KUN KAIKKI ON PAKKO PULLAA

Oikeesti.

Siltä tuntuu just nyt. En oikein osaa kieltäytyä mistään kissanristiäisistä ja lupaudun auttamaan muita omien voimavarojeni yli. Hakeudun vanhojen käytösmallieni mukaisesti takaisin pitkiin työpäiviin, huonoihin ruokailutottumuksiin ja olemattomaan vapaa-aikaan. En oikein pysty rentoutumaan ja seksielämä tökkii.

Tuntuu, että kaikki tökkii. Tyhjiä lupauksia itselle ja pidettyjä lupauksia muille. Unelmat tuntuvat kaukaisille ja väsymys on läsnä päivittäin. En varmasti lepää tarpeeksi? Tai kuuntele itseäni? Viilletän tukka putkella ja jossain kaiken välissä huomaan olevani onneton. Toiset kutsuvat sitä elämäksi, minä painajaiseksi.

Haluan elää vain ja ainoastaan vapaana lintuna, joka saa päättää (ja kääntää) oman suuntansa kokoajan. Rajojen ulkopuolella on rakkautta. Ehkä olen hetkellisesti unohtanut sen, kaiken tämän matkustelun ja arjen luksuksen keskellä. Että on olemassa myös tylsiä arkipäiviä. Vai onko?

Mun näköisessä elämässä ei tunneta tylsiä päiviä. Toki jotkut hetket, tilanteet ja ihmissuhteet eivät ole niin mieleisiä, mutta pyrin tekemään jokaisesta niistä parhaan mahdollisen. Arjen rutiinien rikkomisesta on kirjoittanut Instagramissa esimerkiksi ystävykset  kiirakirsikka & emilikumpuniemi. Näitä itsepohdiskelun tekstejä luen itse haltioituneena ja pohdin, mihin oma päämäärätietoisuuteni on kadonnut.

hopee-14.jpg

hopee-18.jpg

Olen tässä rikkonut rutiineja, palannut rutiineihin ja sitten taas pyörittänyt tyytyväisenä pullapitkoa. Vatkannut kananmunia, kohottanut pullataikinaa ja syönyt rusinat pullan päältä. Silti kaikki tuntuu, oikeastaan kokoajan pakko pullalle. Chisun sanojen mukaan, “Mikään ei tunnu miltään, kipu korvaa ystävän.”

En halua masistella, mutta hieman kyrsii. Tällä hetkellä saan suurimpia ilon tunteita kirjoittamisesta ja matkustelusta. Uusi työ ja sen haasteet motivoivat, mutta samalla huomaan stressaantuvani entistä herkemmin. Viime syksyinen työuupumus tulee selkeästi matkaamaan kanssani loppuelämän. Tylsien arkipäivien pelko ja työtuntien hamstraaminen ovat huono kombo.

Näistä molemmat päättyvät ennemmin tai myöhemmin uuteen uupumukseen. Pelko tuohon suuntaan kulkemisesta on läsnä, mutta en oikein osaa reagoida kroppani tulehdustilaan. Vanhoihin tapoihin palaaminen varjostaa nyt tietoisesti elämääni. Tulehdustilasta ei tunnu olevan ulospääsyä, tai ainakin olen hetkellisesti sokea niille.

Niin tai näin, väsymys ja kiire painavat päälle. Tämän kaiken kauneuden olen itse rakentanut ympärilleni ja olen myös itse siitä vapautuva. Asioiden priorisointi on nyt paikallaan. Haluanko tuntea yhä väsymystä, kiukkua ja turhautumista? Vai kenties olla onnellinen, energinen ja luova?

Helppo valinta, aika toimia. <3 Piña

GET-A-WAY, HELLO TALLINN

Extempore miniloma on aina paikallaan. Pienen säädön jälkeen sain työt sumplittua, koiran hoitoon ja matkaseuran mukaan. Suuntana oli tietysti kestosuosikki Tallinna (ja eritoten ravintola V, josta en ole koskaan saanut pöytää varattua- nyt sain, jee!)

