Ensimmäinen kosketukseni klassiseen homeopatiaan

Blogi on mahdollistanut minulle jo pieneen ikäänsä nähden suhteellisen paljon ihania kohtaamisia. Olen päässyt tekemään muutamia yhteistöitä henkisen hyvinvoinnin saralla, johon minulla on palava kutsumus. Olen itse rakentanut tämän päiväkirjamaisen blogin, johon pääsen avautumaan aina uudestaan ja uudestaan. Toivon, että kirjoittaminen vielä joku päivä työllistää minut ja saan siitä hyvän olon lisäksi puuttuvat vuokrarahat. Tällä kertaa innolla kirjoitan teille omasta kokemuksestani homeopaatti Daniela Salomaalla. Tämä postaus on yhteistyö.

Keskustelu homeopatian ympärillä aiheuttaa katseita ainakin yhtä paljon, kuin postaukseni huulten täytöstä. Ihmiset keräävät käyttökokemuksia, varmuutta homeopatian toimivuudesta: niin myönteisiä että kielteisiä. On sanomattakin selvää, että itse päädyin homeopatian pariin yhteistyön kautta. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, ettenkö olisi ollut erittäin kiinnostunut tästä kokonaisvaltaisesta terveydenhoitomuodosta. Klassisen homeopatian toimintaperiaatteet ovat nimenomaan ihmisen elämän kokonaisvaltainen tilannekartoitus ja sitä kautta toimivan yksittäisen homeopaattisen lääkeaineen valinta.

Minun matkani alkoi homeopaattisesta haastattelusta, josta haluan kertoa teille heti alkuun vähän tarkemmin. Haastattelu kuulostaa hieman yksipuoliselle, mutta todellisuudessa tilanne oli hyvinkin luonnollinen ja vapautunut. Kutsuisin ensitapaamista mielummin konsultaatioksi tai kevyeksi terapiatunniksi. Homeopaatti Daniela Salomaa kertoi aluksi klassisen homeopatian periaatteita ja teki ilmapiiristä erittäin positiivisen.

Perustietojen yhteydessä korostettiin tietojen luottamuksellisuutta ja sitä, että homeopaatti ei puutu lääkärin määräämiin diagnooseihin eikä lääkemääräyksiin. Homeopaattiset lääkkeet eivät sodi muiden lääkevalmisteiden kanssa, joten niitä voi huoletta käyttää lääkärin määräämien droppien kanssa. Kerroin haastattelussa omista allergioistani, pitkäaikaisesta hengityssairaudestani eli astmasta, sekä kaikista lähisukuni sairauksista. Näitä riittikin liuta kerrottavaksi, ennen kuin pääsimme siirtymään henkilökohtaiseen terveyshistoriaani.

Olin yllättynyt siitä, miten nopeasti keskustelu eteni syvälliseksi. En ollut varautunut kertomaan nuoruuden traumoista, suruista tai fobioistani. Nämä kaikki ovat kuitenkin oikean lääkeaineen valinnan kannalta tärkeitä, joten avasin päiväkirjani kaikki sivut. Kerroin esimerkiksi siitä, miten käyttäydyin lapsena pakko-oireisesti. Saatoin toistaa jotain sanaa pystymättä lopettamaan sitä tai ymmärtämään, mistä tilanteessa oli kyse. Daniela kertoi, että lapsena annetut rokotukset saattavat aiheuttaa vastaavia sivuoireita.

Olisinpa tiennyt tuon aikaisemmin, oli sitten kyse rokotuksien sivuoireista tai ahdistuneisuushäiriöstä. Pienet lapsen aivoni eivät tuolloin ymmärtäneet pakonomaista käytöstä ja olen ylpeä itsestäni, että sain tuon oireilun omalla toiminnallani hallintaan. Nyt aikuisiällä tajuan oireelleeni jo pidempään, mutta nyt ohjat ovat omissa käsissäni. Pystyn itse kieltäytymään lääkkeistä, tai ainakin elämään mahdollisimman lääkevapaata elämää. Haluan kyseenalaistaa länsimaalaista lääketiedettä ja uskoa siihen, että ihmiset pystyvät itse parantamaan itsensä sisältä käsin.

Olen myös kyllästynyt ihmisten virnuaviin katseisiin homeopatian ympärillä. Toivoisin hieman avarakatseisuutta erilaisten lääkemuotojen rinnalle ja aitoa keskustelua jokaiselta homeopatiaa testanneelta. Homeopatia ei ehkä paranna kroonista sairauttani, mutta on auttanut jo viikon sisällä akuutteihin vaivoihini. Sain homeopaattiset lääkkeet silmätulehdukseen, viisaudenhampaan tulehdukseen, kuivaan yskään ja tukkoiseen nenään. Nyt nuo akuutit vaivat ovat flunssaa lukuunottamatta poissa ja ihan ilman antibiootteja.

