentoitavaksi. Vaikka vauvani ei ole vielä syntynytkään, olen saanut kommentteja läheisiltäni (sekä tuntemattomilta) siitä, milloin imetys pitää lopettaa.

Siis lopettaa? Enhän ole vielä aloittanutkaan tissin antamista. Ja kauheinta varmaan kaikessa kommentoinnissa on se, miten kerrotaan siitä, kuinka äiti imettää vaan oman nautintonsa puolesta lastaan, esim. vaikka 4 vuotiaaksi. Siis järkyttävää, kuka ajattelee näin. Olen ollut suurimmaksi osaksi järkyttynyt siitä, miten ihmiset kommentoivat imetystä. Siis ihmiset, jotka eivät itse a) ole koskaan imettäneet, tai b) ovat miespuolisia. Mielestäni nämä kaksi kuppikuntaa, voisivat pitää mielipiteensä ominaan.

Kaikki eivät pysty imettämään, vaikka haluaisivat. Kaikilla ei heru ja kaikilla ei maito riitä. Ja se voi olla todella iso kolaus synnyttäneelle äidille, joka on unelmoinut imettämisestä. Turvautua pulloon. Joten, mielestäni kaikki asiaton kommentointi imetykseen liittyen, pitäisi jättää omaan varjoonsa. Samalla tavalla, kuin emme kommentoi ystävämme lihoneen, tai saaneen näppyjä naamaansa, ei meidän pitäisi ottaa kantaa hänen tapaansa imettää. Eli ensimmäinen asia, jonka puolesta liputan, onkin, että annetaan kaikille imetysrauha ja pidetään imetyshenki positiivisena.

Muutokset kehossa raskauden aikana

Mä oon todella innoissani siitä, että pääsen imettämään lastani. Mun kehossa tapahtui jo raskauden alkumetreillä suuri muutos, nimittäin rinnoissa. Rauhaset avautuivat, kuin kukan terälehti ja ensimaitoa, eli cosotrumia tuli nänneistä jo raskausviikolla 12. Silloin ajattelin ensimmäisen kerran, että wau, mun kroppa tietää tasan tarkkaan mitä tehdä. Ja oikeastaan tuo fiilis on vain voimistunut tässä raskauden edetesssä.

Mun nännit ovat tummuneet ja levinneet. Tämä tummentuminen on jäänyt alkukantaisilta ajoilta ja perustuu siihen, että lapsi löytää tissille hajun ja tumman värin perässä. Mun rinnat ovat suurentuneet ja oikeastaan roikkuvat nyt entisestään. Mutta mua ei vois vähempääkään kiinnostaa, mulla on todella naisellinen olo mun rintojen kanssa. Ne ovat todella sopusuhtaiset mun kehoon (ja samalla tavalla ajattelen esim. raskausmahasta.) Henkinen valmistautuminen imetykseen, alkoi siis fyysisten muutosten perässä.

Mä suhtaudun imetykseen, kuten kaikkeen uuteen: innolla. On se paljon kiinni vauvastakin, miten imetys sujuu. Jos äiti tarjoaa täydellisen imetysasennon ja puitteet vauvalle, kyllä se hiljalleen lähtee sujumaan. Ja tiedän, että rintaraivareita voi tulla ja tilanne eskaloitua, mutta en asennoidu homman menevän automaattisesti niin. Ja tähän haluaisinkin sanoa välikommentin. Vaikka toisella äidillä ja vauvalla saattaa tulla rintaraivarit siinä 3-4kk iässä ja homma karata käsistä, näin ei käy kaikille.

Imetys ja synnytys ovat omat matkansa, jokaiselle äidille ja vauvalle. Siksi imetyksestäkin puhuttaessa, varsinkin odottavalle äidille, pitäisi aiheesta puhua lempeästi. Tätä imetyshommaa saattaa muuten alitajuntaisesti stressata, jo ennen vauvan syntymistä. Ja siinähän ei ole mitään järkeä! On fakta, että kun vauva syntyy, hänen mahalaukkunsa on niin pieni, että se täyttyy jo muutamasta maitotipasta. Äidin maito saattaa riittää, vaikka maitoa tulisikin todella vähän.

Ja se maito nousee sieltä viikon sisällä, toisilla hitaammin ja toisilla nopeammin. Joillain sitä ei tule ollenkaan, mutta ymmärtääkseni tämä on kuitenkin harvinaista (esim. tubulaariset rinnat tai epäonnistuneet rintaleikkaukset.) Ei siis syytä huoleen, vaikka vauva ei saisi, kuin muutaman tipan omaa maitoa ensipäivinään. Synnärillä tarjotaan myös luovutettua äidinmaitoa alkuun ja tilannetta seuraillaan. Monilla maito nouseekin niin äkillisesti, että tissejä saadaan sitten olla suihkussa hieromassa, ettei rauhaset tulehdu.