Oon aivan fiiliksissä meidän hotellista, jonka kanssa kieltämättä vedettiin hieman överiksi. Viisi tähteä idyllisessä vanhassakaupungissa kutsuivat luokseen. Tämä hippityttö joutui siis kieltäytymään hostellin kerrossängystä, mutta pahaksi en laita. Hotellin nimi on Hotel Telegraaf ja pulitettiin huoneesta 160€/yö. Tässä vähän kuvasaldoa luksuksen keskeltä:

estonia-4

Mitäs pidätte? Tykkään eritoten spa – sectionista, king size sängystä ja näköalasta! Isot propsit myös aivan upealle henkilökunnalle, joka oli ehdottomasti viiden tähden luokkaa. Milloin ovelle koputettiin ja tarjottiin tuoretta vettä, laukut kannettiin huoneisiin tai yksinkertaisesti hymyiltiin. Jatkossa hotellin valitseminen Tallinnan reissulle on itsestäänselvyys!

Matkalla hotellille törmäsimme erittäin randomisti kaveriini Maijaan. Siinä hän levitteli tyytyväisenä aurinkorasvaa olkapäilleen. Istuimme seuraan juomaan oluen jos toisen ja humalluin hetkessä. Näin voi käydä kun paahtavassa helteessä nauttii olutta. Sain onneksi tilanteen hallintaan kun pääsin hotellin uima-altaaseen pulahtamaan ja otin powernapit.

Laskuhumalasta selvittyä maalasin pikameikit nassuuni. Puin päälleni jo pieneksi käyneen valkoisen mekkoni, joka nyt muistutti lähinnä makkarankuorta. Näytin kuitenkin siideri silmissäni hottikselta ja lähdin mekko päälläni kävelemään kohti illan kohokohtaa.

Kuten sanottua, sain meille pöydän varattua vegaanisesta ravintola V:stä. Voisin jopa paljastaa, että todellinen syy minilomalle on tämä kyseinen rafla. Ruoka täällä on vain puhtaasti taivaallista, eikä ihme, että varaus täytyy tehdä viikkoja ennen. Jopa silloin voi jäädä vaille pöytää tässä 25 paikkaisessa ravintolassa.

Onneksi tällä kertaa saimme V:n kauniimman pöydän (ja tarjoilijan) itsellemme. Alkuun napostelimme snack platterin á 9.80€. Alkuruokalautanen sisälsi mojovan kasan oliiveja, valkosipulia, feikki juustoa, majoneesia, tempeä ja kasviksia. Täys kuus kautta kuus tälle alkuruoalle, joka ehdottomasti täytyy jakaa kaverin kanssa.

Ruokailu jatkui muutaman väärinymmäryksen saattelemana pääruoalla. Tacot á 9.80€ ja currykastike riiseineen á 7.50€. Kylkeen Chablista ja cappucinoa. Jälkiruoaksi cookies and cream kakkua sekä jäätelöä. Laskun loppusummana 68 eugenia, ei paha laisinkaan!

Yön pikkutunneilla kävimme kuuntelemassa livebändiä ja polttelemassa vesipiippua. Se on muuten best täällä meren toisella puolen! Mun vakkari aloittelupaikka Tallinnassa on Katusekohvik, joka sijaitsee ihan vanhankaupungin ytimessä, Baltic Hotel Vana Virun kattoterassilla.

estonia-2

tallinn-2

Toinen päivä jatkui vanhankaupungin kujilla ja näköalatasanteilla kaupunkia ihastellen. Inspiroituneena minilomasta tilasimme taxify auton kuljettamaan meidät “aamupalalle”. Olin googlannut summan mutikassa “best breakfast spot in Tallinn” ja sitä kautta löytyi Grenka.

Missasimme siellä aamupalan (tarjoillaan klo 8-12), mutta nautimme makoisat lohipastat á 6€. Pastan voimalla jaksoi shoppailla muutamat putiikit läpi. Grenkalle iso hatunnosto (palvelu poissulkien) mielettömän hyvästä ja halvasta ruoasta. Harvemmin poistun Tallinnan ytimestä syömään, mutta nyt se kannatti. Suosittelen paikkaa ja tosiaan ensi kerralla käyn testaamassa sen suositun aamupalan.