Ehdin välissä soittaa paniikissa hammaslääkärille, jonka ensimmäinen reaktio oli määrätä vahvemmat antibiootit. Onneksi en ottanut niitä siltä seisomalta, sillä edellinen antibioottikuurini oli vasta loppunut. Antibioottiresistentti kasvaa tietääkseni herkästi, joten halusin ensisijaisesti kokeilla homeopatiaa. Otin yhteyttä Danielaan ja sain Arnikki -kasvista valmistettua Arnicaa vaivoihini. Tämä vuoristoissa elävä keltakukkainen yksilö on tunnettu mustelmien ja verenvuotojen hoidossa. Homeopatiassa sitä käytetään mm: pahoinvointiin, merisairauksiin, tapaturmiin, shokkitilaan ja selkäkipuihin. Minulla se nopeutti viisaudenhampaan poiston jälkeistä paranemista yhdessä muiden homeopaattisten lääkkeiden kanssa.

Wild Nutrition-ravintolisäsarjan vitamiini- ja hivenainevalmisteet ovat nyt osa arkeani yhdessä homeopaattisten valmisteiden kanssa. Otin nämä käyttöön homeopaatin vinkistä, sillä ne ovat laadukkaat ja luonnonmukaiset ravintolisät.

Seuraavaksi lähdemme katsomaan, miten homeopaattiset lääkkeet tepsivät juuri minulla. Seurantakäyntini on alkuvuodesta ja tuolloin teemme tarvittavat muutokset lääkeaineissa. Lisäksi teemme kattavan ravintoainemittauksen, jossa katsomme syvemmälle terveydentilaani. Minulla on suunnitteilla myös “kysymyksiä ja vastauksia homeopatiasta -postaus”, johon otan kaikki kysymykset mielelläni vastaan. Yhteistyö Danielan kanssa siis jatkuu ja voit jättää kaikki kysymyksesi homeopatiasta tai ravintoneuvonnasta tämän postauksen kommenttiosioon.

Jos harkitset homeopatiaan siirtymistä tai sen ottamista osaksi elämääsi, voin lämpimästi suositella Daniela Salomaata. Tähän työhön vaaditaan aitoa läsnäoloa, ihmisen kuuntelua ja jyrkkää ammattitaitoa. Homeopatian avulla voit saavuttaa tasapainoisen olotilan luonnonmukaisesti ja tukea oman kehosi energiavarastoja. Homeopatiassa mennään pintaa syvemmälle, ihmisen alkujuurelle. Lääkkeitä tarjotaan joka vaivaan, mutta usein elintavat tai luonnonmukaiset hoitokeinot voivat toimia yhtä lailla.

Daniela Salomaa

” Kokonaisvaltainen hyvinvointi on kiehtonut minua pitkään ja polkuni on vienyt pikkuhiljaa siihen, missä nyt olen. Tätä nykyään olen klassinen homeopaatti, ravintoneuvoja ja hyvinvointivalmentaja. Intohimoni on kaikki kokonaisvaltaiseen terveyteen, luonnonmukaisuuteen ja henkiseen kasvuun liittyvä.

Missioni on tukea muita polulla kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia ja henkilökohtaista kasvua. Haluan auttaa ihmisiä oivaltamaan syyt terveysongelmien tai henkisen pahoinvoinnin takana ja tukea heitä ottamaan vastuun hyvinvoinnistaan. “

TARJOUS

  • Mainitsemalla varauksen yhteydessä PINAYCOCO saat homeopaattisen konsultaation 90min hintaan 99€ (ovh 120€)
  • & seurantakäynnin 60min hintaan 65€ (ovh 80€)
  • Lisäksi kaikille uusille asiakkaille 10 minuutin maksuton puhelu, jossa voit esittää konsultaatioon ja hoitomahdollisuuksiin liittyviä kysymyksiä
  • Hinnat voimassa vuoden 2018 loppuun asti

Lisäksi hinnat sisältävät tarvittavat homeopaattiset lääkkeet, kirjallisen homeopaattisen lääkeainemääräyksen ja ohjeet, sekä tarvittaessa ravintolisät/yrttivalmisteet, ravintoneuvot ja muut hyvinvointivinkit.