Ajattelen, että imetys ei satu. Koska normaaliolosuhteissa sen ei kuulu sattua. Jos imetys sattuu, pitää siihen hakea apua, esim. imetysohjauksesta. Voipi olla, että imetysasennossa tai muussa on vika ja tilanne korjautuu, kun toinen ihminen on vierellä tukemassa. Imetyksen ei kuulu viedä odottavan äidin voimia ja olla jotain teatraalisen kauheaa, ehei. Jos tilanne etenee kuukausien aikana niin, että se ei parane suuntaan, eikä toiseen, ja on yrittänyt kaikkensa, silloin voi siirtyä korvikkeeseen. Siinä ei ole mitään häpeällistä. Ihan normaaleja kansalaisia korvikevauvoistakin tulee.

Imetyskorut saatu ystävältä

Imetykseen valmistautuminen

Mulla on aina ollut todella herkät nännit. Jouduin aikoinaan ottamaan molemmat nännikorut pois sen vuoksi, että mun nännit kutisi niin paljon, kun niitä hiplasi. Ja silloin mun seksielämä oli, noh vauhdikkaampaa, kuin ainakin nyt raskausaikana. Mutta ajattelen, että imettäessä, voi varmaan kutittaa. Kun oon niin kutitusherkkä. Ajattelen siis ennemminkin, että imettäminen kutittaa, kuin sattuu. Mutta verta mun nänneistä varmasti roiskuu, mutta onneksi siihenkin on keinot keksittynä.

Raskausaikana oon turvautunut Weledan skin food -luonnonkosmetiikkaan. Se on pelastanut mun nännit. Ja äitiyspakkauksessa tullut voide, on sekin varmasti oikein käypä imettäessä. Ja nännivoiteiden keskellä, kannattaa sitten chekata imuote ja imetysasento. Tämän opin jo neuvolan perhevalmennuksesta ja doulamme Saija Virtanen on tästä myös puhunut. Sanoisinkin tässä, että tärkeintä on luottaa itseensä. Kliseistä, mutta toimii ihan jokaiseen asiaan elämässä: ihan hyvin se menee.

Vauva voi olla tyytymätön todella monesta syystä, mutta en usko, että syynä on liian vähäinen maidontuotanto. Siis jos multa kysytään, jännitänkö imetystä, niin hell no. Kai siinä voi käydä kaikenlaista, mutta mitäpä sitä jännittämään. Kun vauva syntyy, laitetaan se rinnalle ja pian se hamuaakin tissiä. Siinä sitten hengaillaan ihokontaktissa ja rinnat aktivoituvat hiljalleen maidon tuotantoon. Ja jos näin ei käy, sitten keksitään uudet keinot. Onneksi on myös doula, joka on kouluttautunut imetysohjaajaksi.

Imetys olkoon jokaisen äidin ja vauvan välinen asia. Se on herkkää ja kaunista, sitä saa tehdä missä vain, koska vain. Ruokaa se vain on, ei mitään seksuaalista kanssakäymistä. Ei siis vitsailla moisella, vaan tuetaan imettävää äitiä ja vauvaa!

Niin ja jos joku on kiinnostunut yhä siitä, kuinka kauan imetän, niin tasan niin kauan, kuin haluan ja vauva haluaa. Eli se voi olla yhtä lailla 6kk, kuin 3 vuotta. Millaisia fiiliksiä siellä muilla on alkavasta imetystaipaleesta?

6 Comments

  1. Oli muuten tosi hyvä kommentti tuolla ylempänä siitä että imetys sattuu ensin – joka tuutista oli tullut infoa että imetys ei satu, ei satu, ei satu – vaan kylläpä ensimmäiset päivät sattui! Ja en siis ole mitenkään kipuherkkä (en ottanut epiduraalia esim). Olin sitten ihan huolesta sykkyrällä ensimmäiset päivät että nyt on imuote pielessä tms. Ei ollut, kesti vaan tottua ja pieni tarras ihan hirveellä innolla kiinni (auts). Ei edes menneet nännit verille. Mutta että älä huolestu jos ensin sattuu, se vaan vaatii sen tottumisen! 🙂

    1. Kiitos Annita! Tämän yritän muistaa ensimmäisinä päivinä, varsinkin mahdollisen epätoivon keskellä. Onneksi mulla on tällaisia ihania seuraajia, jotka tsemppaavat. <3 yst. Pinja