Tästä minilomasta jäi käteen tyhjä lompakko, humaltunut pääkoppa ja pyöristynyt alavatsa. Voisin silti sanoa olevani aika onnellinen juuri nyt, kun Tommi Läntinen vetää par’aikaa lavalla “Dia dolorosa”.

Käännetäänkö laivan nokka takaisin kohti Tallinnaa? <3 Piña

Kesä ja seksuaalinen vallankumous

Katselen kirsikkapuistossa kokoontuneita mammakerholaisia. Yksi vauva lentää helikopterissa, toinen yrittää vieressä istumaan ja kolmas nukkuu päiväuniaan.

Kukkien lomassa turistit asettavat kuvausjalkojaan ja asettuvat puiden varjoon poseeraamaan. Arvelen takana toisaalla tyttötiimin kuvaavan Minna Parikan kenkäkokoelmaa. Niin totisesti asetelmat yo-lakkineen muistuttavat kuvauksia.

Asetan pyöräni puuhun nojaamaan ja levitän vilttini nurmikolle kuin prinsessa konsanaan. Hetken kuluttua kuulen Minean ja Hennan tekevän tuloaan ja yhdessä nautimme kesäpäivästä parhaimmillaan.

kirsikka2-1.jpg

Alla kirsikkapuiden ja pörräävien ampiaisten välähtää tunnit edestä silmien. Huomaan olevani yksin ja syvennyn Henriikka Rönkkösen – mielikuvituspoikaystävä kirjaan, joka viimeistään saa vatsan pohjani värähtelemään. Kirjan kirjoittaja on eronnut pitkästä parisuhteestaan ja kertoo nyt sanoja säästelemättä sinkkuudesta.

Seksi. Orgasmi. Seksuaalisuus. Avoimuus. Pillupierut ja suuseksi.

Tämän kaiken ja paljon muuta seksikästä on kiteyttänyt Henriikka kirjassaan. Oletko sinä jo lukenut tämän kirjakappaleen? Mulla on tapana motivoitua härskeistä kirjoista ja antaa niiden viedä ajatuksen voimalla teoiksi asti. Ihanaa, että kesä on nyt täällä ja voin pimppi märkänä inspiroitua seksuaalisuuden vallankumoudesta.

Kirsikkapuistossa tunnelma on yhtäkkiä hiton seksuaalinen. Vibat ovat taivaissa! Vai olenko minä astunut ajatuksissani yli tältä planeetalta? Tuntuu kuin kaikki ihmiset olisivat ryömineet kotikoloistaan kesän tullen. Levittäneet aivan liian vähän aurinkorasvaa ja pukeutuneet vesirajahameisiin.

Pohdin tässä aurinkoa palvoessa, että mun mielestä seksistä puhutaan yhä liian vähän jopa parikymppisten keskuudessa. “Haluan pitää parisuhteeni yksityisenä” -fraasi on aivan kulutettu. C’moon. Sulla on kaksi potentiaalista selitystä tälle piinaavalle salailemiselle: a) sinulla on itsetunto ongelmia tai kumppanillasi on seisokkiproblema b) seksielämäsi on vain yber hyvää nähdäkseen päivänvalon.

Mun on aina ollut “hieman” vaikea ymmärtää, miksi seksistä ja seksuaalisuudesta ei puhuta tarpeeksi. Aina pitää “shyssytellä” puheissaan julkisilla paikoilla, sillä vagina ja kyrpä ovat muka niin rumia sanoja. Miksi suodattaa puheissaan? Jos näistä asioista puhuttaisiin jo junnuna kotona, ei se välttämättä olisi niin tabu teini-iässä.

Allekirjoitatko sinä, että kesä tuo tullessaan seksuaaliset vibat? Musta se on niin kaunista kun ihmiset pitävät toisiaan käsistä ja näyttävät rakkaudentunnustuksia. Sinkut ja varatut, kaikki nauttivat. Suhteessa yksin, kaksin, kolmin tai sekaisin -kaikki suhteet ovat sallittuja.

xoxo <3 Piña

Alla kirsikkapuiden ja pörräävien ampiaisten välähtää tunnit edestä silmien. Huomaan olevani yksin ja syvennyn Henriikka Rönkkösen – mielikuvituspoikaystävä kirjaan, joka viimeistään saa vatsan pohjani värähtelemään. Kirjan kirjoittaja on eronnut pitkästä parisuhteestaan ja kertoo nyt sanoja säästelemättä sinkkuudesta.