Varaa ensimmäinen käyntisi tästä, kysymykset konsultaatiosta numeroon 040-7314011 ja viestit osoitteeseen daniela@danielasalomaa.com. Lisää homeopatiasta osoitteessa www.danielasalomaa.com sekä wellbeing_danielasalomaa

Oletko sinä saanut apua homeopatiasta tai innostuitko kokeilemaan sitä tämän postauksen myötä? Jaa tarinasi kommenttiboksissa. <3: Pinja

*Postaus on toteutettu yhteistyössä homeopaatti Daniela Salomaan kanssa ja olen saanut häneltä akuuttia homeopaattista apua sekä kattavan homeopaattisen haastattelun. 

Auttamisen ja antamisen iloa

Lahjojen antamisen juhlakausi lähestyy. Se sai minut pohtimaan vuosittaista keskustelua perheeni ja ystävieni kanssa antamisesta. “Tänä jouluna ei sitten osteta kalliita joululahjoja, jooko? Sovitaan joku summa, jonka sisällä pysytään.” Tässä fraasissa on aika monikin asia vinksallaan. Ensimmäinen on se, että se rajaa erittäin tylsästi lahjat materialistisiin lahjoihin, eikä hirveästi tue luovuuteen. Toisekseen se kyseenalaistaa joulun perimmäistä tarkoitusta, joka on juhlia Jeesuksen syntymää.

Mä en tullut tänne kuitenkaan ateistina avautumaan mun jouluperinteistä, vaan puhumaan antamisesta ja auttamisesta. Toisille antaminen on mun mielestä yksi arjen rikastuttavimpia asioita, sillä antamisen ilon vaikutukset tuovat hyvän olon heti. Saan itse paljon voimaa tuntemattomien auttamisesta ja näin olenkin aikoinaan aloittanut harjoittelemaan avunantoa. Tuttujen ja ystävien kanssa asetelma on alitajuntaisesti se, että saattaa odottaa toiselta vastapalvelusta. Kivaa elettä, vastaavaa avunantoa, sellaista tunnetta, että “toinen on sinulle velkaa”.

Tuntemattoman kanssa tätä asetelmaa ei ole, sillä todennäköisyys randomin uudelleen kohtaamiselle on hyvin pieni. Antaminen on oikeasti paljon haastavampaa, kuin osaamme ymmärtää. Se pitää sisällään latauksen, odotuksen, energian ja käyttäytymismallin. Se vaatii siis harjoitellua, jonka vuosi kaikki ihmiset eivät ole oppineet samassa vauhdissa. Näin emme voi olettaa saavamme takaisin omasta avusta, ainakaan samalta ihmiseltä kenelle olemme itse antaneet. Haluan kuitenkin uskoa, että hyvä kiertää ja tulee takaisin toisen kulman kautta, kun sitä vähiten osaamme odottaa.

Mitä sitten antaa ja kenelle? Tuntuuko, että sinulla ei ole mitään annettavaa? Tunsin joskus, että minulla ei ole mitään annettavaa joillekin ihmisille tai tilanteille. Silloin en antanut mitään itsestäni. En antanut, sillä olin itse vajavainen juuri sillä elämän osa-alueella, miltä minun olisi pitänyt antaa. Sehän tarkoittaa, että olisin antanut ilmaiseksi palan sieluani ja jäänyt näin sieluttomaksi. Oikeasti olisin itse kaivannut muita antamaan minulle aikaansa, sillä olin tuntenut oloni yksinäiseksi. Minulla oli mennyt sekaisin antamisen lainopit, olin vielä keskeneräinen oppilas.

Tässä kirjoituksessa käsiteltiin hienosti antamisen ilon nyrkkisääntöä:

“Jos sinulla on puutetta jollakin elämäsi osa-alueella, et tee kyseisellä alueella tarpeeksi antamista. Jos vaikkapa et koe olevasi rakastettu, et anna riittävästi rakkautta muille. Jos sinulla ei ole riittävästi ystäviä, et ole ystävällinen muille. Jos sinulla on rahahuolia, et anna rahaa pois.” -Ajatellen sivusto, 2012

Oletko sinä syvällä sisälläsi antaja vai tunsitko pienen piston sydämessäsi? Mielestäni molemmista saa ja pitää nauttia, ne eivät poissulje toisiaan. Lahjoja saadessa ei kuitenkaan pitäisi esittää kiitollista, tuntiessaan sisällään vihaa. Samalla antaessa lahjaa, ei pitäisi tehdä oletuksia toisen ihmisen vastaanotosta sitä kohtaan. Lahjan voi antaa tai jättää antamatta ja katsoa sivusta mitä tapahtuu. Ensiksi tuntemattoman kanssa, myöhemmin tuttava vierellä. Muistatko viime kerran, kun annoit tai sait lahjan? Mitä tunsit silloin?