  2. Kiitos blogistasi, satunnaisesti seurailen ja kivan rohkeasti puhut asioista! 🙂

    Varaudu siihen että alkuun vaikka tekisit kaiken oikein, imetys sattuu! Mitä pienempi vauva, sitä todennäköisemmin sattuu. Sen ei kuulu sattua koko aikaa mutta kun pieni piraija nappaa kiinni ja rinnanpäät on herkät tai rinnat täynnä maitoa, se sattuu. Kuitenkin se on todella palkitsevaa ja mielestäni kätevä tapa ruokkia vauvaa kun ei tarvitse kuin muistaa itse syödä ja JUODA riittävästi. Tsemppiä ja ihanaa kun olet valmiiksi positiivisella mielellä! 🙂

    Esikoista imetin vuoden ikäiseksi ja n. 1,5kk rinnanpäät kipeytyi herkästi, vauva oli pieni eikä imuotetta saanut sopivaksi. Toista imetin 2,5v, rinnanpäät kipeät n. 2vkoa, rintaraivareita melkein puoli vuotta mutta maito riitti molemmilla kasvuun. Ja imettäminen on ihanaa ja helppoa, alku vaan saattaa olla hankala vaikka varautuisikin:)

    1. Moikka MH! ❤️

      Kiitos piristävästä kommentista<3 varaudun kyllä kaikkeen, myös siihen, että imetys saattaa sattua. En vain ole kovin kipuherkkä ja lähinnä pelkään kutiamista, kuin kipua. Mulla on synnytyksessä ja sen jälkeen mukana matkassa doula Saija Virtanen. Hän on myös imetysohjaaja ja uskon, että saan häneltä ihanaa vertaistukea ja tsemppiä, jos imetyksen kanssa on alussa vaikeuksia. Haluan kuitenkin uskoa, että kaikki menee just niinkun pitää!

      Kiitos kun jaoit sun imetystarinat. ☺️

  3. Olen imettänyt kaksi lastani, joiden imetystarinat on erilaiset. Esikoisen kohdalla maidonnousu kesti, sokerit tippui. Se epätoivo, kun vauva ei löytänyt imuotetta! Alkuun itkin kipua joka imetyskerta, eli suurimman osan päivästä. Niska ja selkä pamahti jumiin. Vauva.fi löytyvä Ami Lindholmin Mother and milk animaatio on upea, suosittelen katsomaan. Lopulta 3kk iässä imetys lähti sujumaan. Käytimme myös toisinaan korviketta. Toisen lapsen kohdalla alku oli mahtava! Mutta vauva ei ole huolinut ollenkaan pulloa, tuttia tms. Oon ollu kohta vuoden 24/7 kiinni vauvassa, joka ei suostu syömään kuin kylkimakuulla. Imetys on hormonimyrskyä, jatkuvaa paikallaan oloa, turhautumista, lihasjumeja, täriseviä käsiä ja läheisyysähkyä, maitoläikkiä ja hikeä. Toisilla kuvaan liittyy d-mer. Samaan aikaan imetys on myös jotain kaunista, alkukantaista, rakkaudentäyteistä ja ainutlaatuista! <3 Kolikon kaksi puolta. Joskus "positiivinen äitiys" käsitetään yksipuolisesti: että on muka heikkoutta kokea vaikeita tunteita. Mutta niin synnytykseen ja imetykseen, äitiydestä puhumattakaan kuuluu paaaaaaljon vaikeita tunteita ja raakaa settiä – niin kuin kaikkeen elämässä, esim. työelämä, opiskelu, parisuhde – mikään ei ole pelkkää auvoa. Ehkä salaisuus on siinä että ei kasaa liikaa paineita. Osaa tarkastella tunteitaan ja keskustella itsensä kanssa, mitä vaikeat tunteet viestittävät. Itse olen vaikkapa havainnut että lapset itsessään eivät aiheuta vaikeita tunteita tai ärtymystä, vaan pikemminkin esim. oman ajan puute ja jatkuva vastuu! Raskaus, synnytys, äitiys ja etenkin itse lapset opettavat käsittämättömän paljon elämästä!

    1. Hei ❤️ kiitos kun jaoit sun erilaiset imetystarinat. Mä voin kuvitella, että imetykseen mahtuu mukaan kaikki tunneskaalat, kuten äitiyteen muutenkin. Onneksi nykyään tuntuu olevan todella paljon tietoa, osaamista ja apua imetyksen ympärillä. Sen vuoksi en jännitä <3 yst. Pinja

JÄTÄ KOMMENTTI