Seksi. Orgasmi. Seksuaalisuus. Avoimuus. Pillupierut ja suuseksi.

Tämän kaiken ja paljon muuta seksikästä on kiteyttänyt Henriikka kirjassaan. Oletko sinä jo lukenut tämän kirjakappaleen? Mulla on tapana inspiroitua härskeistä kirjoista ja antaa niiden viedä mielikuvitusmaailmasta teoiksi. Ihanaa, että kesä on nyt täällä ja voin pimppi märkänä inspiroitua seksuaalisuuden vallankumoudesta.

Kirsikkapuistossa tunnelma on yhtäkkiä hiton seksuaalinen. Vibat ovat taivaissa! Vai olenko minä astunut ajatuksissani yli tältä planeetalta? Tuntuu kuin kaikki ihmiset olisivat ryömineet kotikoloistaan kesän tullen. Levittäneet aivan liian vähän aurinkorasvaa ja pukeutuneet vesirajahameisiin.

Pohdin tässä aurinkoa palvoessa, että mun mielestä seksistä puhutaan yhä liian vähän jopa parikymppisten keskuudessa. “Haluan pitää parisuhteeni yksityisenä” -fraasi on aivan kulutettu. C’moon. Sulla on joko kaksi hyvää selitystä piinaavalle salailemiselle : a) sinulla on itsetunto ongelmia tai kumppanillasi on seisokkiproblema b) seksielämäsi on vain yber hyvää nähdäkseen päivänvalon.

Mun on aina ollut vaan vaikea ymmärtää, miksi seksistä ja seksuaalisuudesta ei puhuta tarpeeksi. Aina pitää “shyssytellä” puheissaan julkisilla paikoilla, sillä onhan vagina ja kyrpä rumia sano

Sinkku tai varattu, et ole yhtään sen parempi tai huonompi. Suhteessa yksin, kaksin, kolmin tai sekaisin -kaikki suhteet ovat sallittuja.

Rakkautta & reissusuunnitelmia

Ensimmäiset säästöt Alepan työssäkokeilusta veivät Turkin rannoille. Puutarhanhoitajan säästöillä reissattiin Espanjaa. Kaikki säästöt (jos numeroita voi muutaman kuukauden tilillä lepäämisen jälkeen kutsua säästöiksi) olen käyttänyt matkustamiseen. Niin ikään on tyhjentynyt ASP -tilini ja kasvanut opintolainani.

Minulta kysyttiin aikoinaan, miksi matkustan niin paljon. Isovanhempani spekuloivat, etten malta pysyä aloillani. Joskus kyseenalaistin sitä itsekin, mutta aikojen saatossa ymmärsin sen olevan yksi elämäni tarkoituksista. Oikeastaan matkustaminen on ainut tarkoitus, jonka tiedän.

Intohimoa seuraten, opiskelin 3,5 vuotta matkailun liikkeenjohtoa. Koulu tuki älyttömästi vaihto-opiskelemaan ja työharjoitteluihin ulkomaille. Tein kaikki mahdolliset opiskelut reissun päällä ja nostin opintolainaa lentolippuihin. En kadu päivääkään näitä reissuja, mutta restonomin opintolinjaa yhä kyseenalaistan (tästä kuitenkin toiste).

Tänään, perjantaina, yhdestoista päivä toukokuuta hymyilen ulkona paistavalle auringolle. Olen viihtynyt koto-Suomessa muutaman viikon. Tulin Lissabonista itseasiassa tasan kaksi viikkoa sitten. Mihin tämä aika katoaa?Tänä aikana rakas kotimaa on näyttänyt parhaimmat puolensa ja olen ehdottoman rakastunut Helsinkiin.

Liekö syynä se, että ensimmäistä kertaa 3 kesään asun yksin, pienessä keltaisessa kodissani. Fillarini kumit on täytetty ajokuntoon ja kainalossa makaa yksi karvainen takkukasa. Uusi duuni motivoi ja vanha kulkee omalla painollaan. Luottokortti kierre on helvetin hyvin hallussa, mutta samalla olen suhteellisen persaukinen.