Antamisen ilo. Se tulee olemaan läsnä nyt pikkujoulukauden ollessa edessä. Muista, että tulet saamaan (ainakin henkisen palkintosi) myöhemmässä elämässä, vaikkei se tulisi antamisen hetkellä esille. Antamiseen kuuluu kaikki pienetkin teot, eleet ja tilaisuudet. Voit antaa hymyn vastaantulijalle, avata oven vanhukselle, auttaa vapaaehtoisesti eksynyttä turistia, kysyä kaupan kassalta kuulumisia -Mahdollisuuksia harjoitella ja tuntea kiitollisuutta on ympärilläsi kokoajan. Antaminen ei vaadi rahaa, nyt tai tulevana jouluna. Tartu mahdollisuuksiin ja ole kekseliäs!

Lue myös: 

Tästä artikkelista inspiroituneena päätin kirjoittaa tämän postauksen ja pitää päiväkirjaa, johon kirjaan kaikki tekemäni hyvät teot ylös. Nämä voivat olla toiselle ihmiselle, itselleni tai vaikka universumille tehtyjä tekoja. Yritän kääntää pienet avunannot muille voitokseni, jotta egoni ei ajattelisi minun “tuhlaavan aikaani”, vaan päinvastoin varastoivan aikaani muiden auttamisella.

Tee sinäkin tänään pieni teko, se voi olla toiselle suurempi kuin uskotkaan. <3: Pinja

PS: Kuvissa mallina ihana Tiina, jonka kanssa kävimme kuvaamassa talvipuutarhassa. Jos kaipaat itsestäsi kuvia, laita mulle viestiä alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta ja sovitaan yksityiskohdista! Mun kädenjälkeä näet lisää Instagramissa: pinyataa (tai scrollaamalla nettisivuni alapalkkiin asti).

Anna mun kaikki kestää

Mä ymmärrän, että ihmiselle voi tulla tauti. Sitten voi tulla jälkitauti, jälkitaudin tauti ja jälkitaudin taudin jälkitauti. Mutta c’moon, kuinka monta viikkoa mun pitää vielä odottaa tervehtymistä? Jos on juonut kaapin tyhjäksi teestä, nuollut jäätelöpakketteja hammaskipuun ja syönyt sosekeittoja nälkään. Kahden viikon kipeilyn jälkeen, mun henkinen puoli rupeaa rakoilemaan. Pää ei vaan kestä kipeyttä.

Nyt on sunnuntai ja mulla on menossa ties kuinka mones nenäliinapaketti. Kiinteät ruoat ovat menneet alas nyt kolmatta päivää, mutta silti jokaisen ruokailun jälkeen tunnen hampaassani sydämen sykkeet. Viisaudenhampaan poisto nimensä mukaisesti vetää viisaankin hetkeksi hiljaiseksi. Mua tekisi mieli suunnitella mun tulevan yrityksen konseptia. Leipoa korvapuusteja (tai syödä valmispuusteja ilman kipua) ja olla vaan luova. Tekisi mieli pukea korkkarit jalkaan ja lähteä ulos tyttöjen kanssa (yritin tätäkin perjantaina, mutta puolitiehen jäi.)

En kuitenkaan jaksa leipoa, suunnitella konsteptia, lähteä ulos tai olla luova. Tai no, jos tämän postauksen kirjoittaminen lasketaan, niin sitten olen saanut yhden papukaijamerkin luovuudesta. Suoraan sanoen vaan vituttaa olla kipeä. Toi hammas ei ole enää ees se pahin, vaan tää niistäminen. Mun nenä on niin punainen niistämisestä, että se valaisee mua varmasti pimeässä Petterin nenän tavoin. Oon ottanut nyt kipeänä varaslähdön jouluun ja mun kotiin on virallisesti saapunut joulu. Kuuntelen par’aikaa kauniita joululauluja, sillä näiden tahdissa hellittää pahimmatkin kivut.