Matkustamista en rahatilanteestani huolimatta jättäisi väliin. Fiilisten fillariani ja unelmoin, josko tekisin sen kanssa matkaa kesällä. Haluaisin reissata Panchon kanssa metsäpolkuja ja imeä sieltä kaiken sen kauneuden, mitä luonnolla on meille tarjota. Kotimaassa reissaaminen on kuitenkin kallista ja tähän mennessä olen aina päätynyt ostamaan lennot lämpöön..

Tämän kesän kohokohta on Juhannuksen jälkeen, jolloin suuntaan yksin kohti Budapestiä. Hieman jopa jännittää, sillä mun viimeisin reissu yksin ei mennyt ihan putkeen. Budassa ajattelin pyhittää yhden kokonaisen päivän kirpputoreille. Ostokset tulevat olemaan kuitenkin rajalliset, sillä mun daddy nappaa mut Budasta prätkän kyytiin.

Ajamme läpi Unkarin, aina Novi Sadiin saakka. Täällä vietämme yhden yön, vieraillen vaarin haudalla ja vanhaa kaupunkia ihastellen. Sieltä matka jatkuu Belgradiin, Serbian pääkaupunkiin, jossa viivymme vajaan viikon sukuloiden. Pyrimme perheen kanssa käymään Serbiassa joka vuosi, mutta se ei koko poppoolle ole aina mahdollista. Tämä upea isä-tytär reissu ei olisi tosin toteutuskelpoinen koko perheen voimin.

Mulla on one-way ticket, joten en tiedä mihin tämä reissu jatkuu Belgradista. Any recommendations? Olen selannut skyscanneria halpojen lentojen toivossa, mutta mikään kohde ei ole vielä napannut. Varmaa kuitenkin on, että reissu jatkuu Serbiasta johonkin päin Eurooppaa.

Photos Belgrade, Serbia / July 2017 by @kauriii

Prätkäreissun lisäksi mun reissusuunnitelmat ovat hyvin auki. Kesä jatkuu nykyään pitkälle “syksyyn”, joka mahdollistaa lämpimiä matkoja myös esim. syyskuussa. Teneriffa oli vajaa vuosi sitten ehdoton yllättäjä, jonne tahtoisin takaisin. Nähtäväksi jää!

Matkustelusta puheenollen, tuli mieleeni yhden kundin hauska ” ei kiitos -tekstari” treffien jälkeen. Deitit vietettiin mun luona kokkailemassa ja juomassa viiniä. Kaikki meni suhteellisen putkeen ja ajattelin, että nähdään varmasti toistekin. Seuraavalla kerralla raotan hieman enemmän housujeni vetskaria, ajattelin. Muutama päivä treffien jälkeen sain kuitenkin viestin, että kyseinen jäbä ei halua tavata enää.

Mitä hittoa, ajattelin hämilläni..Onneksi pääsin hautaamaan treffisuunnitelmat tämän kundin kanssa. Hän ei korviensa myöten pidä matkustamisesta ja oli reittänsä pitkin puutunut reissutarinoitani kuunnellessa.

Meistä ei kuulemma voisi koskaan tulla “tämän enempää” (anteeksi, mutta missä vaiheessa miehet miettivät edes näin pitkälle?!) Summa på summa, onneksi hän ei matkusta kanssani lentokoneessa ja kiitorata käy kuumana ihan muille miehille.

<3: Piña

Miksi kirjoitan Piña y coco -blogia?

Kirjoittaminen on minulle ilmaista terapiaa. Se on jo eletyn elämän nukketeatteria, tämän päivän sinfoniaa ja tulevien tapahtumien nuoralla tanssimista. Sanojen avulla jäsentelen ajatuksiani. Kahdeksan vuoden kirjoitustauko synnytti valtavan määrän kasaantunutta ajatusten virtaa. Vuosi sitten aloitin ensimmäisen kerran taukoni jälkeen pyyhkimään pölyjä pois kirjoituspöydältäni.

Pölypallero, pölypalleron jälkeen rupesin näkemään yhä enemmän antiikkisen talonpoikaispöytäni uurteita. Aluksi en pitänyt näkemistäni: siitä ihmisestä, joksi olin kasvanut. Yritin kaikin voimin imuroida ajatukseni vanhan Hooverini uumeniin, jotta en vahingossakaan joutuisi käsin koskettamaan noita pölyhiukkasia. Epäonnistuin yrityksessäni.

Siitä syntyi rehellisyyden energiakenttä, joka johdattaa piña y coco -blogia. Teille näkyvät tekstit ovat aistieni kautta heijastuneita mielikuvia, jotka olen parhaani mukaan muovannut sanoiksi. En halua tuntea rajoja, vaan puhua aiheista niiden oikeilla termeillä. Olen ajoittain ristiriitainen, sillä vajavaisuus on yksi elämäni kulmakivistä.

penapalace-1

Ilmaisen itseäni parhaiten kirjoittamalla. Synnytän itselleni välillä turhia paineita, jos en ole kirjoittanut blogiani viikkoon. Yritän opetella olemaan armollisempi ja jättämään suorittamisen muille. Oppiminen on yksi iso päätekijä sille, miksi kirjoitan. Ja jos en kirjoita, ei se tarkoita, etteikö minulla olisi aiheita. Priorisoin näissä hetkissä kenties rahaan, urheiluun, ystäviin tai itseeni.

Joskus minua piinaa se tosiasia, että kiinnostavat tekstit syntyvät yksityisyydestä. Haluan, että te lukijat pystytte lukemaan minua kuin avointa kirjaa. Avoimuus on yksi omista arvoistani, sillä sen avulla ihmiset paremmin samaistumaan teksteihin. Vai, pystyttekö te samaistumaan tuhansien eurojen merkkilaukkuihin, matkapostauksiin ja sosiaalisesta mediasta löytyviin arvontoihin?

Itse koen ne kaukaisiksi. Syvennyn ja samaistun parhaiten lukemalla blogeja, jossa puhutaan sanoista niiden oikeilla nimillä. Tuodaan esille ihmisen sielullisen ja ruumiillisen ravintojen epätasapainoa. Rehelliset tekstit herättelevät aivonystyröitä, mutta ne ovat samalla uskaltautumisen kysymyksiä.

Missä menee raja? Mistä kehtaan kirjoittaa? Kuka rajan edes piirtää tai ottaa siihen kantaa?

penapalace-5
Palace of Pena, Sintra / April 2018. Pictures @marielalineva

Lyhyen kirjoitusurani aikana olen kirjoittanut juttuja tapahtuma-alan yritykselle, yksityissairaalalle, yogastudiolle, mainoksiin ja sosiaaliseen mediaan. Ainut paikka, missä en koe rajoitteita kirjoittamisessa – on tämä blogi. Sen vuoksi minulle oli alusta asti selvää, että tulen pidättäytymään oman domainen alla. Tähän mennessä en ole kokenut, että blogilleni (ja sen egolle) olisi tarpeeksi hengitystilaa muissa portaaleissa. Valinta oli minulle alusta asti selvä, vaikkakin se tarkoitti (kenties enemmän) työtä lukijoiden tavoittamiseksi.

Tämä homma vaatii kestävyyttä. Minun ja blogini kategorisoituminen on vaiheessa ja uskon, että se ei koskaan tule tiensä päähän. Elämä ohjaa kirjoittamista eteenpäin, pölypalleroiden seuratessa perässä. Aloitin kirjoittamaan sekä englanniksi, että suomeksi – mutta jättäydyin pian tuosta vieraasta kielestä. Tulevaisuudessa haluan kuitenkin kirjoittaa suomeksi, englanniksi, espanjaksi ja kenties ranskaksi. No boundaries!

Kirjoitan, sillä silloin koen jalkojeni koskettavan maata ja käteni pyyhkivän pölyhiukkasia tieltäni. Tätä huipentumaa voimme kutsua löytöretkeksi itseeni.

psst! latasin tubeen uuden videon “Helsingin parhaimmat kirpparit”. Videolla esittelen lisäksi mun kevään kirpparilöytöjä, klikkaa itsesi videoon tästä.

-Pinja Mitrovitch