Kävin myös clasussa ostamassa 5€ jouluvalot ikkunoihin, jotta naapuritkin saavat osansa mun rakkaudesta. Lisäksi kaivoin kynttilät esille, kävin kaupassa hakemassa fasun piparkakkusuklaata ja glögiä. Punaviiniglögin voittanutta ei kyllä ole! Uskon, että se jos joku tehoaa tähän flunssaan. Lisäksi tapasin viime viikolla homeopaatin, jonka kanssa tullaan tekemään yhteistyötä. Pidän teidät tästä ajan tasalla, mutta oon ehdottoman innoissani tästä luonnonmukaisesta suunnasta. Mun ensimmäinen konsultaatio on siis tulevalla viikolla ja kieltämättä jännittää, mitä kaikkea sieltä nousee pintaan.

Onko teistä joku kokeillut homeopatiaa? <3: Pinja

Bilepolttaminen & Ekat kännit

Ei röökistä haittaa ole, jos sitä polttaa vain satunnaisesti kännissä – vai miten se meni? Ajattelin alunperin, että en edes kirjoita tästä aiheesta enempää. Kännitupakointi tuntuu aiheena jotenkin niin, no, likaiselle, yleiselle ja turhalle. Silti meillä kaikilla on kaveriporukassa ihmisiä, jotka tupruttavat vain humalassa menemään. Halusin kertoa oman tarinani siitä, miten lopetin tupakoinnin 8 vuotta sitten seinään ja miten minusta tuli puoli vuotta sitten “vahingossa” kännitupakoitsija.

Maistoin tupakkaa ensimmäisen kerran 14-vuotiaana. Olin tuolloin yökylässä serkullani ja nukuimme asuntovaunussa. Join tuolloin myös ensimmäisen humalani Koffin kolmosella. Humalatilaa varten litkin ehkä 3 pulloa olutta. Muistan yhä kun pummasin yhdeltä mieheltä lämän ison maxiaskin ärrältä, joka maksoi tuolloin 5,50€. Oltiin juuri kaaduttu ensimmäisessä darrassa pyörän päällä kyysätessä ja meitä haastateltiin Sipoon Sanomiin. Samoin haastateltiin kyseistä hakismiestä. Näin päädyttiin kimpassa lehteen, hakismies ja ruhjoutunut naamani. Jouluna sain serkultani kyseisen lehtiartikkelin kehystettynä lahjaksi.

Sitä tuli siis aloitettua röökääminen suhteellisen nuorena. Lisäksi tupakka ja alkoholi tutustuivat kropassani varhaisessa vaiheessa. Vanhempani yrittivät tietenkin estää molempia, mutta turhaan. Olin aika kovassa vedossa, enkä olisi lopettanut dokaamista tai polttamista muiden vuoksi. Sitä tuli sitten poltettua aina sinne 18-vuotiaaseen asti, kunnes yhtenä päivänä tuli stoppi. Yksi ilta olin kävelemässä juna-asemalle vapaapaini treeneistä, jotka olin ylpeänä aloittanut. Olin ollut polttamatta koko päivän ja soittanut äidille persaukisena, josko hän voisi ostaa mulle röökiaskin. PS: En tiedä etsitäänkö nykyään hakista snapchatissa vai instassa, mutta varmasti hakistavat ovat muuttaneet muotoaan?

Kotona mua odotti sitten bonuksen vihreä aski. Olin vaihtanut vähän vahvempaan tupakkaan siinä vuosien varrella, eikä esim. punainen enää maistunut laisinkaan. Tässäkin tapauksessa sain toki kotona vaikutteita, sillä vielä tuolloin molemmat vanhempani polttivat. Oli myös helppo nyysiä heidän röökinsä, kun ei ollut omaan varaa. Jos ja kun mulla oli rahaa, sain itse helposti ostettua röökiä. Nuorilla oli monia vakkari mestoja, jotka myivät alaikäisille. Nyt toi tuntuu jotenkin absurdille, enkä usko, että kauhean moni pulju myy enää nuorille.

Kuitenkin, tulin sitten kotiin ja tuijotin sitä bonuksen vihreää röökiaskia. Olin tuolloin ollut jo pidempään henkisesti tosi paskana ja rööki oli ollut se “helpotus”. Siitä irtautuminen pelotti toden tosissaan, sillä en tiennyt mihin muuhun puran tunteita. Päätin kuitenkin siltä seisomalta lopettaa ja jätin sen askin kokonaan avaamatta. Ajattelin, että katson miten pitkälle oma itsekurini pötkii. Ja pitkällehän se pötki. Meni minuutti, tunti, päivä, viikko ja pian vuosi. En koskenut yhtenkään tupakkaan, kunnes oli mennyt 8 pitkää vuotta.

Joku viisas joskus kysyi minulta, miten lopetin tupakoinnin. Vastasin, että en koskaan lopettanutkaan. Ihminen, joka aloittaa tupakoinnin, ei koskaan henkisellä tasolla lopeta. Tupakointi tulee ennemmin tai myöhemmin mieleen ja herkemmin humalassa. Sitä ajattelee olevansa voittamaton, että humalassa poltettua röökiä ei lasketa. Näin minäkin ajattelin kännissä huhtikuussa, kun poltin ensimmäisen tupakkani 8 vuoteen. Kas kummaa, tupakka buustasi alkoholia veressäni ja olin hetken päästä vielä enemmän humalassa. Tuohon olotilaan jäi helposti koukkuun ja kännipolttelin koko kesän.

Rehellisesti ajattelin, että voin lopettaa milloin vaan. Että tupakointi ei ole ongelma. Mutta ei se niin oikeasti mene, sitä joutuu aivojen kanssa sellaiseen kierteeseen. Haluaa mennä herkemmin ulos kavereiden kanssa, koska viinilasin kanssa on sallittua polttaa. Tai siis näin sitä itselleen uskottelee, että aina kun juo on täysin fine myös polttaa. Jossain vaiheessa kesää huomasin kuitenkin olevani jatkuvasti flunssassa ja kurkkuni kipeytyvän. Seuraavana aamuna oli aina morkkis ja huomasin toistavani “ei enää, nyt riittää!”.

Päätin lopettaa taas seinään ja aluksi jouduin jopa vähän hillitsemään ulos lähtemistä. Ei sillä, että joisin normaalisti paljoa, mutta kun se yhdenkin viinilasin raja oli ylitetty. Tässä artikkelissa on hyvin kiteytetty, miksi juhlatupakointi kannattaa lopettaa. Yhdessä tämä kaksikko lisää akuutin sydäninfarktin ja aivoinfarktin vaaraa, verenpaineen ja sydämen sykkeen noustessa. Kaikki käyttö vahingoittaa elimistöä, vaikka kuinka tylsältä se kuulostaakin. Sen vuoksi kroppani reagoi jo 6kk juhlatupakoinnin jälkeen fyysisillä oireilla.

Mulla selkeitä oireita oli päänsärky, pahoinvointi, tukkoisuus ja kuiva kurkku. Mulla on pohjalla astma, joten heti kun keuhkot alkoivat puhdistumaan, mun oli helpompi saada happea. Tää kaikki saattaa kuulostaa aivan naurettavalle ihmiselle, joka ei polta. Että, miksi sitä edes astmaatikko polttaisi? Niimpä. Vastatkaa te minulle. Sen kuitenkin tiedän, että tupakointi on sosiaalista ja nautinnollista. Toki se aiheuttaa riippuvuutta, mutta itselleni se tapa on pahin vihollinen. Uskon, että hyvin moni polttaisi jos siitä ei olisi terveydellistä haittaa.

En tullut tänne kuitenkaan tukemaan tupakanpolttoa vaan puhumaan rehellisesti bilepolttamisesta. Se riistäytyy helposti käsistä huomaamatta ja vanhakin tupakoitsija saattaa retkahtaa uudelleen humalassa. Kun lopettaa biletupakoinnin tulee herkästi kipeäksi. Näin kävi ainakin itselleni molemmilla kerroilla. Vastustuskyky jotenkin laski ja flunssa tuli muiden mainitsemieni oireiden kaveriksi. Positiivista on, että lima lähtee heti liikkeelle ja elimistö rupeaa nopeasti korjaamaan tupakoinnin aiheuttavia vaurioita. Lisäksi infarktiriski puolittuu vuodessa ja keuhkosyöpä 10 vuodessa (tosin, en tiedä onko tämä lähinnä säälittävää mainita.)

Mielestäni on hienoa, että tupakkalakia on kiristetty ja nykyään askeja koristaa tulehtuneet keuhkot ja nikootiniriippuvainen vauva. Ollaan tultu iso positiivinen askel eteenpäin ja röökääminen ei ole enää ollenkaan IN. Nykyään on coolimpaa olla polttamatta. Toisin oli 10 vuotta sitten, kun miniröökiaskit maksoivat 2,20€ (10kpl) ja savuttomat olivat noloja. Jopa haikeasti kaipaan noihin aikoihin, sen verran huoletonta meininki oli alaikäisenä. Päivän kuuma kysymys on kuitenkin, miten lopettaa kännissä polttaminen? Tässä mun kahden lopetuskerran havainnot kiteytettynä:

  • Ole hetki juomatta (min.1kk), jotta huomaat pystytkö olemaan polttamatta. Jos olet riippuvainen, huomaat sen pian. Seuraavalla kerralla kun nautit viiniä, älä juo heti ökykännejä – fiilistele, kuulostele ja keskity tupakoimattomuuteen.
  • Välttele piirejä, joissa kaikki muut polttavat. On tylsää jäädä yksin sisälle, kun jengi ravaa kokoajan partsilla!
  • Älä polta yhtäkään. Yksi on aina takuuvarmasti enemmän.
  • Mieti tulevaisuutta, haluatko ottaa niin ison terveydellisen riskin vain hetkellisen nautinnon vuoksi? Pistä plussat ja miinukset viivalle, kumpi voittaa?

Mä en muuten kummallaan kerralla lihonnut tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Lopettaminen ei lihota, vaan makeanhimo on yksi riippuvuuden vieroitusoireista. Kaikki maistuu paremmalta ilman tupakkaa, sillä tupakka lamaannuttaa makuaistin. Makuaisti palautuu jo ensimmäisessä viikossa! Älkää pelätkö siis painonnousua tai käyttäkö sitä tekosyynä.

Tekeekö mua vielä mieli polttaa? Toki, mutta sitä suurempi on mun itsekuri ja terveys. Lämmöllä kuitenkin katson mennyttä puolta vuotta, sillä olihan se nautinnollista aikaa.

Tähän loppuun mielenkiinnosta kysyn: Kuinka moni teistä tupakoi, tai on joskus tupakoinut? -Pinja

Gynekologin vastaanotolla

Ihan näin alkuun haluaisin mielenkiinnosta tietää, pelkääkö joku gynellä käyntiä? Samalla tavalla kuin hammaslääkäriä tai neuloja? Mua ei itseäni piuden levitys ammattilaisen käsissä pelota, oikeastaan se hirvittää paljon enemmän epäkokeneemman miehen käsissä. Levittäydyin tänään gynen vastaanotolla ja ajattelinkin, että tästä olisi mielenkiintoista avautua piirun verran enemmän.

Palataan nyt hieman taaksepäin, eli sinne elämään ennen seksielämän aloittamista. Tämä oli ehkä joskus 15 -vuotiaana, jolloin rupesin tutustumaan omaan kroppaani. Löysin uusia poimuja, poikkeavuuksia ja kysymysmerkkejä. Enhän tiennyt ollenkaan, miltä piuden kuuluisi näyttää, tuntua tai toimia. Ainut faktatietoni kun oli yläasteen terveystiedon tunneilta. Sieltä mulle jäi mieleen kortsun oikein asettelu, joka varmasti hävetti oppilaita enemmän, kuin opetti.

Sitten jossain vaiheessa sitä huomaakin itse olevansa nuori aikuinen, jolla on ensimmäinen gyne käynti varattuna. Itse hakeuduin tähän perustarkastukseen, sillä olin “vakituisessa parisuhteessa”. Sitä jotenkin kaipasi sellaista chekkausta, että kaikki on ok alakerrassa. Varsinkin, kun ei oikein tiennyt mitä se “ok” pitää sisällään. Pakko myöntää, että ensimmäinen käynti jännitti kyllä. Ei oikein tiennyt mitä odottaa. Varasin kuitenkin itse ajan, sillä ajattelin, että aktiivinen seksielämä tarvitsee rinnalleen terveydenhuoltoa.

pinja_bulgariaratchet-9.JPG

pinja_bulgariaratchet-8.JPG

Mun ensimmäinen kerta kymmenen vuotta sitten ei ollut kuitenkaan ruusuilla tanssimista. Mene ja tiedä mun tuurista, mutta päädyin kuitenkin lisätutkimuksiin. Näin multa otettiin gynekologinen irtosolukoe, eli papakoe jo alaikäisenä. Kutsut papaan tulevat normaalisti, kun 25 vuotta lähenee mittarissa. Papan lisäksi pääsin pyrstö levällään kuvattavaksi, joka oli sekin hyvin mielenkiintoinen toimenpide. Silloin myös opin, että vaikka menkat ovat loppuneet 5päivää sitten, eivät ne välttämättä ole täysin loppuneet inside there.

Käytännössä homma meni näin: haarat auki ja peppu penkkiin. Kylmät pihdit piudeen, jotka levittävät sitten tilaa kameralle. Kamera ineen ja yhteensä kahdeksan silmäparia tuijottavat sisältöä näytöltä. Mulla oli siis lääkärin lisäksi salissa kaksi harjoittelijaa, jotka toivat hieman lisäjännitystä toimenpiteeseen. Loppupeleissä tuo kuvaussessio antoi silti enemmän turvallisuuden tunnetta, kuin perus gynellä käynti. Sitten päälle tieto siitä, että papa testit olivat kunnossa, eli kohdunkaulansyövästä ei ollut jälkeäkään.

Varmasti yleisin syy miksi nuoret hakeutuvat gynekologille on ehkäisyn aloittaminen. Tämähän ei ole välttämättömyys, sillä e-pillerit myönnetään ilmankin käyntiä. Alle 20 -vuotiaat saavat ensimmäiset ehkäisypillerit, minipillerit, ehkäisyrenkaan tai hormonikierukan 3-9kk:n ajaksi ilmaiseksi. Itse kävin hakemassa omani silloisen poikaystäväni kanssa Espoon keskuksen ehkäisyneuvolasta. Suosittelen muuten kumppanin nappaamista mukaan, sillä käynti on molemmille antoisa (eikä mitenkään nolo).

Normaalisti gynekologisessa tutkimuksessa ensin jutellaan ja luodaan rentoa ilmapiiriä. Kaikkia jännittää eka kerta, se on täysin normaalia. Mutta voin kokemuksesta kertoa, että rentoutunutta piudea on helpompi tutkia, kuin pelosta kangistunutta. Suosittelen siis kuvittelemaan itsensä Balille surffaamaan tai vaikka sänkyyn peuhaamaan. Mikä sitten toimiikaan rentouttajana! Ammattitaitoinen lääkäri kertoo, mitä hän tekee ja esittelee välineet, joita tutkimuksessa käyttää. Toimenpide tehdään hitaasti, eikä se satu.

Ensimmäisenä chekataan tietty ulkokuori, eli ulkoiset ja sisemmät häpyhuulet. By the way, gyneä varten ei tarvitse sheivata, lääkäreillä on parempaakin tekemistä, kuin pohtia karvoituksesi määrää. Tutkimuksessa kurkataan limakavot ja mahdollisesti rao’tetaan sisälle, jos piudesi sen sallii. Sinne ei siis väkisin mennä, kuten ei muutenkaan! Kaiken kaikkiaan alakertasessio kestää max 10min ja koko muu aika oikeastaan vain jutellaan. Kannattaa varautua höpisemään ainakin kuukautisista, elämäntavoista ja mahdollisesta seksielämästään.

pinja_bulgariaratchet-2.JPG

Kuvat ottanut ihana Rositsa

Itse koen gynekologin vastaanoton paikkana, jossa lääkärille voi oksentaa aremmatkin kysymykset. Täällä on taattuja “ahaa elämyksiä” luvassa. Jos pelkäät jännitystä, kirjoita kysymykset valmiiksi paperille. Tein tätä itse pitkään, sillä ravasin yhdessä vaiheessa lääkärillä tiuhaan. En olisi varmasti edes muistanut kaikkia kyssäreitä lunttaamatta. Ei ole myöskään noloa pyytää lähetettä sukupuolitautitesteihin, sillä on kaikille lottovoitto todeta, että et ole tautinen.

Summa summarum: sukupuolitaudit, gynekologi, ehkäisy ja seksi, huolehdi niistä kaikista. Jätä hermostuneisuus naulaan, kysy arimmatkin kysymykset, luota perushygieniaan ja unohda karvoituksesi (+googlaaminen). Jos et tiedä jotain, kysy! Myös järkyttäviin menkkakipuihin saa apua, kuten itsekin sain vuosia keltarauhashormonista. Itselle tuntuu nyt kymmenen vuotta myöhemmin utopistiselle, että jännitin joskus gyneä niin paljon. Olenhan vastaanotolla oman rakkaan piudeni vuoksi, mitä jännää siinä on?

Jos tuntee omat paikansa, haluaa varmistaa niiden hyvinvoinnin. Piudea ei jätetä hoitamatta, kuten ei migreeniä tai hammaskipuakaan. Näin käyn itse tarkastuksessa noin kerran vuodessa, mutta toki tarkastusvälit ovat kaikille yksilölliset. Gynellä käynnissä ei kuitenkaan ole mitään viimeistä takarajaa, eli sinne voi yhtä lailla mennä ensimmäisen kerran 15, 30 tai 75 -vuotiaana. Kaikista tärkeintä on marssia vastaanotolle, kun on sallinut seksin elämäänsä.

Näihin ajatuksiin, ratkiriemukasta viikonloppua! – Pinja